Fides 2004: 400 vuotta Johannes Jussoilan kuolemasta
Fides 2004-12, s. 16.
400 vuotta Johannes Jussoilan kuolemasta
Vuosien saatossa olen useita kertoja kirjoittanut englantilaisista reformaatioajan marttyyreista. Tällä kertaa kirjoitan joistakin meidän kotimaisista marttyyreistamme.
Ensimmäiset reformaatiomarttyyrit Suomessa olivat Rauman fransiskaaneja. Vuonna 1538 he saivat kirjeen, jossa Kustaa Vaasa ilmoitti, että hän on määrännyt heille luterilaisen esimiehen. Kun fransiskaanit vastasivat kohteliaasti, että he eivät tarvitse sellaista, kuningas hirtätti heidät. Fransiskaanien runsaan sadan vuoden toiminta seudulla ja heidän marttyyrikuolemansa esimerkki teki sellaisen vaikutuksen paikalliseen väestöön, että he pitivät kiinni katolisesta uskostaan epätavallisen sitkeästi.
Jussoilan perhe kuului näihin hyviin katolisiin perheisiin, jotka yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin koko sydämestään pitivät kiinni uskostaan. Magnus ja Margareta Jussoilalla oli yhdeksän lasta, kolme tytärtä ja kuusi poikaa, joista neljästä tuli jesuiittaoppilaita.
Kun Kustaa Vaasa oli heittänyt ulos maasta dominikaanit ja fransiskaanit sekä muut sääntökunnat ja takavarikoinut kirkon ”tarpeettomat” rahat, seurauksena oli, että sairaan- ja köyhäinhoito joutuivat rappiolle ja lisäksi koululaitos romahti. Sääntökuntien mukana katosi neljä hyvää koulua meidän maastamme. Suomeen jäi vain yksi korkeampi opinahjo, katedraalikoulu, sekä muutamia pieniä kaupunkikouluja eri kaupungeissa. Piispoilla ei ollut enää varaa palkata hyviä opettajia eikä lähettää opiskelijoita ulkomaille. Esim. opetus Upsalan yliopistossa oli lamassa kymmenkunta vuotta opettajien puutteessa. Se oli juuri sitä aikaa, jolloin kokonaan uudenlaista pedagogiikkaa harjoittavat jesuiittakoulut levisivät ympäri Eurooppaa.
Kuningas Eerik seurasi isänsä suuntaviivoja, mutta kun Juhanasta tuli kuningas, hän oli sitä mieltä, että sekä kirkon että koulujen tila oli surkea. Hän oli Puolassa nähnyt ja kuunnellut jesuiittoja ja kuullut heidän hienoista kouluistaan. Kun norjalainen jesuiitta Laurentius Nielsen (Luostarilasse) ilmestyi Tukholmaan, ihastui kuningas hänen filosofisteologiseen koulutukseensa ja teki hänestä kaikkien Tukholman koulujen johtajan. Nielsenin ja hänen koulujensa maine levisi, ja oppilaita tulvi joka puolelta valtakuntaa. Huomattavin näistä oli Johannes Jussoila Raumalta.
Jussoila osoitti sellaista lahjakkuutta ja tarmoa, että paavin legaatti Antonio Possevino otti hänet mukaansa matkustaessaan Roomaan. Siellä Jussoila opiskeli Collegium Germanicumissa. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen hän muutti ensin jesuiittakollegioon Olmutziin ja sitten Prahaan, jossa hänet vihittiin papiksi vuonna 1584. Samana vuonna hän tuli Tukholmaan herttua Sigismundin seurueessa hänen hovisaarnaajanaan. Siellä hän piti hyviä katolisia saarnoja sekä ruotsiksi että suomeksi ja ärsytti niillä luterilaista papistoa. Helmikuussa 1585 eduskunta, arkkipiispa, kolme piispaa ja joukko pappeja oli kokoontunut Västeråsiin kuningas Juhanan ja Gunilla Bjelken häihin. He käyttivät tilaisuutta hyväkseen ottaakseen kantaa katoliseen toimintaan Tukholmassa. Johannes Jussoila kutsuttiin kokoukseen tuomiokirkkoon tekemään selkoa toiminnastaan. Kun hän kieltäytyi lopettamasta katolista saarnaamistaan ja pyytämästä anteeksi, he repivät papinkaavun hänen yltään, pahoinpitelivät häntä ja ajoivat hänet ulos kirkosta. Katolilaisia vihaavat ihmismassat torilla olisivat ahdistelleet häntä vielä pahemmin, jollei katolismielinen valtioneuvos Per Brahe, myöhemmin Suomessa toimineen Per Brahen isoisä, olisi mennyt väliin.
Joka tapauksessa Tukholma oli käynyt Jussoilalle liian vaaralliseksi ja hän vetäytyi etelämmäksi. Vadstenassa hän oli jonkin aikaa birgittalaissisarten kappalaisena ja vuonna 1586 hän toimi Kalmarissa. Kirjeessään kesäkuun l. päivänä 1586 hän kertoo edistysaskelista työssään. Mm. kaksitoista aatelismiestä oli lukeutunut kuuluvaksi katoliseen kirkkoon. Vuodesta 1587 Jussoila oli kuningas Sigismundin hovisaamaajana Puolassa, sitten hänestä tuli tuomiorovasti Vilnaan ja vuosisadan vaihteessa hän oli kirkkoherrana Pärnussa. Kun Kaarle-herttua vuonna 1600 valloitti kaupungin sodassaan Sigismundia vastaan, hän sai Jussoilan valtaansa. Siitä alkoi Jussoilan kärsimyshistoria. Hänellä oli Kaarle-herttuan silmissä kolme anteeksiantamatonta rikosta omallatunnollaan. Hän oli jossakin vaiheessa kirjoittanut pilkkakirjoituksen Kaarlea vastaan, hän oli papisti ja jesuiittaoppilaana ”melkein jesuiitta”. Siinä oli tarpeeksi syytä vaikeaan vankeusaikaan Tallinnassa, Tukholmassa ja Turussa. Jussoila pantiin kahleisiin ja hänet vietiin Kaarlen ryyppyseuranjuominkeihin häväistäväksi ja pilkattavaksi. Mutta ei siinä kylliksi. Ilmeisesti kuningas Kaarle halusi Jussoilan murtuvan niin, että hän olisi luopunut uskostaan, sillä nelivuotisen vaikean vankeuden jälkeen hän joutui vielä ”barbaarisen kidutuksen” kohteeksi. Sen jälkeen hän on kadonnut historian lähteistä. Luultavasti hän kuoli kidutukseen.
Johannes Messenius kirjoittaa 20-30 vuotta myöhemmin hänestä, että ”vaikean vankeuden jälkeen häntä kidutettiin, mutta hän pysyi uskollisena.” Historioitsija Leinberg sanoo Messeniuksen lausunnosta: ”Nuo kaksi viimeistä sanaa osoittavat, että Jussoila kesti lujana nämä kärsimykset, myös uskonsa vuoksi.”
MÄRTA AMINOFF
Suomennos artikkelista Fides-lehdessä 16/1999.
