Katolinen kirkko viettää tänä vuonna toista kertaa maailman rukouspäivää luomakunnan suojelemiseksi. Alla julkaistaan käännös tänään julkaistusta paavi Franciscuksen viestistä. Viestissä pyhä isä muun muassa ehdottaa, että perinteisiin seitsemän laupeudentyön luetteloihin liitettäisiin vielä uutena teemana ”huolenpito yhteisestä kodistamme”.

Paavi selittää sitä näin:

”Hengellisenä laupeudentyönä huolenpito yhteisestä kodistamme kutsuu ’maailman tiedostavaan mietiskelemiseen’ (Laudato si’, 214), joka ’saa meidät huomaamaan kaikissa asioissa jonkin opetuksen, jonka Jumala haluaa meille välittää’ (ibid., 85). Ruumiillisena laupeudentyönä huolenpito yhteisestä kodistamme koostuu ’yksinkertaisista jokapäiväisistä eleistä, joilla murramme väkivallan, hyväksikäytön ja itsekkyyden logiikan’, ja se ’ilmenee kaikissa teoissa, jotka pyrkivät rakentamaan parempaa maailmaa’ (ibid., 230-231).”

KATT

+ + + + + + +

Hänen pyhyytensä
paavi Franciscuksen viesti
maailman rukouspäivänä
luomakunnan suojelemiseksi
(1. syyskuuta 2016)

Osoittakaamme laupeutta yhteiselle kodillemme

Yhdessä ortodoksisten veljiemme ja sisariemme kanssa ja muiden kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen tukemana katolinen kirkko viettää tänään “maailman rukouspäivää luomakunnan suojelemiseksi”. Tämä päivä tarjoaa “yksittäisille uskoville ja yhteisöille sopivan tilaisuuden uudistaa oman kutsumuksensa luomakunnan huoltajina, kiittää Jumalaa siitä ihmeellisestä työstä, jonka hän on uskonut hoitoomme, ja pyytää hänen apuaan luomakunnan suojelemiseksi ja hänen anteeksiantoaan niistä synneistä, joita on tehty asuttamaamme maailmaa vastaan”.[1]

On hyvin rohkaisevaa, että kirkot ja kristilliset yhteisöt samoin kuin muut uskontokunnat jakavat huolen planeettamme tulevaisuudesta. Viime vuosikymmeninä uskonnolliset johtajat ja järjestöt ovat todellakin tehneet paljon sen eteen, että kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota planeettamme vastuuttomasta riistokäytöstä aiheutuviin vaaroihin. Haluan mainita tässä Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen; samoin kuin edeltäjänsä, patriarkka Dimitrios, hän on jo pitkään puhunut luomakunnan vahingoittamisen syntiä vastaan ja kiinnittänyt huomiota ympäristöongelmien taustalla olevaan moraaliseen ja hengelliseen kriisiin. Vastauksena kasvavaan huoleen luomakunnan hyvinvoinnista Euroopan kolmas ekumeeninen kokous Sibiussa vuonna 2007 ehdotti, että vietettäisiin “luomakunnan aikaa” syyskuun 1. päivän (ortodoksien viettämä Jumalan luomistyön muisto) ja lokakuun 4. päivän (Franciscus Assisilaisen muistopäivä katolisessa kirkossa ja joissakin läntisissä traditioissa) välisinä viitenä viikkona. Tämä aloite, jota Kirkkojen maailmanneuvosto tukee, on siitä lähtien innoittanut monenlaista ekumeenista toimintaa eri puolilla maailmaa. Rohkaisevaa on myös se, että samanlaiset aloitteet, joilla edistetään ympäristöoikeudenmukaisuutta, huolenpitoa köyhistä ja vastuullista sosiaalista sitoutumista, ovat kaikkialla maailmassa tuoneet yhteen ihmisiä, varsinkin nuoria ihmisiä, eri uskonnollisista taustoista. Olimmepa kristittyjä tai emme, uskovina ja hyvää tahtovina ihmisinä meidän tulisi yhdessä osoittaa laupeutta yhteiselle kodillemme – maalle – ja pitää maailmaa, jossa asumme, suuressa arvossa jakamisen ja yhteyden paikkana.

1. Maa huutaa…

Tässä viestissä uudistan vuoropuheluni “jokaisen tällä maapallolla asuvan ihmisen” (Laudato si’, 3) kanssa köyhien kärsimyksistä ja ympäristötuhoista. Jumala antoi meille puutarhan runsaine antimineen, mutta me olemme muuttaneet sen myrkytetyksi joutomaaksi, joka on “raunioita, autiomaita ja roskia” (ibid., 161). Me emme saa olla välinpitämättömiä tai antautua biodiversiteetin vähenemisen ja ekosysteemien tuhoutumisen suhteen, joiden syynä on usein oma vastuuton ja itsekäs käytöksemme. “Meidän takiamme tuhannet lajit eivät enää anna olemassaolollaan kunniaa Jumalalle eivätkä ne voi välittää meille omaa sanomaansa. Meillä ei ole oikeutta tähän” (ibid., 33).

Maapallon ilmaston lämpeneminen jatkuu, osittain ihmisen toiminnan seurauksena: 2015 oli lämpimin tilastoitu vuosi koskaan ja vuodesta 2016 näyttää tulevan vielä lämpimämpi. Tämä johtaa yhä vakavampiin kuiviin kausiin, tulviin, metsäpaloihin ja äärimmäisiin sääilmiöihin. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös sydäntäsärkevään pakolaiskriisiin. Maailman köyhät, vaikka he ovatkin vähiten vastuussa ilmastonmuutoksesta, ovat kaikkein haavoittuvimpia sen vaikutuksille ja jo kärsivätkin niistä.

Niin kuin kokonaisvaltainen ekologia painottaa, ihmiset liittyvät syvästi toisiinsa ja koko luomakuntaan. Kun kohtelemme luontoa väärin, kohtelemme väärin myös ihmisiä. Samalla jokaisella luodulla on itsessään oma arvonsa, jota on kunnioitettava. Kuulkaamme “niin maan huuto kuin köyhien huutokin” (Laudato si’, 49) ja tehkäämme parhaamme varmistaaksemme, että vastaamme oikein ja oikeaan aikaan.

2. … sillä me olemme tehneet syntiä

Jumala antoi meille maan “viljeltäväksi ja varjeltavaksi” (vrt. 1. Moos. 2:15) tasapainoisella ja kunnioittavalla tavalla. Liika viljely, liian vähäinen varjelu, on syntiä.

Veljeni, ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, on rohkeasti ja profeetallisesti jatkanut luomakuntaa vastaan tekemiemme syntien esiin nostamista: “Että ihmiset tuhoavat Jumalan luomakunnan biologista moninaisuutta; että ihmiset vaarantavat maan koskemattomuuden aiheuttaen ilmastonmuutoksia, riistäen maalta luonnonmetsät tai tuhoten sen kosteikot; että ihmiset saastuttavat vesistöt, maaperän ja ilman: nämä ovat syntejä.” Lisäksi “rikos luontoa vastaan on rikos itseämme vastaan ja synti Jumalaa vastaan”.[2]

Sen valossa, mitä yhteiselle kodillemme tapahtuu, kootkoon käynnissä oleva Laupeuden riemuvuosi Kristukseen uskovat “syvälliseen sisäiseen kääntymykseen” (Laudato si’, 217), jota tukee erityisesti katumuksen sakramentti. Oppikaamme tämän riemuvuoden aikana anomaan Jumalan laupeutta niiden luomakuntaa vastaan tekemiemme syntien vuoksi, joita emme vielä ole tunnistaneet ja tunnustaneet ripissä. Sitoutukaamme samalla myös ottamaan konkreettisia askeleita kohti ekologista kääntymystä. Se edellyttää, että tunnemme selkeästi vastuumme itseämme, lähimmäisiämme, luomakuntaa ja Jumalaa kohtaan (ibid., 10 ja 229).

3. Omantunnon tutkistelu ja katumus

Ensimmäinen askel tässä prosessissa on aina omantunnon tutkistelu, johon sisältyy “kiitollisuutta ja lahjaksisaamista eli sitä, että tunnistetaan maailman olevan Isän rakkaudesta saatu lahja. Siitä seuraa vapaaehtoisesti luopumista ja anteliaisuutta… Se merkitsee myös rakastavaa tietoisuutta siitä, että emme ole erotettuja luoduista, vaan muodostamme maailmankaikkeuden muiden luotujen kanssa ihmeellisen yleismaailmallisen yhteisön.  Uskovat eivät mietiskele maailmaa ulkoa vaan sisältä käsin tunnistaen ne siteet, joilla Isä on liittänyt meidät kaikkiin oleviin” (Laudato si’, 220).

Kääntyen tämän anteliaan ja laupiaan Isän puoleen, joka odottaa jokaisen lapsensa paluuta, voimme tunnustaa syntimme luomakuntaa, köyhiä ja tulevia sukupolvia vastaan. “Siinä määrin kuin me kaikki aiheutamme pieniä ekologisia vahinkoja”, meitä kutsutaan tunnistamaan “oma osuutemme, pieni tai suuri, ympäristön turmeltumiseen ja tuhoutumiseen”[3]. Tämä on ensimmäinen askel kääntymyksen polulla.

Vuonna 2000, joka myös oli riemuvuosi, edeltäjäni, pyhä Johannes Paavali II, pyysi katolilaisia hyvittämään aiempaa ja nykyistä uskonnollista suvaitsemattomuutta, kuten myös epäoikeudenmukaisuutta juutalaisia, naisia, alkuperäiskansoja, maahanmuuttajia, köyhiä ja syntymättömiä lapsia kohtaan. Tänä ylimääräisenä laupeuden riemuvuotena kutsun kaikkia tekemään samoin. Yksilöinä olemme tottuneet tiettyihin elämäntyyleihin, joita muovaa vääristynyt hyvinvointikulttuuri tai väärin suuntautunut halu “kuluttaa paljon enemmän kuin mitä todellisuudessa tarvitsee” (ibid. 123), ja olemme osallisia järjestelmästä, joka “pakottaa meidät omaksumaan voiton logiikan mihin hintaan hyvänsä välittämättä yhteiskunnallisesta syrjinnästä ja luonnon tuhoutumisesta”[4]. Katukaamme sitä vahinkoa, jota aiheutamme yhteiselle kodillemme.

Vakavan omantunnontutkistelun jälkeen ja vilpittömän katumuksen liikuttamina voimme tunnustaa syntimme Luojaa, luomakuntaa ja veljiämme ja sisariamme vastaan. “Katolisen kirkon katekismus esittää rippituolin paikkana, jossa totuus tekee meidät vapaiksi.”[5] Tiedämme, että “Jumala on suurempi kuin meidän syntimme”[6], suurempi kuin kaikki syntimme, myös ne, joita on tehty ympäristöä vastaan. Tunnustamme ne, koska kadumme niitä ja haluamme muuttua. Jumalan laupias armo, jonka saamme tässä sakramentissa, auttaa meitä tekemään niin.

4. Suunnan muuttaminen

Omantunnon tutkiminen, katumus ja syntien tunnustaminen Isälle, joka on laupeudesta rikas, johtavat vakaaseen päätökseen muuttaa elämäänsä. Tämä täytyy panna täytäntöön asenteissa ja konkreettisissa toimintatavoissa, jotka kunnioittavat luomakuntaa paremmin. Esimerkiksi “muovin ja paperin käytön välttäminen, vedenkulutuksen vähentäminen, jätteiden lajittelu, ruoanvalmistus vain sen verran kuin voi syödä, muista elävistä olennoista huolehtiminen, julkisen liikenteen käyttö ja yhteisautoilu, puiden istutus, tarpeettomien valojen sammutus ja niin edelleen” (Laudato si’, 211). Emme saa ajatella, että nämä ponnistukset olisivat liian pieniä parantamaan maailmaamme. Ne “levittävät yhteiskuntaan hyvää, joka pyrkii aina laajenemaan, joskus näkymättömästikin” ja rohkaisevat “profeetalliseen ja mietiskelevään elämään, kykyyn iloita syvästi pitämättä kulutusta pakkomielteenä” (ibid., 212, 222).

Samoin päätöksen muuttaa elämäänsä on käytävä ilmi myös tavassa, jolla osallistumme kulttuurimme ja yhteiskuntamme rakentamiseen. “Huolenpito luonnosta on osa elämäntyyliä, johon sisältyy kyky kyky elää yhdessä ja yhteydessä” (Laudato si’, 228). Talouselämää ja politiikkaa, yhteiskuntaa ja kulttuuria ei voi alistaa sellaisen ajattelutavan valtaan, jossa keskeistä on vain lyhytaikainen ja välitön taloudellinen menestys tai vaalivoitto. Sen sijaan niitä on kiireesti suunnattava kohti yhteistä hyvää, joka pitää sisällään myös kestävän kehityksen ja huolenpidon luomakunnasta.

Yksi konkreettinen tapaus on “ekologinen velka” maapallon pohjois- ja eteläosien välillä (vrt. Laudato si’, 51-52). Sen maksaminen edellyttäisi huolenpitoa köyhien maiden ympäristöistä ja tarvittavien taloudellisten resurssien ja teknisen avun tarjoamista näille maille, jotta niitä autetaan selviytymään ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja edistämään kestävää kehitystä.

Yhteisen kotimme suojeleminen edellyttää kasvavaa poliittista yhteisymmärrystä. Siksi olen kiitollinen siitä, että syyskuussa 2015 maailman maat omaksuivat kestävän kehityksen tavoitteet ja joulukuussa 2015 hyväksyivät Pariisin ilmastosopimuksen, jossa asetettiin vaativa mutta perustavanlaatuinen tavoite pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Nyt hallitusten täytyy kunnioittaa tekemiään sitoumuksia, samalla kun yritysten on myös tehtävä vastuullisesti oma osansa. Kansalaisten on vaadittava, että niin tapahtuu, ja vieläpä vaadittava yhä kunnianhimoisempia tavoitteita.

Niinpä suunnan muuttaminen tarkoittaa “alkuperäisten käskyjen pitämistä, luomakunnan suojelemista kaikelta pahalta, sekä itsemme että toisten ihmisten vuoksi”[7]. Yksi kysymys saattaa estää meitä unohtamasta tavoitettamme: “Millaisen maailman tahdomme välittää jälkeemme tuleville, kasvaville lapsille?” (Laudato si’, 160).

5. Uusi laupeudentyö

“Mikään ei yhdistä meitä Jumalaan enemmän kuin laupeuden tekeminen, sillä laupeudesta Herra antaa meille syntimme anteeksi ja lahjoittaa meille armon tehdä laupeudentekoja hänen nimessään.”[8]

Pyhän Jaakobin ajatuksia lainaten voimme sanoa, että “laupeus ilman tekoja on kuollutta … Tässä nopeasti muuttuvassa ja yhä globaalimmassa maailmassamme ilmenee uusia köyhyyden muotoja. Vastataksemme niihin meidän on oltava luovia kehittäessämme uusia ja käytännöllisiä lähimmäisenrakkauden toimintamuotoja konkreettisina laupeuden tien ilmauksina.”[9]

Kristilliseen elämään kuuluvat perinteiset seitsemän ruumiillista ja seitsemän hengellistä laupeudentyötä.[10] “Usein me ajattelemme laupeudentöitä yksittäin ja suhteessa johonkin tiettyyn aloitteeseen: sairaaloita sairaita varten, soppakeittiöitä nälkäisiä varten, suojia kodittomille, kouluja koulutettaville, rippituoleja ja hengellistä ohjausta niille, jotka tarvitsevat neuvoa ja anteeksiantoa… Mutta jos katsomme laupeudentöitä kokonaisuudessaan, näemme, että laupeuden kohteena on ihmiselämä itsessään ja kaikki, mikä siihen liittyy.”[11]

Luonnollisesti “ihmiselämä itsessään ja kaikki, mikä siihen liittyy” sisältää huolenpidon yhteisestä kodistamme. Siksi ehdotankin täydennystä kahteen perinteiseen seitsemän laupeudentyön luetteloon: liitettäköön niihin myös huolenpito yhteisestä kodistamme.

Hengellisenä laupeudentyönä huolenpito yhteisestä kodistamme kutsuu “maailman tiedostavaan mietiskelemiseen” (Laudato si’, 214), joka “saa meidät huomaamaan kaikissa asioissa jonkin opetuksen, jonka Jumala haluaa meille välittää” (ibid., 85). Ruumiillisena laupeudentyönä huolenpito yhteisestä kodistamme koostuu “yksinkertaisista jokapäiväisistä eleistä, joilla murramme väkivallan, hyväksikäytön ja itsekkyyden logiikan”, ja se “ilmenee kaikissa teoissa, jotka pyrkivät rakentamaan parempaa maailmaa” (ibid., 230-231).

6. Lopuksi: rukoilkaamme

Huolimatta synneistämme ja edessämme olevista valtavista haasteista me emme koskaan menetä toivoamme. “Luoja ei hylkää meitä eikä koskaan kulje taaksepäin rakkauden suunnitelmassaan, hän ei kadu luoneensa meidät… koska hän on yhdistynyt lopullisesti maamme kanssa ja hänen rakkautensa johtaa meitä aina löytämään uusia teitä” (Laudato si’, 13; 245). Erityisesti 1. syyskuuta ja sitten koko vuoden ajan rukoilkaamme:

“Oi köyhien Jumala,
auta meitä pelastamaan
tämän maan hylätyt ja unohdetut,
jotka ovat silmissäsi niin kallisarvoisia. …
Rakkauden Jumala,
näytä meille paikkamme tässä maailmassa
kiintymyksesi välikappaleina
kaikkia tämän maan olentoja varten“ (ibid., 246).
Laupeuden Jumala, anna meille anteeksiantosi
ja auta meitä välittämään laupeuttasi
koko yhteisessä kodissamme.
Ole ylistetty!
Aamen.

VIITTEET

1 Perustamiskirje “maailman rukouspäivää luomakunnan suojelemiseksi” varten (6. elokuuta 2015).

2 Puhe Santa Barbarassa Kaliforniassa (8. marraskuuta 1997).

3 Bartolomeos I, viesti luomakunnan suojelemisen rukouspäivän johdosta (1. syyskuuta 2012).

4 Puhe toisessa kansainvälisessä kansalaisjärjestöjen kohtaamisessa, Santa Cruz de la Sierra, Bolivia (9. heinäkuuta 2015).

5 Kolmas mietiskely, riemuvuoden retretti papeille, Pyhän Paavalin basilika muurien ulkopuolella, Rooma (2. kesäkuuta 2016).

6 Yleisaudienssi, 30. maaliskuuta 2016.

7 Bartolomeos I, Viesti Maailman rukouspäivänä luomakunnan suojelemiseksi (1. syyskuuta 1997).

8 Ensimmäinen mietiskely, riemuvuoden retretti papeille, Pyhän Paavalin basilika muurien ulkopuolella, Rooma (2. kesäkuuta 2016).

9 Yleisaudienssi, 30. kesäkuuta 2016.

10 Ruumiilliset laupeudentyöt ovat nälkäisten ruokkiminen, janoisten juottaminen, alastomien vaatettaminen, kodittomien majoittaminen, sairaiden luona käyminen, vankien luona käyminen, kuolleiden hautaaminen. Hengelliset laupeudentyöt ovat tietämättömien opettaminen, epätietoisten neuvominen, murheellisten lohduttaminen, parannukseen rohkaiseminen, rikkomusten anteeksiantaminen, vääryyksien kärsivällinen kestäminen, elävien ja kuolleiden puolesta rukoileminen.

11 Kolmas mietiskely, riemuvuoden retretti papeille, Pyhän Paavalin basilika muurien ulkopuolella, Rooma (2. kesäkuuta 2016).

+ + + + + + +

• Paavin kiertokirje Laudato si’.