Paavi: laupeuden riemuvuosi ei sulje pois ketään

papa1509Paavi Franciscus lähetti tiistaina 1.9. kirjeen joistakin laupeuden riemuvuoden (8. joulukuuta 2015-20. marraskuuta 2016 ) erityisen tärkeinä pitämistään näkökohdista arkkipiispa Rino Fisichellalle, riemuvuotta valmistelevan Paavillisen uuden evankelioimisen neuvoston puheenjohtajalle.

Paavin kirjeen kolme pääasiaa olivat riemuvuoden ane, aborttikysymys sekä ripittäytyminen Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan papeille. Kansainvälinen mediahuomio kohdistui nopeasti kirjeen mainintaan, että riemuvuoden aikana kaikki papit saavat antaa synninpäästön abortin tehneille, ja asiasta on uutisoitu usein väärin ymmärtäen. Paavin mukaan ”yksi aikamme vakavimmista ongelmista on muuttunut suhde elämään”. Laajalle levinnyt ajattelutapa on saanut menettämään oikeanlaisen herkkyyden uuden elämän vastaanottamista kohtaan. Jotkut suhtautuvat aborttiin pinnallisesti tuskin tietoisina teon vakavuudesta.

Paavi toteaa tavanneensa monia abortin tehneitä naisia, jotka kantavat sydämessään tuskallisen ja kipeän päätöksen arpea. Jumalan laupeutta ei voi kieltää katuvilta. Siksi paavi Franciscus päätti antaa kaikille papeille riemuvuoden ajaksi valtuuden antaa synninpäästön abortista niille, jotka sitä sydämestään katuvat.

Koska abortista seuraa automaattisesti ekskommunikaatio, kirkkolaissa siitä vapauttaminen on varattu piispalle, mutta piispa voi myös antaa papeille nimenomaisen valtuuden antaa abortista synninpäästön ja kirkollisesta rangaistuksesta vapauttamisen ripittäytymisen yhteydessä. Useissa maissa piispat ovat yleisesti antaneet tällaisen valtuuden kaikille papeille, myös Suomessa. Riemuvuoden ajan valtuus koskee siis kaikkia katolisia pappeja kaikkialla.

Riemuvuoden aneen saamiseksi uskovia kehotetaan tekemään lyhyt pyhiinvaellus pyhälle ovelle, joka avataan jokaisessa katedraalissa tai muussa hiippakunnan piispan määräämässä kirkossa, Rooman neljässä paavillisessa basilikassa sekä tietyissä pyhäköissä. Aneen saamiseen liittyvät tavanomaiset ehdot (täydellinen katumus, ripittäytyminen, eukaristian vastaanottaminen, uskontunnustus ja rukous paavin ja hänen rukousaiheidensa puolesta).

Sairaat tai vanhukset, jotka eivät pysty tekemään pyhiinvaellusta, voivat saada riemuvuoden aneen eläen sairautensa ja kärsimyksensä kokemuksena Herran läheisyydestä ja vastaanottamalla kommuunion tai osallistumalla pyhään messuun ja yhteiseen rukoukseen myös viestintävälineiden kautta. Vangit voivat saada aneen vankilan kappelissa. Paavi on myös kehottanut tänä riemuvuonna erityisesti muistamaan ruumiillisia ja hengellisiä laupeudentöitä, joita tekemällä uskova saa täydellisen riemuvuoden aneen.

Paavi viittasi myös siihen, että monet uskovat eri syistä käyvät Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan (SSPX) kirkoissa. Veljeskunta ei ole täydessä yhteydessä katolisen kirkon kanssa ja sen papit ovat katolisen kirkon kannalta kylläkin pätevästi vihittyjä, mutta he eivät voi katolisen kirkon kannalta harjoittaa kirkon virkaa eivätkä viettää sakramentteja, eikä heillä ei ole valtuuksia ripin sakramentin pätevään viettämiseen. Paavi totesi luottavansa siihen, että lähitulevaisuudessa voitaisiin löytää tie täyden yhteyden palauttamiseen tuon veljeskunnan pappien ja esimiesten kanssa. Tällä välin paavi Franciscus säätää kuitenkin näitä uskovia ajatellen, että laupeuden riemuvuoden aikana ne, jotka ripittäytyvät Pyhän Pius X:n veljeskunnan papeille, saavat pätevästi ja laillisesti synninpäästön.

KATT/VIS