Elämän rakastaminen (2005)

Elämän rakastaminen
Pohjoismaiden piispainkokouksen paimenkirje avioliitosta ja perheestä 30.12.2005

Suomenkielinen laitos: Copyright 2006 Katolinen tiedotuskeskus.

1. Johdanto
2. Kristillinen ihmiskuva
3. Avioliitto sakramenttina
4. Avioliitto ja perhe
5. Kristillinen avioliitto ja kristillinen perhe nyky-yhteiskunnassa: vieras tekijä vai haaste?
6. Kirkon apu: perhe ja seurakunta
7. Lopuksi

1 Johdanto

1.1 Paimenkirjeen tarkoitus ja perusta

1.1.1 Aikaisempien vuosien tapaan me Pohjois-Euroopan katoliset piispat haluamme vielä kerran julkaista paimenkirjeen ihmiselämän perimmäisistä arvoista. Tällä kertaa paimenkirje käsittelee avioliittoa ja perhettä.

1.1.2 Vaikka maitamme pidetäänkin maallistuneina, on nähtävissä kasvava kiinnostus uskonnollisia kysymyksiä kohtaan. Keskustelu nyky-yhteiskunnassa vallitsevista ja tulevaisuuteen tähtäävistä perusarvoista on vilkasta. Kiinnostus henkisiä arvoja kohtaan ei aina ole jyrkässä ristiriidassa laajalti materialistisesti leimaantuneen maailman kanssa. Siitä huolimatta, että yhteiskuntamme on suureksi osaksi globalisoitunut ja yhdenmukaistunut, monien ihmisten mahdollisuus päättää itse elämän suurista kysymyksistä ei silti ole riippumaton heistä itsestään. Ei yksikään yksittäinen taho — ei kirkkokaan — vaikuta enää herättävän laajojen ihmisjoukkojen huomiota. Mikään auktoriteetti ei pysty vakuuttamaan heitä. Vaikka uusi hengellinen jano ja monien kiinnostus eettisiä kysymyksiä kohtaan ovatkin monesti ristiriitaisia ja vailla muotoa, ne tarjoavat kirkolle kuitenkin suuren mahdollisuuden julistaa evankeliumia uudelleen ihmisten keskuudessa.

Myös avioliitto ja perhe tulisi nähdä tänään tästä näkökulmasta. Perinteinen perhemalli kaikkinensa ei enää vuosikymmeniin ole ollut perusta ihmisten elämäntavalle. Toisaalta ihminen järjestää elämänsä johonkin avioliitonomaisen yhteiselämän ja vastuista vapaan sinkkuelämän välille. Ja toisaalta ihminen kärsii niistä takaiskuista ja pettymyksistä, joita hänelle aiheutuu rikkonaisista avioliitoista ja hajonneista perhesiteistä. Siitä huolimatta, että nykyihminen haluaa säilyttää itsellään valinnan vapauden ja moninaisuuden, hän etsii lopulta kuitenkin myös rakkautta, uskollisuutta ja turvallisuutta.

Tämän tiedon perusteella kirkko haluaa julistaa kristillistä sanomaa avioliitosta ja perheestä. Se haluaa antaa ihmisille toivoa ja lohdutusta sekä saada heidät löytämään nämä todelliset arvot.

1.1.3 Kristittyinä me uskomme, että olemme saaneet nämä perustavat arvot Jumalalta. On meidän tehtävämme tunnistaa niiden sisältö ja laajuus sekä ymmärtää, miten me voimme niitä toteuttaa. Jumala ilmoittaa nämä arvot meille asteittain: ensin Israelin kansan pyhissä kirjoituksissa ja sitten lopullisesti ja täysin selkeällä tavalla Jeesuksessa Kristuksessa, ennalta ilmoitetussa Messiaassa, johon me uskomme Jumalan ihmiseksitulleena Poikana. Hän opettaa meille todelliset arvot, sillä hän on totuus (vrt. Joh. 14: 6). Hän on toteuttanut ne omassa elämässään. Pyhän Hengen innoittamina hänen opetuslapsensa ovat kirjanneet, ilmaisseet ja selittäneet hänen sanansa ja tekonsa. Usein he Jeesuksen tavoin myös käsittelivät Vanhan testamentin tapahtumia, kertomuksia, käskyjä ja ennustuksia, kommentoivat niitä ja tulkitsivat niitä uudella tavalla. Näin Jumalan ilmoitus täytettiin ja sitä vietiin eteenpäin. Uusi testamentti välittää ilmoituksen tärkeimmät ja normeja luovat sisällöt ja muodostaa siten meidän arvojemme päälähteen.

1.2 Uuden testamentin opetus

1.2.1 Uusi testamentti välittää selkeän kuvan sekä miehen ja naisen että vanhempien ja lasten välisestä suhteesta. Nämä suhteet Jumala on tarkoittanut ihmisten yhteiselämän perustaksi ja kehykseksi. Hän osoitti niiden arvon jo siinä, että hän antoi Poikansa tulla ihmiseksi perheessä.

1.2.2 Yhdessä vastakkainasettelussa fariseusten kanssa Jeesus esitti avioliiton olennaiset tunnuspiirteet: Se on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Näistä kahdesta on sitten tultava ”yksi liha”. Ja koska Jumala on liittänyt heidät yhteen, on heidän ykseytensä niin tiivis, ettei yksikään ihminen voi heitä erottaa (vrt. Matt. 19: 4-6).

1.2.3 Pyhä apostoli Paavali tarttui tähän avioliittonäkemykseen ja kehitteli sitä edelleen. Hän puhuu rakkaudesta miehen ja naisen toisiinsa liittävänä voimana, epäitsekkäänä antaumuksena, samanlaisena kuin se, jota Kristus osoitti kirkolleen (vrt. Ef. 5: 21-33). Paavali piirtää kuvan perheestä, joka perustuu avioliittoon. Siksi myös perheen merkkinä tulee olla vanhempien rakkaus lapsiaan kohtaan ja lasten rakkaus vanhempiaan kohtaan (vrt. Ef. 6: 1-4; Kol. 3: 18-21).

1.2.4. Tämä opetus avioliitosta ja perheestä osoittaa, kuinka Jumala näkee ”uuden ihmisen” Jeesuksen Kristuksen kuvana ja kuinka ihminen voi synnistä lunastettuna kehittyä uudella tavalla. Juuri avioliitossa ja perheessä uusi ihminen voi saavuttaa mahdollisuuden ja voiman toteuttaa Jumalan suunnitelmaa elämässään.

1.2.5 Pyhä perhe on jokaisen kristillisen perheen malli. Marian ja Joosefin keskinäinen rakkaus ja uskollisuus, heidän epäitsekäs antaumuksensa Lapselle, joka heille oli uskottu, sekä Jeesuksen, Marian ja Joosefin välillä vallinnut tiivis yhteenkuuluvuus toimivat jokaisen sellaisen avioliiton ja jokaisen sellaisen perheen esikuvana, joka tahtoo toteuttaa Jumalan tarkoituksen elämässään.

2 Kristillinen ihmiskuva

2.1 Luotu Jumalan kuvaksi

2.1.1 Jo mainitussa vastakkainasettelussa fariseusten kanssa Jeesus sanoo: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” (Matt: 19: 4). Sillä hän viittaa luomiskertomuksen lauseeseen: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät” (1 Moos. 1: 27).

2.1.2 Tämä tarkoittaa, ettei ihminen ole vain muita luomakunnan olioita läheisemmin liittynyt Jumalaan vaan että hän on suorastaan Jumalan kaltainen. Siksi ihminen on aina suhteessa ja liitossa Luojaansa ja toisiin ihmisiin. Etsiessään lähimmäistä hänen täytyy astua ulos itsestään. Tätä varten Jumala loi hänet ”mieheksi ja naiseksi”. Juuri miehen ja naisen suhteessa tämä ihmisen toiseen suuntautuminen tulee ilmeiseksi selvällä tavalla. Mies ja nainen etsivät toisiaan sekä henkisesti että ruumiillisesti tullakseen yhdeksi kokonaisuudeksi. Jumala siunaa tämän yhdeksi tulemisen ja tekee sen hedelmälliseksi jälkikasvun saamista varten. (Vrt. 1 Moos. 1: 28)

2.1.3 Jumala loi ihmisen pitäen lähtökohtanaan itseään. Hän siis itse toimi ihmisen mallina. Ihmisen näkeminen on samalla myös Jumalan näkemistä, sillä ihmistä ei voi ymmärtää ilman hänen suhdettaan Jumalaan. Ilman tätä yhteyttä Jumalaan ihminen ei voi täydellisesti kehittyä.

2.1.4 Me uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Vaikka tämä salaisuus onkin meille käsittämätön ja vaikka se joistakin tuntuu täysin tarpeettomalta heidän elämässään, sen merkitys on perustavanlaatuinen ymmärryksellemme Jumalasta ja itsestämme ihmisinä. Ihminen ei voi elää ilman suhteita muihin. Aivan niin kuin Jumalassa on aina Isän, Pojan ja Pyhän Hengen suhde, tulee ihmisenkin vastaavasti solmia suhteita toisten ihmisten kanssa ja muodostaa yhteisöjä. Suhteet Jumalassa ovat aina rakkaussuhteita: Isä rakastaa Poikaa, ja Poika rakastaa Isää. Tämä rakkaus saa ilmauksensa Pyhässä Hengessä. Myös ihmisten tulee rakastaa toisiaan. Juuri Jumalan rakkauden kaltainen rakkaus on ihmissuhteiden perusta ja tuki. Siinä ei ole kysymys pelkästä omia tunteita puhuttelevasta ja niitä lyhytaikaisesti tyydyttävästä rakkaudesta. Kyse on kestävästä rakkaudesta toisia kohtaan, kunnioituksesta ja arvonannosta. Tämä rakkaus pyrkii antamaan toiselle ihmiselle vain hyvää ja iloitsee toisen olemassaolosta; näin se tuottaa iloa ja täyttymystä. Se jättää toisen vapaaksi, se syleilee musertamatta, se etsii yhteyttä pakottamatta. Samalla tämä rakkaus toivoo luonnollisesti saavansa vastarakkautta, mutta se myöntää toiselle vapauden joko antaa tai olla antamatta sitä. Se liittää meidät Jumalaan ja tekee mahdolliseksi sen, että me todellisesti ja rajoittamatta voimme saavuttaa ykseyden toisten kanssa. Se etsii ensin vastarakkautena Jumalaa, joka on ensin rakastanut meitä, ja sitten myös muita ihmisiä. Se antaa meidän astua ulos itsestämme ja luo todellisia suhteita.

2.1.5 Miehen ja naisen välinen rakkaussuhde johtaa syvimpään yhteyteen avioliitossa. He tulevat ”yhdeksi lihaksi”. Niin on Jumala sen tahtonut (vrt. 1 Moos. 2: 24). Siksi hän on luonut ihmisen seksuaaliseksi olennoksi. Seksuaalisuus on pyhä lahja, koska Jumala, kaiken pyhyyden lähde, itse on asettanut sen ihmiseen. Se on siunaukseksi ihmiselle, sekä rakastavaisille että sille uudelle ihmiselle, joka on sukupuoliyhteyden hedelmä. Näin Jumala toteuttaa antamaansa tehtävää: ”Olkaa hedelmälliset!” Tämän perusteella seksuaalisuus ei ole mikään kyky, jota ihminen voi käyttää mielivaltaisesti. Sen on kuuluttava ihmisen rakkaussuhteeseen ja toimittava sen ilmaisuna. Tämä tapahtuu oikealla tavalla vain purkamattomassa avioliitossa, jossa rakkaussuhde on kaikin tavoin kestävä ja käsittää sekä ruumiin että hengen harmonisen kokonaisuuden. Vain tällöin rakkaussuhde voi kantaa tervettä hedelmää: miehen ja naisen välisen vastavuoroisen rakkauden syvenemisen sekä vastuullisen lasten saamisen ja heidän todellisen hyvinvointinsa.

2.2 Ihmisen vapaus

2.2.1 Jumala loi ihmisen rakkaudesta. Ihminen voi hyväksyä tämän rakkauden tai olla huomioimatta sitä. Ihminen voi jopa torjua sen. Näin ihmisellä on mahdollisuus elää joko yhteydessä Jumalaan, ilman Jumalaa tai jopa Jumalaa vastaan toimien. Jo paratiisissa ihminen valitsi toisen vaihtoehdon. Tämä on alkusynti, joka siitä lähtien on kuulunut ”perisyntinä” kaikille ihmisille. Se tuhosi ihmisen alkuperäisen suuntautumisen todelliseen rakkauteen niin, että hän usein pysyy etäällä siitä onnesta, jota tämän rakkauden pitäisi hänelle tuottaa. Tästä ovat osallisia kaikki ihmiset. Kaiken lisäksi ihminen toistaa tätä vääristynyttä suhdetta Jumalaan. Jumala tarjoaa rakkauttaan kaiken aikaa. Mutta ihminen ei tunnusta sitä, vaan kulkee sen ohi ja vastustaa sitä joskus jopa aivan suoranaisesti. Tähän häntä johdattelee, aivan kuten hänen kantaisiäänkin, Jumalan vastustaja Saatana.

2.2.2 Ihmisen negatiivinen suhtautuminen Jumalaan ja hänen oikeanlaisen jumalasuhteensa rikkoutuminen eivät ole vailla seurauksia hänen suhteessaan itseensä, toisiin ihmisiin tai koko maailmaan, jossa hän elää. Ihminen vetäytyy takaisin itseensä, sulkeutuu itseensä eikä enää pysty avautumaan todelliseen, epäitsekkääseen rakkaussuhteeseen.

2.2.3 Ihmisellä on taipumus tarkastella lähimmäisiään ja myös itseään pelkästään ulkoisesti. Näin on erityisesti seksuaalisuuden suhteen, jota ei usein enää ymmärretä sen kokonaisvaltaisessa biologis-henkisessä merkityksessä tai mahdollisuutena todellisen rakkauden toteuttamiseen, vaan se ymmärretään halun hallitsemaksi. Tästä seuraa, että sukupuoliyhteys ei enää johda todelliseen harmoniseen yhteyteen. Seksuaalisuus tulee itsenäiseksi ja ryhtyy palvelemaan omaa tyydytystään. Usein ihminen unohtaa tai kieltää sen, että seksuaalisuuden tarkoitus on miehen ja naisen välisen yhteyden vahvistaminen ja lasten saaminen sen hedelmänä; sen sijaan hän yrittää estää lasten saamisen.

2.2.4 Kun elämäntavan perustana ei ole tosi rakkaus vaan individualismi aina itsekkyyteen saakka, ihminen ei useinkaan osaa täyttää päivittäisiä velvoitteitaan positiivisesti ja täynnä luottamusta. Näin on sekä perheen että yhteiskunnallisen elämän suhteen.

2.2.5 Perisynti ja sen seuraukset ovat suuri rasitus ihmiselle. Ne vahingoittavat hänen kutsumustaan rakkauteen. Niiden kautta avioliitto ja perhe samoin kuin yhteiskunta kokonaisuudessaan kärsivät vakavasti. Mutta syvällä ihmissydämessä säilyy elävänä, usein tietämättämme, Jumalan herättämä kaipaus alkuperäisen ykseytemme palauttamiseen Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Tähän kaipaukseen Jumala on liittynyt ensin profeettojen varoitusten ja kehotusten kautta ja lopullisesti Poikansa lihaksitulemisessa.

2.3 Uusi alku Kristuksessa

2.3.1 Jumalan Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, ilmestyi uusi ihminen. Jeesus syntyi perheeseen, jossa hänen rakkautensa saattoi kasvaa ja kehittyä täysin.

2.3.2 Jeesuksella oli aina kaksinkertainen rakkaus: rakkaus Jumalaa, Isäänsä kohtaan ja rakkaus ihmisiä kohtaan. Hänen rakkautensa oli suora, avoin, luottavainen ja nöyrä. Jeesus oli kuuliainen vanhemmilleen (vrt. Luuk. 2: 5), vaikka hän näytti, että hänen ensisijaisesti tuli olla kuuliainen taivaalliselle Isälleen. Marialle ja Joosefille hän sanoi: “Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Hänelle “karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä”(Luuk. 2: 52).

2.3.3 Jo Jeesuksen lapsuus osoittaa, että se rakkaus joka oli tunnusomaista hänelle samoin kuin Marialle ja Joosefille, vaati uhria ensi sijassa Jumalaa kohtaan. Elämä rakkaudessa ei vaadi ainoastaan, että kestetään kärsimystä ja että ilman ehtoja antaudutaan rakastetulle, vaan se vaatii myös toivoa ja luottamusta Jumalaan.

2.3.4 Aivan julkisen elämänsä alusta lähtien Jeesus Kristus, ihmiskunnan pelastaja, saarnasi epäitsekästä rakkautta ja oli itse esikuva sille. Hän ei etsinyt mitään muuta kuin kaikkien ihmisten menestystä ja pelastusta, Jumalan tahdon mukaisesti. Hänen sanansa ja tekonsa olivat epäitsekkään rakkauden läpäisemät.

2.3.5 Jeesus kokosi ympärilleen uuteen yhteisöön veljiä ja sisaria, jotka uskoivat häneen (vrt. Matt 12:46-50). Heidän tuli olla Jumalaan, taivaalliseen Isään luottavia, hänelle antautuneita ja toisilleen keskinäistä rakkautta osoittavia. Etenkin lähimpiä opetuslapsiaan hän rohkaisi elämään rakkauden täyttämää elämää. Kärsimystään edeltäneenä iltana hän näytti konkreettisen esimerkin aidosta rakkaudesta. Pesemällä opetuslasten jalat hän osoitti, kuinka heidän tuli seurata häntä nöyrässä valmiudessa palvella ja osoittaa epäitsekästä rakkautta (Joh. 13: 15).

2.3.6 “Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti” (Joh 13:1). Rakkaus vaati häntä ja antoi hänelle voimaa viedä loppuun kaikkien ihmisten sovituksen, jonka täytyi tapahtua, jotta rakkaudensuhde Jumalan ja ihmisten välillä palautuisi alkuperäiseen muotoonsa. Samalla kertaa hän antoi itsensä uhriksi Isälle kärsimyksensä ja ristinkuolemansa kautta. “Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken” (Fil. 2: 9).Jeesus teki tyhjäksi perisynnin ja avasi uudelleen ihmisille mahdollisuuden palata kotiin Isän luokse. Hän antoi heille myös voiman uudestaan ja täysin elää rakkaudessa.

2.3.7 Ylösnoussut Herra lahjoitti opetuslapsilleen Pyhän Hengen voimaksi ja avuksi, Hengen, joka on rakkauden side Isän ja Pojan välillä Kolminaisuudessa. Henki johtaa uskovia eteenpäin täyteen totuuteen, kun hän kirkastaa Jeesuksen, vahvistaa Jeesuksen sanat ja julistaa tulevaa pelastusta (vrt. Joh. 15: 7-14).

2.3.8 Jeesus avaa oven uuteen maailmaan, jossa valta, omaisuus ja nautinto eivät enää hallitse, maailmaan sellaisena kuin se oli Jumalan suunnitelmassa alusta alkaen, maailmaan jossa ihmiset tunnustavat Jumalan Herraksi ja Isäksi ja ovat omistautuneita hänelle sekä toisilleen. Avioliitossa mies ja nainen tunnustavat toisissaan rakkauden ja uskollisuuden erottamattoman yhteyden. Siitä he ammentavat voimaa muodostaa todellisen perheen, lastensa kanssa ja heille omistautuneina. Jumala itse vahvistaa ja siunaa heidän erottamattoman yhteytensä, rakkautensa ja uskollisuutensa avioliiton sakramentissa.

3 Avioliitto sakramenttina

3.1 He tulevat yhdeksi lihaksi

3.1.1 Vapautus perisynnistä Jeesuksen Kristuksen kautta tulee todellisuudeksi ja sitä vietetään sakramenteissa. Sakramentit ovat pyhiä yhdyssiteitä Jumalan ja ihmisten välillä. Sakramenteissa toimii Jeesus Kristus Pyhän Hengen välityksellä. Hän välittää sen pelastuksen, josta Jumala tahtoo jokaisen ihmisen tulevan osalliseksi. Tämä vapahdus synnistä vaikuttaa myös toisiin ihmisiin. Sen tähden sillä on merkitystä myös seurakunnalle.

3.1.2 Jeesus on uskonut sakramentit kirkolle, jonka hän perusti apostolien perustalle. Sakramenteissa, joita kirkko jakaa, toimii Pyhän Hengen voima. Sen tähden kirkkoa kutsutaan perussakramentiksi. Siina ja sen kautta tulee sakramenteissa välittyvä pelastus sekä yksityisen ihmisen että seurakunnan osaksi.

3.1.3 Ensimmäinen ja perustavanlaatuinen sakramentti on kaste. Kaste puhdistaa perisynnistä ja kaikista henkilökohtaisista synneistä ja tekee vastaanottajan Jumalan lapseksi ja kirkon jäseneksi. Kaste antaa kastetulle pääsyn kaikkiin niihin armonvälineisiin, joita Jumala hallitsee, erityisesti pyhään eukaristiaan. Vahvistuksen sakramentti vahvistaa kasteen. Vahvistuksen sakramentissa Jumala vuodattaa erityisellä tavalla Pyhän Hengen ja ihminen saa sen kautta voiman toteuttaa Jumalan lapseutta. Sen kautta vastaanottajasta tulee Jeesuksen Kristuksen todistaja ja hänet on kutsuttu myötävaikuttamaan kirkon rakentamiseen ja kasvamiseen ja itse olemaan toisille pelastuksen sanoman välittäjä.

3.1.4 Tälle perustalle avioliitto voidaan muodostaa Jumalan suunnitelman mukaiseksi ja siitä voi tulla menestyksen, onnen ja pelastuksen tyyssija. Alun perin Jumala oli tarkoittanut avioliiton olemaan paikkana elämälle, jossa rakastetaan häntä ja jossa aviopuolisot rakastavat toisiaan. Jeesus Kristus muistutti meitä uudestaan Jumalan avioliittoa koskevasta suunnitelmasta (vrt. Matt. 19:3-9). Apostoli Paavali on verrannut aviollista rakkautta Kristuksen rakkauteen kirkkoa, hänen ruumistaan kohtaan. Niin kuin Kristus antoi itsensä kirkolle, tulee myös miehen ja naisen antaa itsensä toisilleen avioliitossa. Heidän tulee rakastaa toisiaan “niin kuin omaa ruumistaan” (Ef. 5:28). Heidän epäitsekäs elämänsä toistensa puolesta luo erottamattoman yhteenkuuluvuuden, ykseyden jonka kautta “heistä kahdesta tulee yksi” (Ef. 5:31). Se tulee mahdolliseksi Kristuksen parantavalla voimalla. Hän on korottanut avioliiton sakramentiksi ja antaa sen tulla hyvinvoinnin ja onnen välineeksi sekä avioparille että perheelle ja yhteiskunnalle.

3.2 Edellytyksiä

3.2.1 Kaikkein muiden sakramenttien tavoin on myös avioliiton sakramentti rakkauden tarjous Jumalalta. Se täytyy sen tähden solmia vapaasti ja tietoisesti. Pätevä avioliitto edellyttää, että aviopuolisot ovat vapaita ja että he tietoisia siitä, mitä avioliitto sisältää ja mikä on sen päämäärä. Miehen ja naisen tulee kuulua yksinomaan toisilleen ja olla ehdottoman uskollisia toisilleen. Heidän tulee elää niin avioliitossaan, että heidän rakkautensa toisiaan kohtaan syvenee yhä enemmän ja voi johtaa uuden elämän alkamiseen.

3.2.2 Siksi tarvitaan asiallinen ja intensiivinen avioliittoon valmistautuminen. Ensiksi pitää niiden kahden, jotka rakastavat toisiaan oppia tuntemaan toisensa perusteellisesti, koetella rakkautensa pysyvyyttä ja kasvaa kiintymyksessä toisiinsa. Samalla heidän täytyy myös syventää tietoaan kirkon opetuksesta ja ottaa osaa kirkon elämään. Lopuksi heidän täytyy tulla yhä enemmän tietoisiksi siitä, että he kuuluvat toisilleen “myötä- ja vastoinkäymisessä, sairaudessa ja terveydessä”. Siinä heidän tulee antaa kirkon, sen vakaumuksen, totuuden ja voiman ohjata heitä. Vihkimiseen valmistautumisen päämääränä on kirkollinen juhla, jossa avioliitto solmitaan, juhla jonka tulee olla myös seurakunnan asia. Tällä tavalla avioliiton sakramentti, jonka puolisot antavat toisilleen kirkon siunauksella, voi kantaa hedelmää.

3.2.3 Mitä edellä sanottiin, ei koske ainoastaan kahden katolilaisen solmimaa avioliittoa. Jokainen kastettu, joka tietoisesti ja rehellisesti solmii elämän pituisen avioliiton, saa osallisuuden Jumalan armosta. Jos tulevat aviopuolisot kuuluvat eri kirkkokuntiin, on piispan lupa välttämätön, jotta he voisivat solmia katolisen avioliiton. Avioliitto, jossa puolisot kuuluvat eri uskontoihin, eli kun toinen osapuoli ei ole kastettu, voidaan solmia ja se saa pätevyyden vain, kun piispa antaa nimenomaisen erivapauden.

3.2.4 Katolisen kirkon vakaumuksen mukaan avioliitto on pätevä vain, jos molemmat osapuolet ovat “vapaita”, eli eivät ole sidottuja toiseen henkilöön aiemmassa avioliitossa. Sellaista liittoa ei pureta siviiliavioerolla eikä myöskään avioerolla, joka saadaan ei-katoliselta kirkkokunnalta. Jos ei ole selvä, että avioliitto todella on solmittu pätevällä tavalla, erityisesti kun kyseessä ovat ei-katolilaiset, täytyy asia antaa kirkollisen oikeusistuimen tutkittavaksi.

3.2.5 Valmistautumisaikana rakastavaiset eivät saa ryhtyä ennalta yhteisasumiseen eivätkä sukupuoliaktiin. Avioliitossa ei voi elää koemielessä, sillä se on side, joka kestää koko elämän ajan. Sitä paitsi ei ole mahdollista toteuttaa elämää perheyhteisössä ilman pysyvää ja purkamatonta aviosäätyä, joka antaa tarvittavan turvan.

3.2.6 Sen tähden ei ole lupa pitää sukupuoliyhteyttä vain jonakin puhtaasti biologisena tapahtumana, jonakin, joka on olemassa ennen kaikkea nautintoa varten, vaan sen tulee aina olla ilmaus molemminpuolisesta rakkaudesta ja vahvistus sille. Sitä ei myöskään saa erottaa päämäärästään, mahdollisuudesta lasten saamiseen. Tämän vuoksi ehkäisyvälineiden käyttö on ristiriidassa aviopuolisoiden arvokkuuden ja heidän rakkaudenyhteytensä kanssa.

3.2.7 Avioliiton ja seksuaalisuuden ymmärtäminen tältä kannalta selittää myös, miksi samaa sukupuolta olevien parisuhde ja homoseksuaaliset suhteet eivät voi olla sopusoinnussa ihmisen seksuaalielämän kanssa, niin kuin Jumala sen tarkoitti.

3.2.8 Avioliitto on siis miehen ja naisen välinen liitto, joka perustuu heidän täydelliselle omistautumiselleen suhteessa toisiinsa. Jumala itse astuu tähän liittoon auttaakseen avioparia ja vahvistaakseen molemminpuolista, epäitsekästä rakkautta.

3.3 Jumalan lahja ja Jumalalta saatu tehtävä

3.3.1 Avioliitto, joka eletään syvästi ja jota toteutetaan oikealla tavalla, voidaan ymmärtää ainoastaan lahjana, Jumalan lahjana ihmisille ja keskinäisenä lahjana miehen ja naisen välillä. Jos he avautuvat Kristuksen rakkaudelle ja antavat sen vaikuttaa itsessään niin, että kumpikin tietää olevansa rakastettu, se on lahja, joka sisältää tehtävän. Näin on, sillä Jumalan rakkaus haluaa vaikuttaa avioliitossa jatkuvasti. Sakramentti antaa parille voiman elää sillä tavalla. Sakramentin kautta rakkaus pysyy jatkuvasti toimivana, totuudelle uskollisena sekä avoimena vastaanottamaan lapsia. Se pyrkii aina uudistumiseen ja syvenemiseen, sopeutuu vaihtuviin olosuhteisiin ja iän lisääntymiseen sekä suuntautuu rakentamaan perhettä.

3.3.2 Avioliitto on riippuvainen “ravinnosta”, Jumalan antamasta ravinnosta. Tätä ravintoa aviopari saa ennen kaikkea osallistumalla kirkon elämään yhteisessä rukouksessa ja sakramenteissa, ennen muuta ripissä ja eukaristiassa. Sen lisäksi on avioliitolle välttämätöntä, että yhä uudestaan osoitetaan toisilleen merkkejä rakkaudesta jokapäiväisessä keskinäisessä kanssakäymisessä ja yhteisissä tehtävissä, erityisesti lasten kasvattamisessa.

3.3.3 Aviopuolisoiden elämä voi olla todistusta yhteiskunnalle todellisesta rakkaudesta. Heidän avioelämänsä auttaa rakentamaan yhteiskuntaa Jumalan suunnitelman mukaisesti. Se välittää ihmisen pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, koska hänen jumalallinen rakkautensa tulee avioparin rakkauden kautta konkreettiseksi elämässä muiden ihmisten kanssa. Hyvä ja kestävä avioliitto herättää oikeutetusti huomiota ja ihailua. Se palvelee erityisellä tavalla Kristuksen ilosanoman leviämistä ja vastaanottamista.

4 Avioliitto ja perhe

4.1 Perheen muodostuminen

4.1.1 Kun avioliitto solmitaan, mies ja nainen lupaavat toisilleen uskollisuutta “kaikkina elämänsä päivinä”. Uskollisuuden tulee pysyä “myötä- ja vastoinkäymisessä, terveyden ja sairauden päivinä”. Tältä pohjalta aviopuolisot voivat ilmoittaa olevansa valmiit tulemaan isäksi ja äidiksi ja kasvattamaan lapsensa kristillisellä tavalla. Heidän avioliittonsa on liitto koko elämän ajaksi, ja se muodostaa perustan lasten tasapainoiselle kasvulle ja sille, että lapset voivat luottaa vanhempiinsa.

4.1.2 Tuollainen avioliitto on mahdollinen vain, jos mies ja nainen rakastavat toisiaan epäitsekkäällä ja ehdottomalla rakkaudella. Jumalan siunaus, jota on pyydetty avioparin ylle, takaa juuri tämän. Jumala yhdistää aviopuolisot niin läheisesti, että heidän rakkauden liittonsa tulee mahdottomaksi purkaa.

4.1.3 Kun kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä julkisesti solmii tällaisen avioliiton kypsän harkinnan jälkeen, vapaasti ja täysin tietoisina ottamastaan vastuusta, kirkko katsoo, että he ovat tosissaan avioliittonsa suhteen ja että he ovat lujasti päättäneet pitää kiinni antamastaan lupauksesta.

4.1.4 Mutta usein näyttää siltä, että ajan myötä ei ole helppoa elää keskinäisessä rakkaudessa. Aviollinen rakkaus voi toisinaan vaatia lähes sankarillista uhrautuvuutta, ei vain pitkäaikaisen sairauden kohdatessa tai uskottomuuden tai alkoholismin yhteydessä, tai kun puoliso laiminlyö elatusvelvollisuuttaan perhettä kohtaan, vaan ehkä vielä enemmän jokapäiväisen elämän vastoinkäymisissä. Tällöin puolisot kokevat hitaasti kadottavansa toisensa. Sen välttämiseksi heidän täytyy kerta toisensa jälkeen saada ja antaa anteeksi. Heidän tulee hylätä itsekkyytensä ja yrittää olla täysin avoimia toisilleen sekä sulkea ulkopuolelle kaikki kolmannet osapuolet.

4.1.5 Sen, joka on syyllistynyt uskottomuuteen, laiminlyönteihin perheen elatuksessa tai toisten huomiota jättämiseen, tulee muuttaa käyttäytymistään. Toisen osapuolen pitää rakastavasti huomauttaa väärästä käytöksestä ja kannustaa kääntymykseen. Kaikkein tärkeintä on osoittaa syylliselle, että rakkaus on yhä olemassa ja että on mahdollista saada anteeksi.

4.1.6 Rakkaus on prosessi, jatkuvaa kasvamista yhä lähemmäksi toista. Kasvaminen kestää halki elämän. Vain se, joka aina on valmis antamaan toiselle etusijan, voi odottaa saavansa tunnustusta, huomiota ja hyväksyntää. Mutta vaikka ne jäisivät saamatta, ei ole lupa olla osoittamatta omaa epäitsekästä rakkauttaan. Todellinen rakastaminen tarkoittaa rakkauden osoittamista, vaikka itse ei saisi osakseen lainkaan vastarakkautta tai vaikka tuntisi olevansa hylätty.

4.1.7 Tosi rakkaus on vaikeaa. Se vaatii valmiutta uhrautumiseen, jos toinen haluaa vain olla rakastettu eikä vastaa rakkauteen tai tekee sen ehdollisesti. Sama asia koskee vanhempien rakkautta lapsiaan kohtaan. Kuinka lapset voisivat kokea oikeaa rakkautta, jos vanhemmat eivät ole esimerkkeinä. Jos aviopuolisot ovat kiintyneitä suhteessa toisiinsa, he huomaavat, että se kannattaa. Jos molemmat ovat valmiit elämään aviolupauksensa mukaisesti, myös ilo rakkaudesta kasvaa. Itsestä luopuminen kannattaa, koska silloin voittaa omakseen toisen, ja tämä on juuri sitä, mitä ihminen haluaa.

4.2 Lasten vastaanottaminen

4.2.1 Avioliiton täytyy olla avoin lasten saamiselle. Se on niin olennaista, että jos toinen puolisoista tai molemmat sulkevat pois ajatuksen lasten syntymisestä, avioliitosta tulee pätemätön. Jo silloin, kun Jumala loi miehen ja naisen, hän sanoi heille: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne”. Kaikki kulttuurit pitävät lasta siunauksena. Se joka ei enää pidä lasta siunauksena, on ymmärtänyt rakkauden väärin ja yrittää saada elämästä nautintoa vain itselleen tai mahdollisesti jonkun toisen kanssa. Sellainen asennoituminen sotii aviollista rakkautta vastaan. Lasten saaminen juuri on jotakin, mikä vahvistaa ja syventää rakkautta. Lapset ovat rakkauden hedelmä.

4.2.2 Ei vain nainen saa lasta, vaan lapsi tarvitsee sekä äidin että isän, jotka yhdessä muodostavat ja rakentavat perheen. Vain vanhemmat, jotka todella rakastavat toisiaan ja elävät tässä rakkaudessa, voivat kasvattaa lapsen todellisessa rakkaudessa. Sen tähden lapsen tulee syntyä vain rakkauden kannattelemaan ja tasapainoiseen avioliittoon. Lapsen tulee saada kokea tällaista rakkautta voidakseen oppia sen ja voidakseen harjoitella elämään siinä.

4.2.3 Jumala on lahjoittanut seksuaalisuuden miehelle ja naiselle jälkikasvun saamiseksi, vaikkakin on mahdollista, että he eivät kykene saamaan lapsia. Aviopuolisot, jotka mielellään tahtoisivat saada lapsia, saavat käyttää hyväkseen lääketieteen apua. Keinohedelmöitystä ei kuitenkaan voi missään muodossa ymmärtää ilmaukseksi heidän keskinäisestä rakkaudestaan. Se ei sitä paitsi anna lapselle sitä arvokkuutta, joka hänelle kuuluu. Lapsi on aina Jumalan lahja, Luojan, joka käyttää hyväkseen miehen ja naisen seksuaalisuutta ja rakkaussuhdetta synnyttääkseen uutta elämää.

4.2.4 Jumala lahjoittaa uuden elämän ja se kuuluu hänelle. Sen tähden uusi elämä on loukkaamatonta aina hedelmöittymisestä lähtien. Tämän täytyy aina olla selvää vanhemmille.

Heidän tulee ottaa lapsi vastaan rakkaudessa, vaikka se ei ehkä vastaisi heidän odotuksiaan tai muodostaisi suorastaan esteen. Jumala on itse uskonut heille tämän lapsen, jotta he pitäisivät siitä huolta ja suojelisivat sitä ja ennen kaikkea rakastaisivat sitä. He voivat aina luottaa Jumalan apuun.

4.2.5 Monet avioparit eivät voi normaalisti saada lapsia siitä huolimatta, että he toivoisivat sitä. Lapsi on aina loppujen lopuksi Jumalan lahja. Jumalalla on kuitenkin valmiina tehtävä myös lapsettomille aviopuolisoille. He voivat esimerkiksi suhtautua avoimesti lasten adoptoimiseen ja pitää huolta ja kasvattaa hylättyjä tai laiminlyötyjä tai orpolapsia ja muodostaa perheen heidän kanssaan. Sen kautta nämä avioparit voivat saada kokea vanhempien rakkautta. Lapsettomat avioparit voivat myös ottaa huolekseen erityisiä tehtäviä kirkossa ja yhteiskunnassa ja kantaa tällä tavoin hedelmää.

4.2.6 Tähän tarvitaan, että rakastavaiset samoin kuin aviopuolisot tahtovat elää Jumalan suunnitelman mukaisesti. Siihen he tarvitsevat vilpittömän uskon Jumalan hyvyyteen ja syvän luottamuksen siihen, että hän johtaa heitä. Kun he rukoilevat, että Jumala antaisi heille voimaa ja valoa, he saavat apua. Myös sakramentit vahvistavat heitä.

4.3 Vanhempien tehtävät

4.3.1 Avioliitto on suunnattu hedelmällisyyteen ja sen myötä perheen perustamiseen. Perheen yhteisössä vanhemmilla on keskeinen rooli. Kantavana voimana on se rakkaus, jonka lapset tuntevat jo kohdussa. Lapsen pitää tuntea, että vanhemmat iloitsevat hänen sikiämisestään ja syntymästään ja iloiten ottavat hänet vastaan sisaruspiiriin.

4.3.2 Ne olosuhteet, joissa lapsi kasvaa varsinkin ensimmäisinä ikävuosinaan, painavat merkkinsä lapsen myöhempään suhtautumiseen perustavanlaatuisiin elämänkysymyksiin. Lapsen täytyy saada kokea avoimuutta, luottamusta, toivoa ja erityisesti aitoa rakkautta. Samalla lapsen täytyy jo varhain oppia antamaan tilaa toisille, sovittaa toivomuksensa olemassa oleviin mahdollisuuksiin ja löytää rajansa. Jos lapsi tekee väärin ja käyttäytyy väärin, hänen täytyy ei vain voida ottaa vastaa nuhteet vanhemmilta ja osoittaa katumusta vaan myös voida tuntea, että vanhemmat antavat anteeksi. Lapsen tulee erityisesti saada sysäys osoittaa myötätuntoa sairaita, vammaisia ja vanhoja ihmisiä kohtaan ja olla valmis auttamaan heitä.

4.3.3 Meidän maissamme vanhemmat kuuluvat usein eri kirkkoihin tai sitten toista vanhemmista ei ole kastettu. Sen tähden tulee vanhempien olla alusta asti tietoisia siitä, että katolinen kirkko odottaa heidän antavan lapsilleen katolisen kasteen ja kasvatuksen. Vastuu tästä kuuluu ensisijaisesti katoliselle vanhemmalle. On kuitenkin toivottavaa, että ei-katolinen vanhempi mahdollisuuksien mukaan asettuu tukemaan katolista kastetta ja katolista kasvatusta. On tärkeää, että vanhemmat välittävät lapsille selkeän ja yksiselitteisen näkemyksen uskosta ja kristillisestä elämästä, niin että lapset vuorostaan voivat tehdä kristillisen elämän sisällön ja vaatimukset oman käyttäytymisensä mittapuiksi. Niin pian kuin he ovat kyllin vanhoja ymmärtääkseen asian, heille on kerrottava eroista vanhempien uskon ja kirkkoon kuulumisen välillä ja heidän on opittava kunnioittamaan näitä eroja. Mutta samalla heitä tulee kehottaa itse olemaan uskossaan vahvoja ja uskollisia kirkolleen. Tämän onnistumiselle on katolisen vanhemman esikuva ratkaiseva.

4.3.4 Lapsi on kasteen kautta Jumalan lapsi ja taivaallinen Isä antaa siunauksensa lapselle ja hänen elämälleen, mistä lasta tulee säännöllisesti muistuttaa. Sen tähden täytyy raamatunhistorian opetuksen kuulua kasvatukseen. Lapsen tulee etenkin luoda sydämessään suhde Jeesukseen ja nähdä Maria taivaallisena äitinään. Rukouksella tulee olla paikkansa perheessä päivän päättyessä. Vanhempien tulee myös ottaa lapset mukanaan kirkkoon ja opettaa heille, että Jumala asuu siellä ja että hän on siellä aina heitä varten. Vähitellen lapset oppivat, mitä liturgian vietossa tapahtuu ja kuinka heidän tulee silloin toimia. Tähän vanhempien lapsille antamaan uskonnollisen kasvatuksen perustaan voivat seurakunnan katekeetat sitten liittää opetuksensa. Katekeetat valmistavat lapsia erityisesti ensimmäisen kommuunion edellä ja ohjaavat heitä ottamaan tietoisina kristittyinä osaa seurakunnan elämään.

4.3.5 Vanhempien uskonelämällä on suuri vaikutus ja heidän elämänsä esimerkki ei menetä merkitystään lapsille, vaikka nämä aikuisina haluaisivat kulkea muita teitä kuin vanhemmat toivoisivat. Rakastavat neuvot ja vanhempien oma käytös kantavat ajan myötä hedelmää. Ratkaisevaa on että vanhemmat selkeästi ilmaisevat oman vakaumuksensa ja aina pitävät ovea auki keskusteluille.

4.3.6 Lapsille on erityisen tärkeää, keiden ihmisten haltuun vanhemmat uskovat lapsensa ja keitä opettajia he valitsevat heille sekä missä piireissä he seurustelevat. Periaatteessa vanhemmat määräävät lastensa kasvatuksen sisällön ja he voivat odottaa, että sitä kunnioitetaan. Lapset tarvitsevat yhtenäisen näkemyksen elämästä, niin että ne totuudet ja arvot, jotka he kasvaessaan kohtaavat, sopivat hyvin yhteen toistensa kanssa. Vähitellen he myös oppivat, että perheen ulkopuolella usein on muita näkemyksiä hyvästä ja pahasta. Heidän täytyy oppia erottamaan näitä toisia käsityksiä ja sovittamaan kanssakäymisensä ne huomioon ottaen.

4.4 Vanhempien erilleen ajautumisen vaara — avioero

4.4.1 Rakkauden täytyy kasvaa voidakseen pysyä ajan myötä. Usein epäonnistuvat ne, jotka solmivat liiton rakastumisen perustalle mutta joilta puuttuu kestävä rakkaus. Koska puolisot eivät tahdo luopua oletetusta riippumattomuudestaan ja itsensä toteuttamisesta, heiltä usein puuttuu voimaa ja kärsivällisyyttä kestää aidossa rakkaudessa. Ehkä heillä oli virheellisiä odotuksia sellaisen rakkauden saamisesta osakseen, joka sopii heille. Tai ehkä he tahtoivat pitää osan elämästään itsellään ja jäivät siksi osittain vieraiksi toisilleen. Sen sijaan, että he yhä enemmän lähentyisivät toisiaan, he etääntyvät toisistaan ja elävät yhä enemmän toistensa vieressä, sen sijaan että kasvaisivat yhteen. Tämä voi johtaa siihen, että mukaan tulee kolmas henkilö, jolta odotetaan suurempaa ymmärtämystä ja arvostusta omalle minälle. Joskus avioliittoa ja perhe-elämää koettelevat väkivalta ja alkoholismi, työn ja uran virheellinen etusijalle asettaminen, odottamattoman suuret taloudelliset vaikeudet tai vaikea sairaus. Tällaisissa ahdistavissa tilanteissa nähdään usein avioero ongelman ainoaksi ratkaisuksi ja keinoksi pelastaa oma minä.

4.4.2 Koska aina ei ole niin, että puolisot todella haluaisivat erota, kaikkein vähiten ne, jotka tosissaan ovat luvanneet toisilleen elinikäistä uskollisuutta, ei saisi koskaan ennenaikaisesti puhua syyllisyydestä. Sen voivat vain asianosaiset itse tietää ja loppujen lopuksi vain Jumala itse.

4.4.3 Myös silloin, kun avioero näyttää väistämättömältä, täytyy tehdä kaikki avioliiton pelastamiseksi, erityisesti lasten tähden. Silloin voivat ymmärtäväiset sielunhoitajat, hyvät ystävät, sukulaiset ja myös toiset avioparit olla avuksi. Tulee myös harkita ammattimaisen kriisi- ja terapiahoidon käyttämistä.

4.4.4 Jos on niin, että kuilu ei ole ylitettävissä, tai jos ero on jo kauan ollut tosiasia tai jos on alkanut uusi suhde, puolisot eivät kuitenkaan saa luovuttaa tai suorastaan kääntää selkäänsä kirkolle. Kirkkona meidän täytyy aina pysyä avoimina ihmisille, jotka ovat tällaisessa tilanteessa. Silloin tulee tutkia, onko rikkoutunut yhteys alun pitäen täyttänyt kirkon vaatimukset pätevästä avioliitosta.

Tämän tutkiminen on avioliittoasioita käsittelevien kirkollisten oikeusistuimien tehtävä. Niiden työtä tulee pitää tärkeänä sielunhoidollisena tehtävänä.

4.4.5 Sietämättömien olosuhteiden vuoksi voi tapahtua, että avioparin erilleen asettuminen ei ole vältettävissä, erityisesti lasten tähden, jotka kärsivät paljon, kun vanhemmat riitelevät. Sellaisessa tapauksessa kyse ei ole avioerosta vaan yhteiselämän loppumisesta, erillään asumisesta. Poikkeustapauksissa kirkko hyväksyy sen. Kuitenkin puolisoiden tulee koko ajan yrittää löytää keinoja palauttaa rauha ja jatkaa yhteiselämää.

4.4.6 Jos eroon liittyy uusi suhde, jota ei voida vihkiä avioliitoksi huolimatta kirkko-oikeudellisesta tutkimisesta, kirkko ei voi hyväksyä suhdetta. Mutta sen, joka ottaa sellaisen askeleen, tulee kaikesta huolimatta tietää, että Jumala pitää aina sydämensä ovea auki. “Jos me olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena” (2 Tim. 2:13). Hylätyn osapuolen uskollisuutta tulee vahvistaa. Lapsia kohtaan tulee osoittaa erityistä huolenpitoa. He ovat avioeron sattuessa aina viattomia uhreja. He tarvitsevat perheen, joka rakentuu sille, että kaksi vanhempaa rakastaa toisiaan todellisessa ja pysyvässä avioliitossa. Jos avioliitto rikkoutuu, voi vain toivoa ja työskennellä sen hyväksi, että vanhempien rakkaus lapsia kohtaan kuitenkin säilyy.

4.4.7 Avioeroon liittyvä kurjuus näyttää, kuinka paljon puolisot tarvitsevat apua Jumalalta ja kirkolta voidakseen elää todellista ja uskollista rakkautta. Ilman Jumalan armoa tämä ei ole mahdollista. Kristittyjen puolisoiden täytyy siksi kerta toisensa jälkeen ottaa Jeesuksen epäitsekäs rakkaus kirkkoaan kohtaan esimerkikseen (vrt. Ef. 5: 25-32). Ehdoton edellytys sille, että puolisot säilyttävät ja syventävät rakkautta avioliitossa, on että he säännöllisesti ja yhdessä rukoilevat kodissaan ja ottavat vastaan ripin ja eukaristian sakramentit. Lasten tulee myös varhain päästä osallisiksi näistä voimanlähteistä, koska sakramentit ovat tarpeellisia, jotta perhe-elämä kehittyisi oikealla tavalla.

5 Kristillinen avioliitto ja kristillinen perhe nyky-yhteiskunnassa: vieras tekijä vai haaste?

5.1 Perheen tehtävä

5.1.1 Perhe ei kuulu vain Jumalalle ja kirkolle, vaan se muodostaa samalla myös perustan yhteiskunnalle. Sen tähden perheen täytyy avautua yhteiskuntaan ja ottaa osaa yhteiskuntaelämään. Lapset ja vanhemmat eivät siksi saa eristäytyä yhteiskunnasta tai antaa sen nielaista heitä. Perhe on ensimmäinen sosiaalinen yhteisö, jonka lapsi oppii tuntemaan ja jossa hän oppii löytämään paikkansa.

5.1.2 Yhteiskunnan kautta tulvii paljon vaikutteita lapsen elämään — television ja internetin kautta ja koulun ja muiden ihmisten tapaamisen kautta. Näillä vaikutteilla on erilainen arvo. Vanhempien täytyy auttaa lasta arvioimaan vaikutelmia ja käsittelemään niitä oikealla tavalla. Tämä koskee sekä nuorisoa että pienempiä lapsia. Vaikka nuoriso tahtoo tutkia ja löytää itsenäisesti maailmaa ja sen mahdollisuuksia, vanhempien näkemykset ja arviot ovat heille tärkeitä ja ne vaikuttavat heihin, varsinkin jos mielipiteet välitetään suorassa ja kärsivällisessä keskustelussa.

5.1.3 On erityisen tärkeää seurata lapsia, kun he miettivät, mitä he ryhtyvät tekemään tulevaisuudessa. Mitä lapset myöhemmin tekevätkään, sitä ei voida ilman muuta määrätä sen mukaan, mitä vanhemmat toivovat, ilman että se sopii kunkin lapsen mielenkiinnon kohteisiin ja taipumuksiin. Vanhempien ja lasten täytyy muistaa, että Jumalalla on päämäärä ja suunnitelma jokaista ihmistä varten ja jokaisen tulee vapaasti löytää se ja pyrkiä täyttämään se. Sellainen suunnitelma ei koske vain avioliittoa vaan myös elämää selibaatissa Jumalan valtakunnan rakentamiseksi esimerkiksi pappina, sääntökuntalaisena, muissa Jumalalle vihityn elämän muodoissa tai eri lailla toisia ihmisiä palvellen. Usein tämä suunnitelma löytyy kiertoteitse. On tärkeää pysyä avoimena Jumalan suunnitelmalle ja johdonmukaisesti seurata sitä, kun sen on ensin ymmärtänyt. Vanhempien tulee elämänkokemuksellaan auttaa lasta tulemaan tietoiseksi siitä, mitä Jumala toivoo häneltä.

5.1.4 Jotta vanhemmat onnistuisivat tehtävässään löytää Jumalan suunnitelma lastensa kohdalla, tarvitsevat he ja lapset Jumalan apua. Vain elämällä intensiivisessä suhteessa Jumalan kanssa ja ammentamalla voimia häneltä saattavat lapset ja vanhemmat kyetä kulkemaan oikeaa tietä.

5.2 Korkealle asetettu tavoite

5.2.1 Pohdintamme avioliitosta ja perheestä voi monesta tuntua liian idealistiselta. On totta, että olemme asettaneet tavoitteemme korkealle. Sen osoittaa erityisesti puolustuksemme avioliiton purkamattomuuden puolesta ja sen puolesta, että seksuaalisuuden toteuttaminen on tarkoitettu vain avioliittoon. Monet sanovat: “Meidän on vaikea ymmärtää tuollaista näkemystä avioliitosta ja perheestä.” Saammeko me piispat sen vuoksi olla puhumatta kristillisestä jumalakuvasta ja ihmiskäsityksestä ja niistä vaatimuksista aviopuolisoille, joita näistä seuraa? Saammeko me omaksua vallitsevan käytännön tai mennä sitä vastaan relativisoimalla kaikki arvot? Saammeko me salata Raamatun ja kirkon opin sillä perusteella, että me elämme toisenlaisten kulttuuristen ehtojen aikaa. Piispoina me laiminlöisimme velvollisuutemme, jos me emme julistaisi katolista uskoa koko laajuudessaan myös tässä asiassa. Olemme sitä mieltä, että on välttämätöntä juuri tänä päivänä asettaa kysymyksiä siitä, mikä on totta ja millä on todellista arvoa, ja vastata näihin kysymyksiin. Tästä on hyötyä sekä yksityiselle ihmiselle että koko yhteiskunnalle.

5.3 Teitä tavoitteen toteuttamiseksi

5.3.1 Yhtä vaativaksi kuin ne käsitykset, joista puhuimme edellä, muodostuu aviopuolisoiden sekä perheenjäsenten elämä niiden mukaisesti. He kohtaavat usein ymmärtämättömyyttä ja joutuvat alttiiksi todellisille vaikeuksille.

5.3.2 Nuorten kohdalla tämä alkaa, kun he tahtovat ottaa etäisyyttä samanikäisten toverien seksi- ja nautintokulttuuriin. Vaatii paljon rohkeutta ja voimaa tehdä itsensä vapaaksi siinä suhteessa. Kuten tunnettua nuoret ihmiset eivät mielellään halua erottua joukosta, kun on kyseessä yleisesti hyväksytty samanikäisten suhtautumistapa, erityisesti jos he itse pitävät sitä houkuttelevana. Ainoa asia, josta he voivat saada apua on, että he ovat saaneet kasvatuksen, joka on vakuuttanut heidät ja että vanhemmat ja opettajat seuraavat heidän kehitystään ja kannustavat heitä. Mahdollisuus löytää samalla tavalla ajattelevia tovereita voi myös auttaa heitä selviämään vaikeuksista ja olemaan sitä mieltä, että on arvokkaampaa kasvaa todelliseen rakkaussuhteeseen kuin ajautua sukupuolisuhteeseen ennen avioliittoa.

5.3.3 Nuorten tulee ymmärtää, että täysipainoinen ja todella onnelliseksi tekevä seksuaalinen antautuminen lepää avioliitossa olevien miehen ja naisen välisen rakkaussuhteen varassa, kaiken kattavassa rakkaudessa, jossa osapuolet pysyvät uskollisina toisilleen ja ovat avoimia saamaan lapsia ja kasvattamaan ne. Rakkaus on paljon enemmän kuin vain “seksiä”.

5.3.4 Niin kauan kuin nuoret elävät perheessä, he ovat jossain määrin suojassa, vaikkakin he jo tällöin altistuvat kiusaukselle eläessään yhteiskunnassa, joka ei tunnusta samoja moraalisia arvoja. Niin pian kuin he lähtevät vanhempiensa kodista opiskelemaan, työhön tai omaan asuntoon, tulee huomattavasti vaikeammaksi pysyä erossa ihmisistä, joilla on huono vaikutus. Myös silloin täytyy vanhempien yrittää ylläpitää tiivistä yhteyttä ja vuoropuhelua heidän kanssaan.

5.3.5 Jos nuorten välille kehittyy vähitellen vakava suhde, heidän on jo alussa sovittava seurustelunsa rajoista. Heidän tulee puhua niistä avoimesti ja ottaa vastaan neuvoja muilta.

5.3.6 Kun he ovat vakuuttuneita siitä, että he haluavat valmistautua perheen perustamiseen, tulevien aviopuolisoiden tulee keskustella vakavasti avioelämästä keskenään ja sitoutua lujasti siihen päämäärään. Myöhemmin he voivat palata näihin keskusteluihin. Heidän tulee myös jos mahdollista puhua vanhempiensa kanssa ja muiden aikuisten kanssa, joihin he luottavat. Etenkin valmistautuessaan vihkimiseen heidän pitää yksityisesti ja yhdessä pyytää Jumalan apua ja voimaa ja säännöllisesti ottaa osaa kirkon jumalanpalveluselämään, siitä huolimatta, että he eivät kuuluisi samaan yhteisöön. Tällöin seurakunta voi myönteisen mielenkiintonsa kautta vahvistaa heidän aikomustaan muokata tulevaa yhteiselämäänsä Jumalan suunnitelman mukaiseksi.

5.3.7 Tiedämme, että avioliittoa ei enää yhteiskunnan taholta ja tietyissä kirkollisissa piireissä pidetä pysyvänä elämänmittaisena liittona. Myöskään perheen tärkeyttä ja erityisesti sen merkitystä lapsille ei enää arvosteta riittävästi. Aikuisten etu asetetaan usein etusijalle. Nuorten puolisoiden täytyy siksi hoitaa rakkaussuhdettaan ja olla varustautuneita siihen, että he saavat lapsia. Henkilökohtaiset tai yhteiset toivomukset asunnosta, mukavuudesta ja vapaa-ajasta eivät saa estää heitä rakentamasta perhettä. Kun lapsia vähitellen syntyy, täytyy heistä huolehtimisen mennä kaiken muun edelle. Siksi vanhempien tulee varhaisessa vaiheessa yrittää sovittaa kodin ulkopuoliset työnsä sillä tavalla, että lasten hoitaminen ja heidän kasvattamisensa ei jää sivuseikaksi. Valtiolla ja yhteiskunnalla on velvollisuus huolehtia siitä, että tämä on mahdollista. Vanhempien usein vaikeaksi tehtäväksi jää saada toivomuksensa työurasta ja hyvinvoinnista sekä henkilökohtaiset vapaa-ajan harrastuksensa sovitetuksi yhteen lasten tarpeiden ja toiveiden kanssa. Lasten kasvatuksen tulee olla isän ja äidin yhteinen tehtävä. Vanhempien tulee jatkuvasti hoitaa rakkaussuhdettaan ja elää sitä niin, että perhe kehittyy heidän suunnitelmansa mukaisesti.

5.3.8 Yhteydet sukulaisten kanssa voivat olla arvokkaita. On myös toivottavaa, että perhe tapaisi säännöllisesti muita samanhenkisiä aviopareja sekä heidän lapsiaan ja vaihtaisi kokemuksia näiden kanssa, niin että he puolin ja toisin voivat tukea toisiaan. Erityisesti perheen pitäisi olla “kotikirkko”: Vanhempien ja lasten tulee rukoilla yhdessä ja viettää kristillisiä juhlia myös kotona. Myös kirkkoon tulee mennä perheenä noutamaan voimaa ja rohkeutta. Onkin toivottavaa, että perhe ottaa aktiivisesti osaa seurakunnan elämään.

5.3.9 Nykyaikana ei ole helppoa elää tasapainoista avioliittoa eikä muodostaa ja luoda vahvaa perhettä, jossa perheenjäsenet tietävät, että heidät hyväksytään. Kuitenkin tällaiset avioliitot ja perheet eivät ole vanhentuneita malleja elämälle, vaan ne muodostavat muille haasteen pohtia uudelleen oman elämän tavoitetta ja tarkoitusta, sillä elämä tuottaa usein pettymyksiä.

5.3.10 Myös suhteessa yhteiskuntaan voivat avioliitto ja perhe antaa aihetta uudelleen ajattelemiseen sillä tavalla, kuin me olemme kuvanneet. Kuten mainitsimme jo esipuheessa, materialismi, individualismi ja laajalle levinnyt vapautuminen ovat saaneet jalansijaa elämäntavoissa. Nämä ilmiöt eivät kuitenkaan voi antaa lujaa pohjaa elämälle. Sen sijaan avioliitto ja perhe, jotka perustetaan epäitsekkäälle ja vastavuoroiselle rakkaudelle ja joille Jumala on lahjoittanut kestävyyttä, tarjota todellisen kiinnekohdan ja turvallisuuden. Sellaiset avioliitot ja perheet muodostavat yhteiskunnan perustan.

5.3.11 Kristityt, jotka elävät pysyvässä avioliitossa ja muodostavat lujan perheen täyttävät siis tärkeän tehtävän. He ovat merkkejä siitä, että pelastus toteutuu Jeesuksen Kristuksen kautta, ja he julistavat hänen evankeliumiaan.

6 Kirkon apu: perhe ja seurakunta

6.1

6.1.1 Alusta alkaen kirkko on ollut tietoinen avioliiton ja perhe-elämän suuresta arvosta, mutta myös niistä vaikeuksista, joita voi syntyä. Jeesus Kristus asetti niin suuret vaatimukset aviopuolisoille, että opetuslapset huudahtivat: “On parempi olla menemättä naimisiin” (Matt. 19: 10). Vaikka Herra rauhoitteli heitä, hän ei vetänyt takaisin mitään vaatimuksestaan, että avioliitto on purkamaton ja että aviopuolisoiden tulee olla ehdottoman uskollisia. Hän teki myös selväksi, että lapset aina vaativat huomiota ja hellyyttä ja että heitä ei koskaan saa työntää syrjään (vrt. Luuk. 18:15-17).

6.1.2 Apostoli Paavali painotti avioliiton tarkoittavan sitä, että mies ja nainen rakastavat toisiaan “kuin omaa ruumistaan” (vrt. Ef. 5: 28). Se merkitsee yhtä syvää rakkautta, kuin Jeesus osoitti kirkolleen (Ef. 5: 25). Apostoli painottaa myös, että lapsilla on velvollisuus osoittaa vanhemmilleen rakkautta ja huolenpitoa samalla tavalla kuin vanhemmat osoittavat sitä suhteessaan lapsiinsa (vrt. Ef. 6: 1-14; Kol. 3: 20-21).

6.1.3 Historian aikana on usein puhjennut kiivaita keskusteluja kirkon avioliittosäädösten sisällöstä. Kirkko on kuitenkin pysynyt vankkumattomana puolustaessaan niitä. Kirkko on tiennyt, että sen velvollisuus on olla antamatta periksi, koska kyseessä on Herran käsky. Kirkko on myös puolustanut miehen ja naisen yhtäläistä arvoa avioliitossa. Se on myös pitänyt tärkeänä, että lapset saavat hyvän kasvatuksen. Kirkko on tämän lisäksi perustanut omia kouluja, jotka ovat tarjonneet opetusta kaikille. Se on myös aina jyrkästi tuominnut abortin ja vastasyntyneiden lasten kuolemaan tähtäävän heitteillejätön.

6.1.4 Myös tänään kirkko suojelee avioliittoa ja puolustaa aitoa perhe-elämää. Konstituutiossa ”Kirkko nykymaailmassa” Vatikaanin II kirkolliskokous on ilmaissut näkemyksensä asiasta tavalla, jota ei voi käsittää väärin. Myös sen jälkeen paavit ovat julkaisseet selviä ja yksiselitteisiä kiertokirjeitä ja apostolisia kirjoituksia asiasta. Mainitsemme tässä erityisesti paavi Johannes Paavali II:n yhä ajankohtaisen apostolisen kirjeen ”Familiaris consortio” avioliitosta ja perheestä vuodelta 1981. Tällaisten kirjoitusten avulla myös me piispat ja papit kuvailemme julistuksessamme ja uskonnonopetuksessamme, millaiselta todellinen avioliitto näyttää, ja painotamme, kuinka tärkeää avioliitolle ja perheelle on, että kaikki voivat oppia tuntemaan ne ja näkemään niiden arvon.

6.1.5 Tahdomme kohdistaa erityistä huomiota niihin nuoriin ihmisiin, jotka valmistautuvat avioliittoon. Suosittelemme, että tarjottaisiin kursseja, joilla käsiteltäisiin avioliittoa sellaisenaan mutta myös sitä, miten puolisot oikein käyttävät seksuaalisuuttaan, rakentavat perhettään ja kasvattavat lapsiaan. Sen lisäksi me suosittelemme, että muodostettaisiin perheryhmiä, joissa voi vaihtaa kokemuksia sekä rohkaista toisia syventämään avioliittoaan ja tekemään siitä hedelmällisen. Sellaisia kursseja voisivat mahdollisesti johtaa vanhemmat avioparit, vaikkakin myös papin tulisi olla mukana.

6.1.6 Seurakuntien tulee yrittää löytää tapa saada käyntiin lapsityö ja rakentaa houkutteleva nuorisotyö. Sen ei pidä olla mikään vaihtoehto kodille. Päinvastoin vanhempien tulee sen avulla saada lapsilleen mahdollisuus tavata useampia ihmisiä, niin että lapset kehittyvät hyvin johdettuina ja kasvavat avoimiksi toisia kohtaan.

6.1.7 Katoliset koulut ovat tärkeitä. Niiden täytyy antaa korkeatasoista opetusta ja sopivalla tavalla luoda linja nuorten kehittymiselle. Näissä puitteissa voidaan ja tulee antaa myös oikeaa ja hyvin perusteltua sukupuoliopetusta.

6.1.8 Kirkkona emme saa unohtaa yksinäisiä äitejä ja isiä (naimattomia tai eronneita), jotka kasvattavat lapsiaan yksin. Heidän kanssaan tulee etsiä mahdollisuuksia ja teitä selvittää tilannetta ja vaikeuksia, jotka siihen liittyvät. Kirkko on myös heitä varten. Sama koskee niitä, joista on tullut leskiä. Erityistä huomiota pitää osoittaa avioeroperheiden lapsille. Heidän kehitystään tulee seurata sopivalla tavalla ja osoittaa heille tukea ja rohkaisua.

6.1.9 Jotta niin monet kuin suinkin Jumalan avulla ja voimalla voisivat elää hyvässä avioliitossa, kestää siinä ja rakentaa vahvan perheen lasten hyödyksi, tarvitaan asianosaisten, seurakuntalaisten ja sääntökuntalaisten rukouksia. Nuorison, avioparien ja myös niiden, jotka ovat pettyneet avioliitossaan ja perheessään, tulee löytää turva rukouksessa ja kirkon elämässä. He voivat olla täysin varmoja siitä, että Jumala rakastaa heitä.

6.1.10 Me piispat tahdomme panna sielunhoidossa suuren painon avioliitolle ja perhe-elämälle. Suosittelemme, että papit ja diakonit saarnaavat ja viettävät liturgiaa sellaisella tavalla, että juuri aviopuolisot sekä nuoret tuntevat tulevansa puhutelluiksi, autetuiksi ja vahvistetuiksi. Kaikkien muidenkin, jotka ottavat osaa uskonnonopetukseen ja nuorten sielunhoitoon samoin kuin keskusteluihin avioliittoon valmistautumisen aikana, tulee painottaa, kuinka suunnattoman arvokkaita ja syvällisiä kristillinen avioliitto ja perhe ovat. Me kehotamme myös julkisessa keskustelussa antamaan tarvittavan yhteiskunnallisen tuen avioliitolle ja perhe-elämälle sekä arvostamaan ja kunnioittamaan perhettä yhteiskunnan kantavana voimana.

7 Lopuksi

7.1

7.1.1 Tahdomme lopettaa tämän paimenkirjeen lainauksella paavi Johannes Paavali II:n apostolisesta kirjeestä ”Familiaris Consortio”, avioliitosta ja perheestä.

7.1.2 Kirjoituksen lopussa paavi viittaa Nasaretin pyhään perheeseen esikuvana ja voimana kaikille kristityille avioliitoille. Hän sanoo:

7.1.3 “Jumalan salaperäisen päätöksen kautta on Jumalan Poika elänyt salassa Nasaretin pyhässä perheessä. Se on siksi perikuva ja esimerkki kaikille kristityille perheille. Tämä perhe, ainoa lajissaan koko maailmassa, on elänyt tuntemattomana ja hiljaisena pienellä paikkakunnalla Palestiinassa; sitä on koetellut köyhyys, vaino ja kirous ja se on ylistänyt Jumalaa ainutlaatuisen ylevällä ja väärentämättömällä tavalla. Tämä perhe ei kiellä apuaan kristityltä perheeltä. Se haluaa auttaa kaikkia maailman perheitä, kun perheet uskollisesti suorittavat päivittäisiä velvollisuuksiaan, kun ne kärsivät ahdistusta ja suuria vaikeuksia, kun ne jalolla tavalla tukevat muita heidän hädässään ja kun ne iloiten täyttävät kutsumustaan.

7.1.4 Suojelkoon, varjelkoon ja valaiskoon pyhä Joosef aina heitä, oikeamielinen Joosef, väsymätön työläinen, uskollinen huolenpitäjä, joka piti huolta hänelle uskotusta kaksinkertaisesta aarteesta!

7.1.5 Olkoon Neitsyt Maria myös ’kotikirkon’ äiti, samalla tavalla kuin hän on kirkon äiti. Tulkoon jokaisesta kristitystä perheestä hänen äidillisen apunsa kautta todella ’kirkko vähässä’, jossa kirkon salaisuus kuvastuu ja eletään. Hän, Herran palvelijatar, olkoon esikuvana siinä, kuinka nöyrästi ja avarasydämisesti otetaan vastaan Jumalan tahto; lievittäköön hän, kärsivä äiti ristin juurella kaikkien niiden tuskat, jotka kärsivät perheensä vaikeuksista, ja kuivatkoon heidän kyyneleensä.

7.1.6 Ja olkoon Kristus, maailmankaikkeuden herra ja kuningas, perheiden kuningas, läsnä jokaisessa kristityssä kodissa, niin kuin hän oli Kaanassa, valon lähteenä, ilona, iloisena luottamuksen tuojana ja voimana. Auttakoon jokainen perhe omalla tavallaan ja hyvin mielin hänen valtakuntansa tuloa tähän maailmaan, ’totuuden ja elämän valtakunnan, pyhyyden ja armon valtakunnan, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja rauhan valtakunnan’. Tämä valtakunta on historian päämäärä (nr. 86).”

7.1.7 Tämän paavin toivomuksen me piispat haluamme tehdä omaksemme ja tuoda sen teille kaikesta sydämestämme.

Reykjavikissa 12. syyskuuta 2005

+ Anders Arborelius OCD
Tukholman piispa

+ Gerhard Schwenzer SSCC
Oslon piispa

+ Czeslaw Kozon
Kööpenhaminan piispa

+ Johannes B.M. Gijsen
Reykjavikin piispa

+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa

+ Gerhard Goebel MSF
Tromssan piispa-prelaatti

+ Georg Müller SSCC
Trondheimin piispa-prelaatti

+ William Kenney CP
Tukholman apulaispiispa

+ Hans Martensen SJ
Kööpenhaminan emerituspiispa

M. Bernt Eidsvig Can.Reg.
Oslon piispa (electus)