Fides 05/2010: Hiippakuntaa rakentamassa
Piispa Teemun ajatuksiin (tämän lehden sivuilla 10-11) on helppo yhtyä. Hiippakunnan hyvät ja huonot puolet, tyytyväisyyden kohteet ja kehittämiskohteet tulevat siinä esille. Näyttää siltä, ja senhän kaikki voivat todeta, että pieni hiippakuntamme kasvaa ja monimuotoistuu kaiken aikaa. Paikalliskirkkomme kehittämisessä ja piispallisessa kaitsennassa keskeisiksi teemoiksi näyttävät muodostuvan juuri hiippakunnan rakentamiseen liittyvät kysymykset, monessa eri merkityksessä.
Pappiskutsumuksia on, mutta tiloja ei. Ihmisiä käy kirkoissa enemmän kuin sinne mahtuu. Ja lisää tulee. Kulttuurien kirjo on kasvanut, eikä jännityksiltäkään voine aina välttyä.
Niinpä piispa kääntää katseensa kohti hiippakunnan tulevaisuutta ja tarjoaa meille koko joukon hyviä ohjeita matkan varrelle. Kodin ja perheen merkitys myös lasten uskonnollisena kasvuympäristönä on tärkeä, lähes korvaamaton. Uskonnonopetuksen korostaminen, nuorisotyö, huolellinen valmistautuminen ja säännöllinen osallistuminen sakramentteihin sekä seurakuntayhteisössä mukana eläminen ovat kaikki tärkeitä näkökohtia sekä oman uskon että koko yhteisön vahvistamisen kannalta.
Mutta usko ilman rukousta on kuollut. Rukouksen oppiminen ja rukouselämän säännöllisyys ovat lähtökohta sille, että jotakin pysyvää saataisiin aikaiseksi. Ja mikä voisikaan olla parempi paikka rukoukselle kuin pyhä messu, koko kristillisen uskon ja kirkon elämän huippu! Tässä mielessä on tärkeää myös se, mitä piispa Teemu sanoo liturgiasta: hän ottaa haastattelussa omakseen paavi Benedictuksen toiveen siitä, että paavin messuja ja muita liturgisia viettoja pitäisi pitää myös paikalliskirkoissa liturgian esikuvina ja malleina, koska niissä seurataan huolellisesti kirkon liturgisia ohjeita, nähdään se, mitä kirkko liturgiasta haluaa, ja toteutetaan käytännössä tärkeää jatkuvuuden periaatetta eri aikojen välillä.
Näinä aikoina meitä katolilaisia koetellaan monella tavalla. Seuratessamme piispaamme rauhallisesti mutta määrätietoisesti annamme parhaan mahdollisen todistuksen uskomme vahvuudesta ja kirkkomme elinvoimasta — vaikka läpi harmaan kiven.
Marko Tervaportti
