Kirkon yhteiskunnallisen opetuksen periaatteita

Otteita Katolisen kirkon katekismuksesta:

1891. Ihmisyksilö tarvitsee yhteisöllistä elämää voidakseen kehittää itseään luontonsa mukaisesti. Tietyt yhteisöt kuten perhe ja valtio vastaavat välittömästi ihmisen luontoa.

1892. ”Ihmispersoona on, ja sen tuleekin olla kaikkien yhteiskunnallisten muodostelmien lähtökohta, toimija ja päämäärä”.

1894. Lähivastuun periaatteen mukaan valtio ja suuremmat yhteisöt eivät saa syrjäyttää yksityisten ihmisten ja pienempien yhteisöjen aloitteita ja vastuuta.

1895. Yhteiskunnan tulee suosia hyveiden harjoittamista eikä estää sitä. Oikean arvojen hierarkian tulee ohjata tässä yhteiskuntaa.

1896. Siellä, missä synti turmelee yhteisön ilmapiirin, on kehotettava kääntymykseen ja vedottava Jumalan armoon. Rakkaus pakottaa oikeisiin uudistuksiin. Yhteiskunnan perusongelmiin ei ole ratkaisua evankeliumin ulkopuolella.

1919. Jokainen ihmisyhteisö tarvitsee auktoriteetin voidakseen pysyä ja kehittyä.

1921. Auktoriteettia harjoitetaan laillisesti silloin, kun se edistää yhteisön yhteistä hyvää. Siihen päästäkseen sen tulee käyttää moraalisesti hyväksyttäviä keinoja.

1925. Yhteiseen hyvään kuuluu kolme olennaista elementtiä: ihmispersoonan perusoikeuksien kunnioittaminen ja edistäminen; yhteisön henkisten ja ajallisten hyvyyksien menestyminen ja kehittyminen; ryhmien ja niiden jäsenten rauha ja turvallisuus.

1926. Ihmispersoonan arvoon kuuluu pyrkimys yhteiseen hyvään. Jokaisen tulee osaltaan luoda ja edistää instituutioita, jotka pyrkivät parantamaan inhimillisiä elinoloja.

1929. Sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen päästään vain silloin, kun kaiken ylittävää ihmisen arvokkuutta kunnioitetaan. Ihmispersoona on yhteiskunnan ylin päämäärä; yhteiskunta on olemassa ihmispersoonaa varten.

1939. Solidaarisuuden periaate, jota voidaan kutsua myös ”ystävyydeksi” tai ”sosiaaliseksi rakkaudeksi”, on vaatimus, joka johtuu välittömästi inhimillisestä ja kristillisestä veljeydestä.

1940. Solidaarisuus näkyy ennen muuta hyvyyksien jakamisessa ja työn palkitsemisessa. Se edellyttää pyrkimystä oikeudenmukaisempaan yhteiskuntajärjestykseen, jossa jännitteet voidaan poistaa paremmin ja jossa ristiriitojen ratkaiseminen neuvottelemalla on helpompaa.

1945. Ihmisten samanarvoisuus koskee ihmisen arvokkuutta persoonana ja siitä nousevia oikeuksia.

1946. Ihmisten väliset erot kuuluvat Jumalan suunnitelmaan. Hän tahtoo, että me tarvitsemme toinen toistamme. Erojen tulee edistää kristillistä rakkautta.

1947. Kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo velvoittaa ponnistelemaan yhteiskunnallisten ja taloudellisten erojen vähentämiseksi ja epäoikeudenmukaisten erojen poistamiseksi.

 

Lisätietoa ja kirjallisuutta:

  • Katolisen kirkon katekismus
  • Alexandre Havard, Johdatus katolisen kirkon yhteiskuntaopetukseen (KATT 2004)
  • Paavien yhteiskunnallinen opetus. Katoliset sosiaaliensyklikat Leo XIII:sta Johannes Paavali II:een (KATT 1990)
  • Benedictus XVI: Caritas in veritate (Rakkaus totuudessa), suom. KATT 2013