Fides 03/2010: Jeesuksen sydämen koulussa kilvoitellen
Paastonajan alussa meidät on vihitty katumuksen ja parannuksen tekoihin. Vastaanotimme tuhkaristin, jonka pappi piirsi meidän otsallemme sanoen: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.”
Meitä kehotettiin miettimään Vapahtajan elämän salaisuuksia, etenkin hänen uhrautuvaa rakkauttaan, ja ottamaan opiksi hänen esikuvallinen suhteensa taivaalliseen Isään, lähimmäisiin ja omaan itseensä. Hän eli niin kuin hän saarnasi. Hänen rakkautensa oli vailla itsekkyyttä. Hän antoi meille esikuvaksi oman sydämensä lempeyden ja nöyryyden, jotta meidän levottomat sielumme rauhoittuisivat ja meidän elämämme kulku paranisi ja uudistuisi. Siksi hän kutsui luoksensa kaikki työn ja kuormien uuvuttamat (Matt.11:29). Tämä on meidän pääsiäisemme.
Paastonaikana kirkon liturginen vuosi palauttaa meidän mieliimme Israelin kansan noin 1500-vuotisen kohtalon Egyptissä. Jumala kuuli kansansa valitukset ja päätti viedä heidät Mooseksen johdolla orjuuden maasta takaisin siihen maahan, johon hän alun perin oli kutsunut heidän esi-isänsä Aabrahamin ja siunannut hänet ja hänen jälkeläisissään maailman kaikkia kansoja.
Siinain vuorella Jumala solmi rakkauden liiton kansansa kanssa. Matkalla luvattuun maahan israelilaiset kasvoivat yhteen Jumalan kansaksi. He oppivat tuntemaan Jumalan pyhyyttä ja ääretöntä kärsivällisyyttä heitä kohtaan. Matka kesti 40 vuotta. Karavaani ei edennyt, kun israelilaiset eivät noudattaneet liiton edellyttämää omaa osaansa. Mutta kun he korjasivat väärän suhtautumisensa Jumalaan, katuivat syntejään ja tekivät parannusta, he pääsivät taas eteenpäin.
Kansansa Egyptistä vapautuksen muistoksi Vapahtaja vietti apostoliensa kanssa pääsiäisjuhlaa. Hän kiitti Jumalaa rakkaudesta kansaansa kohtaan, mutta samalla kaipasi sitä hetkeä, jolloin Jumalan Aabrahamille antama lupaus tulisi täydellisesti täytetyksi koko ihmiskunnan pelastuksen hyväksi.
Jeesuksen syntymässä Jumalan lupaus täyttyi lopullisesti. Jeesuksen pääseminen kuolemasta ylösnousemukseen tuli takuuksi monien ihmisten mahdollisuudelle päästä kuolemasta elämään, synnin tilasta pyhyyteen, totuudessa elämiseen ja Pyhässä Hengessä rakkauden liittoon Jumalan kanssa.
Jeesuksesta tuli tämän täydellisen rakkauden liiton uhri, karitsa ja sovittaja.
Me kristityt muistamme pääsiäisenä, että Herramme voitti kuoleman meidän puolestamme ja pääsi meidän edeltäjänämme taivaan kirkkauteen. Jeesuksen pääsiäinen ja meidän pääsiäisemme on kytketty syvästi yhteen. Vietämme tätä pelastuksen salaisuutta pyhän messun aikana. Tällöin mekin etenemme Jumalan tuntemisessa ja rakkaudessa häneen, toisiimme ja omaan itseemme. Tällöin me kasvamme päivästä päivään hänen kaltaisuudessaan. Tässä on hyvä kilvoituksen aihe paaston ajalle.
Herramme sydämen lempeys näyttää meille Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Hän opettaa meille, että Jumala ei ole ahne. Taivaallinen Isä antaa aurinkonsa paistaa kaikille ihmisille. Viime vuosina taloudellisen ahneuden vitsaus on vahingoittanut suuresti kansojen hyvinvointia ja maailman rauhaa. Sen varsinainen syy on ihmisen henkinen ahneus, joka vaatiessaan jatkuvasti uusia elämyksiä estää meitä kasvamasta luontevalla tavalla Jeesuksen seuraamisessa. Loppujen lopuksi tämä ei ole kuitenkaan mahdollista ilman ristin kantamista hänen perässään.
Jeesus opettaa meille myös sen, että Jumala ei ole kostonhaluinen, vaan armahtavainen ja anteeksiantavainen. Hänen rakkautensa erikoinen piirre on sen haavoittuvuus. Jeesuksen riippuessa ristillä sotilaan keihäällä avaama rintahaava näyttää maailmalle, miten syvästi Jumala nöyrtyi, jotta maailma uskoisi Luojansa rakkauteen ja armahtavaisuuteen. Samoin ei ole ihmeteltävää, että tässä ajassa Jumalan kansan, Jeesuksen mystisen ruumiin jäsenten, kirkon, on myös oltava haavoittuvainen, jotta se uskottavasti julistaisi toiminnassaan pelastuksen sanomaa.
Maailmassa on sangen erilaisia käsityksiä rakkaudesta. Monet ovat epätodellisia: joko vain kauniita harhakuvia, jotka ajan mittaan pettävät, tai niin yliampuvia, että ne tekevät ihmiset kyynisiksi ja riistävät myös heidän läheisiltään uskon kyetä kasvaa evankelisen rakkauden hengessä.
Kristillinen rakkauden käsite on realistinen. Toisaalta sen perusta ja mitta on Jumalan pyhyys, toisaalta luottamus siihen, että kristittyinä ja katolilaisina saamme Jumalalta voiman tehtävän mukaan, vaikka siihen sisältyy tietty risti. Kun kannamme ristiämme Jeesuksen kanssa, se on keveämpi kuin kuvittelemme ja meille ilon lähde.
Apostoli Paavali on ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille kirjoittanut rakkauden laulun. Tekstiin sisältyy sekä Jumalan lupaus että suuri haaste meille.
Meidän tehtävämme ei ole tuomita ketään, joka ei vielä ole onnistunut oppimaan kovin hyvin rakastamisen ylevää taitoa. Kuitenkin, jos ihmisessä on vilpitön halu elää Jumalan rakkauden liitossa, hän on pääsemässä elämänsä päämäärään.
Apostolin rakkauden laulun mukaan rakkaus on kärsivällinen, lempeä, ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile (1 Kor.13:4). Tämä säkeistö tuntuu olevan oikea avain koko rakkauden laulun ymmärtämiseen, ja se varjelee meitä eksymästä väärään suuntaan.
isä Frans
