KIRKKOVUODEN 24. SUNNUNTAI – VUOSI C

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(2. Moos. 32:7-11, 13-14)
Herra päätti luopua siitä hävityksestä,
jolla oli uhannut kansaansa.

Luemme Toisesta Mooseksen kirjasta.

Niinä päivinä Herra sanoi Moosekselle: ”Lähde heti alas, sillä sinun kansasi, jonka toit pois Egyptistä, on syössyt itsensä turmioon. Näin pian he ovat kääntyneet pois siltä tieltä, jota käskin heidän kulkea. He ovat valaneet itselleen sonnipatsaan, ja nyt he kumartavat sitä, teurastavat sille uhreja ja sanovat: ’Israel, tämä on sinun jumalasi, joka toi sinut pois Egyptistä.’” Herra sanoi vielä: ”Minä näen, että tämä kansa on uppiniskainen. Jätä minut nyt rauhaan, että vihani saa leimahtaa heitä vastaan ja tuhota heidät. Mutta sinusta minä teen suuren kansan.”

Mooses koetti lepyttää Herraa, Jumalaansa, ja sanoi: ”Miksi, Herra, vihastuisit omaan kansaasi? Sinähän toit sen pois Egyptistä suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi. Muista palvelijoitasi Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia, joille vannoit oman itsesi kautta: ’Minä annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että heitä on kuin taivaan tähtiä, ja annan heille ikuiseksi omaisuudeksi sen maan, jonka olen heille luvannut.’” Niin Herran viha lauhtui, ja hän päätti luopua siitä hävityksestä, jolla oli uhannut kansaansa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 51:3-4, 12-13, 17+19. – Luuk. 15:18)

Kertosäe:
Minä nousen ja menen isäni luo.

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi. Kertosäe

Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Kertosäe

Herra, avaa minun huuleni,
niin suuni julistaa sinun kunniaasi.
Murtunut mieli on minun uhrini,
särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(1. Tim. 1:12-17)
Kristus on tullut pelastamaan syntisiä.

Luemme apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle.

Rakkaani, minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa, vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein. Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin usko ja rakkaus, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(2. Kor. 5:19)

Halleluja. Halleluja.
Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa;
meille hän uskoi sovituksen sanan.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Luuk. 15:1-32)
Taivaassa iloitaan yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Jeesus jatkoi: ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.

Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Tai lyhyempi muoto:

(Luuk. 15:1-10)