25 kirkon työntekijää surmattiin viime vuonna

Kerran vuodessa julkaistaan Roomassa luettelo niistä katolisen kirkon työntekijöistä, jotka ovat menettäneet henkensä väkivaltaisesti viimeisen 12 kuukauden aikana.

Vuonna 2010 tapettiin 25 kirkon työntekijää: yksi piispa, 17 pappia, yksi miespuolinen sääntökuntaan kuuluva, yksi sääntökuntasisar, kaksi seminaristia ja kolme maallikkoa.

Maanosittain tarkasteltuna vaarallisin paikka oli jälleen kerran Etelä- ja Pohjois-Amerikka kaikkiaan 17 tapetun vuoksi. Heistä 12 oli pappeja, yksi säätökuntamies, yksi seminaristi ja kolme kirkon työssä olevaa maallikkoa.

Seuraavaksi vaarallisin maanosa oli Aasia, jossa tapettiin yksi piispa, neljä pappia ja yksi sääntökuntasisar. Afrikassa tapettiin yksi pappi ja yksi seminaristi.

KATT/VIS/RV