Vuoden 2013 tilastot: Katolilaisia yhä enemmän

s20 vielä uusi rek

Rekisteröityjen katolilaisten määrä Suomessa jatkaa kasvuaan. Vuoden 2013 lopussa rekisteröityjä katolilaisia oli maassamme 12 853. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna (12 434) on yhteensä 3,4%.

Seurakunnat

s20 seurakunnat uusi

Kasvua on tapahtunut kaikissa seurakunnissa. Prosentuaalisesti vuonna 2013 kasvoi eniten Nasaretin pyhän perheen seurakunta Oulussa: jäsenmäärän kasvu 49 henkilöllä kasvatti seurakuntaa 6,6%. Prosentuaalisesti kasvu oli pienintä Pyhän Marian seurakunnan alueella, 1,9%, mutta seurakunta kasvoi silti 68 jäsenellä.

Jäsenmäärän kasvuun ovat vaikuttaneet muun muassa seuraavat tekijät: kasteet (201), kirkkoon ottaminen (30), toisesta hiippakunnasta muutto (382).

Jäsenmäärä on vähentynyt vastaavasti muun muassa kuolemien (38), toiseen hiippakuntaan muuttamisen (107) ja kirkosta eroamisen (49) kautta.

Sakramentit

Ensikommuunion sai 180 seurakuntalaista. Vahvistuksen sakramentin otti vastaan yhteensä 140 katolilaista. Avioliiton sakramentteja vietettiin yhteensä 42. Näistä kahden katolilaisen välisiä avioliittoja oli 11 (ainakin toinen osapuoli Helsingin hiippakunnasta).

Uskonnonopetus

s20 opetusUskonnonopetusiässä olevia lapsia ja nuoria oli yhteensä 1964. (Koska Pyhän Marian seurakunnan tarkempia lukuja ei ole saatu, käsitellään seuraavat luvut ilman niitä. Tällöin suhdelukuna toimii 1461.)

Opetusta sai kouluissa 563 lasta ja nuorta, muulla tavoin (esim. lauantaikursseilla) 275 oppilasta. Näin ollen kaiken tilastoidun uskonnonopetuksen ulkopuolella on lähes 43 prosenttia katolisista koululaisista. Kolmasosa uskonnonopetuksesta annetaan koulujen uskonnonopetuksen ulkopuolella.

Kielet

Hiippakunnan jäsenten kielisuhteet ovat pysyneet jotakuinkin muuttumattomina. Äidinkielenään suomea puhuu 43%, ruotsia 5% ja muita kieliä hieman yli puolet hiippakunnan jäsenistä.

KATT