Diakoni Gabriel Salmelan ensisaarna

Herran temppeliintuomisen juhla
Sunnuntaina 1.2.2015
Pyhän Henrikin katedraali

Rakkaat sisaret ja veljet,

Tänään viettämäämme Herran temppeliintuomisen juhlaa kutsumme sen sisältöä valaisevasti ilmentäen myös kynttilänpäiväksi. Se on käännekohta Jumalan pelastushistoriassa. Evankeliumista kuulimme, että tämä hetki oli vain lyhyen ajan kuluttua Jeesuksen syntymästä, Jumalan Pojan inkarnaatiosta eli lihaksi tulemisesta Betlehemin periferiassa. Kristuksen syntymä liitti jumaluuden ja ihmisyyden toisiinsa erottamattomasti yhdessä persoonassa.

Aivan kuten Abraham oli poikansa Iisakin osalta kuuliainen vanhalle liitolle, niin Jeesus-lapsen tuominen temppeliin yhdistää vanhan liiton ja uuden liiton toisiinsa yhtä saumattomasti kuin maissipelloilla kasvien korsiin kasvaa tähkä ja siemenet. Jumala itse tulee Jeesuksessa Jerusalemin temppeliin vanhempiensa tuomana lahjana, ei kumotakseen lakia vaan täydellistääkseen sen. Kreikaksi ilmaisten se on kairos-hetki, joka mullistaa koko historian kulun. Jumala ei enää vain asu kansansa psalmein veisattavan ylistyksen keskellä tai laskeudu läsnäolevaksi temppelipalveluksissa ja uhreissa, vaan hän on todella Immanuel, meidän keskellämme. Jeesus on se Messias ja viimeinen iankaikkinen ja täydellinen uhri, pelastaja, jonka elämä, kärsimys, ristinkuolema sekä ylösnousemus voittaa perisynnin vallan. Hänen ruumistaan tulee uusi Israel, kirkko, jonka jäseniä kaikki kastetut ja häneen uskovat ovat.

Simeonin henkilökohtainen kairos-hetki sijoittuu kuulemamme evankeliumin mukaisesti hänen maallisen elämänsä ehtoopuolelle. Hurskaana ja Jumalaa pelkäävänä miehenä, uskoen Pyhän Hengen lupaukseen ja johdatukseen, hän saapuu juuri oikeaan aikaan temppeliin ja saa nähdä omin silmin pelastuksen, joka Kristus-lapsi on. Erityisen ansiokasta hänelle oli, ettei hän etsinyt omaa etuaan, vaan odotti hartaasti koko kansansa lohduttajaa. Oikeamielisyydessään hän tunnisti välittömästi Lunastajan ja aikojen täyttymyksen. Hän ei epäröinyt avata suutaan, vaan julisti läsnäoleville Jumalan käänteentekevän universaalin pelastussuunnitelman. Tämä merkitsi, että Kristus on Vapahtaja ei vain Israelille, vaan kaikille maailman kansoille. Lisäksi hän toteaa, että tämä merkki on monelle kompastukseksi, eivätkä monet tunnusta häntä. Miekka on käyvä myös Marian, itse Jumalanäidin sydämen läpi. Tällä viitataan profeetallisesti siihen suureen kärsimykseen ja tuskaan, jota hän joutuu äitinä kokemaan myötäkärsiessään oman poikansa tuskat, kun monien sisimmät ajatukset tulevat julki ja tie lopulta vie Golgatan ristille. Totuus ja Jumalan tahdon toteuttaminen tässä maailmanajassa ei siis poista koettelemuksia tai kärsimyksiä.

Allegorisesti kirkkoisät ovat tulkinneet myös toisen keskeisen henkilön, profeetta Hannan, kirkon eli Kristuksen morsiamen kuvaksi. Todellakin kirkko on jäänyt leskeksi maailmaan Kristuksen, sulhasen, kuoltua, kuten profeetta Hannasta kerrotaan.  84 leskeyden vuodessa yhdistyvät kaksi lukua: 7 ja 12, jotka kertomalla tuo 84 saadaan. Luku 7 kuvaa maailmallista, ajallista tapahtumista, onhan päivien kierto määritelty seitsemäksi viikossa luomisjärjestyksen mukaisesti. Luku 12 puolestaan kuvaa apostoleita, kirkon ja totuuden pilareita, jotka pysyvät pystyssä maailman myllerryksessä.

Niin ikään 7 vuotta neitsyenä naimissa oleminen kuvastaa yhteistä aikaa itse Kristuksen kanssa. Luku seitsemänhän on täydellisyyden luku. Lisäksi Hanna ilmentää vertauskuvallisesti kirkkoa armon ja pyhityksen lähteenä. Hänen kerrotaan kuuluvan Asserin eli ”siunattujen” heimoon ja olevan Penuelin tytär. Nimi merkitsee Jumalan kasvoja.

Tämä suuri rakkauden salaisuus, joka muodostaa siteen ylösnousseen Kristuksen ja vielä maailmassa vaeltavan kirkon, Jumalan kansan, välillä on myös paavi Franciscuksen julistaman Jumalalle vihityn elämän vuoden teeman ytimessä.

Kaikkien kristittyjen olemassaolon muuttava kairos-hetki on kaste, jolloin ihminen siirtyy kuolevaisuudesta, perisynnin alaisuudesta armotalouden piiriin. Kasteen armossa kasvaminen, toisin sanoen pyhittyminen kirkon yhteydessä, kuuluu kaikille. Mutta tänä vuonna ja erityisesti tänä päivänä huomiomme kiinnittyy niihin, jotka Jumala on kutsunut ja jotka ovat vapaasti valinneet evankelisten neuvojen (kuuliaisuuden, köyhyyden ja naimattomuuden) lupausten mukaisen elämänmuodon seuratakseen täydellisesti Kristusta. Se merkitsee eskatologista uskossa ja hartaassa toivossa elämistä ja odotusta lopullisesta ajan täyttymyksestä, Kristuksen, sulhasen paluusta kunniassa.

Näiden uskon ja toivon hyveiden lisäksi ja niiden muotona suurin on kuitenkin rakkauden lahja. Se toteuttaa tätä taivasten valtakuntaa jo tässä ajassa erityisellä tavalla eri karismojen, kuten rakkauden lähetyssisarten, ursuliinien, fransiskaanien, karmeliittojen, birgittalaissisarten tai lukemattomien muiden karismojen muodossa. Se on rakkauden ilmentymää, joka kumpuaa Kristuksesta itsestään, hänen ristinsä voimasta ja erityisesti kirkon sakramenttien kautta, suuntautuen lopulta etsimään lähimmäisten hyvää ja heidän palvelemistaan. Siten se julistaa hyvää sanomaa syntien anteeksiantamisesta ja elämästä armon yltäkylläisyydessä.

Maailma koettelemuksineen, murheineen ja monine ihmisen heikkoudesta johtuvine vääryyksineen, loukkaavine sanoineen ja tekoineen on kuin miekka, joka läpäisee ja haavoittaa sekä yksittäistä ihmistä että myös koko kirkkoa. Tässä ajassa tietämme valaisee osuvasti esimerkiksi pyhän Brunon seuraajista muodostuneen kartusiaanisääntökunnan motto Stat crux dum volvitur orbis: Niin pyörii maailma ympärillämme, mutta vakaasti seisoo risti. Olkoon tämä Jumalalle vihityn elämän lupausten uudistaminen kuitenkin sen kairos-hetkemme, kokemamme Jumalan ensirakkauden muistamista, virvoittamista ja vahvistamista, joka on saanut meidät kerran kieltämään itsemme ja lähtemään liikkeelle. Saakoon se meidät jatkamaan uskossa kuuliaisina kuten Simeon siihen saakka, kun toivomme täyttyy ja saamme täältä rauhassa lähteä taivaalliseen Jerusalemiin, jossa kaikki entinen katoaa eikä murhetta ole. Siellä kaikuu ikuinen ylistys ja onni eli saamme nähdä itse armollisen totuuden ja katsella Jumalaa kasvoista kasvoihin. Aamen.

Mal. 3:1-4
Ps. 24: 7, 8, 9, 10. -8a
Hepr. 2:14-18
Ev. Luuk. 2:22-40