”Katolinen kirjakauppa” avattu

Katolisen tiedotuskeskuksen kirjamyynti on tiistaina 7.12. siirtynyt uuteen aikakauteen, kun sen verkkokirjakauppa avautui osoitteessa katolinenkirjakauppa.net. Kirjakaupassa tehdään ostoksia verkkopankkitunnusten avulla. Toistaiseksi ei ole avattu luottokorttien käyttömahdollisuutta. Postitus tapahtuu aina tilausta seuraavana maanantaina tai sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä.

Katolisessa kirjakaupassa on tällä hetkellä yli 70 nimikettä, joista valtaosa on suomenkielistä kirjallisuutta. Tavoitteena on lisätä myös ruotsin- ja englanninkielisen katolisen kirjallisuuden tarjontaa. Valikoimat laajenevat vielä tämän vuoden puolella. Toimituskulut 5€ jäävät pois yli 35 euron tilauksissa.

Mahdollisuus kirjoihin tutustumiseen ja niiden ostamiseen paikan päällä Katolisessa tiedotuskeskuksessa säilyy, mutta tällöin pyydämme varaamaan mukaan käteistä rahaa.

KATT