|
Fides 11 - 15.10.2003 |
|
|
|
Pyhän Henrikin reliikki Tätä yht’äkkistä intoa ja meteliä on vaikea ymmärtää. Miten katolisen pyhimyksen luunkappale, jolla ei ole tietääkseni mitään hartaudellista käyttöä luterilaisessa kirkossa, voi kiinnostaa näin suuresti? Reliikeillä on katolisessa ja ortodoksisessa hurskaudessa sentään oma, pyhimysten kunnioittamiseen ja liturgisiin viettoihin liittyvä merkityksensä, traditio lähes parin vuosituhannen takaa. Toivoa sopii, ettei tämä kiistely, jonka osapuolina ovat mainittu seurakuntayhtymä ja Museovirasto ja johon eduskunnan apulaisoikeusasiamieskin on sotkettu, kasva mittoihin, jotka haittaisivat kirkkojen välisiä suhteita. Eikö sitä paitsi ole aivan kohtuullista, että pyhän Henrikin reliikkikin saisi olla juuri siinä käytössä, johon kirkko sen jo keskiajalla otti: uskovien kunnioituksen kohteena. Pyhän Henrikin katedraalin pääalttari on erityisen arvokas ja sopiva leposija katolisen uskon maahamme tuoneen marttyyripiispan reliikille. Siellä Henrik on ”takaisin”. Marko Tervaportti Pyhän isän juhla lähestyy Paavi Johannes Paavali II:n pontifikaatin 25-vuotisjuhlallisuudet keskittyvät lähetyssunnuntaihin 19.10. Tuolloin pyhä isä julistaa samalla autuaaksi Kalkutan äiti Teresan. Tilaisuus näytetään Suomen televisiossa maanantaina 20.10. klo 10.30- 13.05 TV2:ssa. Helsingin hiippakunnnan onnittelukirje paaville on tämän lehden takakannessa. Lisää paavista seuraavassa numerossa. KATT Uusi ”ulko-ministeri” Vatikaaniin Pyhä istuimen valtiosihteeristö sai 7.10.2003 uuden valtiosuhteiden sihteerin eli ns. ”ulkoministerin”. Paavi Johannes Paavali II nimitti tuolloin tehtävään italialaisen monsignor Giovanni Lajolon, joka tähän asti on toiminut apostolisena nuntiuksena Berliinissä. Arkkipiispa Lajolo, 68, seuraa uudessa tehtävässään Suomessakin pariin otteeseen vieraillutta ranskalaissyntyistä arkkipiispa Jean-Louis Taurania, 60, jonka pyhä isä on nimittänyt kardinaaliksi. Perinteisesti kardinaali ei voi hoitaa ”ulkoministerin” tehtävää, koska koko valtiosihteeristöä johtaa jo toinen kardinaali. Vatikaanin käytännön mukaan kardinaalit eivät voi olla toisilleen alisteisia. Uusi valtiosuhteiden sihteeri monsignor Lajolo syntyi 1935 ja vihittiin papiksi 1960 Novaran hiippakuntaa varten. Hän on kanonisen oikeustieteen tohtori Münchenin yliopistosta. Hän on toiminut mm. Pyhän istuimen diplomaattina. Vuonna 1988 paavi nimitti hänet Apostolisen istuimen omaisuuden hallintoviraston sihteeriksi ja sen myötä arkkipiispaksi. Apostolinen nuntius Saksassa hän on ollut vuodesta 1995. KATT/Kath.net Katolisen tiedotuskeskuksen tilat siunattiin Syyskuun 19. pidetyssä tilaisuudessa Helsingin piispa Józef Wróbel SCJ siunasi Katolisen tiedotuskeskuksen uudistetut toimitilat Helsingin Kaivopuistossa. Tiedotuskeskuksen tilat korjattiin ja maalattiin kesän aikana ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Pienimuotoiseen tilaisuuteen osallistuivat Katolisen tiedotuskeskuksen johtajana toimivan yleisvikaari isä Tuomo T. Vimparin johdolla tiedotuskeskuksen ja Fides-lehden työntekijät sekä joukko muita hiippakunnan työntekijöitä. KATT Uusia kardinaaleja Paavi Johannes Paavali II ilmoitti sunnuntaina 28. syyskuuta, että hän aikoo nimittää 31 uutta kardinaalia lokakuun 21. päivänä. Ilmoitus oli odotettu, mutta tapahtui ensi vuoden alkuun sijoittuneita ennakkoarvailuja selvästi aikaisemmin. Paavi jätti kertomatta yhden tulevan kardinaalin nimen, mikä on yleensä merkki siitä, että poliittinen tilanne kyseisessä maassa ei ole otollinen kardinaalin nimen julkituomiselle. Kardinaalikollegion aikaistaminen sattuu samalla pyhän isän pontifikaatin 25-vuotisjuhlallisuuksien yhteyteen. 30 nimetyn kardinaalin listasta 26 toimii arkkipiispoina eri puolilla maailmaa tai työskentelee Rooman kuuriassa. Kaikki ovat alle 80-vuotiaita; siten he ovat oikeutettuja osallistumaan konklaaviin, jossa seuraava paavi valitaan. Neljä muuta nimeltä mainittua tulevaa kardinaalia ovat kaikki yli 80-vuotiaita, kirkkoa pitkään ja erinomaisella tavalla palvelleita teologeja. Paavinvaaliin osallistuvien kardinaalien lukumäärä on lokakuun konsistorin jälkeen 135. Näin paavi käyttää jälleen oikeuttaan ylittää paavinvaalin normaali enimmäismäärä 120, jonka paavi Paavali VI oli asettanut motu proprio -ilmoituksellaan Ingravescentem Aetate vuonna 1970. Puolen vuoden sisällä kuitenkin peräti kymmenen kardinaalia menettää vaalikelpoisuuden täyttäessään 80 vuotta. Tuleva kardinaalikonsistori on paavi Johannes Paavali II:n yhdeksäs. Tähän mennessä hän on nimittänyt eli luonut yhteensä 201 kardinaalia. Nykyään elossa on 164 kardinaalia, lokakuun konsistorin jälkeen 194 (ja yksi nimeämätön in pectore). 18 kardinaaleista on paavi Paavali VI:n ja yksi autuaan Johannes XXIII:n nimittämiä. Tulevien kardinaalien keski-ikä on varsin korkea. Nuorin heistä on Unkarin priimas, Esztergom-Budapestin arkkipiispa Péter Erdö, joka on vain 51-vuotias ja josta siten tulee myös koko kardinaalikollegion kuopus. Tulevien kardinaalien joukossa on peräti kaksi Suomessa toimivan Jeesuksen pyhän sydämen pappien sääntökunnan jäsentä: São Sebastião do Rio de Janeiron arkkipiispa Eusebio Scheid SCJ ja 82-vuotias isä Stanislaw Nagy SCJ, joka on toiminut teologian professorina Lublinin katolisessa yliopistossa Puolassa, samassa muuten, josta Helsingin piispa Józef Wróbel SCJ tuli Suomeen. Tulevat kardinaalit 1. Jean-Louis Tauran, ranskalainen, 60
vuotta, Vatikaanin entinen “ulkoministeri” KATT/KI Kristinuskosta kiistaa EU:n hallitusten välisessä kokouksessa Kristinuskon mainitseminen Euroopan unionin perustuslain esipuheessa nousi yhdeksi kiistakysymyksistä viime viikonloppuna alkaneessa hallitusten välisessä kokouksessa. Hallitusten päämiehet päättävät EU:n uudesta perustuslaista ensi kesään mennessä. Kokous listasi useita ongelmakohtia mm. komission jäsenmääristä ja äänten painotuksista neuvostossa. Kristinuskosta ei varsinaisesti keskusteltu neliminuuttisissa puheenvuoroissa, mutta asia nostettiin esille. Italia, Espanja, Puola ja Irlanti haluaisivat viittausta kristinuskoon ja mukaan on lisäksi liittynyt Malta. Myönteisen epäröivällä kannalla ovat Itävalta, Portugali ja Hollanti, joissa on oikeistoenemmistöinen hallitus. Myös Saksa on aiemmin vedonnut kristinuskon puolesta. Belgia vastustaa tiukasti kristinuskon mainitsemista ja samoin Ranska, jonka presidentti on toistuvasti kieltänyt kaikki uskonnolliset viittaukset ja vedonnut kirkon ja valtion eroon Ranskassa. Suomen omassa perustuslaissa ei viittauksia uskontoihin ole uskonnonvapauspykälää lukuunottamatta. Suomen hallituksen edustajat seuraavat keskustelua. Suomelle kansallisesti tärkeät kiistakysymykset liittyvät pienten ja suurten maiden väliseen vallanjakoon ja tiivistyvään puolustusyhteistyöhön. Parlamentti ei ehdottanut HVK:lle mainintaa kristinuskosta Kristinuskoa esipuheeseen ovat ajaneet varsinkin katolinen kirkko eri maissa sekä ortodoksit. Se symboloi yhteistä arvopohjaa, jota ei kommunismin aikaan saanut pitää esillä. Maininta Jumalasta löytyy esimerkiksi Puolan perustuslaista. Ranskalaisen Valéry Giscard d´Estaingin johtama tulevaisuuskonventti ei monien ehdotustenkaan jälkeen lisännyt esipuheeseen mainintaa kristinuskosta. Perustuslakiluonnoksessa viitataan yleisesti unionin hakevan innoituksensa Euroopan kulttuuristen, uskonnollisten ja humanististen perintöjen arvoista. Syyskuussa Euroopan parlamentti hylkäsi
täysistunnossaan (283 vastaan ja 211 puolesta) ehdotuksen ”Euroopan
juutalais-kristillisistä juurista” laatiessaan kannanottoaan hallitusten
välistä kokousta varten. KATT/KT Påven och ärkebiskopen av Canterbury
diskuterar homosexuella präster Frågan om öppet homosexuella präster i den anglikanska kyrkan kastade en skugga över mötet 4 oktober mellan påven Johannes Paulus II och ärkebiskopen av Canterbury Rowan Williams. Påven varnade Williams för att ”nya och allvarliga svårigheter har uppkommit” i arbetet på att närma katoliker och anglikaner. Det var Rowan Williams första besök i Vatikanen sedan han installerades i februari och kom inte långt efter den nordamerikanska episkopala kyrkans omdiskuterade beslut att välja sin första öppet homosexuella biskop. Varken påven eller Williams nämnde frågan öppet under sina officiella tal efter ett kvartslångt enskilt samtal i påvens bibliotek. ”Vi tackar Gud för de framsteg som redan har gjorts, men vi måste också erkänna att nya och allvarliga svårigheter har uppstått på vägen mot enhet. Dessa svårigheter handlar inte bara om disciplinära frågor. En del av dem hänger ihop med viktiga tros- och moralfrågor,” sade påven. Påven antydde en förebråelse för att anglikanerna inte längre håller fast vid evangeliet och den kristna traditionen. ”I ljuset av dessa svårigheter måste vi komma ihåg vår plikt att lyssna uppmärksamt och uppriktigt på Kristi röst så som den når oss genom evangeliet och genom kyrkans apostoliska tradition.” Johannes Paulus II betonade att när deras föregångare påven Paulus VI och ärkebiskop Michael Ramsey inledde en teologisk diskussion skulle den bygga just på ”evangeliet och på de urgamla gemensamma traditionerna.” Williams nämnde inte alls dessa svårigheter utan nöjde sig med att betona sitt ekumeniska engagemang och att tacka påven för att han uppmanat ickekatolska teologer och kyrkoledare att föra en dialog om hur Petrusämbetet kan utformas i framtiden. I en intervju 3 oktober för Vatikanen satte kardinal Walter Kasper fingret på den ömmande punkt som inte nämndes uttryckligen av varken påven eller Williams. Han sade att frågan om homosexuella präster kan försvåra relationerna mellan katoliker och anglikaner. ”Vi har diskuterat de konflikter och spänningar som har uppstått de senaste månaderna i den anglikanska gemenskapen efter vigningen av präster som lever ut sin homosexualitet. Jag har sagt att det inte bara är en intern fråga inom den anglikanska gemenskapen utan att det är ett problem som också rör våra relationer. Vi har en klar ståndpunkt som man kan läsa i den katolska kyrkans katekes. Vi har också en gemensam tradition, ett gemensamt arv i den här frågan. Vi hoppas att anglikanerna nu inte överger denna gemensamma tradition. Jag sade till Williams att jag hoppas att han kan finna en lösning som kan accepteras av den anglikanska gemenskapen och som inte påverkar relationerna till vår kyrka,” sade Kasper. Den episkopala kyrkan är USA:s del av den anglikanska gemenskapen. I augusti bekräftade den episkopala kyrkan Gene Robinson som sin förste öppet homosexuelle biskop. Då hotade många biskopar i andra länder, särskilt i Afrika, att avbryta förbindelserna med den amerikanska kyrkan och med alla anglikanska kyrkor som välsignar homosexuella förhållanden. Konservativa grupper i USA hotade att lämna den episkopala kyrkan. Williams har sammankallat 38 anglikanska kyrkoledare till ett krismöte om två veckor för att reda ut frågan. Relationerna mellan Vatikanen och de anglikanska kyrkorna tillfogades ett allvarligt sår redan 1992, då Church of England valde att prästviga kvinnor. Den katolska kyrkan anser sig inte ha rätt att prästviga kvinnor eftersom Jesus bara valde ut män till apostlar. Den gången lämnade hundratals anglikanska präster sin kyrka och konverterade till katolicismen. KATT/Vatikanradion Piispainkokous Färsaarilla Pohjoismaiden piispainkokous kokoontui syysistuntoonsa syyskuussa Färsaarilla. Istuntoon osallistui myös apostolinen nuntius Pohjoismaissa, arkkipiispa Piero Biggio. Piispainkokouksen pääteemana oli tällä kertaa yhteisen paimenkirjeen valmistaminen avioliitosta ja perheestä. Teeman käsittely jatkuu kuitenkin vielä tulevaisuudessa. Siihen liittyen piispainkokouksen puheenjohtaja, Oslon piispa Gerhard Schwenzer SSCC kertoi viimeaikaisesta lainsäädännöstä Norjassa. Sen mukaan avioliiton solmivien tulee kunnian ja omantunnon kautta allekirjoittaa todistus, jossa he lupaavat, että kummallakin on samanlainen oikeus avioeroon. Piispainkokouksen tiedotteessa todetaan, että tällainen ilmoitus tekee avioliiton solmimisen katolisen kirkon silmissä kuitenkin epäpäteväksi. Niinpä Norjan piispat ovat päättäneet, että katolisen avioliiton solmivilta edellytetään puolestaan sellaisen todistuksen allekirjoittamista, jossa he kunnian ja omantunnon kautta vakuuttavat avioituvansa katolisen avioliittokäsityksen mukaan. Sen lisäksi piispat ovat valittaneet laista Norjan hallitukselle ja ottaneet yhteyttä Pyhään istuimeen. Seuraava piispainkokouksen istunto pidetään Turussa keväällä 2004. KATT Paavi jätti audienssin väliin Paavi Johannes Paavali II joutui jättämään
väliin keskiviikkoisen yleisaudienssinsa ensimmäistä kertaa useisiin
vuosiin. Syy poissaoloon oli lääkärien kehotus lepoon, jota tarvittiin
paavin kärsittyä suolistovaivoista. Pyhän isän paikan yleisaudienssilla otti
kardinaalivaltiosihteeri Angelo Sodano. KATT/VIS/Zenit Syntymättömän elämän puolustaminen vähentää abortteja Yhdysvaltalaisessa South Carolinan osavaltiossa on tehty havainto, että osavaltion aborttiluvut ovat laskeneet viimeisten 25 vuoden aikana tuntuvasti. Vähennystä on ollut peräti 53 prosenttia. Syyksi tähän positiiviseen kehitykseen pidetään syntymätöntä elämää suojelevan lainsäädännön laajentumista ja pro life -ryhmien laajamittaista valistustyötä. KATT/Kath.net Kyrkan i USA blir alltmera spansk Enligt kyrkliga uppgifter från USA är katolska kyrkan där på väg att bli alltmers spansk. Det vill säga att allt flere av dess medlemmar har spanskt = central-eller sydamerikanskt blod i ådrorna. I ärkestiftet Chicago har dessa ”hispanics” under de senaste åren mer än födubblats och är nu ca 1,5 millioner. Redan nu är 40 % av katolikerna hispanics och då flertalet av dem är under 26 år kommer tendensen helt naturligt att stiga. Av hela landets 63 millioner katoliker utgör hispanics knappa 39 %. De största invandrargrupperna kommer från Mexico, Puerto Rico och Cuba. Av prästerna är hittills bara 6,37o hispanics. (Månne det beror på invandrarnas fattigdom?) KATT Tulkaa, olkaa minun valoni maailmalla
Klaus Jägel Äiti Teresan autuaaksi julistaminen valaisee Kontulaa Ruusukon vuoroluku kuuluu eteiseen saakka, kun Rakkauden lähetyssisarten sääntökunnan perustamisen vuosijuhlaa vietetään sääntökunnan Suomen tukikohdassa, askeettisessa neljän huoneen ja keittiön huoneistossa Helsingin Kontulassa. Sääntökunnan perustaja äiti Teresa julistetaan muutaman päivän kuluttua autuaaksi, mutta riemujuhlan sijaan tulija saapuu keskelle harrasta rukousta pyhän sakramentin äärellä. Kaikki neljä sisarta ovat polvistuneina kappelin lattialle, katseet kiinnittyneinä alttarilla olevaan monstranssiin, jota kynttilät valaisevat pehmeästi. Se luo huiman vastakohdan huoneeseen ulkoa tulvivalle, sateisesta syksystä kertovalle pohjoiselle valolle – varmasti myös Intiasta, Keniasta ja Puolasta tulleiden sisarten mielessä. Sisaret, kuten rakkauden lähetyssisaret yleensä, vaihtavat asemapaikkaansa usein. Ei ole tarkoitus, että he kiinnittävät itsensä paikkoihin tai ihmisiin. Tärkeintä on auttaminen, muiden asettaminen oman itsen edelle. Kommunikointia kielimuurin yli Suomen oloissa se tuo vaikeuksiakin. Lähes maailman vaikein kieli takaa sen, että kommunikointi ei pääse vielä vuodessakaan kovin hyvään vauhtiin, ja täällä jos missä se olisi tärkeää. Monet niistä, joiden luona sisaret vierailevat, ovat psykiatrisia potilaita. ”Suomessa ei ole puutetta ruoasta, vaan kuuntelijoista”, sanoo sisar M. Marianna MC. Pisimpään Suomessa on ollut sisar M. Cecilitta MC, joka tuli Suomeen sääntökunnan ensimmäisen aallon mukana vuonna 1999. Se näkyy myös hänen suomen kielen taidossaan. Kaikki muut sisaret ovat varsin uusia tulokkaita. Sisar M. Joyline MC saapui maahamme ennen viime joulua ja sisar M. Marianna MC. vasta keväällä. Jokaisen sisaren ensimmäinen nimi on Maria, sen kunniaksi että sääntökunta on perustettu Neitsyt Marian suorasta käskystä. MC on sääntökunnan lyhenne, Missionaries of Charity. Uusi ylisisar Keväällä Suomeen saapui myös nykyinen ylisisar M. Florie MC, jonka edellinen asemapaikka oli Tallinnassa. Intiasta kotoisin olevan ylisisaren perhe on katolinen ja hän kertoo, että suvussa on jo aiemmin ollut paljon kutsumuksia. ”Jokin minussa tunsi jo yksitoistavuotiaana, että olin päättänyt tulla sisareksi, ja rukoilin pyhää Mariaa, jotta se toteutuisi”, sisar Florie kertoo. ”Kun lopetin koulun, tiesin jo varmasti että lähden, mutta en tiennyt minne.” Sisar Florie oli kuullut äiti Teresasta, mutta ei juurikaan tiennyt, miten hänen sääntökuntansa elää ja millaisia sen sisaret ovat. Naapurin serkku tuli kuitenkin käymään. Hän oli menossa äiti Teresan perustamaan sääntökuntaan, ja kertoi, ettei se olisi helppoa elämää. ”Sydämeni sanoi, että tämä se on. Pyysin osoitteen ja sanoin perheelle, että sinne minun on mentävä.” Seuraavana päivänä sisar Florie meni veljensä kanssa sisarten luo. Elettiin vuotta 1979 ja hän oli vasta seitsemäntoista – hänen käskettiin odottaa vielä vuosi. Kun aika oli kypsä, sisar Florie kirjoitti sääntökunnalle kirjeen ja pyysi päästä katsomaan toimintaa – lastenkotia, katulapsille tarkoitettua koulua, vierailuja kuolevien luona. “Tätä haluan tehdä” ”Viikon tutustumisen jälkeen totesin, että naapurin serkku oli oikeassa. Työ ei ollut helppoa, mutta se oli sitä, mitä halusin tehdä. Jouduin kuitenkin odottamaan vielä kuukauden, koska uusia sisaria otettiin vain kaksi kertaa vuodessa. Sen jälkeen minut otettiin sääntökuntaan”, sisar Florie kertoo. Valinta ei ollut sattumaa. Äiti Teresa oli jo varhain tunnettu hahmo Intiassa, ja hänet tunsivat sekä katolisten koulujen että hallituksen koulujen oppilaat. ”Koulussa meiltä kysyttiin, kuka on nykyään elävä pyhimys, ja se oli tietysti äiti Teresa.” Vain kaksi kuukautta sääntökuntaan liittymisensä jälkeen sisar Florie sai tavata äiti Teresan itsensä. Sääntökunnan perustajan autuaaksi julistamisen ollessa enää muutamien päivien päässä voisi olettaa, että sisaret olisivat onnellisia ja ylpeitäkin tapahtumasta, ja niin onkin. ”Se merkitsee samalla sen tunnustamista, että myös köyhällä ihmisellä on arvo”, sanoo sisar Marianna. ”Se on meille kuitenkin ennen kaikkea haaste. Toimimmeko samassa hengessä kuin hän?” Molemmat sisaret muistuttavat, että äiti Teresan tapa toimia oli ainutlaatuinen ja vaativa. Jokainen hänen kohtaamansa henkilö oli hänelle sillä hetkellä maailman tärkein ihminen, Jeesus Kristus. Mikään ei ollut hänestä niin kaukana kuin välinpitämättömyys, ja jopa lahjoittajat hän pyrki saamaan osalliseksi toiminnasta. ”Äiti Teresa ei mennyt heidän luokseen pyytämään rahaa. Hän kutsui heidät katsomaan toimintaa ja kysyi sitten, voisiko tämä, esimerkiksi korkea virkamies tai ehkä useammin virkamiehen vaimo, tehdä jotakin”, sisar Florie muistelee. Nyt äiti Teresa jatkaa toimintaansa taivaassa. Rakkauden lähetyssisaret ovat hänen kätensä. ”Tai täällä Suomessa ehkä jalat. Täällä pitää kävellä paljon!” hymyilee sisar Marianna. ”Äiti Teresan omistautuminen muille oli niin kokonaisvaltaista, että se muutti myös niiden elämän, jotka hänet tapasivat. Se on todella haastava esikuva”, sisar Florie miettii. ”Se on samalla palkitsevaa. Kun menen ihmisten luokse ja he tietävät, ettei minulla ole perhettä heidän vuokseen, silloin he tuntevat olevansa kotonaan”, jatkaa sisar Marianna. ”Viime vuonna yksi ihminen sanoi minulle: nyt tunnen itseni ihmiseksi. Se on iso asia. Kuulun Jeesukselle ja siksi voin kuulua kaikille.” Maallikot mukana sisarten toiminnassa Rakkauden lähetyssisarten toimintaa tukee laaja maallikkoverkosto. Vuosipäivän juhlapöydän kanssa Kontulassa on auttamassa Anne Vesa, joka esittelee itsensä “sick and suffering co-workeriksi”, sairaaksi ja kärsiväksi avustajaksi. Heitä lienee suomessa yhteensä seitsemän tai kahdeksan. Jokaisella on oma nunna, jonka puolesta avustaja rukoilee ja lahjoittaa kärsimyksensä hänen puolestaan rukouksena Jumalalle. Kappelin puolella on toinenkin maallikko. ”Anja, ystäväni ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoleivän paistaja.” Sisar Florie toteaa, että äiti Teresa tunnetaan Suomessakin laajalti. Luterilaisissa seurakunnissakin on paljon pieniä, itsenäisiä ryhmiä, jotka auttavat sisaria – niin paljon, että niissä pystytään vierailemaan vain kerran vuodessa. Näissä tunnelma on kuin oltaisi todella yhtä perhettä, ja autuaaksijulistamisen mukanaan tuoma julkisuus on edelleen tiivistänyt yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Olli Orkoneva Turkulaisten Pyhiinvaellus ja syysretki Pyhän Birgitan kunniaksi Elokuun 30. päivänä aamulla klo 8.00 lähdimme Turusta suuntanamme Lempäälä, Kangasala ja Tampere. Oli lauantai ja ilmassa oli syksyntuntua. Bussi oli aivan täynnä, yli 50 seurakuntalaista. Kansainväliseen joukkoomme kuului tietysti muutama birgittalaissisar ja yksi heidän maallikkojäsenensä. Matkan aloitimme rukoilemalla Ruusukon, jonka jälkeen seurasi vapaata keskustelua ja hauskanpitoa, sillä joukossamme oli myös lapsia. Ensimmäisen pysähdyksen teimme Urjalassa. Oli sovitun kahvi- ja karkkitauon aika. Pysähdyspaikalla oli nimittäin makeistukku kahvion lisäksi. Sieltä matka jatkui pyhän Birgitan tietokilpailun merkeissä. Isä Peter oli antanut Sr. Leenalle ja minulle tehtäväksi laatia 10 kysymyksen tietokilpailun pyhästä Birgitasta. Vastauksia tuli paljon ja ihan oikeitakin. Mutta isä Peterin mielestä oli hyvä ajatus, että kertoisin oikeat vastaukset kaikille vasta sen jälkeen, kun voittaja oli selvinnyt. Sitten vuorossa olikin jo Lempäälä, jonka hyvin kaunis vanha kivikirkko on omistettu pyhälle Birgitalle ja kantaa yhä hänen nimeään. Uudelleenhaudattuja luita Ennen Pyhän Messun alkua meillä oli hieman aikaa, joten kävelimme ja katselimme kirkon ympärillä olevaa hautausmaata. Näimme ikivanhoja perhehautoja ja vähän uudempiakin, kaikki kauniita ja hyvin hoidettuja. Erityisesti huomiomme kiintyi kahteen uudempaa hautakiveen, joissa oli teksti ” kirkon lattian alle haudattujen vainajien luut”. Syy tähän selvisi hieman myöhemmin. Pyhän Birgitan kirkko oli sisältä myös hyvin kaunis. Huolimatta siitä, että sitä oli jouduttu vuosien mittaan usein korjaamaan, oli kuitenkin säilytetty vanha kokonaisuus, joka todistaa kirkon rakennetuksi vuonna 1504. Pyhän Messun vietti kirkkoherramme, isä Peter Gebara ja messuna oli aina yhtä kaunis pyhän Birgitan Messu. Tunnelma oli hyvin harras, en tiedä johtuiko se vanhasta kauniista kirkosta vai mistä? Messun jälkeen Lempäälän kirkkoherra Heikki Miettinen kirkon historiasta ja siitä, miten monta kertaa ja millä tavoin kirkkoa oli korjattu menneiden vuosisatojen aikana. Korjauksissa oli aina yritetty säilyttää kirkon seinät ja pitää se mahdollisemman alkuperäisen näköisenä. Kuten tiedämme entisaikaan oli tapana haudata vainaja kirkon lattian alle, niin tehtiin myös Lempäälässä. Suuren lattianremontin aikana oli paljastunut vuosisatoja sitten haudattujen vainajien luita, jotka siirrettiin hautausmaalle ja haudattiin uudelleen aivan kirkon viereen. Siinä selitys outoon hautakivikirjoitukseen ja kirkkoherran mukaan siellä he odottavat ylösnousemuksen päivää. Historiikin jälkeen seurakunta tarjosi ystävällisesti meille kirkkokahvit kirkon viereen rakennetussa seurakuntasalissa. Roine, Längelmävesi ja Liuksiala Lempäälästä matka jatkui kohti Kangasalaa ja joukkoomme oli liittynyt oikea opas, joka kertoi niin maisemista kuin historiastakin. Maisemat olivat kauniit, sillä ajelimmehan kuuluisan Roineen ja Längelmäveden rantojen tuntumassa. Seuraavana kohteena oli Liuksialan kartano, jossa mm. Kaarina Maununtytär emännöi aikoinaan Ruotsista karkoituksensa jälkeen. Kartanon mailta löytyy yhä pieni kappeli, jonka Kaarina Maununtytär sinne rakennutti. Myöhemmin sen ympärille rakennettiin Kangasalan kirkko ja kappelista tuli sen sakaristo. Pitäjä kasvoi, niinpä kirkko purettiin hirsi hirreltä ja siirrettiin pitäjän keskustaan. Kappelin jäännökset sen sijaan jätettiin paikalleen. Itse Liuksialan kartano on vaihtanut omistajaa useamman kerran. Mutta suku, jonka omistuksessa kartano nyt on, kunnosti kappelin ja otti jälleen käyttöön sen. Nykyään siellä on tapana vihkiä suvun nuoret parit ja kastaa heidän lapsensa, ja aivan kappelin vieressä sijaitsee myös koko suvun suku hauta. Viimeinen pysähdyspaikka ja matkakohteemme oli Tampere, missä kaksi Kalleimman Veren sisarta Sr. Teresa ja Sr. Monika tarjoilivat meille ihanaa pizzaa ja salaattia. Ruokailun jälkeen tutustuimme Pyhän Ristin kirkkoon ja vietimme siellä pienen rukoushetken. Sen jälkeen alkoikin jo kotimatka, joka sujui kommelluksitta. Suurkiitokset isä Peterille, bussinkuljettajalle, Lempäälän seurakunnalle, oppaalle, Tampereen sisarille ja kaikille kanssamatkustajille. Meillä oli mukavaa. Raija Wilberg Ikonmåleri i Irland Det var min åttonde resa till Irland. Denna gång skulle jag bo på kapusinklostret Ards, alldeles utanför byn Creeshugh där jag har så många goda vänner. Det bor 6 gamla bröder på klostret. Fr. Eustace som är ”chef”, Fr. Mark som är expert på att svara på frågor, Fr. Fidelis som har 3 feta colliehundar vid namn Whiskey, Brandy och Cherry, samt Broder Edward som vandrar runt i korridorerna gnolande på ”Två solröda segel”..., samt 2 till, som jag inte minns namnet på. Klostret används som semesterhem och kursgård. Denna vecka (18.-23.8.) skulle där finnas Irish Icono-grapher’s Association. Jag hade den stora förmånen att vara närvarande, titta på, fråga ocg fotografera.
Om jag hade önskat, hade de berett en ”målarplats” för mig, men jag föredrog
att vara åskådare. Dagen började med mässa. För en katolik, som bor ute i periferin, och kan delta i mässa bara en gång i månaden, var detta ett tillfälle att ”ladda sina batterier”. Många av ”konstnärerna” var nunnor och två var präster. Jag hade åkt i väg med den sedvanliga uppmaningen av min son: ”att uppföra mig ordentligt”. Jag måste ha gjort det bra, för dom kallade mig ”sister” och undrade vilket kloster jag kom ifrån. Efter att ha talat om hur det var, blev de mycket intresserade av att höra om Finland. Jag fick en känsla av att de tyckte litet ”synd” om oss, för dem var det så självklart att fira mässa varje dag. När sista dagen kom avslutades den med en speciell mässa, där alla 50 ikoner blev välsignade med ”an Irish Blessing”. Efteråt var även jag inbjuden till ett party som jag lämnade innan allsången började, för jag hade mycket tidig start på lördag morgon. En av mina vänner har sagt att Ards är det närmaste man kan komma himmlen, medan vi ännu är här nere på jorden. Och visst är det sant. Det är vackert, lugnt och fridfullt, och jag hoppas få komma tillbaka en dag. Helena Björk Ards Friary Ards House byggdes år 1708. Det var familjen Wray som flyttade dit från Yorkshire, England. 1780 såldes huset åt familjen Stewart, och fick namnet Stewart Bams. 1930 köpte kapusinerna huset, och namnet byttes till Ard Mhuire. Följande året öppnades där kapusinernas novisiat och seminar. 35 år senare var huset redan överfyllt, och en ny byggnad blev nödvändig. Den vigdes år 1966 av biskop Anthony Mac Feely. Man har räknat att ungefär 80% av alla (nutida) iriska kapusinerna har utbildats i Ards. Detta betyder 192 prästordinationer. http://homepage.tinet. ie/~brokevin/ KATT Jesu små systrar firar 50-års jubileum i Finland Det är i år femtio år sedan Jesu små systrar kom till landet. Deras välsignelserika verksamhet har gjort sig gällande på flere olika orter. Först kom de till Helsingfors där de verkade 1953-1985. Jag har många trevliga minnen av dem från den tiden. I Kotka arbetade de 1956-1957 med ett litet sidoskutt till Virojoki. Biskopen ville inte att de skulle stanna på en ort där det inte fanns någon bofast präst. I Jyväskylä verkade de 1957-1961. Till Tammerfors kom de också 1957 så snart församlingen grundats, där har de funnits sedan dess och nu koncentrerat sin verksamhet där. Till Pikis kom de 1981. De ville ha en bönekommunitet utan utåtriktad verksamhet. Den skulle bli deras andliga centrum till vilket de kunde komma för att vila i tystnad och bön. Där hölls reträtter till vilka det kom systrar även från andra länder. Men förhållandena förändrades, i slutet fanns där bara två systrar som Iiade arbete utanför huset och vars tid och krafter inte räckte till för att sköta stället. Då blev det på tiden att flytta därifrån. Är 2002 lämnades Pikis och i år har de tillsammans med tre systrar i Tammerfors funnit en gemensam bostad. Av de fem systrarna i kommuniteten är tre pensionärer Men de finner nog möjligheter att hjälpa och glädja sina medmänniskor. Jag hoppas att Guds rika välsignelse skall följa dem även i detta nya verksamhetsskede. Märta Aminoff Ett gammalt kvinnligt kloster i Erfurt I Tyskland verkar en organisation som heter Bonifatiuswerk och som vi har att tacka för mycket. Dess viktigaste uppgift är att hjälpa katoliker i diasporan. Därför har mycket av deras hjälp nått oss i Skandinavien och sedan de baltiska länderna åter blivit självständiga, även dem. Men den har hjälpbehövande också på närmare håll, främst i det forna Öst-Tyskland som är utpräglad diaspora. 50 år av kommunistvälde for illa fram med alla former av religiöst liv. Där behövs reparationer, nystartande och stöd av många slag. Många kloster tömdes och har stått öde men i ett av Bonifatiusblatts nummer läste jag om ett kloster vars verksamhet pågått ända sedan 1100-talet. Detta i Erfurt belägna kloster grundades 1136 av augustinerkordamer, som höll ett hospits för främlingar. Dessa systrar verkade där till 1198 och ersattes ca 1200 av magdalenasystrar. Dem vet jag tyvärr ingenting om. Deras verksamhet pågick till närmare 1667. Det året skänkte kurfursten Johann Philipp von Schönborn klostret med dess kyrka åt ursulinerna. De var då en rätt ung orden, grundad 1535 av den heliga Angela Merici. Det var den första orden som hade flickornas utbildning som sin huvuduppgift. Våra gråa ursuliner är en fristående gren av denna orden. Ursulinerna har sedan dess innehaft klostren/allt som under seklerna övergått trakten. Det har överlevt reformationen, trettioåriga kriget, sekulariseringen år 1803 (vilken enligt min uppfattning borde ha betytt klostrens upplösning) och Bismarcks klosterlagar år 1875. Nio år 1879-1887 var systrarna förbjudna att undervisa men fick bo kvar i sitt kloster och leva sitt böneliv. Hitler och Öst-Tysklands socialistiska regim förbjöd deras bildnings- och uppfostringsarbete men lät klostret fortsätta sin djupaste uppgift: systrarnas liv i bön för kyrkan och världen. 1989 kunde de uppta sin pedagogiska verksamhet och t.o.m. få statlig erkänsla för den. I dag finns det i klostret 19 systrar i åldern 27-81 år. Med beaktande av huru svårt de aktiva ordnarna nuförtiden har att få återväxt, är situationen rätt god. Förutom sin verksamhet för bildning och uppfostran ser de öppenhet gentemot omvärlden som en viktig uppgift. Klostrets dörrar står öppna för alla som söker livets mening, behöver tillfälle till samtal, tid för samling och frid och likaså för dem som är intresserade av ursulinernas spiritualitet. Deras största problem är ekonomiska. Klostret är byggt på 1300-talet och är i trängande behov av renovering, allt från väggar och murar där rappningen flagar och fukt tränger in genom sprickory till uppvärmning och sanitetsutrymmen. Huset är kallt och fuktigt och som sådant ohälsosamt så man får hoppas att den energiska organisationen skall lyckas få ihop de nödiga medlen. Märta Aminoff Hiljainen suuruus: kymmenen näkökulmaa pyhään Joosefiin. 7/10 Vaitiolon ja rukouksen mies Josef ei puhu paljon, mutta hän elää intensiivisesti. Hän on suuri rukoilija. Vaitiolo ja rukous kuuluvat yhteen. Vaitiolo on ”rukouksen pyhäkkö”. Pyhän Joosefin vaitiololla ei ole mitään tekemistä passiivisuuden tai saamattomuuden kanssa, vaan se on vaikenemista Jumalan ja hänen salaperäisten säädöksiensä edessä. Toiminta ja näkemyksellisyys ovat liittyneet ja yhdistyneet toisiinsa Joosefissa loistavalla tavalla. Sen tähden hän on esimerkki kaikille sisäistyneille ihmisille. Raamattu ei kerro meille ainuttakaan sanaa Joosefin suusta. Juuri siksi se paljastaa meille paljon olennaista: Joosefin vaitiolo on mykistymistä Jumalan säädösten suuruuden edessä, se on vaitioloa käsittämättömän edessä. Käsittämöntä on se, että odotettua Vapahtajaa ei oteta majataloon, että hän syntyy maailmaan tallissa, että hän joutuu pakenemaan Herodesta, että hän on vastaansanomisen merkki, että hän temppelissä eroaa vanhemmistaan… Josef ei vaikene alistuakseen Sallimukselle vaan kunnioittaakseen Jumalan salaisuutta. Hänen suustaan ei tule ainuttakaan epäilyksen sanaa, ei mitään vastustusta, kun enkeli ilmestyy hänelle yöllä unessa ja antaa ohjeen ottaa Maria ja lapsi mukaan, paeta heidän kanssaan Egyptiin ja lopulta palata takaisin kotimaahan. Siinä, missä jokainen muu olisi esittänyt vähintään yhden vastakysymyksen, Joosef osoittaa vain hiljaista kuuliaisuutta. Samalla tavalla, kuin hän oli jättänyt vaitiolon taakseen, hän palasi siihen takaisin. Mitään ei kerrota hänen kuolemastaan. Riittää tietää, että hän eli mahdollisimman lähellä Jeesusta ja Mariaa. Ehkäpä hänellä on tehtävä palauttaa mieliimme juuri tänä aikana, joka on täynnä häliseviä mainoksia ja turhaa puhetta, kovaäänisiä ja niin lukuisia sanoja, seuraava totuus: rukoilla voi vain se, joka ymmärtää myös vaieta ja osaa kuunnella.
Hiljainen suuruus on kymmenosainen mietiskely pyhästä Joosefista.
Isä Arthur Vellan SJ englanninkielinen retretti Stella Marisissa Isä Arthur Vella SJ, maltalainen jesuiitta, piti Stella Marisissa lokakuun alkupuolella kolmipäiväisen retretin englannin kielellä. Maltalla isä Arthur työskentelee yliopistossa teologian luennoitsijana sekä yliopisto-opiskelijoiden kappalaisena. Viikonloput häneltä kuluvat usein retrettien ja seminaarien merkeissä. Isä Arthurilla on paljon kokemusta sielunhoitajana niin maallikkojen kuin pappienkin parissa. Hän on myös toiminut Roomassa jesuiittojen kuurian hengellisen keskuksen rehtorina. Suuren osan ajastaan hän viettää keskustelemalla ihmisten kanssa. Itse hän toteaa kuuntelevansa, ei ratkaisevansa ihmisten kaikkia ongelmia. Stella Marisin retretin osallistujat kokivat todelliseksi armoksi saada hänet tänne Suomeen saakka jakamaan viisauttaan ja kokemuksiaan: kiitos isä Arthurille upeasta retretistä! Heti retretin alussa isä Arthur evästi, ettei retretin tulisi olla vetäytymistä omasta itsestään. Retretti alkoikin kysymyksellä: ”Kuka minä olen?” Monille osallistujille tämä oman itsen ja tämänhetkisen elämäntilanteen arvioiminen rukouksen hengessä oli erityisen merkittävä kokemus. Isä Arthur totesi, ettei meillä usein ole realista kuvaa itsestämme – olemme salaisuus jopa omalle itselle. Mietimme, mitä toivoisimme olevamme sen sijaan, että näkisimme ja hyväksyisimme tämänhetkisen todellisuutemme. Mutta mitä todenmukaisemmin suhtaudumme itseemme ja elämäämme, sitä selkeämmin olemme Jumalan yhteydessä, Jumalan, joka on itse totuus. Liian usein muodostamme kuitenkin omakuvamme sen perusteella, miten muut katsovat meitä tai mitä muut ihmiset sanovat meistä. Avoimuus, nöyryys ja luottamus ovat siten tärkeitä lähtökohtia hengellisessä kasvuprosessissa. Rukouksen hengessä tapahtuvan oman tilanteen arvioimisen ja hyväksynnän myötä edettiin mietiskelemään, kuka Jumala on. Isä Arthur painotti, kuinka Jumala rakastaa meitä ehdoitta. Hän hyväksyy ja näkee ”mitä ihmisessä on” (Joh. 2:25), silloinkin, kun ihminen itse ei tunne tai hyväksy itseään. Kyse ei kuitenkaan ole heikkouksien ja mahdollisen epäjärjestyksen hyväksymisestä vaan niiden tunnustamisesta Jumalan edessä. Kysymällä itseltämme, olemmeko valmiita hyväksymään Jumalan ehdottoman rakkauden, saavumme uskon ulottuvuuteen. Jos sanomme ”kyllä” Jumalalle ja hänen rakkaudelleen, meidän tulee muodostaa myös elävä suhde Jumalaan. Tätä suhdetta Jumalaan ilmaisemme ja kehittämme rukouksessa. Meitä kutsutaan lisäksi elämään sitä rakkaudessa ja suhteessamme toisia ihmisiä kohtaan. Isä Arthur puhui paljon ihmissuhteista ja kristittyjen yhteisöstä. Yhteisön elämässä – oli se sitten hiippakunta, seurakunta, perhe tai luostari – hän painotti erityisesti anteeksiantoa, laupeutta, nöyryyttä sekä lempeyttä. Hän sanoi, että kristittyjen yhteisön tulee aina perustua luottamukseen ylösnousseeseen Kristukseen. Haastattelussa hän tarkasteli myös suomalaista katolisten yhteisöä ja halusi valaa toivoa ja luottamusta tulevaisuutta varten. Usein kohtaamme vaikeuksia ja saatamme vaipua epätoivoon. On kuitenkin tärkeää nähdä ensisijaisesti positiiviset asiat sen sijaan, että tuomitsisimme. Jos tunnemme voimakkaita negatiivisia tunteita kuten vihaa, katkeruutta tai kateutta, emme ole täysin avoimia Jumalan työlle itsessämme. Tunteet, jotka ovat kaukana evankeliumin arvoista toimivat ikään kuin esteinä myös rukouselämässämme. Siksi onkin tärkeää arvioida säännöllisesti niin mielen kuin sydämen tilaa rukouksessa yhdessä Herran kanssa. Vaikka tämä ajoittain tuntuukin vaikealta, isä Arthur lohdutti: ”Mitä enemmän mietiskelee kristillistä elämää, sitä yksinkertaisemmaksi se loppujen lopuksi tulee.” Irene Alvarez Elämästä ja ihmisenä olemisesta Elämä on Sinä, Hän, Me, He, minä. Miljoonat ennen meitä ja meidän kaikkien jälkeen. Vain Hän oli ennen meitä ja on meidän kaikkien jälkeen. Ja Hän on nyt. Mitä merkitsee ihmisenä oleminen? Ei-mitään, ei-kukaan on vierasta minulle, ei kuulu minulle ja elämälleni. Me kaikki kuulumme ihmisinä yhteen. Meidät on vain asetettu eri paikkoihin, minut omaan paikkaani. Olenko ihmisenä, Jumalan kuvana siinä paikassa? “Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen”, omaksi kuvakseen hän loi heidät. Olemmeko ajatelleet, miettineet tätä? Hän siis antoi meille suurinta, mitä voidaan antaa - omaksi kuvakseen. Onko se vaikeaa? Onko se helppoa? Onko hyvä olla Jumalan kuvana. Onko meillä siitä kokemuksia? Jumalan kuvaan törmäämme - voitaisiin sanoa - joka päivä. Millä tavalla, se on kunkin oma kokemus ja oma salaisuus. Nuoren salaisuus, vanhemman salaisuus. Ihmisenä oleminen on Jumalan haaste meille jokaiselle. Hän on erilainen jokaisen luomansa ihmisen kanssa. Jokaisella on oma Jumalan kuva ja kokemus. Toiset vaikenevat, toiset tekevät, toiset puhuvat, toiset huutavat. On tärkeää yrittää ymmärtää, nähdä, mikä on minun kuvani Jumalasta, se johon minun pitää samaistua. Jeesus on ilmaissut meille mikä Jumalan kuva on ja mikä se on meissä, mikäli seuraamme Häntä. Kirkko vuosisatojen jälkeen jatkuvasti kertoo Jumalasta, laulaen ja ylistäen Häntä ja hänen tekojaan ja sanojaan; vaalien ja kantaen Jumalan Sanaa vuosisadasta vuosisataan. Hän itse tulee, voidakseen jäädä maailmaan ja ihmisten käsiin. Ja jäädäkseen maailmaan leivän muodossa, siis ihmisen ruuan muodossa. Hänen läsnäolonsa ei pääty koskaan. Ymmärrämmekö tätä todellisuutta, jonka voimme ottaa omiin käsiimme ja elimistöömme. Hän on meidän elämämme. Mitä on elämä ja ihmisenä olemisen kutsumus? Tavallaan voidaan sanoa. etta siihen kuuluu oleminen ja tekeminen. Myös minulle elämä on lahjoitettu. Tuo mies, tämä nainen, lapsi, vanhukset. He kaikki ovat elämä, heidän ja minun ainutlaatuiset elämät. He ja minä olemme elämä toisillemme ja muille. Elämän aamut, päivät. illat ja yöt. Elämä - salaperäinen ja tosi. Pelottava, lempeä, lohduttava kuin ojennettu käsi. - Tartuinko siihen, autanko toisia tarttumaan, ilahtumaan, kestämään. Elämä on sama kuin ihmiset, sinä ja minä. Me teemme elämän, rakennamme sen sisäisesti ja ulkonaisesti. Elämä ei ole yksi vaan monen yhteinen elämä. Älkäämme siksi koskaan sanoko: en voi, ei ole merkitystä sillä mitä olen, mitä teen, mitä sanon. Elämä on ainutlaatuinen eli jokaisen ihmisen anti elämälle, Sinun ja minun. Elämä ja kuolema. Pieni lapsi syntyy, kasvaa, kehittyy, on täysikasvuinen: mikä elämän ihme! Myös kuolema astuu sisään varhain tai myöhemmin. Keskelle kukoistavaa elämää. Tavallisimmin hakee väsyneen ihmisen kuolemaan tästä elämästä ja muuttamaan elämään, jolla ei ole loppua. Siis alkaa Jumalan näkyvä elämä, johon oma elämämme kytkeytyy. Tässä elämässä uskoimme, vaikkakaan ei aina, mutta Elämä on meitäkin voimakkaampaa ja se kukistaa meissä “epäelämän” ituja ja epäuskoa. Ja tämä tapahtuu ainoastaan Jumalan omalla voimalla, esimerkiksi viimeisen sakramentin voimalla, jotta saisimme viimeisen ihmeellisen lahjan, ikuisen elämän Jumalan luona, josta Kristus puhuu niin hellävaroen ja niin innostavalla sävyllä, sillä hän tiesi mistä puhui. Hän oli nähnyt, aistinut ja kokenut. Hän tiesi, että taivaassa on kädet, jotka ottavat meidät vastaan, kun on menemisen hetki ja Elämä on koittanut. Hän tiesi, mitä on ikuinen elämä ja tämä elämä. On kaksi elämää: täällä ja tuolla, ja ne kaksi ovat yhtä. Ja mitä enemmän elämä täällä hyväksytään ja elämää rakastetaan, sitä enemmän se tulee Elämäksi eikä erotu niin paljon tuon puolen ikuisesta elämästä. Ja vanhana oleminen ylittää kaiken mitä elämä on ollut aikaisemmin kun nyt oivallan, mitä Jumala on ja mitä hän on antanut Ihmisenä olemisen kutsumus. joka koskee jokaista ihmistä, on jokaisen ihmisen aarre ja täyttymys. Uskallanko vilpittömästi lähestyä sitä piskuista Jumalan kuvaa joka minä olen. Se on Jumalan haaste ja lahja ja lohdutus meille. Elämä on osallisuutta Jumalaan.- Jumala on Elämä. Elisabeth de Godzinsky Maanantaiklubi aloitti jälleen Marian ja Henrikin seurakuntien yhteinen maanantaiklubi on jälleen aloittanut toimintansa kesän jälkeen. Klubi on avoin kaikille ja kaikenikäisille. Kokoonnumme maanantaisin ensin messuun P. Marian kirkkoon klo 13.30 ja sen jälkeen seurakuntasaliin klo 14. Kahvinjuonnin jälkeen kuuntelemme esitelmiä vaihtelevista aiheista, milloin kirkon opetuksesta, historiasta tai katolisista tavoista eri puolilla maailmaa, milloin taas sääntökunnista, pyhimyksistä tai tapahtumista hiippakunnassamme ja maailmalla. Puhujina on pappeja, sisaria ja maallikoita. Osa meistä kutoo kokouksissamme peitteitä lähetettäväksi rakkauden lähetyssisarten työkentille Intiaan. Viikoittainen ohjelmamme on Marian kirkon ilmoitustaululla. Tervetuloa viettämään maanantai-iltapäiviä kanssamme!
Sinikka Löwenhild
|