Fides 10/2010: Curling
Fransiskaanimaallikkkojen kokouksessa opin tuntemaan uuden sisällön curlingille. Curling on vanha skotlantilainen herrasmiesten urheilulaji, jonka harrastus on yleistynyt viime vuosikymmenien aikana maailmassa jopa niin, että siitä on tullut olympialaisten urheilulaji. Curling oli alun perin talviurheilulaji, mutta nykyisin – jäähallien aikana – sitä voidaan harrastaa ympäri vuoden. Kaksi joukkuetta kilpailee toistensa kanssa siitä, kumpi saa enemmän kiviä maaliin. Paitsi sileätä jääpintaa, tarvitaan erikoinen harja ja hyvin hiottuja graniittikiviä. Nämä kivet heitetään jäälle ja pyritään saamaan ne toivottuun paikkaan. Se joukkue, joka saa enemmän pisteitä kuin kilpailijansa, voittaa pelin. Harjaamalla taitavasti liikkuvan kiven edessä olevaa jääpintaa pelaajat pyrkivät vaikuttamaan kiviensä suuntaan ja perille pääsyyn.
Opin ymmärtämään curling-sanan vertauskuvallisen merkityksen. Joku voi harjoittaa curlingia kasvatuksellisessa mielessä. Alussa en heti käsittänyt curlingin yhtäläisyyttä lasten ja nuorten kasvatuksen kanssa. Mutta kun minua muistutettiin curlingin pelaajien ahkerasta harjaamisesta, oivalsin pian vertauksen huolestuttavan sanoman.
Lapset ja nuoret heitetään maailmaan siinä toivossa, että he pärjäisivät elämässään. Vanhemmat ja muut kasvattajat, jotka ovat huolissaan uuden sukupolven tulevaisuudesta, tekevät kaikkensa, että lapset kasvaisivat oikein ja saavuttaisivat elämänsä päämäärät. Maailma on liukas kuin jääpinta, nuoret ihmiset voivat luiskahdella tieltä ja vahingoittaa itseänsä. Pyritään suojelemaan heitä kaikelta vaaralta ja varjelemaan pahasta. Siksi kasvattajat pyrkivät harjaamaan kasvattiensa elämän tieltä pois kaiken, mikä voisi häiritä heidän mielenrauhaansa ja estää heitä toteuttamasta halujaan. Mutta hyvästä tahdosta huolimatta kaikki harjaamiset ja putsaamiset eivät auta juuri mitään.
Lapset ja nuorethan eivät ole syntymästä lähtien sellaisia hyvin hiottuja graniittikiviä. Tultuaan maailmaan he tarvitsevat paljon holhoamista, passaamista ja opastusta. Kasvaessaan aikuisiksi heille on annettava sekä liikkumisvaraa että mahdollisuuksia oppia kantamaan vastuutta omasta ja lähimmäistensä elämästä. Tietysti niin paljon kuin jokainen jaksaa ja kestää ikäisekseen.
Elleivät he oppisi tuntemaan ja käyttämään järkevästi saamiansa ruumiillisia, henkisiä ja hengellisiä lahjoja, he eivät kypsyisi täysikasvuisiksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi. Silloin heistä voisi helposti tulla joko niitä osattomia, jotka ovat täysin riippuvaisia kaikesta, mitä heidän läheisensä, ympäristönsä ja yhteiskunta heille järjestävät tai yksilöllisiä itsekeskeisiä aikuisia, jotka kaiken kustannuksella ajavat omia tavoitteitaan välittämättä yhteiskuntansa ja kirkkokuntansa hyvinvoinnista.
Vapahtaja on sanonut kertomuksessaan palvelijoille annetuista talenteista varteenotettavan sanan. Se joka on hankkinut työllään lisää talentteja, on saava yltäkyllin, mutta siltä, joka ei ole saanut aikaan mitään, otetaan pois vielä sekin, minkä hän oli saanut (Matt. 25:14-30). Sen lisäksi Vapahtaja opetti, että meidän on etsittävä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen tahtoaan, niin silloin meille annetaan kaikki muukin kaipaamamme (Mat.7:25-34).
On olemassa monia tunnollisia vanhempia ja opettajia, jotka pitävät itseänsä epäonnistuneina kasvattajina. He eivät enää jaksa harjata lapsilleen vapaaksi tietä todelliseen elämään. On kuitenkin tärkeää, että nuori itse oppii harjaamaan oman katuosuutensa ja ottaa vastuuta omasta aikuistumisestaan ja että hän iloitsee oppimisesta lisää.
Nykyisin ei enää riitä, että nuoret, isät ja äidit ja muut kasvattajat ovat yhteistyössä toistensa kanssa. Koko yhteiskuntaelämän on myös tuettava heitä ja lopetettava oma curlinginsa. Yhteiskunnan salliva asennoituminen lasten ja nuorten mielihyvään, samoin kuin aikuisten liian vähäinen huoli omien ja toisten lasten hyvien tapojen opettamisesta ja huonojen korjaamisesta eivät juuri edistä mitään tervettä kasvatustyötä. Rooman keisarien valtakunnan tuhoksi koitui sen politiikka miellyttää kansaa antamalla sille säännöllisesti sitä leipää ja huvitusta, jota se kaipasi, vaatimatta mitään muuta vastapalvelua kuin suosiota.
Kasvatustyössä pitäisi oppia ennemmin huopamaan ja soutamaan kuin harjaamaan, jotta nuoret eivät masentuisi vastuun ottamisesta omasta elämästään, eivätkä menettäisi luottamustaan tulevaisuuteen. Vain sillä tavalla uusista sukupolvista tulee niitä hyvin hiottuja graniittikiviä, jotka löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa ja kirkossa ja jotka pystyvät yhdessä toisten kanssa rakentamaan rauhaisaa, oikeudenmukaista ja Jumalan tahdon mukaista maailmaa.
isä Frans Voss SCJ
