Paavi Franciscus: kukaan ei voi jättää huomiotta Syyrian ja Irakin kriisiä

Paavi Franciscus puhui 17. syyskuuta 2015 Paavillisen Cor unum -neuvoston järjestämän kokouksen osanottajille. Kokous käsitteli Syyrian ja Irakin humanitaarista kriisiä ja osanottajina oli erityisesti katolisten karitatiivisten järjestöjen edustajia ja kriisialueen piispoja.

Rakkaat veljet ja sisaret,

kiitän osallistumisestanne tähän karitatiivisten järjestöjen ja paikalliskirkkojen kokoukseen. Olen tietoinen avusta, jota tuotte kriisin uhreille Syyriassa, Irakissa ja lähimaissa, ja lohdusta, jonka läsnäolonne ja työnne antavat kärsiville. Ajattelen myös monia muita järjestöjä, jotka työskentelevät tässä tilanteessa. Tervehdin teitä kaikkia, piispoja, pappeja, sääntökuntalaisia, maallikkoja, ja erityisesti apulaispääsihteeri Steven O’Brienia, YK:n hätäavun koordinaattoria. Tervehdin mons. Dal Tosoa ja kiitän Paavillista Cor unum -neuvostoa tämän meitä kaikkia haastavan humanitaarisen kriisin jatkuvasta seurannasta, ja tervehdin kardinaali Sandria, jonka huolen näistä ongelmista tiedän.

Yksi viime vuosikymmenten raskaimmista humanitaarisista tragedioista ovat ne kauhistuttavat seuraukset, joita Syyrian ja Irakin konflikteilla on ollut siviiliväestölle kulttuuriperinnöstä puhumattakaan. Miljoonat ihmiset tarvitsevat kiireesti hätäapua. Heidän on ollut pakko jättää synnyinmaansa. Libanon, Jordania ja Turkki kantavat nykyään miljoonien pakolaisten taakan, jonka ne ovat jalomielisesti ottaneet vastaan. Tämän näköalan ja yhä laajenevien hälyttävästi sisäistä ja alueellista tasapainoa häiritsevien konfliktien edessä kansainvälinen yhteisö ei näytä kykenevän löytämään asianmukaisia vastauksia, kun taas asekauppiaat edistävät omaa etuaan: veressä kylpevät aseet, viaton veri.

Toisin kuin menneisyydessä, nykyään näille konflikteille tyypilliset julmuudet ja ennenkuulumattomat ihmisoikeuksien loukkaukset leviävät mediassa reaaliajassa. Siksi ne ovat koko maailman silmien edessä. Kukaan ei voi teeskennellä tietämättömyyttä! Kaikki tietävät, että tämä sota painaa yhä sietämättömämmällä tavalla köyhän kansan hartioita. On löydettävä ratkaisu, joka koskaan ei ole väkivalta, koska väkivalta synnyttää vain uusia haavoja ja uutta väkivaltaa.

Tässä tuskan valtameressä kehotan kiinnittämään erityistä huomiota heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien tarpeisiin: ajattelen erityisesti perheitä, vanhuksia, sairaita ja lapsia. Lapsilta ja nuorilta, tulevaisuuden toivoilta, on riistetty perustavanlaatuiset oikeudet: kasvaa rauhassa perheessään, saada huolenpitoa, leikkiä, opiskella. Miljoonilta lapsilta on konfliktin edetessä riistetty oikeus opetukseen ja siksi heidän tulevaisuudennäköalansa synkkenee. Älkää jättäkö ponnistelematta tämän elintärkeän asian eteen.

Konfliktin uhreja on paljon; ajattelen kaikkia ja rukoilen kaikkien puolesta. En voi olla vaikenematta Syyrian ja Irakin kristillisten yhteisöjen kärsimästä vakavasta vahingosta. Siellä monia veljiä ja sisaria vainotaan uskonsa tähden, karkotetaan maastaan, pidetään vankeudessa ja jopa tapetaan. Vuosisatoja kristittyjen ja muslimien yhteisöt ovat eläneet rinnakkain näissä maissa toisiaan kunnioittaen. Nyt kielletään itse kristittyjen ja muiden uskonnollisten vähemmistöjen läsnäolon oikeutusta ”väkivaltaisen väitetysti uskontoon perustuvan fundamentalismin” nimissä (vrt. Benedictus XVI, synodin jälkeinen apostolinen kehotuskirje Ecclesia in Medio Oriente, 29). Kuitenkin kirkko vastaa näissä maissa nykyisin kärsimäänsä aggressioon ja vainoon todistamalla rohkeasti Kristuksesta, nöyrällä ja palavalla läsnäololla, vilpittömällä vuoropuhelulla ja alttiilla palvelemisella kaikkia kärsiviä ja tarvitsevia kohtaan erotuksetta.

Syyriassa ja Irakissa paha tuhoaa rakennuksia ja infrastruktuureja, mutta ennen kaikkea se tuhoaa ihmisten omaatuntoa. Jeesuksen nimessä, hänen joka tuli maailmaan parantamaan ihmiskunnan haavat, kirkko tuntee olevansa kutsuttu vastaamaan pahaan hyvällä edistäen kokonaisvaltaista inhimillistä kehitystä pitäen huolta jokaisesta ihmisestä ja koko ihmisestä (Paavali VI, kiertokirje Populorum progressio, 14). Vastatakseen tähän vaikeaan kutsuun on välttämätöntä, että katolilaiset voimistavat yhteistyötään kirkon sisällä sekä yhteyden siteitä, jotka liittävät heidät muihin kristillisiin yhteisöihin, pyrkien myös tekemään yhteistyötä kansainvälisten humanitaaristen järjestöjen ja kaikkien hyvän tahdon ihmisten kanssa. Rohkaisen teitä jatkamaan yhteistyön ja jakamisen tiellä, työskennellen yhdessä ja yksin voimin. Pyydän: älkää hylätkö tämän kriisin uhreja, vaikka maailman huomio vähenisikin!

Pyydän teitä kaikkia viemään solidaarisen läheisyyteni viestin kaikille koettelemuksessa oleville ja tämän kriisin traagisista seurauksista kärsiville. Yhteydessä teidän ja yhteisöjenne kanssa rukoilen lakkaamatta rauhan puolesta ja kidutusten ja epäoikeudenmukaisuuksien päättymiseksi rakkaissa maissanne. Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

Franciscus