Piispa Wróbelin kirje jäsenmaksun käyttöönotosta (2004)

Jäsenmaksun käyttöönotto hiippakunnassamme

Rakkaat sisaret ja veljet!

Ollessani vielä pappisseminaarissa ajattelin, että raha ei ole tärkeää kirkolle. Jumalan Sanaa voi julistaa ilman aineellisia välineitä niin kuin Jeesus Kristus teki. Sen jälkeen olen kuitenkin oppinut, että kirkon lähetystehtävän toteuttaminen vaatii aineellisia perusedellytyksiä. Voidaksemme viettää liturgiaa, ennen kaikkea pyhää messua, me tarvitsemme kirkkoja, kappeleita ja pappiloita. Me tarvitsemme hostioita, viiniä ja kynttilöitä. Kirkkorakennuksissa tarvitaan sähköä, vettä ja lämmitystä. Emme tule toimeen ilman seurakunnan kansliaa, jossa on puhelin, faksi, tietokone ja jäsenrekisteri. Sitä paitsi pappimme joutuvat ajamaan satoja kilometrejä voidakseen vierailla uskovien luona diasporassa. Tämä kaikki maksaa. Niin kuin olette voineet lukea hiippakuntalehdestä, kyseessä eivät ole pikkusummat, sillä elämä Suomessa on melkoisen kallista.

Mistä tämä tarvittava raha tulee? Olemme tähän asti saaneet vähän yli puolet siitä Saksasta. Aikaisemmin saimme osan myös Jeesuksen pyhän sydämen pappien Hollannin provinssilta. Noin kuudesosan lahjoitatte te, rakkaat katolilaiset, kolehteina seurakuntiinne. Niiden avulla peitetään osittain seurakuntien juoksevat kulut. Toinen osa näistä juoksevista kuluista maksetaan hiippakunnan kassasta. Runsas kolmasosa muodostuu vuokra- ja korkotuloista sekä perinnöistä, joita saamme – tosin hyvin harvoin. Tilanne on alkanut kuitenkin muuttua.

Ennen kuin siirryn siihen, haluaisin ensin sanoa muutaman sanan pappien taloudellisesta tilanteesta. Hiippakunnassamme työskentelevät papit ovat saaneet osan elannostaan ulkomailta ja pienen osan seurakunnasta. Tämä on kattanut asumisen, vaatetuksen ja ravinnon sekä vähimmäismäärän henkilökohtaisia tarvikkeita. Kukaan papeistamme ei saa työstään palkkaa. Sama koskee piispaa. Käytännössä olen tuonut kaiken, mitä minulla on, mukanani Puolasta. Professuurini Lublinin katolisessa yliopistossa riittää henkilökohtaisten kulujeni peittämiseen.

On myös mainittava, että Neokatekumenaalisen tien jäsenet Italiasta ovat avustaneet hiippakuntaamme merkittävällä tavalla. He ovat rahoittaneet suuremmaksi osaksi Oulun kirkon rakentamisen ja he rahoittavat täysin Redemptoris Mater lähetysseminaarin toiminnan.

Niin kuin jo edellä mainitsin, katetaan yhä vielä yli puolet kaikista menoista Saksasta saaduin lahjoituksin. Valitettavasti tämä tuki vähenee pikkuhiljaa, mutta pysyvästi. Se ei johdu siitä, että avustusjärjestöt eivät enää haluaisi auttaa meitä. He eivät vain voi tehdä sitä niukkenevien omien resurssiensa takia. Katolilaisten määrä Saksassa on vähenemässä, ja sitä paitsi myös siellä on työttömyyttä ja matalapalkkaisuutta. Siksi myös siellä kolehdeista ja kirkollisverosta saatavat tulot ovat laskeneet.

On epätodennäköistä, että Saksasta saatava apu tulevaisuudessa jälleen kasvaisi. Siksi meidän täytyy ottaa itse kirkostamme enemmän vastuuta. Olen vakuuttunut siitä, että meidän on mahdollista tulla taloudellisesti itsenäisiksi. Eiväthän katolilaiset Suomessa ole sen köyhempiä kuin saksalaisetkaan. Meidän pitää muistaa, että Saksasta saamamme raha ei tule pääasiassa rikkailta, vaan tavallisilta, jopa vähävaraisilta ihmisiltä.

Viimeisen vuoden aikana talousneuvosto, pappienneuvosto, piispanneuvosto ja pastoraalineuvosto ovat käsitelleet tätä asiaa suunnitelmallisesti. Mikään näistä elimistä ei ole nähnyt jäsenmaksulle realistista vaihtoehtoa. Myös tämän maksun suuruutta on arvioitu ja päädytty 1,5 prosenttiin katolilaisten tuloista.

Tämä maksu ei ole mikään poikkeus kirkkojen elämässä. Täällä Suomessa kaikki luterilaiset ja ortodoksiset kristityt maksavat kukin seurakunnasta riippuen lakisääteistä kirkollisveroa 1–2%. Myös muiden kirkkojen jäsenet ovat moraalisesti velvollisia tukemaan omaa yhteisöään samalla tavalla. Pienissä uskonnollisissa yhteisöissä tämä maksu on korkea.

Tanskassa katolilaiset maksavat jäsenmaksua 2% tuloistaan. Islannissa sitä vastoin valtio tukee kaikkia kirkkoja yhtäläisesti niistä verovaroista, jotka kaikkien kansalaisten on maksettava. Lähes samanlainen käytäntö on Norjassa. Ruotsissa katolisella kirkolla on ollut vuodesta 2000 lähtien oikeus kantaa kirkollisveroa. Kirkollisverokäytäntö on voimassa myös esimerkiksi Saksassa ja Italiassa. Suomessa kirkkomme on anonut virallisesti lupaa kirkollisveron kantamiseen, mutta valitettavasti sitä ei ole myönnetty.

Rakkaat sisaret ja veljet! En haluaisi tässä lainata kirkkolakia ja viidettä kirkon käskyä katekismuksesta osoittaakseni, että jokaisella katolilaisella on omantunnon velvollisuus tukea taloudellisesti kirkkoaan. On kysymys kaikesta muusta kuin rikastumisesta tai ylellisyydestä. On kysymys vähimmäismäärän turvaamisesta, jotta kirkko voi toimia.

Tämä jäsenmaksuista saatava tulo suunnataan periaatteessa seuraavasti: Sillä katetaan sellaisia kustannuksia, joista seurakunnat eivät pysty itse kokonaan huolehtimaan. Lisäksi sillä tuetaan välttämättömiä remontteja, tarvittavia toimistolaitteita sekä Katolista tiedostuskeskusta, Katekeettista keskusta, Stella Marisia, hiippakunnan kuuriaa, teologianopiskelijoidemme opintoja, lasten kesäleirejä, niiden pappien ylläpitoa, jotka eivät kuulu mihinkään yhteisöön sekä seurakuntien autohankintoja, vain tärkeimmät kohteet mainitakseni.

Sanomattakin on selvää, että jäsenmaksu ei korvaa seurakuntien sunnuntaikolehtia. Jäsenmaksun ja kolehdin tarkoitus on erilainen. Kolehti on tarkoitettu ensisijaisesti seurakunnan jokapäiväisen elämän ja toiminnan ylläpitämiseen. Jäsenmaksu on puolestaan tarkoitettu sellaisten suurempien kulujen peittämiseksi, jotka koskevat laajemmin hiippakunnallista elämää niin kuin edellä jo mainitsin. Sillä saatavilla tuloilla peitetään myös sellaiset kulut, joita mikään seurakunta ei voi yksin kantaa, kuten suuret korjaus- ja rakennustyöt.

Rakkaat sisaret ja veljet! Pyydän teitä harkitsemaan tätä tukipyyntöä vastuuntuntoisesti ja suhtautumaan myönteisesti hiippakuntamme eri neuvostoissa tehtyyn ehdotukseen ratkaista kirkkomme ongelmat. Tämä ei ole laki, mutta jokaisen katolilaisen pitäisi omien mahdollisuuksiensa mukaan täyttää tämä velvollisuus. On kysymys meidän kirkostamme, teidän kirkostanne. Ilman tätä jäsenmaksua meidän kirkkomme ei voi kehittyä eteenpäin, vaan se alkaa taantua.

Helsingissä, 26.9.2004
+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa

Piispan kirje kaikille katolilaisille jäsenmaksun suorittamisesta Helsingin hiippakunnassa

Rakkaat sisaret ja veljet!

Syyskuun 26. päivänä käännyin puoleenne pyytääkseni teitä osallistumaan hiippakuntamme toiminnan taloudelliseen tukemiseen suorittamalla säännöllisesti 1,5 % suuruista jäsenmaksua tuloistanne. Asiaan liittyvä paimenkirje on luettu kaikissa seurakunnissa ja se on julkaistu Fides-lehdessä sekä hiippakunnan kotisivuilla, mistä se on luettavissa suomen ja ruotsin lisäksi joillakin muilla kielillä (www.catholic.fi/hiippakunta/maksu). Tässä yhteydessä haluan vilpittömästi kiittää teitä kaikkia, jotka olette tukeneet rukouksellanne, työllänne ja myös taloudellisin panoksin omaa paikalliskirkkoanne.

Kuten paimenkirjeessäni kirjoitin, jäsenmaksu on aivan eri asia kuin sunnuntaisin messuissa kerättävä kolehti. Kolehdilla tuetaan seurakuntaa, kun taas jäsenmaksun avulla tuetaan koko hiippakuntaa eli sellaisia toimintoja ja hankkeita, jotka hyödyttävät ja ovat jopa välttämättömiä jokaiselle seurakunnalle, mutta joita seurakunnat eivät yksin pysty kustantamaan. Käännyn nyt puoleenne vielä kerran, että suorittaisitte jäsenmaksunne tuntien vastuunne hiippakuntamme toimintaedellytyksistä.

Lopuksi käytännöllinen seikka: Paimenkirjeessäni puhuin jäsenmaksun yhteydessä yksinkertaistaen ansiotuloista. Tämän kirjeen mukana saamassanne materiaalissa esitetään tarkennuksia ja esimerkkejä siitä, mistä tuloista täsmälleen on kysymys.

Puolestanne rukoillen ja hyvää tahtoanne arvostaen.
Helsinki, 27.9.2004
+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa