Fides 2009/12: Kahdeksas sakramentti
Antiikin Kreikassa oli viisaita sanontoja, jotka tähän päivään saakka ovat vaikuttaneet meidän elämäämme. Sellaisia ovat mm ”tunne itsesi” ja ”tule sellaiseksi, millainen olet”.
Nämä kehotukset haastavat meitä menemään itseemme ja tulemaan yhä enemmän itseksemme. Meidän on huolehdittava omasta itsestämme ja saatava oikein kehittynyt minä. Ilman sitä me emme eläisi hyvin ihmisinä emmekä tulisi kauniiksi Jumalan ikoneiksi. Tämä on elämän tarkoitus ja koko elämän kestävä prosessi. Kypsän ihmisen identiteetti on siinä, että hän on tietoinen omasta ihmisarvostaan ja että hän pyrkii optimaalisesti toteuttamaan oman itsensä, tietysti ottaen huomioon elämän tarjoamat mahdollisuudet. Kasvatustyön a ja o on, miten me voimme auttaa toisiamme ja etenkin uutta sukupolvea hankkimaan itselleen terveen identiteetin.
Tämä toteamus muistuttaa meitä siitä, että meillä ei olisi mitään annettavaa Jumalalle ja lähimmäisillemme, ellemme olisi oma itsemme, sellaisia millaisiksi hän on luonut meidät. On oletettavaa, että kaikki ihmiset tavalla tai toisella etsivät tai vahvistavat omaa identiteettiänsä. Toiset onnistuvat siinä paremmalla taidolla ja menestyksellä kuin toiset.
Aikoinaan Jeesuksen kalleimman veren sisaret ripustivat Stella Mariksen leirinohjaajien huoneen seinälle viirin. Siihen oli ommeltu kaunis lause, joka on puhutellut minua paljon. Ilmeisesti sisaret tahtoivat rohkaista itseään ajatuksella, että nuorten kasvatus on mahdollista myös nykyakana. Viirissä oli luettavissa seuraavat sanat: Etsin sieluani, mutta en tavoittanut sitä.| Etsin Jumalaa, mutta hän piiloutui minulta. | Lopuksi etsin veljeäni, ja löysin kaikki kolme.
Tämän ajatuksen mukaan meillä on erilaisia lähtökohtia elämän keskesten kysymysten pohtimiseen: oma minämme, Jumala ja lähimmäisemme. Kaikki kolme tekijää kuuluvat yhteen, kuten ne on mainittu rakkauden käskyssä: on rakastettava Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Mutta missä järjestyksessä ne avaavat meille elämän syvimmät salaisuudet? Tämä riippuu sekä ihmisen omasta kehityksestä että siitä ajasta, jossa hän elää.
Nykyaikana, jolloin ihmiset ovat sangen itsekeskeisiä ja pyrkivät toteuttamaan ensi sijassa omia tavoitteitaan ajattelematta lähimmäisten hyvinvointia, joskus eläen röyhkeästi toisten kustannuksella, me emme enää niin helposti voi tavoittaa omaa itseämme. Vastapainona tälle kehitykselle meidän on otettava etäisyyttä omahyväiseen minäämme ja etsittävä enemmän läheisyyttä Jumalaan ja kanssaihmisiin.
Toisaalta, kun ihminen luottaa enemmän omiin aivoihinsa ja saavutuksiinsa kuin yhteistyöhön Luojansa kanssa ja etsii vain omaa kunniaansa ja menestystään, puuttuu hänen sielultaan se nöyryys, joka on edellytyksenä Jumalan kohtaamiselle elämässä. Silloin ei ole ihme, ettei hän voi nähdä Jumalaa. Sitä vastoin Ps. 34:19 selittää meille, keneltä Jumala ei piiloudu: Hän on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän. Hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Apostoli Johannes taas opettaa ensimmäisessä kirjeessään, että se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. (1. Joh. 4:20).
Jos tämä kaikki pitää paikkansa, jää meille yksi tärkeä polku Jumalan ja oman itsemme löytämiseksi: lähimmäisemme, kanssaihmisemme, veljemme ja sisaremme, jotka ovat lähellä tai kaukana meistä. Me emme välitä niistä, joita tuskin tunnemme. Kun laiminlyömme lähimmäisiämme, emme rakasta heitä niin kuin itseämme, kuten rakkauden käsky edellyttää, ja silloin laiminlyömme myös omaa itseämme. Mutta kun etsimme vilpittömästi lähimmäisiämme, voimme löytää kaikki kolme: paitsi lähimmäisemme myös Jumalan ja oman minuutemme. Siinä mielessä lähimmäisenrakkautta sanotaan kahdeksanneksi sakramentiksi.
Jokaisessa sakramentissa tulemme yhteyteen Vapahtajan kanssa. Jos todella pyrkisimme olemaan lähellä lähimmäisiämme ja eläytyisimme heidän sydäntensä tarpeisiin, palvelisimme heissä itse Kristusta hänen oman sanansa mukaan: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”. (Matt. 25:40). Tämä ei ole niin helppoa kuin olettaisimme, ajatellen janoavalle annettavaa vesilasillista, joka on mainittu viimeisen tuomion yhteydessä. Vaaditaan myös oikea mieli ja motivaatio. On tehtävä lähimmäisille hyvää Jeesuksen nimessä. Tämä merkitsee, että palvelemme lähimmäisiämme pyyteettömästi, niin kuin Herramme itse palveli heitä. Sen lisäksi tämä merkitsee, että palvelisimme auliisti häntä heissä, niin kuin hän on palvellut taivaallista Isäänsä meissä. Jeesuksen esimerkki ehkä puhuttelee nykyihmisiä, etenkin nuoria enemmän kuin monet syvälliset saarnat ja esitelmät. Ainakin Stella Mariksen viiri viittaa siihen. Se kehottaa meitä etsimään entistä auliimmin veljiemme ja sisartemme hyvää, jotta löytäisimme myös Jumalan ja oman itsemme.
isä Frans
