Fides 2009/10: Christus fons vitae
Uuden piispamme Teemun motto ”Christus fons vitae”, Kristus — elämän lähde, tuo esiin Jumalan ja elämän välisen purkamattoman yhteyden. Ei ihme, että motto oli piispanvihkimisen yhteydessä sekä kardinaali Lehmannin että piispa Teemun saarnojen rakennusaineena. Teema on ajankohtainen, tuskinpa siitä muuten paavi Benedictuskaan olisi vastikään ilmestyneessä kiertokirjeessään Caritas in veritate kirjoittanut.
Saarnansa lopussa kardinaali Lehmann ohjasi meitä vakavasti sanoen:
”Me janoamme elämää ja haluaisimme nauttia elämästä tässä maailmassa täysin siemauksin. Mutta me tiedämme myös maailmassamme samanaikaisesti tapahtuvasta elämän halveksimisesta ja tuhoamisesta, äidinkohdusta alkaen aina kuolemaan saakka, vainoista aina maailmassa vallitsevaan nälkään ja sotiin saakka. Me myös tuhoamme himoillamme omaa elämäämme ja toisten elämää. Tästä voimme palata takaisin evankeliumiin, joka osoittaa Jeesuksen elämän ja sanojen kautta, kuinka suuresti elämän varjeleminen ja tuhoavasta elämäntavasta luopuminen kuuluvat nykyään tehtäviimme ja kuinka suuresti Jeesuksen elämän uhri on monille, kaikille, todella rakentava ohjelma. Jeesus Kristus on todella elämän lähde.” (Saarna 5.9.2009)
Piispamme Teemun ensimmäinen saarna ilmaisi saman ajatuksen näin:
”Tärkeää tässä on kuitenkin myös huomata, ettei Jumala Pojassaan tarjoa elämää vain minulle tai meille, vaan kaikille. Ei vain minun, vaan myös toisen ja toisten elämä on ainutlaatuisen arvokas ja aina äidin kohdusta viimeiseen henkäykseen asti tarkoitettu saavuttamaan täyttymyksen Jumalassa. Jumala rakastaa kaikkia, eikä hän halua kenenkään joutuvan turmioon.
”Tästä syystä elämän suureen lahjaan kuuluu myös suuri tehtävä palvella, pelastaa ja suojella elämää ja antaa joskus jopa oma elämänsä toisen elämän hyväksi. Kenenkään elämä ei saa mennä hukkaan, ei kenenkään elämää saa tuhota, ei omaakaan elämäänsä. On traagista todeta, miten paljon viimeisen sadan vuoden ajan on juuri tuhottu elämää sodissa, kansanmurhissa, terroriteoissa. Useimmiten surmansa saavat puolustuskyvyttömät, syyttömät ihmiset. Monien kuolemat johtuvat vastuuttomuudesta, itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä.” (Saarna 6.9.2009)
Kuinka hyvin nämä saarnat heijastavatkaan pyhän isämme ajatuksia! Paavi Benedictus kirjoittaa kiertokirjeessään näin:
”Yksi tämän päivän kehityksen silmiinpistävimmistä aiheista on kysymys elämän kunnioittamisesta. Sitä ei mitenkään voi erottaa kansojen kehitykseen liittyvistä kysymyksistä, sillä se on aihe, joka viime aikoina on tullut yhä tärkeämmäksi. Se velvoittaa meitä laajentamaan käsitystämme köyhyydestä ja kehittymättömyydestä niin, että niihin liitetään myös kysymykset elämän hyväksymisestä varsinkin silloin, kun sille monin eri tavoin asetetaan esteitä.
”… Avoimuus elämälle on todellisen kehityksen keskipisteessä. Kun yhteiskunta suuntautuu elämän kieltämiseen tai sen tukahduttamiseen, se päätyy tilanteeseen, jolloin se ei enää ole kiinnostunut toimimaan ihmisen todellisen hyvän puolesta tai jaksa tavoitella sitä. Jos yksittäinen ihminen tai yhteiskunta kadottaa herkkyytensä hyväksyä uutta elämää, samalla väistyvät toiset yhteiskunnan kannalta arvokkaat hyväksymisen muodot. Elämän hyväksyminen vahvistaa moraalista kudosta ja tekee ihmisistä kykeneviä toistensa auttamiseen. Tukemalla avoimuutta elämää kohtaan rikkaat kansat voivat ymmärtää paremmin köyhien kansojen tarpeita; ne voivat välttää valtavien taloudellisten ja älyllisten resurssien valjastamista kansalaistensa itsekkäiden halujen tyydyttämiseen ja sen sijaan edistää hyveellistä toimintaa sellaisella tuotannolla, joka on moraalisesti hyvällä pohjalla ja solidaarinen, joka kunnioittaa jokaisen kansan ja jokaisen ihmisen perustavaa oikeutta elämään.” (Caritas in veritate, 28)
Näyttää siltä, että niin paikalliskirkkomme kuin koko yleismaailmallisen kirkonkin huolenpito on suuntautumassa yhä selvemmin ihmisen elämän suojelemiseen sen kaikissa vaiheissa ja muodoissa, kokonaisvaltaisesti. Kristus on elämän lähde — elämän kunnioittamisesta saamme voimamme ja toivomme tehdä työtä myös kaiken inhimillisen kehityksen ja oikeudenmukaisuuden hyväksi. Tulkoon tästä työstä — elämän kunnioittamisen työstä — yhteinen tehtävämme.
Marko Tervaportti
