Hiippakunnan kasvu jatkui vuonna 2014

Hiippakunnan jäsenrekisteriin merkittyjen katolilaisten määrä jatkaa kasvuaan Suomessa. Vuoden 2014 lopussa rekisteröityjä katolilaisia oli maassamme 13 422. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna (12 853) on yhteensä 4,4% (vuosi sitten kasvuprosentti oli 3,4). 

jäsenmäärän kehitys 2014

Seurakunnat

seurakuntien suhteellinen osuus 2014 lopussaKasvua on tapahtunut kaikissa seurakunnissa paitsi Kouvolassa. Prosentuaalisesti vuonna 2014 kasvoi jälleen eniten Nasaretin pyhän perheen seurakunta Oulussa: jäsenmäärän kasvu 82 henkilöllä kasvatti seurakuntaa peräti 10,3%. Lukumääräisesti kasvu oli suurinta Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan alueella, joka kasvoi 197 henkilöllä, vaikka seurakunnan kasvuvauhti (5%) olikin toiseksi hitainta.

Jäsenmäärän kasvuun ovat vaikuttaneet muun muassa seuraavat tekijät: kasteet (235), kirkkoon ottaminen (57), toisesta hiippakunnasta muutto (430). Kasvua on ollut kaikissa näissä ryhmissä.

Jäsenmäärä on vähentynyt vastaavasti muun muassa kuolemien (30), toiseen hiippakuntaan muuttamisen (96) ja kirkosta eroamisen (27) kautta.

Sakramentit

Ensimmäisen pyhän kommuunion sai viime vuonna 166 lasta. Vahvistuksen sakramentin otti vastaan yhteensä 179 seurakuntalaista. Avioliiton sakramentteja vietettiin yhteensä 45. Näistä kahden katolilaisen välisiä avioliittoja oli 13 (ainakin toinen osapuoli Helsingin hiippakunnasta).

Uskonnonopetus

uskonnonopetus 2014Uskonnonopetusiässä olevia lapsia ja nuoria oli – ilman Pyhän Marian seurakunnan tietoja, jotka puuttuvat – yhteensä 1506.

Opetusta sai kouluissa 546 lasta ja nuorta, muulla tavoin (esim. lauantaikursseilla) 341 oppilasta. Näin ollen uskonnonopetusta saa katolisista lapsista vain noin 59 prosenttia, kouluissa vain 36 prosenttia. Vastaavasti 38 prosenttia uskonnonopetuksesta annetaan koulujen uskonnonopetuksen ulkopuolella. Katolista uskonnonopetusta ilman jää 41 prosenttia lapsista ja nuorista.

Kielet

Hiippakunnan jäsenten kielisuhteet ovat pysyneet ennallaan. Äidinkielenään suomea puhuu 43%, ruotsia 5% ja muita kieliä noin 52% hiippakunnan jäsenistä.

KATT