Vihkimyksen sakramentti

Pyhä Paavali kirjoittaa oppilaalleen Timoteukselle: “Muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi.” (2.Tim. 1:6)

“Joka pyrkii seurakunnan kaitsijan (piispan) virkaan, tahtoo jaloon työhön.” (1.Tim. 3:1)

Titukselle hän sanoo: “Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka sinulle annoin.” (Tit. 1:5)

Koko kirkko on papillinen kansa, koska kaikki kristityt ovat kasteen kautta osallisia Kristuksen pappeudesta. Pappisvihkimyksessä saatu pappeus poikkeaa kuitenkin ratkaisevalla tavalla uskovien yleisestä pappeudesta, koska se antaa pyhän voiman palvella kirkkoa eli Jumalan kansaa opettamalla, pyhittämällä ja paimentamalla Kristuksen nimessä ja persoonassa.

Piispa jakaa pappisvihkimyksen sakramentin niille miehille, jotka ovat saaneet Jumalalta kirkon kautta kutsun tähän palvelutehtävään, ovat valmistautuneet siihen useita vuosia kestänein opinnoin ja joiden sopivuus siihen on huolellisesti tutkittu. Tällaisen kutsumuksen saaneen on hyvä keskustella asiasta ensiksi jonkun papin kanssa, joka voi auttaa häntä neuvoin sekä tarvittavin tiedoin.

Vihkimyksen sakramentilla on alusta alkaen ollut kolme astetta: piispuus, pappeus ja diakonaatti. Sen korkein aste on piispaksi vihkiminen. Siinä piispa saa toisten piispojen vihkimänä Kristuksen pappeuden täyteyden sekä sakramentaalisen paimentehtävän rakentaa ja johtaa kirkkoa. Piispa on oman paikalliskirkkonsa eli hiippakunnan esipaimen. Yhdessä paavin kanssa ja hänen alaisuudessaan piispat muodostavat apostolien seuraajina piispojen kollegion, joka kantaa vastuuta koko kirkosta ja sen lähetystehtävästä.

Papeiksi piispa voi latinalaisen riituksen piirissä vihkiä vain naimattomuuslupauksen tehneitä diakoneja. Yhdessä hiippakunnan piispan kanssa ja hänen alaisuudessaan heillä on omassa sakramentaalisessa paimentehtävässään valtuus ja vastuu ennen muuta Jumalan sanan julistuksesta sekä sakramenttien jakamisesta.

Diakoniksi piispa voi vihkiä 25 vuotta täyttäneitä, naimattomuuslupauksen tehneitä miehiä tai 35 vuotta täyttäneitä, jo avioliiton solmineita miehiä. He palvelevat piispan alaisuudessa liturgian, sananjulistuksen ja lähimmäisenrakkauden tehtävissä.