Piispainkokouksen tiedote

Pohjoismaiden piispainkokouksen syysistunto
Turku, Suomi, 12.-16.9.2014

NBK-LOGO_2010

TIEDOTE 16.9.2014

Vetoomus Pohjoismaiden hallituksille

Pohjoismaisten katolisten Caritas-avustusjärjestöjen edustajat olivat piispojen kuultavina ja antoivat neuvoja piispoille joistakin aikamme suurista kriiseistä samoin kuin muista esillä olevista kysymyksistä. Omille hallituksilleen tekemässä vetoomuksessa piispat pyytävät painokkaasti, että vähemmistöasemassa olevia kristittyjä pakolaisia Irakista ja Syyriasta ei palautettaisi kotimaihinsa vaan heille myönnettäisiin pysyvä turvapaikka.

Piispat tapasivat myös Teheranin kaldealaisen arkkipiispan Ramzi Guarmoun ja saivat tietää katolisten ja ortodoksisten kristittyjen kärsimyksistä Lähi-idässä. He saattoivat samalla myös ilmaista moraalisen tukensa sekä pohtia, mitä käytännöllistä ja materiaalista apua he voisivat antaa.

Piispat ovat Caritaksen edustajien kanssa yhtä mieltä siitä, että köyhyyden voittamiseksi tarvitaan naisten tasa-arvoa. Tässä yhteydessä painotetaan erityisesti tyttöjen koulutuksen tärkeyttä. Samoin piispat toivovat, että naisia voitaisiin yhä enemmän rohkaista tulemaan itse toimeen taloudellisesti ja antaa heille siihen lisää mahdollisuuksia kirkon yhteiskunnallisen opetuksen viitoittamalla tavalla.

2015: Vihityn elämän vuosi

Paavi Franciscus on pyytänyt katolilaisia käyttämään aikaansa rukoillen ja pohdiskellen pappien ja sääntökuntalaisten elämää ja kutsumusta. Hän on julistanut vuoden 2015 vihityn elämän vuodeksi. Meidän maissamme kutsumuksia pappeuteen ja sääntökuntaelämään on kohtuullisesti, vaikka jotkut muut kansalliset ja alueelliset kirkot kärsivät paljon siitä, että kutsumuksia on vähän. Piispat valmistelevat aiheesta paimenkirjettä uskoville jaettavaksi.

Turun luterilaisessa tuomiokirkossa piispat tapasivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkisen. Arkkipiispa oli iloinen voidessaan todeta, että luterilaisten ja katolilaisten suhteet niin Suomessa kuin kaikkialla Pohjolassa ovat hyvät.

NBK/KATT