Fides 2009/14: Usko ei ole tarkkailijan asia
Vuosikymmenien aikana tarkkailijoiden joukko on hyvällä vauhdilla kasvamassa. Heidän osansa on tullut yhä tärkeämmäksi suurien päätösten valmistelussa. Tärkeimpiin kirkolliskokouksiin on jo pitkän aikaa ollut tapana kutsua mukaan tarkkailijoita toisista kirkkokunnista. Heidän tehtävänsä on kuunnella tarkasti kokouksissa, kirjoittaa ahkerasti raportteja ja tiedottaa tapahtumat ja tunnelmat edustamalleen järjestölle. Esimerkiksi Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tarkkailijana oli läsnä Helsingin yliopiston silloinen teologian dosentti Seppo A.Teinonen, josta myöhemmin tuli ekumenian professori.
Tarkkailutehtävä on luonteeltaan luottamus- ja kunniatehtävä. Yleensä tarkkailijan tehtävä on vaatimaton. Kokouksissa hänellä ei ole äänestysoikeutta eikä hän voi oma-aloitteisesti puuttua tarkkailemiinsa keskusteluihin. Kuitenkin hänen vaikutuksensa voi olla suuri paitsi monien henkilökohtaisten ”käytävillä” tapaamisten vuoksi, mutta myös ja ennen kaikkea kokouksen jälkeen palattuaan kotiin. Silloin hänen varsinainen työnsä alkaa. Hänen kertomansa havainnot ja kokemukset voivat synnyttää rakentavaa keskustelua. Tämä taas poistaa vuosisatoja vanhoja ennakkoluuloja ja edistää ykseyttä ja yhteistyötä toisistaan vieraantuneitten kirkkokuntien ja uskonnollisten yhteisöjen välillä. Ja niin on todella tapahtunut.
Myös Yhdistyneet kansakunnat ovat lähettäneet tilapäisesti monta asiantuntijaa eri puolille maailmaa tarkkailemaan kansojen, heimojen ja ihmisryhmien välisiä riitoja ja vihollisuuksia. Jopa hyvin aseistetuille sotilaille tämä tehtävä on annettu suuremman sekasorron ennalta ehkäisemiseksi tai välttämiseksi. Läsnäolollaan heidän tulee palvella poliitikkojen käynnistämää rauhanprosessia. Heiltä puuttuu myös valtuudet omaehtoiseen suoraan toimintaan. Tehtävä on haastava, sillä se vaatii empatiaa, hienotunteisuutta ja kärsivällisyyttä. Joskus tarkkailijat turhautuvat, kun heidän läsnäoloansa tuskin pidetään arvossa.
Politiikassa ja ekumeniassa heidän osuutensa on yksi tie rauhan ja sovun edistämiseksi. Mutta yksityisen ihmisen asenteena sellainen tarkkaileva suhtautumistapa elämään on liian laihaa, ainakin meille kristityille ja katolilaisille. Siitä puuttuu innostusta, oma-aloitteisuutta ja osallistumista, tekijöitä, jotka antavat iloa ja toivoa meidän elämäämme sekä menestystä meidän toimintaamme. Tässä suhteessa meidän on otettava huomioon se varoitus, jonka Ilmestyskirjassa Jumalan Henki käski apostoli Johannesta antamaan Laodikean seurakunnalle: ”Sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma” (Ilm.3:16). Meidän on otettava joskus myös kantaa koko sydämestämme ja työskenneltävä kaikin voimin elämämme ja elinympäristömme rauhaisan ja jumalallisen kehityksen puolesta, parhaiten yhdessä niiden ihmisten kanssa, joilla on hyvä tahto.
Herran syntymäjuhla muistuttaa meitä siitä, että Jumala ei tarkkaile taivaasta käsin elämää maan päällä ja meidän kömpelöitä pyrkimyksiämme rakentaa parempaa maailmaa. Hän lähetti ainoan Poikansa meidän avuksemme nostaakseen meidän haavoittunutta itsetuntoamme ja pyhittääkseen meidän mielemme. Paimenet kiiruhtivat enkelten kuoron opastuksella Jeesus-lapsen luokse iloiten Messiaan syntymästä. Itämaiden viisaat löysivät Beetlehemistä tähden valon avulla maailman kuninkaan ja kumarsivat häntä. Käynti syntymäluolassa muutti kaikkien elämän ja täytti heidän sydämensä toivolla.
Tapaaminen Vapahtajan kanssa vahvisti heidän uskonsa Jumalan rakkauteen kaikkia ihmisiä kohtaan. Usko ei ollut heille pelkästään mielenkiintoista tietoa, eikä myöskään vain sydäntä hetkeksi lämmittävää tunnetta. Uskon kohde ei ole jotakin vaan joku. Se edellyttää henkilökohtaista suhdetta yhteen Jumalaan, Isään, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan, hänen ainoaan Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja eläväksi tekijään, Pyhään Henkeen. Niinpä pyhän messun aikana tunnustamme yhdessä juhlallisesti pyhinä päivinä, jouluna jopa polvillamme, uskomme Jumalan Pojan Neitsyt Mariasta ihmiseksi tulemisen salaisuuteen. Tämä on meidän joulun ilomme perustana.
isä Frans
