Vatikaanin valtiosihteeristön julkilausuma 4.2.2009

Niiden reaktioiden vuoksi, joita piispainkongregaation jokin aika sitten antama Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan neljän piispan ekskommunikaatiot kumoava dekreetti on synnyttänyt, ja shoahin kieltävän tai sitä vähättelevään näkemyksen johdosta, jonka samaan yhteisöön kuuluva piispa Williamson on esittänyt, katsotaan hyödylliseksi selventää tiettyjä tähän asiaan kuuluvia seikkoja.

1. Ekskommunikaatiosta vapauttaminen

Kuten jo aiemmin on julkistettu, 21.1.2009 päivätty piispainkongregaation dekreetti oli teko, jolla pyhä isä vastasi ystävällisesti toistuviin pyyntöihin, joita Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan yleisesimies oli esittänyt.

Hänen pyhyytensä toivoi poistavansa esteen, joka esti oven avaamisen vuoropuhelun aloittamiseksi. Nyt hän puolestaan odottaa samaa avoimuuden ilmaisemista [veljeskunnan] neljältä piispalta niin, että he täydellisesti suostuisivat kirkon oppiin ja järjestykseen.

Se mitä raskain rangaistus, automaattinen ekskommunikaatio (latae sententiae), jonka nämä piispat saivat 30. kesäkuuta 1988 ja joka muodollisesti julistettiin 1. heinäkuuta samana vuonna, oli seurausta heidän vihkimisestään, jonka arkkipiispa Marcel Lefebvre toimitti.

Ekskommunikaation purkaminen on vapauttanut nämä neljä piispaa raskaimmasta kanonisesta rangaistuksesta, mutta se ei ole mitenkään muuttanut Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan juridista tilannetta. Tällä hetkellä sillä ei ole minkäänlaista kanonista tunnustusta katolisessa kirkossa. Samoin ekskommunikaation kumoamisesta huolimatta mainitut piispat ovat edelleen ilman mitään kanonista tehtävää kirkossa eivätkä he laillisesti hoida siinä mitään virkaa.

2. Traditio, oppi ja Vatikaanin II kirkolliskokous

Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan mahdollisen myöhemmin tapahtuvan tunnustamisen ehdoton edellytys on Vatikaanin II kirkolliskokouksen sekä paavien Johannes XXIII:n, Johannes Paavali I:n, Johannes Paavali II:n ja itse Benedictus XVI:n opetusviran täysi tunnustaminen.

Kuten sanottiin jo 21.1.2009 annetussa dekreetissä, Pyhä istuin jatkaa sopivaksi katsomillaan tavoilla niiden kysymysten käsittelyä, jotka ovat yhä avoinna osapuolten kesken, jotta voitaisiin saavuttaa täysi ja tyydyttävä ratkaisu niihin ongelmiin, jotka olivat syynä tämän kivuliaan murtuman syntymiseen.

3. Shoahista annetut lausunnot

Piispa Williamsonin näkemys shoahista on sellainen, jota pyhä isä ei mitenkään voi hyväksyä ja jonka hän päättäväisesti torjuu, niin kuin hän itse totesi 28. tammikuuta, kun hän tuosta kansanmurhasta puhuessaan vahvisti uudelleen täyden ja yksiselitteisen solidaarisuutensa ensimmäisen liiton veljiämme kohtaan ja korosti, että tuon hirvittävän kansanmurhan muiston on johdettava ”ihmiskuntaa mietiskelemään ihmissydämen valloittaneen pahan ennalta aavistamattoman suurta voimaa”. Tähän hän lisäsi, että shoah pysyy ”varoituksena kaikille vihaa ja kansanmurhan kieltämistä tai sen vähättelyä vastaan, sillä väkivalta vaikka vain yhtäkin ihmistä kohtaan on väkivaltaa kaikkia kohtaan”.

Voidakseen saada pääsyn piispallisiin tehtäviin kirkossa piispa Williamsonin on täydellisen selvästi ja julkisesti irrottauduttava shoahiin liittyvistä näkemyksistään, joita pyhä isä ei tuntenut, kun ekskommunikaatio purettiin.

Pyhä isä pyytää kaikilta uskovilta rukousten tukea, jotta Herra voisi valaista kirkon kulkeman tien. Kasvakoon paimenten ja kaikkien uskovien halu tukea tätä pyhän apostoli Pietarin seuraajan, kirkon ”ykseyden vartijan”, herkkää ja raskasta tehtävää.

Vatikaanissa, 4. helmikuuta 2009

KATT