Konsekraatiojuhla vahvisti luottamusta

Stella Mariksessa vietettiin torstaina 21.5.2015 piispa Teemu Sipon SCJ johdolla juhlaa, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli – jälleen kerran – vihkiä Suomi, Katolinen kirkko Suomessa ja erityisesti Stella Maris Neitsyt Marian tahrattomalle sydämelle. Kuvakooste on katsottavissa täältä:

Piispa, hänen kanssaan paikalla olleet toistakymmentä pappia ja koolla ollut monikymmenpäinen kirkkokansa rukoili konsekraatiorukouksen yhdessä kauniin pyhän messun päätteeksi.

Messun jälkeen paikalla olleet saivat mahdollisuuden seurustella keskenään iloisen tunnelman vallitessa Stella Mariksen pihalla. Aamun sateinen sää oli nimittäin messun lopulla, joidenkin tarkkailijoiden mukaan juuri ehtoollisaineiden muuttumisen hetkellä, vaihtunut kesäiseksi auringonpaisteeksi. Keskustelu jatkui herkullisella lounastarjoilulla, joka vain vahvisti messua ja mariaanista konsekraatiota seurannutta ilon, luottamuksen ja keskinäisen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Konsekraatiojuhlaa oli edeltänyt yhdeksän päivää kestänyt novena, jonka rukouksiin voi tutustua Stella Mariksen kotisivuilla.

Juhlassa piispa Teemu myös kannusti Stella Mariksen toiminnan tukemisesta kiinnostuneita kokoontumaan yhteen mahdollisen Stella Mariksen ystävät -yhdistyksen perustamista varten. Tätä kautta keskuksen toimintaa voisi auttaa ja tukea keskitetyllä tavalla.

KATT