Krusifiksi-ohje Vatikaania varten

Vatikaanin kirkkojen ja kappeleiden kaikilla alttareilla on uuden ohjesäännön mukaan oltava krusifiksi sijoitettuna siten, että sen korpus on käännetty kohti selebranttia.

Ohjesääntö on otettu käyttöön kaikessa hiljaisuudessa ja siitä on kertonut mm. arvovaltainen amerikkalainen Homiletic and Pastoral Review -lehti.

Viime vuosikymmeninä krusifiksin paikkaa alttarilla on välillä kyseenalaistettu, kun on ajateltu, että alttarin päällä mahdollisesti riippuva suuri risti tai kuoriin sijoitettu kulkueristi korvaisi sen. Tai sitten se on haluttu poistaa televisiokameroiden näkyvyyden parantamiseksi.

Amerikkalaislehden asiantuntijan, isä Stefan Heidin mukaan ”ristin täytyykin häiritä”. Se on keskeinen merkki pelastuksesta ja liturgisen toiminnan keskipiste. Kun pappi viettää messua alttarilla, hän rukoilee lakkaamatta, mikä saa myös ulkoisia, näkyviä merkkejä.

Kuten pyhä isä Benedictus XVI on moneen kertaan todennut, on toivottavaa, että paavillisista liturgioista otettaisiin yhä enemmän mallia, jotta myös muualla katolisessa kirkossa liturgiaa vietettäisiin kauniilla, arvokkaalla tavalla.

Krusifiksin paikka keskellä alttaria saa vahvistuksen myös Paavin liturgisten viettojen toimistosta, joka on julkaissut seuraavan tekstin:

Krusifiksi keskellä alttaria

Katolisen kirkon katekismuksen kompendium tekee seuraavan kysymyksen: ”Mitä on liturgia?” ja vastaa:

”Liturgia on Kristuksen salaisuuden ja erityisesti hänen pääsiäissalaisuutensa viettämistä. Siinä ilmaistaan merkein ja toteutetaan Jeesuksen Kristuksen papillisen viran täytäntöönpanon kautta ihmisten pyhitys ja toimitetaan Jumalalle kuuluva Kristuksen mystisen ruumiin, pään ja jäsenten, julkinen kultti.” (KKKK, 218)

Tästä määritelmästä käsin voidaan ymmärtää, että Kristus, ikuinen ylipappi, ja hänen kärsimisensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa pääsiäissalaisuus ovat kirkon liturgisen toiminnan keskipisteessä. Liturgian on oltava tämän teologisen totuuden läpinäkyvyyden viettämistä. Vuosisatojen ajan kirkon valitsema merkki, jota kohti sydän ja ruumis voivat kääntyä, on ollut kuvaus ristiinnaulitusta Jeesuksesta.

Krusifiksin keskeisyys jumalanpalveluksessa oli aikaisemmin selvempi. Silloin eukaristian vietossa sekä papit että uskovat olivat kääntyneinä kohti krusifiksia. Risti oli asetettu alttarin eteen keskelle, ja alttari puolestaan oli kiinni seinässä sääntöjen määräämällä tavalla. Nykyisessä käytännössä, jossa eukaristiaa vietetään ”kansaan päin kääntyneenä”, krusifiksi on usein sijoitettu alttarin sivulle ja niin se menettää keskeisen paikkansa.

Teologi ja kardinaali Joseph Ratzinger painotti useita kertoja, että myös ”kansaan päin kääntyneenä” tapahtuvissa vietoissa krusifiksin pitäisi säilyttää keskeinen paikkansa ja että olisi mahdotonta kuvitella, että kuvaus ristiinnaulitusta Herrasta – joka on ilmaus hänen uhristaan ja siten eukaristian tärkeimmästä merkityksestä – voisi olla jollakin tavalla häiriöksi. Tultuaan paaviksi Benedictus XVI mainitsi kirjoitustensa kokoomateoksen ”Gesammelte Schriften” ensimmäisen osan johdannossa olevansa iloinen siitä, että hänen kuuluisassa kirjassaan ”Liturgian henki” tekemänsä ehdotus sai kannatusta. Tuo ehdotus oli seuraavanlainen: ”Siellä missä yhteinen kääntyminen itää kohti ei ole käytännössä mahdollista, risti voi palvella sisäisenä itänä uskossa. Ristin tulee seistä alttarin keskellä ja olla papin ja rukoilevan seurakunnan katseen yhteinen kohde.” (Liturgian henki, 2, 2)

Krusifiksi alttarin keskellä kokoaa yhteen monia hienoja pyhän liturgian merkityksiä. Niitä esittelee Katolisen kirkon katekismuksen kohta 618, joka päättyy kauniiseen pyhän Rosa Limalaisen sitaattiin:

”Ristinkuolema on Kristuksen ainutkertainen uhri; hän on ainoa välittäjä (vrt. 1. Tim. 2:5) Jumalan ja ihmisten välillä. Mutta koska hän ihmiseksitulleessa jumalallisessa persoonassaan ’on tavallaan yhdistynyt jokaiseen ihmiseen’, hän ’tarjoaa kaikille mahdollisuuden jollakin Jumalan tuntemalla tavalla yhdistyä tähän pääsiäisen salaisuuteen’ (Gaudium et spes, 22). Jeesus kehottaa opetuslapsiaan ’ottamaan ristinsä’ ja seuraamaan häntä (vrt. Matt. 16:24), sillä kärsihän ’Kristuskin meidän puolestamme ja jätti meille esikuvan, jotta me seuraisimme hänen jälkiään’ (vrt. 1. Piet. 2:21). Hän haluaa yhdistää lunastavaan uhriinsa juuri ne, jotka ensimmäisinä pääsivät osallisiksi uhrin hedelmistä (vrt. Mark. 10:39; Joh. 21:18-19; Kol. 1:24). Tämä koskee ennen kaikkea hänen äitiään, joka on liitetty syvemmin kuin kukaan muu hänen lunastavan kärsimisensä salaisuuteen (vrt. Luuk. 2:35). ’Taivaaseen nousemiseksi ei ole mitään muita portaita kuin risti.’ (pyhä Rosa Limalainen: P. Hansen, Vita mirabilis. s. 137.)” (KKK, 618)

KATT/Kath.net/vatican.va