Kannanotto avioliiton suojelemiseksi

Kannanotto

Katolinen kirkko Suomessa on seurannut huolestuneena viime vuosien aikana tapahtunutta avioliiton aseman jatkuvaa heikentämistä, joka näkyy sekä ns. avoliiton että muiden parisuhteiden jatkuvassa lisääntymisessä. Tähän ilmiöön ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat myös eri yhteiskuntaelämän tahojen toimenpiteet. Sellainen on myös evankelis-luterilaisen piispainkokouksen toimeksiannosta julkaistu mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet” (16.3.2009).

Suomessa toimivan katolisen kirkon syvään huoleen on useita syitä. Perheiden vakauden heikkeneminen vaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointiin. Aikuisten ja nuorten ongelmat moninkertaistuvat, mistä mm. perheneuvottelukeskusten ja sosiaalivirastojen kasvava työmäärä kertoo. Näin on syntynyt itseään vahvistava ongelmakierre, jonka johdosta seuraava sukupolvi on aina edellisiä sukupolvia huonommassa tilanteessa.

On havaittavissa yleinen trendi korostaa yksilön vapauksia yhteiskunnan hyvinvoinnin kustannuksella. Perhe on yhteiskunnan perussolu. Perheessä syntyvät ja saavat peruskasvatuksensa kaikki ihmiset, jotka puolestaan vaikuttavat omalta osaltaan yhteiskunnan kehitykseen. Ilman vakaan perheen luomaa kasvuympäristöä ihmisten on vaikea kohdata elämän haasteita.

Oikein ymmärretystä yksilön hyvinvoinnista syntyy kuitenkin yhteiskunnan hyvinvointi. Sitä vastoin perheen hajottamisella on kohtalokkaita seurauksia sekä yksilölle että koko yhteiskunnan vakaudelle, ongelmanratkaisukyvylle ja innovaatiovoimalle.

Katolinen kirkko pitää kiinni perinteisestä ja yleisestä vakaumuksesta, että vallitsevan tilanteen korjaaminen edellyttää perheen aseman lujittamista yhteiskunnassamme. Avioliitto on inhimillisen elämän perusjärjestys. Se on miehen ja naisen välinen yhteisö, joka yhdistää ja vaalii sukupuolten välistä erilaisuutta. Avioliitto on korvaamaton ja toiset pois sulkeva julkinen suhde, joka tarjoaa luonnollisen ja korvaamattoman ympäristön lasten syntymiselle ja kasvulle.

Yhteiskunnallisena instituutiona avioliitto on vanhempi kuin vanhin demokratiamme tai oikeusjärjestelmämme. Se on yleisemmin hyväksytty kuin mikään oikeusnormi riippumatta yhteiskunnasta tai aikakaudesta. Avioliitto ankkuroituu biologiseen tosiasiaan: eri sukupuolta olevilla pareilla on ainutlaatuinen kyky lisääntyä. Avioliiton suojeleminen on välttämätöntä jokaisen yhteiskunnan hyvinvoinnille. Avioliiton yhteiskunnallinen vahingoittaminen merkitsee viime kädessä koko yhteiskunnan vahingoittamista.

Samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parisuhteiden rinnastaminen avioliittoon merkitsisi vuosituhansien historian ja inhimillisen kokemuksen hylkäämistä. Se pimittäisi avioliiton merkityksen ja luonteen. Käsitys ihmisestä miehenä ja naisena hämärtyisi.

Edellä mainituista syistä Katolinen kirkko Suomessa vetoaa kaikkiin maamme vaikuttajiin, että he suojelisivat ja edistäisivät avioliittoa yhteiskunnan hyvinvoinnin perustana.

Helsingissä, maaliskuun 19. päivänä 2009

KATOLINEN KIRKKO SUOMESSA
isä Teemu Sippo SCJ
Hiippakunnan asiainhoitaja