Fideksen omat kotisivut avattu

Katolinen hiippakuntalehti Fides on saanut kynttilänpäiväksi 2.2.2019 uudet kotisivut osoitteessa fides.katolinen.fi. Kotisivut avaavat uusia mahdollisuuksia Fideksen artikkeleihin tutustumiseen ja niiden parempaan saavutettavuuteen myös sosiaalisessa mediassa.

Kotisivujen avaaminen osuu hetkeen, jolloin lehden ilmestymistä on jouduttu leikkaamaan Helsingin hiippakunnan taloudellisten haasteiden takia. Painettuna lehti ilmestyy vuonna 2019 yhteensä vain neljä kertaa. Sen sijaan kuusi numeroa ilmestyy pelkästään verkossa.

Verkossa ilmestyvät Fidekset toimitetaan edelleen kuitenkin myös perinteisellä tavalla ja julkaistaan kirkon kotisivuilla, mutta niitä ei paineta. Jatkossa paperilehdet toimitetaan seurakuntiin, josta jokainen kiinnostunut voi sellaisen hakea. Mikäli paperilehden haluaa jatkossakin saada kotiin (neljä painettua lehteä vuonna 2019), se on erikseen tilattava, sillä vanhat tilaukset eivät jatku automaattisesti.

Myös paperi- ja verkkolehtien ilmestymisten välissä Fideksen uusilla kotisivuilla julkaistaan ajankohtaisia kolumneja, hengellisiä tekstejä ja joitakin artikkeleita. Sama koskee myös ruotsinkielistä ja englanninkielistä aineistoa.

Fideksen päätoimittaja Marko Tervaportti toteaa, että ”vaikka lehden painettujen numeroiden määrä nyt väheneekin, on toivottavaa, että sen artikkelit löytävät internetin kautta paljon uusiakin lukijoita. Ja kukapa tietää, jos hiippakunnan taloustilanne saadaan tasapainotettua, vuosi 2020 voi nähdä jälleen myös useampia painettuja numeroita. Vielä on turha vaipua epätoivoon.”

KATT