|
Fides 12 - 5.11.2003 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pääkirjoitus Habemus Papam! Tämänkertainen lehtemme keskittyy paavin 25-vuotiseen pontifikaattiin. Jumalalle kiitos kaikesta siitä hyvästä, mitä Hän kirkolleen ja maailmalle on antanut rakkaassa pyhässä isässämme, paavi Johannes Paavali II:ssa! Pyhä isä on johtanut kirkkoa Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeisinä vaikeina aikoina. Vaikeina, koska kirkolliskokouksen todellinen sisältö – niin sanotaan – on osittain yhä vielä kunnolla omaksumatta käytännön tasolla. Vaikeina myös siksi, että ympäröivä maailma on pelottavan nopealla tempolla pirstaloitunut ja menettänyt moraalista suoruuttaan – samaan aikaan, kun tiedonvälitys on tehnyt mahdolliseksi entistä kokonaisemman käsityksen muodostamisen maailmasta. (Kysymys tietenkin kuuluu: Kenen ehdoilla?) Vaikeista ajoista on kysymys myös sikäli, että kirkon opetusvirkaa kohtaan suhtaudutaan monesti hyvin kielteisesti, suorastaan vihamielisesti. Muun muassa länsieurooppalaisen esimerkin innoittamana on kriittisyys katolista kirkkoa kohtaan levinnyt lopulta Suomeenkin. Syksyn mittaan on eri medioissa kohdistettu kerta kaikkiaan uskomattomia, vääriä ja kohtuuttomia syytöksiä paavia, kirkkoa ja jopa äiti Teresaa kohtaan. Tällaisilla sinänsä surullisilla kampanjoinneilla ei kuitenkaan mitään voiteta. Kirkkoa vastaan on aina hyökätty ja silti pätee: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni, ja tuonelan portit eivät sitä voita. (Matt. 16: 18)” Kiittäkäämme siis Jumalaa siitä, että voimme rakastavina ja luottavaisina lapsina turvautua Pietariin, nykyiseen paaviimme. Osoittakaamme epäitsekkyydellämme olevamme hänen kärsimyksiä täynnä olevan elämänsä, rakkautensa ja luottamuksensa arvoisia. Tukekaamme häntä ja hänen avustajiaan, omia paimeniamme, siinä tehtävässä, joka heille on annettu. Olkaamme myös valmiit kamppailemaan kirkon puolesta. Kuinka suuri ilo oli uskovien keskuudessa 25 vuotta sitten, kun uusi paavi oli valittu. Osoittakaamme maailmalle, että tuo sama sydämen ilo ja varmuus edelleenkin kantavat meitä eteenpäin uskon tiellä. Osoittakaamme, että ”meillä on paavi”! Marko Tervaportti “Sinulle, Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, kirkon ainoalle Paimenelle, minä uhraan 25-vuotisen virkani hedelmät, palvellen sitä kansaa, jonka sinä olet uskonut minulle.” 25-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat Roomassa Paavi Johannes Paavali II:n pontifikaatin 25-vuotisjuhlallisuudet ovat huipentuneet Roomassa. Lokakuun 16. päivänä tuli täyteen paavin 25. vuosi pyhän Pietarin virassa. Juhlallisuuksien keskeisiä tapahtumia olivat varsinaisena juhlapäivänä vietetty pyhä messu ja synodinjälkeisen piispanvirkaa käsittelevän apostolisen kehotuskirjeen ”Pastores gregis” juhlallinen allekirjoittaminen. Näitä seurasivat lähetyssunnuntaina 19.10. tapahtunut äiti Teresan autuaaksijulistaminen ja tiistaina 21.10. pidetty kardinaalikonsistori, jossa luotiin 30 uutta ”kirkon prinssiä”, kolmannenkymmenennenensimmäisen nimi jäi vielä salaiseksi, ”in pectore”. Juhlapäivän saarnassaan paavi kääntyi Jumalan puoleen: “Sinulle, Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, kirkon ainoalle Paimenelle, minä uhraan 25-vuotisen virkani hedelmät, palvellen sitä kansaa, jonka sinä olet uskonut minulle.” “Anna anteeksi tekemäni väärä ja moninkertaista kaikki hyvä: kaikki on sinun työtäsi ja vain sinulle kuulua kunnia siitä. Luottaen täysin sinun armeliaisuuteesi tuon eteesi tänään jälleen kerran kaikki ne, jotka minun pastoraaliseen huolenpitooni olet uskonut.” “Pidä heidät rakkaudessasi, kokoa heidät laumaasi, kanna heikkoja harteillasi, pidä huolta vahvoista. Ole heidän Paimenensa, jotta he eivät katoaisi. Suojele rakasta kirkkoa täällä Roomassa ja paikalliskirkkoja kaikkialla maailmassa. Avusta Henkesi valon ja voiman avulla niitä, jotka olet asettanut kansasi esipaimeniksi. Täyttäkööt he voimallisesti tehtävänsä oppaina, opettajina, pyhittäjinä, kun he odottavat sinun kunniakasta paluutasi.” “Neitsyt Marian, rakkaan Äidin, esirukousten kautta uudistan sinulle itseni lahjan, sekä nykyisen että tulevan: Tapahtukoon kaikessa sinun tahtosi, Ylin Paimen, pysy keskuudessamme, jotta voimme sinun kanssasi turvallisesti edetä Isän taloon.” KATT/Zenit/VIS Lisää paavista ja hänen pontifikaatistaan tämän lehden sivuilla 10-13. Kardinaali Kasperin vierailu onnistui hyvin Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtaja, saksalaiskardinaali Walter Kasper vieraili Suomessa lokakuun puolivälissä. Vierailun aikana hän tutustui maamme ekumeeniseen tilanteeseen ja omaan hiippakuntaamme. Erillisissä tapaamisissa kardinaali kohtasi mm. luterilaisen ja ortodoksisen kirkon johtoa. Lyhyen vierailunsa aikana kardinaali Kasper oli kohdattavissa yleisötilaisuuksissa mm. Helsingin yliopistossa pitämänsä luennon ja Pyhän Henrikin katedraalissa viettämänsä pyhän Birgitan juhlavuoden päätösmessun yhteydessä sekä luterilaisen kirkon ulkomaanosaston järjestämässä kyselytilaisuudessa. Haastattelu julkaistaan seuraavassa Fidesin numerossa. KATT Europa och kristendomen hör oupplösligt ihop EU-presidenten Romano Prodi har talat för att kristendomen uttryckligt bör nämnas i EUs kommande författning. I ett inlägg i Katolsk Aktions tidskrift Dialoghi understryker han att den oupplösliga förbindelsen mellan Europa och kristendomen gör det nödvändigt. De monoteistiska religionerna och framförallt kristendomen hör till ”Europas väsentliga rötter” och är ”en av faktorerna i kontinentens utveckling” skriver han. Detta måste komma till uttryck i EUs författning. Enligt Prodi hindrar ett erkännande av Europas kristna rötter inte ett påpekande av de rötter ”som förbinder Europa med Israels folk” eller ”viljan till dialog med Islam”. Snarare skulle ”mötet med värden från olika traditioner bli en faktor i en större integration” och bidra till att övervinna århundradens konflikter. Hjälpbiskop Kenney i Sverige,som är medlem av COMECE, de europeiska biskoparnas sammarbetsorgan, beklagar att Europaparlamentet röstat ned ett förslag om saken. Nästa steg skulle vara att åtminstone Gud skulle nämnas i inledningen till författningen. Inte heller det har de än så länge fått igenom. Det förstår man ännu mindre, för varken judar eller muslimer torde ha något problem med ett sådant omnämnande. Då majoriteten av Europas befolkning tror på Gud antingen som kristna, judar eller musulmaner, är det alltså en otroende minoritet som vill skära av banden till Gud. KATT/KO/KM “Säilyttäkää uskollisuutenne kirkolle aina veren vuodattamiseen asti!” Uudet kardinaalit saivat punaiset hattunsa Juhlallisuuksiensa yhteydessä paavi Johannes Paavali II järjesti kardinaalikonsistorin, jossa 30 prelaattia tai kirkkoa muuten pitkään ja ansiokkaasti ansioitunutta pappia sai punaisen biretan ja sormuksen merkkeinä kardinaalin arvosta. Lokakuun 21. päivänä pidetyssä konsistorissa pyhä isä pyysi uusia kardinaaleja säilyttämään uskollisuutensa kirkolle “aina veren vuodattamiseen asti”. Paavi korosti saarnassaan, että kardinaalien vastuu, jonka on tultava ilmi juuri rakkaudessa Kristukseen ja hänen kirkkoonsa, on niin suuri, että se voi vaatia jopa heidän henkensä antamista. Pyhä isä kehotti kardinaaleja vielä seuraavin sanoin: “Vain, jos teistä tulee kaikkien palvelijoita, te voitte täyttää tehtävänne ja avustaa Pietarin seuraajaa toimimaan ‘Jumalan palvelijoiden palvelijana’.” KATT/VIS Katolis-luterilaiset oppikeskustelut jatkuivat Hiippakuntamme isännöi tällä kertaa 15.-17.10. Turun Birgittalaisluostarissa pidettyjä Suomen ja Ruotsin katolis-luterilaisia teologisia oppikeskusteluja. Neuvottelujen pääteemana on vanhurskauttamisoppi ja erityisesti vuonna 1997 allekirjoitettu Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista. Keskustelujen sarjassa käsitellään myös piispan virkaa sekä ekklesiologiaa eli kysymystä siitä, mikä kirkko pohjimmiltaan on. Oppikeskustelujen puheenjohtajina toimivat Tukholman katolisen hiippakunnan apulaispiispa William Kenney CP ja Helsingin luterilainen piispa Eero Huovinen. Omasta hiippakunnastamme niihin osallistuvat yleisvikaari isä Tuomo T. Vimpari sekä uutena jäsenenä Marjatta Jaanu-Schröder. Oppikeskustelun jäsenet osallistuivat 16.10. piispamme Józef Wróbelin SCJ johdolla Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkossa vietettyyn juhlamessuun paavin puolesta tämän valinnan 25-vuotispäivänä. Saarnassaan piispa korosti, miten ekumenia eli pyrkimys kaikkien kristittyjen näkyvään ykseyteen on ollut paavi Johannes Paavali II:n pontifikaatin keskeisimpiä tavoitteita. Turun luterilainen arkkipiispa Jukka Paarma otti vastaan katolis-luterilaisen oppikeskustelun jäsenet virka-asunnossaan. Aloitteen yhteisten keskustelujen aloittamisesta teki aikanaan Vatikaanin Kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston silloinen puheenjohtaja, kardinaali Edward Idris Cassidy vuoden 1993 elokuussa. Hän osallistui tuolloin Ruotsin kirkon vieraana Upsalan kokouksen 400-vuotisjuhliin. Pohjoismaiset opilliset keskustelut käynnistyivät ensimmäistä kertaa keväällä 1998. Yleisvikaari SEN:iN hallitukseen Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) Oulussa 14.10. pidetty syyskokous valitsi hallituksen jäseneksi yleisvikaari isä Tuomo T. Vimparin ensi vuoden alusta lähtien. Hän seuraa tehtävässään Marjatta Jaanu-Schröderiä. KATT/KT Karmeliittasisar Bernardina juhli Afrikkalainen musiikki soi riemukkaana Jumalanäidin Karmeliittaluostarissa 4. lokakuuta, kun kenialaissyntyinen sisar Bernardina OCD vietti luostarilupaustensa 25-vuotisjuhlaa. Sisarten naapurit, ystävät ja tuttavat täyttivät luostarin kappelin aivan viimeistä paikkaa myöten. Piispa Józef Wróbelin SCJ johdolla vietetyssä juhlamessussa sisar Bernardina uudisti luostarilupauksensa äiti Clare Marien edessä ja sai piispan siunaaman kukkaseppeleen, jota hän kantoi koko päivän. Italiankielisessä saarnassaan, jonka yleisvikaari isä Tuomo T. Vimpari käänsi englanniksi, piispa korosti kontemplatiivisen luostarielämän merkitystä hiippakunnallemme. “Sinä, sisar Bernardina, olet hiippakuntamme todellinen aarre!”, kiitti piispa sisarta saarnassaan. Messua vietti myös isä Guy Barbier, joka monen vuoden ajan on erityisesti viikonloppuisin toiminut sisarten kappalaisena. Jeesuksen Kristuksen seuraaminen evankelisten neuvojen mukaisessa elämässä avaa itse elämälle syvyyden, joka eletään todeksi rukouksessa jo tässä maailmassa. Tämä vaatii itsensä kieltämistä sekä avautumista kokonaan Jumalalle ja hänen auktoriteetilleen hänen kirkossaan, sanoi piispa Wróbel. Sisar Bernardinan juhla jatkui luostarin entisessä päätalossa, jossa läsnäolleilla oli tilaisuus onnitella sisar Bernardinaa sekä keskustella muiden sisarten kanssa. KATT Nytt påvedokument: "Biskopen måste vara herde, inte byråkrat" På 25-årsdagen av valet till påve undertecknade Johannes Paulus II 16 oktober den s k apostoliska maningen Pastores gregis, hjordens herdar, sammanfattar påven slutsatserna av den biskopssynod om biskoparna som hölls i Vatikanen år 2001. Utifrån biskoparnas debattinlägg och synpunkter har påven sammanställt ett slags handbok för alla världens 4695 katolska biskopar. "Biskoparna var överens om att man hela tiden måste ha bilden av den Gode Herden i minnet," skriver påven. "Som ideal för en biskop förtsätter Kyrkan att ha herden, som blir som Kristus genom sitt heliga liv och generöst ger ut sig själv för den kyrka som anförtrotts honom, samtidigt han också bär omsorgen om alla världens kyrkor i sitt hjärta." Påven betonar gemenskapen mellan biskoparna, den s k kollegialiteten, som var en av käpphästarna för det andra vatikankonciliet. Han betonar också att en biskop är i första hand kallad till helighet med sitt folk och för sitt folk. Ett djupt andligt liv hjälper biskopen att inte bli en byråkrat och för att ha den auktoritet som han behöver också i sin juridiska roll. KATT/Vatikanradion Partners in Mission sai uusia jäseniä Suomessa asuvien Kalleimman Veren sisarten yhteydessä toimii maallikkoryhmä “Partners in Mission”, johon lokakuussa liittyi kaksi uutta jäsentä. Marjatta Mäkinen ja Talvikki Mattila antoivat ensimmäiset lupauksensa sunnuntaina 5.10. pienimuotoisessa juhlallisessa vesperissä Pyhän Henrikin seurakunnan sakramenttikappelissa. Isä Wieslaw Swiech SCJ siunasi ja luovutti uusille partnereille lupausten merkiksi annettavat rintamerkit. Entinen partner Inger Honkaranta puolestaan aloitti elokuussa novisiaattinsa USA:ssa. KATT 50 år är inte mycket i ett evighetsperspektiv Med anledning av Stockholms katolska stifts 50-årsjubileum ger bokförlaget Veritas ut en jubileumsbok om stiftets historia och verksamhet. ”50 år är inte mycket i ett evighetsperspektiv” skriver katolska stiftets biskop Anders Arborelius i bokens förord och han fortsätter: ”Det är min förhoppning att denna blick på stiftet och dess historia igår och idag skall hjälpa läsaren att höja sig upp till Guds eviga härlighet och samtidigt att hämta lärdom av vårt stifts femtioåriga pilgrimsfärd genom den svenska historien”. Boken ger en bild av en levande kyrka som hittat sin plats i ett mångkulturellt Sverige. Här finns texter om katolska kyrkans historia i Sverige; lekfolket; att vara ung katolik; ordenslivet, kyrkans sociala engagemang mm. Skribenten Ylva-Kristina Sjöblom har gjort de flesta texterna. Hon har bland annat intervjuat katolska stiftets förre biskop Hubertus Brandenburg om hans tid som biskop, Åke Göransson som började som projektanställd på biskopsämbetet i samband med det historiska påvebesöket 1989, och sedan blev kvar i 18 år och Pehr Thorell, generalsekreterare för den katolska biståndsorganisationen Caritas Sverige, som berättar om hur stiftets sociala engagemang både i och utanför Sveriges gränser vuxit sig allt större. Idéhistorikern Magnus Nyman bidrar med en inledande text om katolska kyrkans historia i Sverige, Birgit Lechat, pastoralrådets ordförande, skriver om lekfolkets plats i kyrkan och jesuiten Peter Hornung sj berättar om vikten av att bygga kyrkor, fader Henrik Roelvink beskriver hur ekumeniken, samvaron med de andra kyrkorna och samfunden i Sverige, har utvecklats under de här femtio åren. Bokens bilder är tagna av fotografen Stig Hammarstedt. KATT/katolskakyrkan.se Tukholman hiippakunta juhli näyttävästi Tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt Tukholman katolinen hiippakunta vietti juhlaansa näyttävästi lokakuussa. Pyhän Eerikin katedraalissa vietetyssä juhlallisessa piispanmessussa pääselebranttina oli kardinaali Cormac Murphy-O’Connor Lontoosta. Juhlaan osallistuivat kunniavieraina kuningas Kaarle XVI Kustaa, apostolinen nuntius, arkkipiispa Piero Biggio, sekä muiden kirkkojen ja kirkkokuntien edustajia. Westminsterin arkkipiispa, kardinaali Murphy-O’Connor osallistui juhlaan paavi Johannes Paavali II:n nimittämänä kardinaalidelegaattina. Tapaus oli merkittävä, koska ensimmäistä kertaa sitten keskiajan Ruotsi otti vastaan paavin legaatin. Samassa yhteydessä kardinaali päätti myös Ruotsissa vietetyn Birgitta-vuoden. Juhlamessun alussa kardinaali vihki yhdessä Tukholman piispa Anders Arboreliuksen OCD kanssa pyhän Faustyna Kowalskan näyn mukaiselle Jumalan laupeudelle ja pyhälle Eerikille omistetun sivukappelin 1892 valmistuneeseen ja 1980-luvun alussa laajennettuun katedraaliin. Vuonna 1953 perustetun hiippakunnan ja sitä edeltäneen, vuonna 1783 perustetun apostolisen vikariaatin kehitys on ollut hyvin nopeaa. Hiippakunnan 50-vuotisjuhlan yhteydessä julkaistiin hiippakunnan moninaista ja vilkasta nykyaikaa kuvaava juhlakirja Stockholms katolska stift 50 år. Vielä 1940-luvulla Ruotsin katolilaisten lukumäärä laskettiin muutamissa tuhansissa, tänään heitä lienee noin 150.000. Kirkolla on mahdollisuus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä. Tukholman hiippakunnassa palvelevista runsaasta 130 papista yli 30 on syntynyt Ruotsissa. Myös vuonna 1998 piispaksi vihitty mons. Arborelius on ruotsalaissyntyinen. Tukholman hiippakunnan juhlaan osallistuivat myös edustajat muista Pohjoismaiden hiippakunnista. Omaa hiippakuntaamme edusti yleisvikaari isä Tuomo T. Vimpari. KATT Den helige Willibrord av Utrecht, festdag 7.11. Den helige Willibrord föddes 658 i Northumbrien. Som sex-åring gavs han av sina föräldrar till klostret i Ripon, i vilket den helige Wilfrid då var abbot. Där växte han upp. Vid 20 års ålder for han över till Irland för att i därvarande klosterskolor studera Bibel och teologi. Där fick han höra om missionsarbetet bland de germanska stammarna och vid 31 års ålder bad han om tillstånd att förena sig med det arbetet. Han hade föregående år blivit prästvigd. Han fick tillståndet och elva munkar med sig. De landade 690 vid Rhens mynning och begav sig först till Utrecht. Därpå fortsatte de till Pippin av Heristals hov. Denne var s.k. major domus för de frankiska kungadömerna men i praktiken den som regerade dessa. De merovingiska kungarna hade i detta skede sjunkit ned till ”dockkungar” utan makt och betydelse. Pippin uppmanade dem att predika i södra Frisland, mellan Maas och havet. Detta område hade han nyss erövrat av den hedniska kungen Radbod. Men allra först begav sig Willibrord till Rom för att få påvens välsignelse för företaget. Påven mottog honom med glädje och gav honom vidsträckt domsrätt i området. Därtill skänkte han honom också reliker för altarena i de kommande kyrkorna. Willibrord återvände till Frisland och predikade med sina bröder med god effekt på det område frankerna erövrat. Rätt snart sände Pippin honom på en ny resa till Rom. Med sig hade han denna gång ett brev i vilket Pippin bad påven viga Willibrord till biskop i området. Den 22 november, Ceciliadagen, vigde påven honom i den heliga Cecilias kyrka. Willibrord återvände snabbt och byggde i Utrecht Vår Frälsares kyrka till katedral åt sig. Den hade han sedan som sitt biskopssäte. Några år senare kunde han tack vare donationer av Pippin och en abbedissa Irmina grunda klostret Echternach i Luxenburg. Detta blev ett viktigt centrum för hans verksamhet. Willibrord gjorde en gång en missionsresa ända till Danmark men med klent resultat. På hemvägen landsteg han på ön Walcheren, där hans mänskokärlek och tålamod fick många att ta emot dopet. Under det besöket förstörde han en avgudastaty. Dennes präst anföll i raseri men Willibrord kom undan och for hem till Utrecht. År 714 fick han döpa Karl Martells son, Pippin den lille, sedermera far till Karl den store. Är 715 lyckade kung Radbod återerövra den del av Fristen som han förlorat åt frankerna och gjorde om intet mycket av Willibrords arbete. Han brände kyrkor, dödade missionärer och fick många att avfalla. Willibrord drog sig tillbaka för en tid men efter Radbods död år I detta skede fick han den helige Bonifatius till hjälp från England. Denne tillbragte sina tre första år på kontinenten i Frisland innan han fortsatte till Tyskland. - Med sin verksamhet lyckades Willibrord sprida kristendomen i vida delar av norra Holland, trakter som ej tidigare berörts av missionsverksamhet. Han kallas därför ofta med skäl frisernas apostel. Sedan Willibrord grundat Echternach hade han för vana att då och då dra sig tillbaka dit för en reträtt och på sin ålderdom blev han boende där. Där dog han vid 81 års ålder, den 7.11.739 och blev begraven i klosterkyrkan som sedan dess varit ett mål för vallfärder. Märta Aminoff Hiljainen suuruus: kymmenen näkökulmaa pyhään Joosefiin. 8/10 Työn mies – kirvesmies Maailman kaikkien työtä tekevien ihmisten joukossa pyhä Joosef oli ainoa, jonka työpaikalla Jeesus Kristus kävi päivittäin. Kirvesmiehen työ oli pyhän perheen varsinainen elinympäristö. Juuri Nasaretin Joosef opetti Jumalan Pojalle käsityötaitoja. Häntä meidän tulee kiittää siitä, että Kristus itsekin oli osallinen työn maailmasta ja antoi Jumalan silmien edessä todistuksen työn arvosta. Näin ”työ on liitetty ihmiseksitulon salaisuuteen ja siitä on tullut lunastuksen työkalu”. Pyhän Joosefin kautta ahkeruuden hyve sai uutta sisältöä ja jokapäiväinen elämä pyhittyi. Hän on nöyryyden esikuva ja todiste siitä, ettei elämässä tarvita suuria asioita vaan että välttämättömiä ovat vain yleisinhimilliset, teeskentelemättömät mutta samalla todelliset hyveet.
Hiljainen suuruus on
kymmenosainen mietiskely pyhästä Joosefista. Piispamme saarna lähetyssunnuntaina Kalkutan äiti Teresan autuaaksi julistaminen ja paavi Johannes Paavali II:n juhla Rakkaat kristityt! ”Köyhät teillä on luonanne aina” (Mt 26:11). Näin Jeesus vastasi apostoleille, jotka paheksuivat naista, joka oli voidellut Jeesuksen jalat hyvin kalliilla öljyllä. Nämä Jeesuksen sanat ovat edelleen ajankohtaiset. Kaikkina aikoina ja kaikissa yhteiskunnissa on elänyt köyhiä ihmisiä. Köyhyyttä on yritetty poistaa eri tavoin siinä kuitenkaan onnistumatta. Monissa maissa tunnetaan yksi suurimmista epäonnistuneista yrityksistä sekä sen pelottavat seuraukset, niin sanottu kommunistinen utopia. Kehittyneemmät maat yrittävät nykyään auttaa niin sanottuja kolmansia maita. Apua on annettu valtavat määrät, mutta silti yhä miljoonat ihmiset näkevät nälkää. Myös sellaisissa rikkaissa maissa, joissa sosiaaliturva on viety pitkälle, monet ihmiset elävät köyhyydessä ja ilman työtä. Näiden ihmisten auttamiseksi tehdään monenlaisia taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia tutkimuksia. Valitettavasti kenenkään ei ole onnistunut vielä ratkaista köyhyyden ja työttömyyden ongelmaa. Useimmat meistä eivät ole talouden asiantuntijoita emmekä me tiedä kuinka maailman köyhyys voidaan voittaa. Osallistuaksemme köyhyyden vastaiseen kampanjaan ja köyhien auttamiseen meidän ei kuitenkaan tarvitse olla asiantuntijoita. Viimeisissä Pyhän istuimen asiakirjoissa on usein puhuttu solidaarisuudesta – ei ainoastaan kansojen välillä, vaan myös yksittäisten ihmisten välillä. Solidaarisuus nimenomaan on evankeliumin mukaista. Se, joka toimii elämässään solidaarisesti, toteuttaa koko evankeliumin läpäisevää rakkauden käskyä. Siellä, missä voitetaan itsekkyys, missä luovutaan rikkauksista ja missä todella toteutetaan solidaarisuutta – vain siellä on ihmisiä, joilla on riittävästi ruokaa syödäkseen, ihmisiä, jotka eivät jää yksin köyhyyteensä kysymään missä todelliset kristityt ovat. Ihmisiin, jotka edellä mainitulla tavalla ovat eläneet evankeliumia todeksi, kuuluu Kalkutan Äiti Teresa. Samaan aikaan, kun me vietämme tätä pyhää messua, hänet julistetaan autuaaksi Roomassa. Hän syntyi albanialaiseen perheeseen 26. elokuuta 1910 Skopjessa. Vuonna 1928 hän liittyi Loreton sisarien sääntökuntaan ja matkusti pian Intiaan. Siellä hän näki köyhiä ihmisiä, jotka joutuivat kuolemaan epäinhimillisissä olosuhteissa ja ilman läheisiä. Vuonna 1946 hän teki päätöksen auttaa heitä. Voidakseen toteuttaa päämääränsä hän perusti uuden sääntökunnan, Rakkauden lähetyssisaret. Aluksi tämä sääntökunta toimi Kalkutassa. Pian se levisi kuitenkin myös muualle maailmaan. Neljä vuotta sitten Rakkauden lähetyssisaret saapuivat Suomeen. Myös täällä he auttavat vanhuksia, yksinäisiä ja sairaita ihmisiä. Äiti Teresa kuoli Kalkutassa 5. päivänä syyskuuta 1997. Häntä ei julisteta autuaaksi vain siksi, että hän on palvellut köyhiä. Hänet julistetaan autuaaksi, koska hän on elänyt pyhän elämän. Hän on rakastanut Jumalaa, ottanut evankeliumin sanoman osaksi omaa elämäänsä ja toteuttanut urhoollisesti kristillisiä hyveitä. Hän uhrasi koko elämänsä Jeesukselle Kristukselle. Hän uhrasi sen myös ihmisille, niin kuin Jeesus Kristus teki. Äiti Teresa painotti usein, että hänen laupeuden työnsä nousi uskosta, rukouksesta ja adoraatiosta. Joka päivä hän vietti useita tunteja monstranssin ääressä ollakseen eukaristisen Kristuksen läsnäolossa. Hänen edessään, joka oli antanut itsensä ristiinnaulittavaksi ihmisten puolesta Äiti Teresa oppi rakastamaan ja palvelemaan pyyteettömästi. Äiti Teresan palvelutyö köyhistä köyhimpien, sairaiden ja heikkojen ihmisten parissa antaa meille erityisen todistuksen tänään. Vaikka nykyään puhutaankin paljon ihmisoikeuksista, silti avuttomia ihmisiä yhä halveksitaan, riistetään ja tapetaan. Juuri siksi Äiti Teresa on yksi aikamme parhaista opettajista. Hän tunnusti käytännön teoilla jokaisen ihmisen arvon. Hänen viestinsä meille kuuluu näin: Solidaarisuus avuttomia ihmisiä kohtaan on heidän oikeuksiensa todellista tunnustamista ja kunnioittamista. Yhdessä koko kirkon kanssa vietämme tänään myös pyhän isän, paavi Johannes Paavali II paaviuden 25-vuotisjuhlaa. Hän ei ole kuka tahansa ihminen. Pietarin viran haltijana hän on kallio, jolle Jeesuksen Kristuksen kirkko on perustettu. Jos kysytään hänen johtoajatustaan tässä virassa Pietarin istuimella, voidaan epäilemättä todeta, että hän kutsuu ihmisiä antamaan sydämessään ensimmäisen sijan Jumalalle ja säilyttämään Jumalalle paikan myös yhteiskunnassa. Johannes Paavali II kehottaa usein puheissaan ja kirjeissään avaamaan oven Jeesukselle Kristukselle, hänen evankeliumilleen. Älkää pelätkö häntä. Jeesus Kristus ei tule tuomitakseen meitä, vaan lahjoittaakseen meille todellisen vapauden, vapauttaakseen meidät pahan ja synnin orjuudesta, sovittaakseen meidät Jumalan kanssa, lahjoittaakseen meille katoamattoman onnen. Hän näyttää ihmiselle tien, joka johtaa Jumalan luo. Se on totuuden tie, sillä Jumalaa ei voi rakastaa, ellei kunnioita hänen lakiaan. Se on samalla rakkauden tie, joka perustuu itsensä antamiseen. Rakkaus ilman sitä johtaa äkkiä itsekkyyteen. Se on myös ekumenian tie. Hajaannus kristittyjen kesken on osoitus uskottomuudesta Jumalaa kohtaan, joka on kaikkien ihmisten Isä. Se on uskottomuutta myös Jeesusta Kristusta kohtaan, joka perusti yhden kirkon ja joka on ihmiskunnan ainoa pelastaja. Johannes Paavali II asettuu usein niiden ihmisten puolelle, joiden oikeuksia ei kunnioiteta. Hän astuu esille maailmanrauhan puolesta, niiden ihmisten puolesta, jotka ovat vailla työtä ja joiden perheet elävät köyhyydessä, naisten puolesta, joiden arvo poljetaan maahan, lasten ja nuorten puolesta, joita vanhemmat tai kasvattajat ovat laiminlyöneet tai käyttäneet hyväkseen. Hän astuu esiin syntymättömien lasten puolesta, vanhuksien puolesta ja niiden sairaiden puolesta, joille ehdotetaan solidaarisuuden asemesta eutanasiaa. Hän ei tee kompromissia arvostaessaan ihmiselämän pyhyyttä, koska elämä on Jumalan suurin lahja jokaiselle ihmiselle. Johannes Paavali II esittää ensyklikassaan ”Evangelium Vitae” voimakkaan vetoomuksen sanoessaan: ”Ihmiselämä kuuluu yksinomaan Jumalalle. Joka kohottaa kätensä ihmiselämää vastaan, hän kohottaa kätensä itseään Jumalaa vastaan.” (EV 9) Me kiitämme Jumalaa tänään autuaasta Teresa Kalkuttalaisesta ja paavi Johannes Paavali II:sta. He ovat molemmat aikamme profeettoja. He molemmat näyttävät meille, mitä evankeliumin todeksi eläminen merkitsee tänä päivänä.
+ Józef Wróbel SCJ
KATT/Zenit Paavi Johannes Paavali II, lyhyt elämänkerta Karol Józef Wojtyla , joka on paaviksi valitsemisestaan lähtien lokakuusta 1978 tunnettu nimellä Johannes Paavali II, syntyi 18.3. vuonna 1920 Wadowicessa, pikkukaupungissa, joka on 50 kilometrin päässä Krakovasta. Hän oli Karol Wojtylalle ja Emilia Kaczorowskalle syntyneistä kahdesta pojasta nuorempi. Perheen äiti kuoli vuonna 1929. Vanhempi veli Edmund, joka oli lääkäri, kuoli vuonna 1932 ja evp. upseeri-isä vuonna 1941. Hän sai ensikommuunion yhdeksän ikäisenä ja vahvistuksen sakramentin 18-vuotiaana. Valmistuttuaan Marcin Wadowita-lukiosta Wadowicesta hän kirjoittautui Krakovassa sijaitsevaan Jagiellonica-yliopistoon vuonna 1938 sekä näytelmäkouluun. Natsimiehittäjät sulkivat yliopiston vuonna 1939, ja nuoren Karolin oli mentävä töihin louhokseen (1940-1944) ja sitten Solvayn kemiantehtaaseen elättääkseen itsensä ja välttääkseen pakkosiirron Saksaan. Vuonna 1942, pappiskutsumuksestaan tietoisena, hän meni opiskelemaan Krakovaan maanalaiseen seminaariin, jota piti Krakovan arkkipiispa, kardinaali Adam Stefan Sapieha. Samaan aikaan Karol Wojtyla oli yksi niinikään maanalaisen Rapsodiateatterin jäsenistä Toisen maailmansodan jälkeen hän jatkoi opintojaan uudelleen avatussa Krakovan seminaarissa, sekä Jagiellonica-yliopiston teologisessa tiedekunnassa aina Krakovassa saamaansa pappisvihkimykseen saakka 1.11. 1946. Pian tämän jälkeen kardinaali Sapieha lähetti hänet Roomaan, jossa hän työskenteli ranskalaisen dominikaanin Garrigou-Lagrangen ohjauksessa. Hän valmistui teologian tohtoriksi vuonna 1948 aiheenaan usko pyhän ristin Johanneksen teoksissa. Näihin aikoihin hän käytti lomansa Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa asuvien puolalaisten sielunhoitoon. Vuonna 1948 hän palasi Puolaan ja toimi useiden Krakovan seurakuntien kirkkoherrana sekä yliopisto-opiskelijoiden kappalaisena aina vuoteen 1951, jolloin hän hän tarttui uudelleen filosofian ja teologian opintoihinsa. Vuonna 1953 hän puolusti väitöstään “Arviointia mahdollisuuksista perustaa katolinen etiikka Max Schelerin eettiseen järjestelmään” Lublinin katolisessa yliopistossa. Myöhemmin hänestä tuli Krakovan pappisseminaarin sekä Lublinin yliopiston teologisen tiedekunnan moraaliteologian ja sosiaalietiikan professori. 4.6. 1958 paavi Pius XII nimitti hänet Krakovan apulaispiispaksi johon virkaan hänet vihki arkkipiispa Baziak 28.9. 1958 Wawelin katedraalissa Krakovassa. Paavi Paavali VI nimitti hänet Krakovan arkkipiispaksi 13.1.1964 ja kardinaaliksi 26.6.1967. Arkkipiispa Wojtyla osallistui arvokkaalla panoksella Vatikaanin II konsiiliin Gaudium et spes –konstituution (Kirkko nykymaailmassa) valmisteluun. Tämän ohella hän osallistui piispainsynodin istuntoihin. Paavi on julkaissut kolme kirjaa: ”Uskalla toivoa” (1994), “Gift and Mystery: On the 50th Anniversary of My Priestly Ordination” (1996) and “Roman Tryptych - Meditations”, a book of poems (2003). Kukaan muu paavi ei ole kohdannut niin monta ihmistä kuin Johannes Paavali II. KATT/VIS Paavi Johannes Paavali II:n pontifikaatti numeroina Apostoliset matkat
Tärkeimpiä dokumentteja
Autuaaksi- ja pyhäksijulistamisia Autuaaksijulistamisia
Pyhäksijulistamisia
Vertailun vuoksi: Paavi Klemens VIII:sta alkaen (paavina 1592-1605) ennen nykyistä paavia suoritettiin 302 kanonisaatiota. (Kardinaali)konsistoreja
Piispaksivihkimisiä 321 Kasteita
Piispainsynodeja 15 Audiensseja ja poliittisten tahojen vierailuja
Yleisaudiensseja
Pisimmät pontifikaatit kautta aikojen
* joista ensimmäiset, tradition mukaan Antiokiassa ja viimeiset 25 vuotta Roomassa Paavi päätti jatkaa Paavi Johannes Paavali II teki sunnuntaina 18.10. johtaville katolisille prelaateille puhuessaan selväksi, ettei hän aio luopua paaviudesta. Paikalla oli 25-vuotista pontifikaattia juhlistamassa kolmisensataa patriarkkaa, kardinaalia ja muita johtajia. Ennalta valmistellun tekstin luki arkkipiispa Leonardo Sandri, menettely, josta on tullut paavin julkisten puheiden suhteen sääntö. Paavi otti kuitenkin heikentyneestä puhekyvystään huolimatta mikrofonin, ja pyysi prelaateilta henkistä tukea. ”Pyydän teitä jatkamaan rukouksianne puolestani, jotta voin täyttää tehtäväni kirkkoa kohtaan uskollisesti niin kauan, kuin Herra haluaa. Paavi rohkaisi kardinaaleja ja muita prelaatteja pysymään uskossaan lujina sanoen, ettei evankeliumin rohkea julistaminen saa ”milloinkaan vähentyä, vaan sen tulee jatkua viimeiseen hengenvetoon”. Hän kehotti heitä varjelemaan ja säilyttämään keskinäisen yhtenäisyytensä, jonka tulee perustua ”täydelliseen opilliseen yksimielisyyteen”. Yhtenäisyyden teemaa kehitellyt paavi muistutti, että kirkko ei voi täyttä tehtävänä maailman opettajana ja evankeliumin uskottavana julistajana, jos se ajautuu hajaannukseen. Maailman katolisten johtajien on puhuttava yhdellä äänellä, hän sanoi. KATT/VIS Juhlapäivän messussa kardinaalikollegion dekaani, uskonopin kongregaation prefekti kardinaali Joseph Ratzinger tervehti paavia näillä sanoilla:
KATT/VIS Paavin ystävä 57 vuoden takaa kardinaaliksi Vastikään kardinaaliksi luotu belgialainen Gustaaf Joos tuntee pyhän isän 57 vuoden takaa. Joos ja Karol Wojtyla asuivat Rooman opintojensa yhteydessä samassa, belgialaisessa pappiskollegiossa. Kardinaali Joos kertoo hänen ja tulevan paavin ensimmäisestä tapaamisesta: "Ensitapaamiseni tuolloin vielä nuoren dogmatiikan opiskelijan kanssa tapahtui Roomassa. Pappisvihkimykseni jälkeen huhtikuussa 1946 olin juuri saanut vaatimattoman tehtävän, kun esimieheni suureksi yllätyksekseni kertoi minulle näin: Olemme päättäneet, että te lähdette Roomaan väittelemään tohtoriksi kirkkolaista. Roomaan saavuin lokakuun lopussa 1946. Asuin siellä belgialaisessa pappiskollegiossa. Saman vuoden joulukuun 19. päivänä sinne käveli sisään pienen kapsekkinsa kanssa myös Karol Wojtyla.” “Kahden vuoden ajan asuimme saman katon alla. Hän kirjoitti tohtorin väitöstään dogmatiikasta Angelicumissa (dominikaanien yliopistossa), minä taas olin ryhmämme ainoa kirkkolain opiskelija. Tuohon aikaan en puhunut hänen kanssaan paljon enempää kuin muidenkaan kollegion asukkaiden kanssa. Johdin kyllä talon kuoroa ja hän laului mielellään mukana. Silloin tällöin illallisen jälkeen istuimme kaikki yhdessä iloisesti viiniä maistellen. Lauloimme yhdessä vanhoja lauluja." Takaisin kotimaahan Palattuaan takaisin kotimaahansa, Karol Wojtyla alkoi säännöllisesti muutaman kerran vuodessa kirjoittaa ystävälleen Gustaafille. Uusi kardinaali aikoo lahjoittaa kaikki jäljelle jääneet kirjeet Gentin hiippakunnan arkistoon. Vasta Vatikaanin II kirkolliskokous toi ystävykset uudestaan yhteen, mutta ei Roomassa. Kardinaali Joos muistelee: "Kirkolliskokouksen aikaan, johon hän osallistui yhtenä 'konsiili-isistä', hän tuli kerran Flanderniin. Hän oli silloin jo piispa ja halusi tutustua Louvainin yliopistoon. Minä puolestaan olin moraaliteologian ja kirkkolain professori Gentin pappisseminaarissa. Hänellä ei ollut aikaa tulla Gentiin, ja siksi hän pyysi minua tapaamiseen Louvainissa. Tervehdimme toisiamme kuin vanhat ystävät." "Vuonna 1973 Karol Wojtyla kirjoitti minulla jälleen. Hänestä oli jo tullut Krakovan arkkipiispa. Hän kysyi, olisiko hänen mahdollista viettää lomansa minun pienessä pappilassani." Takaisin kotimaahan Lomasuunnitelmat muuttuivat, mutta Wojtyla ja Joos tapasivat pian lyhyesti Brüggessä. Silloin Joos sai kutsun Puolaan. Vasta pari vuotta myöhemmin hän uskaltautui matkaan, rautaesiripun taakse: "Matka oli ihmeellinen ja kauhistuttava. Silloin ymmärsin, mitä elämä jatkuvassa pelossa oikein tarkoittaa. Rautaesiripun takana en koskaan nähnyt hymyä ihmisten kasvoilla. Jokainen oli vakava ja kulki eteenpäin katsomatta ympärilleen. Puolassa tilanne oli kuitenkin vähän parempi. Mariankirkossa torin laidalla Wojtyla ehdotti: 'Tänään sinä konselebroit kanssani.' Mutta enhän minä osannut puolaa! Silloin hän sanoi: 'Ei se mitään, me vietämme messun latinaksi!' Päivä oli 15 elokuuta 1975. Tuolloin hän oli jo kardinaali. Jälleennäkeminen oli riemullinen." Entä aavistiko Gustaaf Joos, että hänen opiskelutoveristaan tulisi paavi? "Totuus on se, että yksi seurakuntalaisistani kysyi minulta vähän ennen, miksi paaviksi valitaan aina italialaisia. 'Miksei joskus jostakin muualta kotoisin olevaa?' Sanoin hänelle, että tämä on vanha, hyvä traditio. Niin on paras. Mutta seurakuntalaiseni tivasi yhä: 'Ettekö tunne muualta ketään, joka voisi tulla kysymykseen?' Silloin vastasin: 'Kyllä, tunnen yhden. Hän asuu rautaesiripun takana. Siinä voisi olla yksi mahdollisuus: jos italialaista ei valita, silloin ehkä Karol Wojtyla.' 16. lokakuuta sama mies kiirehti suoraan eteeni ja sanoi: 'Karol Wojtyla on valittu paaviksi!' "Tuohon aikaan minulla ei vielä ollut televisiota. Onneksi yksi löytyi nopeasti, ja siitä saatoimme katsoa, kun uusi paavi esiintyi ensimmäisen kerran Pietarinkirkon parvekkeella." Pian paavin vanhat opiskelutoverit saivat kutsun ystävänsä luo. "Konselebroimme paavin kanssa ja söimme yhdessä illallista. Oli maaliskuun viimeinen päivä vuonna 1979. Lähdön hetkellä paavi sanoi minulle: 'Gustaaf, tähän asti minä olen aina kirjoittanut sinulle ensin. Nyt sinun on kirjoitettava minulle ensin. Minä vastaan sitten.' Muut ihmettelivät näitä sanoja. Siitä lähtien olen kirjoittanut ensin paaville ja hän on vastannut minulle aina." “Tahdon olla yksinkertainen pappi” Pitkä kirjeenvaihtokaan ei antanut Gustaaf Joosille vihiä kardinaaliksi luomisesta. "Se oli varmaankin elämäni suurin yllätys! Kuitenkin haluan pysyä yksinkertaisena pappina. Mitäpä me kaikki olemme Jumalan edessä? Se on Hänen asiansa. Kun kuolen, Hän kysyy minulta: 'Mitä olet tehnyt minun puolestani?' Se on ainoa tärkeä asia. Kardinaalitkin voivat joutua helvettiin, jos he eivät ole tehneet tarpeeksi Jumalan puolesta. Siksi vaakunani tunnuslause on 'Diliges Deum. Rakasta Jumalaa!'" KATT/Kath.net Dramaattinen murhayritys 1981 Turkkilainen Mehmet Ali Agca ampui paavia väkijoukosta toukokuun 13. päivänä 1981. Paavi loukkaantui molempiin käsiin ja alavatsaan. Seurasi useita tunteja kestänyt leikkaus, jonka jälkeen Suomenkin tiedotusvälineissä siteerattiin tiedotetta, jonka mukaan paavin tila oli “vakava, mutta ei toivoton”. Paavi tapasi myöhemmin murhayrityksen tekijän, ja lähes 20 vuotta myöhemmin vuoden 2000 toukokuussa Ali Agca oli yksi paavin 80-vuotissyntymäpäivien johdosta tervehdyksen lähettäneistä. Isä Robert de Caluwén Pyhän Henrikin kirkossa pitämästä saarnasta sunnuntaina 17.5.1981, jolloin vietettiin pyhä messu murhayrityksen kohteeksi joutuneen Johannes Paavalin puolesta. “Paavi Johannes Paavali makaa tällä hetkellä sairaalassa ja lääkärit tekevät parhaansa hänen hyväkseen. Uutinen murhayrityksestä häntä vastaan on järkyttänyt monia. Ehkä monille on tullut hetki ajatella elämän ja kuoleman syvempiä arvoja. Kaikki, mitä hänestä on kirjoitettu, tulee ikään kuin uuteen valoon. Sairaalassa makaa ihminen, joka on esimerkki meille kaikille velvollisuuden täyttämisestä, ihminen, joka on aina ottanut tehtävänsä vakavasti, ihminen, joka ihmisten ja Jumalan edessä on aina ollut rehellinen. Huolimatta siitä, mihin kirkkokuntaan kuulumme, voimme varmaan tällä hetkellä unohtaa, että meitä erottavat ihmisten heikkouden, itsekkyyden ja tyhmyyden johdosta pystytetyt muurit, ja yrittää nähdä hänet ihmisenä, joka on antanut koko elämänsä ihmisten palvelukseen. Hän on meille kaikille esimerkki velvollisuuden täyttämisestä. Hän on kristitty, jonka rakkaus on vilpitön, ihminen. joka etsii ratkaisua moniin nyky-yhteiskunnan vakaviin ongelmiin. Se, etta hän, joka haluaa tehdä hyvää kaikille ihmisille. on joutunut julmalla tavalla vihan kohteeksi, pakottaa meidät ajattelemaan Raamatun sanoja: ‘Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä.’” Fides 6/1981 Paavin vierailu Pohjolassa 1.-10.6.1989 Suomalaiset – älkää menettäkö toivoanne! Olkaa lujia uskossanne ja runsaskätisiä rakkaudessanne!” Kesäkuu vuonna 1989 oli merkkipaalu katolisella kirkolla kaikissa Pohjoismaissa. Ensi kertaa historiassa paavi, Rooman piispa, teki vierailun lähes läpensä protestanttiseksi muuttuneeseen Pohjolaan. Suomessa pyhän isän vierailu kesti kolmatta päivää: 4.—6. kesäkuuta. Katolisen paikalliskirkon elämään tutustumisen ja sen tukemisen lisäksi paavi luonnollisesti tapasi sekä ortodoksisen että luterilaisen kirkon johtoa. Suomen katolilaisten varsinainen kohtaaminen ylipaimenensa kanssa tapahtui Helsingin jäähallissa, josta oli tilaisuutta varten luotu arvokas ja juhlava ”katedraali”. Messun aikana pyhä isä jakoi yhdessä kahden kardinaalin ja kahden piispan kanssa vahvistuksen sakramentin. Ennen matkansa jatkoa paavi ehti vielä tervehtiä hiippakunnan vanhuksia ja sairaita lämminhenkisen rukoushetken yhteydessä Pyhän Henrikin katedraalissa. Hän päätti rukoushetken pyhän Henrikin virren järkkymätöntä turvallisuutta ilmaiseviin sanoihin: ”Niinpä kansa Suomen maan, iloitse, kun kerran katoliseks’ armossaan sun teki sana Herran”, ja lisäsi: ”Suomalaiset – älkää menettäkö toivoanne! Olkaa lujia uskossanne ja runsaskätisiä rakkaudessanne!” KATT Paavi Johanna? On olemassa keskiaikaisia legendoja naispaavista. Tänä päivänä tutkijat ovat poikkeuksetta sitä mieltä, että kyseessä on pelkkä legenda ja että – huolimatta paavinvallan tuulisuudesta senaikaisessa maailmassa – kaikki paavit ovat sentään olleet miehiä. Yksi legendoista kertoo, että Johanna-niminen nainen olisi paavi Victor III:n kuoleman jälkeen vuonna 1087 onnistunut nousemaan paaviksi. Sitä ennen hän oli jo onnistunut mieheksi pukeutuneena saamaan pappis- ja piispanvihkimyksen sekä kardinaalin arvon. Johanna jäi kuitenkin kiinni, kun hän synnytti lapsen noustessaan ratsun selkään. Saman tien petoksesta raivostuneet kansanjoukot ottivat hänet kiinni ja lopulta kivittivät hänet kuoliaaksi. Renessanssin yli legenda paavi Johannasta oli – monina eri versioina – laajalti hyväksytty. Monet protestantit käyttivät tilannetta hyväkseen propagandistisiin tarkoituksiin. Vasta 1500-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin voimistua kanta, jonka mukaan kysymyksessä ei ole tosiasia, vaan taru. Ranskalainen protestantti David Blondel (1590-1655) lopulta osoitti tutkimuksissaan, jotka hän julkaisi 1647 ja 1657. Nykyään legendan todenperäisyyteen ei usko enää kukaan. Ei ole olemassa mitään samanaikaista eikä uudempaa historiallista lähdettä, joka voisi osoittaa, että paavi Johanna mahtuisi johonkin legendojen mukaiseen kohtaan paavien luettelossa. Legendan alkuperä löytynee roomalaisista kansantarinoista. MT
Lähteenä käytetty mm.
teosta J. N. D. Kelly: Nya Cecilia I Stockholms stift har man redan under ett par års tid arbetat med en ny katolsk sångbok/psalmbok, som högst antagligen också kommer att heta Cecilia. Ledare för arbetsgruppen är docenten vid Uppsala universitet Anders Ekenberg. Hans högra hand är kantorn i Stockholms domkyrka Elisabeth von Waldstein. Till arbetsgruppen hör också fader Anders Piltz OP, välkänd teolog och författare. Dessutom är Tore Sverredal anställd på halvtid och jobbar just nu med musikgranskning och korrekturläsning. Övriga medlemmar i gruppen är Örebro-organisten Ulf Samuelsson, domkyrkoorganisten i Linköping Lars Åberg samt undertecknad. Då Anders Ekenberg för snart ett år sedan tog kontakt och undrade om jag ville vara med i arbetsgruppen svarade jag med glädje ja. Samarbete är alltid ömsesidigt fruktbart och givande på många sätt. Också vår generalvikarie fader Tuomo T. Vimpari blev glad över samarbetet med Stockholms stift och genom hans medverkan har biskop Arborelius och biskop Wrobel båda gett sitt samtycke till att jag nu officiellt är medlem i gruppen som representant för katolska kyrkan i Finland. Detta samarbete kom mycket lägligt. Ungefär samtidigt som arbetet med den nya Cecilia - boken påbörjades i Sverige, bad nämligen fader Jan Aarts SCJ mig göra en ny finlandssvensk, fortfarande högst inofficiell katolsk sångbok, närmast för S:ta Maria församlingens behov. Den gamla “Lova Herren”-boken, som på 1970-talet gjordes av Ilse Hartmann, var verkligen uttjänt. Fader Jan har alltid haft en god blick för arbete som är till uppbyggelse för kyrkan och den enskilda församlingen. Och eftersom han också hyste en stor kärlek till musik - framför allt kyrkomusik - och på allt sätt stödde vår församlings musikliv, tog jag mig gärna an den här utmaningen. Jag började sammanställa material för en ny sångbok med arbetsnamnet “Laudamus”. Samlingsarbetet tog närmare två år. Jag gick igenom allt som sjungits tidigare på svenska i vårt stift, dessutom försökte jag hitta så mycket gemensam repertoar som möjligt främst bland sångerna i finska Cantate. Och slutligen ville jag berika vår kyrkomusiktradition med litet ny repertoar ur Cecilia och andra svenskspråkiga källor. Jag gick igenom alla tillgängliga mässor och liturgisk musik och komponerade en del själv. När materialet var sammanställt skickade jag ett exemplar av sångboksförslaget till olika personer i stiftet för att få respons. Först och främst fick biskop Verschuren ett exemplar men av honom fick jag tyvärr ingen respons då han redan var så pass sjuk. Kyrkoherden, fader Jan gav mycket värdefulla råd, han är ju rätt förtrogen med det svenska språket. S:ta Maria församlingens Grand Lady Märtha Aminoff och stiftets diakon Krister Korpela gav nyttiga kommentarer främst beträffande teologin. Och Caterina Stenius gav ytterligare feedback angående musiken. Slutligen fanns också ett sångboksförslag tillgängligt i S:ta Maria kyrkan och församlingens musiker och kyrkokörsmedlemmar fick föra fram sina åsikter. Sedan blev det dags för renskrivningen, som krävde en hel del tid och arbete. Vid den här tidpunkten fick jag kännedom om att arbetet med nya Cecilia i Sverige inletts. Nu kan man ju ställa frågan varför vi finlandssvenska katoliker inte direkt använt Cecilia (vilket jag har förstått att man gör i kapellet i Jakobstad). Men då faller ju hela den finlandssvenska och finländska repertoaren bort! Det finns inte en enda psalm av t.ex. Sibelius, Maasalo, Madetoja, Sulo Salonen eller Kaj-Erik Gustafsson i Cecilia. Runebergs och Topelius texter finns däremot representerade, men tonsättningarna är ofta tyska. I Sverige sjunger man också en del andra psalmer, mässor och annan liturgisk musik som vi inte känner till här i Finland. Det är ju betydligt viktigare att vi finlandssvenskar följer den finländska traditionen än den rikssvenska, vi är dock medlemmar i katolska kyrkan i Finland! År 2001 höll docent Anders Ekenberg en oerhört intressant kurs i gregoriansk sång i S:ta Maria kyrkan. Kursen ordnades i samarbete med Sibelius-Akademins kyrkomusikavdelning. Anders Ekenberg är en mycket erkänd teolog och kyrkomusiker långt utanför Sveriges gränser, så jag hade ju hört om honom och bl.a. bekantat mig med hans bok “Den gregorianska sången. Teori-historia-praxis.” Men vid den här kursen blev jag personligen närmare bekant med honom. Och det var den här kursen som gav upptakten till samarbetet inom kyrkomusiken mellan våra stift. Den 24.9 deltog jag första gången i den svenska arbetsgruppens möte i Stockholm och blev emottagen med öppna armar. Jag hade några veckor innan skickat materialet till “Laudamus” åt docent Ekenberg så att han kunde bekanta sig med det. Materialet rönte stor uppskattning. Det här innebär att nya Cecilia kommer att bli en svensk - finlandssvensk sångbok/psalmbok. Där kommer att ingå en hel del av den finlandssvenska kyrkosångskatt och liturgiska musik som sjungs här i vårt stift och följaktligen kommer vårt stift att ha stor nytta och glädje av boken. Nya Cecilia planeras utkomma till pingsten 2005. Det finns ännu mycket arbete förrän boken är färdig att sändas till tryckeriet. Till mina uppgifter hör, förutom att ta fram vår finlandssvenska kyrkosångstradition, också att att komponera ett antal psaltarpsalmer. Men i det gemensamma arbetet ingår, förutom sammanställning av sångboken, också en ackompanjemangsbok och CD-inspelningar av hela materialet. Och det är klart att det krävs mycket för att få till stånd en dylik officiell katolsk psalmbok. Monsignor Lars Cavallin skriver: “ Vi är glada över att Helsingfors stift vill vara med i denna stora satsning och ... ge sitt bidrag. Förhoppningsvis kan boken då den kommer ut ... förses med både biskop Wrobels och biskop Arborelius gemensamma företal och respektive signaturer så att den kan nå hela det svenska språkområdet!” Till sist vill jag kort berätta om det unika kyrkomusikaliska projekt som nyss påbörjats inom katolska kyrkan i Sverige. Den här hösten har där nämligen startat en tre-årig katolsk kyrkomusiker-utbildning med 20 deltagare från största delen av Sverige. Jag kan bara gratulera Stockholms stift till detta fantastiska arbete den katolska kyrkomusiken till fromma! Det är minsann inte många länder i världen som har en sådan utbildning. Projektet har hittills utfallit mycket väl, så Anders Ekenberg håller redan nu på och planerar för en fortsättning...
Ann-Catrin Wulff Mies, joka ennusti oikein Karol Wojtylan nuoruudenystävä ennusti, että hänestä tulisi paavi. Asia näyttää nykypäivän näkökulmasta päivänselvältä, mutta isä Mieczyslaw Malinski muistelee ylpeydellä, kuinka hän kauan sitten ennusti puolalaisen piispan epätodennäköisen nousun Rooman piispanistuimelle. Rooman Puolalaisessa kollegiossa vietetyssä messussa elokuun 25. päivänä 1978, hiukan ennen kuin konklaavi tulisi valitsemaan Johannes Paavali I:n, isä Malinski esitti yhteisessä esirukouksessa: "Rukoilkaamme, että kardinaali Karol Wojtyla valitaan paaviksi." Kaikki läsnä olevat yllättyivät. Hetken empimisen jälkeen isät Stanislaw Dziwisz, siihen aikaan Krakovan arkkipiispan sihteeri, sekä Stanislaw Rylko, nykyinen Paavillisen maallikkojen neuvoston puheenjohtaja, vastasivat epäröivällä äänellä: "Kuule meitä, laupias Herra Jumala." Kardinaali Wojtyla, pääselebrantti, ei vastannut. Mieczyslaw Malinski oli ollut Karol Wojtylan ystävä vuodesta 1940 saakka, kun molemmat olivat räätäli Jan Tyranowskin "elävä ruusukko" -ryhmän jäseniä. Molemmat kävivät maanalaista kardinaali Adam Sapiehan perustamaa pappisseminaari. Nykyään 80-vuotias isä Malinski on pyhän Frans Salesilaisen kirkon rehtori ja hyvin kiinnostunut akateemisesta tutkimuksesta ja journalismista. Päivänä muutamana, ollessaan kardinaali Wojtylan mukana matkalla kokoukseen Vatikaaniin, hän sanoi: "Sinusta tulee paavi. Kaikki tietävät, ettei kolmea tunnettua italialaisehdokasta, Sebastiano Baggiota, Paolo Bertolia ja Giovanni Benellia voida valita." Krakovan arkkipiispa vastasi: "Kardinaali Stephan Wyszynski kertoi minulle, että paavi on roomalainen ja siksi italialainen." Isä Malinski tuhahti: "Minä kun luulin, että ensimmäinen paavi oli juutalainen." Arkkipiispa Wojtyla jatkoi sanailua: "Selvä, sovitaan sitten että hän on ulkomaalainen. Amerikkalainen, ranskalainen tai saksalainen tulisivat kysymykseen." "Hän ei voi tulla mistään suurvallasta", pappi väitti. "Hänen on oltava pienestä ja marginaalisemmasta maasta." Kardinaali Wojtyla ehdotti: "Kardinaali Franz König Wienistä, ehkä?" Ystävä jatkoi kuitenkin inttämistä: "Hänen on tultava pienestä, mutta voimakkaasti katolisesta maasta. Puola on ainoa maa, joka ei ole kokenut kirkolliskokouksen jälkeistä kriisiä." Tällä kertaa kardinaali Wojtyla ei vastustanut. Isä Malinski heitti väliin, kuitenkin kolmannessa persoonassa puhuen: "Sitä paitsi Krakovan arkkipiispa ei ole byrokraatti, vaan paimen ja intellektuelli, joka tuli tunnetuksi ensin kirkolliskokouksessa ja sitten piispainsynodin aikana. Sinusta tulee seuraava paavi!" Kun kardinaali Wojtyla sitten astui ulos konklaavista ilman paaviksi nimitystä, isä Malinski muisteli: "Hän näytti onnelliselta. Hän tönäisi minua: "Mitä nyt sanot? Onko muita ehdotuksia?" Syyskuun konklaavin tultua ajankohtaiseksi Johannes Paavali I:n yllättävän kuoleman vuoksi, isä Malinski ei halunnut mennä Roomaan. Hän jäi kirjojensa keskelle Münsteriin, Saksaan, jossa hän kuuli epätavalliseen rukoukseensa vastatun. KATT/Zenit Pelastavatko kondomit ihmisen HIV:lta? Melko säännöllisesti esitetään erilaisia syytöksiä katolisen kirkon niin sanottua konservatismia vastaan ilman, että tunnetaan kirkon opetuksen syitä. Viime aikoina on propagandistiseen sävyyn toistettu, että katolinen kirkko – koska se vastustaa ehkäisyvälineiden käyttöä – on vastuussa tuhansien AIDS:iin sairastuneiden ihmisten kuolemasta. Ovatko nämä syytökset oikeutettuja? Tähän kysymykseen vastattaessa on otettava huomioon ongelman kaksi eri ulottuvuutta. Ensimmäinen ongelma tulee ilmi kysymyksessä, voivatko kondomit todella toimia suojauskeinona HI-virusta vastaan. Varmastikin ne voivat tarjota tietyn suojan, mutta ne eivät kuitenkaan pysty varmistamaan infektoituneen henkilön kanssa harjoitetun seksin turvallisuutta. Kun kerran kondomit eivät ole varmoja edes raskauden ehkäisemisessä (niiden käytöstä huolimatta monet naiset tulevat raskaiksi), kuinka ne sitten voisivat suojata täydellisesti HI-virusinfektiota vastaan (nainen on hedelmällinen vain joitakin päiviä kuukaudessa, mutta virus säilyttää vaarallisuutensa jatkuvasti)? Ehkäisyvälineille myönteisimpienkin testitulosten mukaan tartunnan mahdollisuudeksi arvioidaan noin 10 prosenttia. Tartunta voi seurata kondomin läpäisevyyden takia. (Vert. esimerkiksi S.G. Arnold, J.E. Whitman Jr., C.H. Fox, M.H. Cottler-Fox. Latex Gloves not Enough to Exclude Virus. “Nature” 335 (1988) 6185 s. 19; G.D. Jay, E. Drummond, B. Lane. Altered Surface Character of Stretched Condom Latex. “Contraception” 45 (1992) 2 s. 105-110; B.A. Rozenzweig, A. Even, L.E. Budnick. Observations of Scanning Electron Miscroscopy Detected Abnormalities of Non-lubricated Latex Condoms. “Contraception” 53(1996) 1 s. 49-53; R.F. Carey, D. Lytle, W.H. Cyr. Implications of Laboratory Tests of Confom Integrity. “Sexually Transmitted Diseases” 26(1999) s. 216-220; F.N. Judson, J.M. Ehret, G.F. Bodin, M.J. Levin, C.A. Rietmeijer. In Vitro Evaluations of Condoms with and Wihtout Nonoxynol 9 as Physical and Chemical Barriers Against Chlamydia Trachomatis, Herpes Simplex Virus Type 2, and Human Immunodeficiency Virus. “Sexually Transmitted Deseases” 16(1989) 2 s. 51-56; M.A. Conant, D.W. Spicer, C.D.Smith. Herpes Simplex Virus Transmission: Condom Studies. “Sexually Transmitted Deseases” 11(1984) 2 s. 94-95; S. Katznelson, W. Lawrence Drew, L. Mintz. Efficacy of the Condom as a Barier to the Transmission of Cytomegalovirus. “Journal of Infectious Diseases” 150(1994) 1 s. 155-157; M. Conant, D. Hardy, J. Sernatinger, D. Spicer, J.A. Levy. Condoms Prevent Transmission of AIDS-Associated Retrovirus. JAMA 255(1986) 13 s. 1706; C.A.M. Rietmeijer, J.W. Krebs, M. Feorino, F.N. Judson. Condoms as Physical and Chemical Barriers Against Human Immunodeficiency Virus. JAMA 259 (1988) 12 s. 1851-1853.) Tai se voi seurata kondomin rikkoutumisen takia, joka tapahtuu 1—13% käyttökerroista, keskiarvon ollessa 5%. (Vert. esimerkiksi C. Sonnex, G.J. Hart, P. Williams, M.W. Adler. Condom Use by Heterosexuals Attending a Department of GUM: Attitudes and Behiavior in the Light of HIV Infection. “Genitourinary Medicine” 65(1989) 4 s. 248-251; T. Karlsmark, E. Segest, J. Grindsted, H. Bay. AID Prevention: Free Gondoms from an STD Clinic in Copenhagen (Letter). “Genitourinary Medicine” 65(1989) 3 s. 196; P. Russell-Brown, C. Piedrahita, R. Foldesy, M. Steiner, J. Townsend. Comparison of Condom Breakege During Human Use with Performance in Laboratory Testing. “Contraception” 45(1992) 5 s. 429-437; E.A. Wright, M.M. Kapu, I. Wada. Use of Condoms as Contraceptive and Diseases Preventive Measures among Residents of Jos, Northern Nigeria. “ Contraception” 42(1990) 6 s. 621-627; A.E. Albert, R.A. Hatcher, W. Graves. Condom Use and Breakage among Women in a Municipal Hospital Family Planning Clinicn. “Contraception” 43(1991) 2 s. 167-176; J. Trussell, D.L. Warner, R.A. Hatcher. Condom Slippage and Breakage Rates. “Fam Plan Perspectives” 24(1992) 1 s. 20-23; J. Richters, B. Dovon, J. Gerofi. How often Do Condoms Break or Slip off in Use? “International Journal of STD and AIDS” 4(1993) 2 s. 90-94; M.J. Sparrow, K. Lavili. Breakage and Slippage of Condoms in Family Planning Clients. “Contraception” 50(1994) 2 s. 117-129.) Afrikkalaisten ja thaimaalaisten prostituoitujen keskuudessa suoritetut tutkimukset vahvistavat tartuntariskin olevan suuren huolimatta kondomin käytöstä. Riski on välillä 13—29,5%. (Vert. esimerkiksi J. Mann et al. Condom Use and HIV Infection among Prostitutes in Zaire. NEJM 316(1987)6 s. 325; N. Nzila ed altri. HIV and Other Sexually Transmitted Diseases among Female Prostitutes in Kinshasa. AIDS 5(1991) 6 s. 715-721; M. Laga ed altri. Condom Promotion, Sesually Transmitted Diseases Treatment, and Declining Incidence of HIV-1 Infection in Female Zairian Sex Workers. “Lancet” 344(1994) 8917 s. 246-248; E.N. Ngugi ed altri. Prevention of Transmission of Human Immunodeficiency Virus in Africa: Effectiveness of Condom Promotion and Health Education among Prostitutes. “Lancet” 2(1988) 8616 s. 887-890; R.S. Hanenberg, W. Rojanapithayakorn, P. Kunasol, D.C. Sokal. Impact of Theiland’s HIV Control Programme as Indicated by the Decline of Sexually Transmitted Diseases. “Lancet” 344(1994) 8917 s. 243-245.) Se, joka puolustaa kondomin käyttöä sanoen sen tekevän seksin turvalliseksi (niin sanottu safe sex), pettää ihmisiä kauhistuttavalla tavalla! Tämän petoksen epämoraalinen logiikka on seuraava: jotta yksi osa ihmisistä pelastuisi, toinen osa on uhrattava (se nimittäin, joka ei ole niin onnekas vaan saa tartunnan kondomin käytöstä huolimatta). Kondomin käytön moraalisuuden ongelma johtuu yksinkertaisesti siitä, että se, niin kuin kaikki ehkäisyvälineet, polkee jalkoihinsa ihmisen persoonan arvokkuuden. Sen sanominen, että kondomi muodostaa oikean suojan HI-virusta vastaan, tarkoittaa, että seksin tai vieläpä vapaiden seksisuhteiden harrastaminen hinnalla millä hyvänsä on arvokkaampaa kuin itse ihmisen persoonan arvo. Katolinen kirkko ei voi hyväksyä tällaista kantaa. Jos kirkko sen hyväksyisi, se pettäisi itsensä, ei olisi enää uskollinen lähetystehtävälleen, evankeliumille ja perinnölleen. Lopulta hyväksyessään tuon kannan kirkko pettäisi itse ihmisen! Tarkoittaako tämä kirkon kanta, että niin lukuisten tartunnan saaneiden ihmisten traaginen kohtalo ei merkitse mitään katoliselle kirkolle? Ei missään tapauksessa! Kirkon kanta on hyvin selvä: ei kondomille, kyllä aviolliselle uskollisuudelle. Kun aviopuolisot pysyvät uskollisina, HI-viruksella ei ole toivoa! Jotta tuo virus jäisi vaille mahdollisuuksia, ei ole välttämätöntä edes solmia katolisen käsityksen mukaista avioliittoa. Myös luonnollisissa suhteissa riittää, että on uskollinen. Riittää, että on uskollinen myös siellä, missä tunnustetaan avioeron ja esiaviollisten suhteiden mahdollisuus (jotka katolisen opetuksen mukaan ovat – järkiperustein – epämoraalisia ja aiheuttavat vakavia vaurioita sekä ihmisille että yhteiskunnalle). Siellä, missä uskollisuuden periaatetta on noudatettu, tartuntoja esiintyy harvoin. Siellä, missä uskollisuutta on alettu noudattaa, uudet tartunnat ovat vähentyneet voimakkaasti. Siksi katolinen kirkko ei jaa kondomeja, vaan selittää ihmisille, mikä HI-virus oikein on, miten se tarttuu ja miten siltä voi suojautua. Samanaikaisesti kirkko kertoo uskollisuuden merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Se kertoo myös seksuaalisen pidättäytymisen välttämättömyydestä siellä, missä pelissä on terveys tai elämä. Kirkko luo myös institutionaalisia rakenteita, joissa annetaan tätä opetusta, sekä perustaa sairaaloita ja hoitolaitoksia HI-virukseen sairastuneita varten. Tätä tekevät lähes kaikki paikalliskirkot siellä, missä ongelma esiintyy, kuitenkin suhteessa omiin mahdollisuuksiinsa ja työtapoihinsa. Ugandassa tähän toimintaan osallistuu tälläkin hetkellä Suomen valtion tuella myös hiippakuntamme Caritas. Tulokset ovat nähtävissä paikan päällä. Katolisen kirkon ehdotus on todellakin tehokas, se myös pelastaa ihmisen arvon.
+ Józef Wróbel SCJ Karmeliittamaallikkojen kuulumisia Lukuvuonna 2002–2003 Heidi Tuorila-Kahanpää Jyväskylästä suoritti diplomin karmeliittojen spiritualiteetin instituutissa Avilassa, Espanjassa. Centro Internacional Teresiano-Sanjunista perustettiin 1986 ja sen tarjoaman kahdeksan kuukautta kestävän kurssin suosio on kasvanut tasaisesti. Syksyllä 2004 valmistuvat keskuksen uudet toimitilat, joita Avilassa kutsutaan komeasti nimellä “Mystiikan yliopisto”. Viime lukuvuonna keskuksessa opiskeli 52 opiskelijaa neljästa maanosasta ja 22 maasta. Noin kolmannes oli nuoria ja vanhempia karmeliittapappeja, kolmannes karmeliittasisaria eri apostolisista kongregaatioista ja loput eri-ikäisiä maallikkoja. Koulutustausta vaihteli kovasti. Nuorin osanottaja oli 26-vuotias matkailualan maisteri Koreasta Ja vanhin 69-vuotias kolumbialainen pappi. Opettajia oli yhteensä 35 (miestä ja naista, pappeja, sisaria ja maallikkoja) seitsemästä maasta. Monet olivat alansa huippuasiantuntijoita. Kurssi on avoin kaikille kiinnostuneille. Se käsittää kolme jaksoa: 1. Pyhän Jeesuksen Teresan elämä, teokset ja spiritualiteetti (4 kk), 2. Pyhän Ristin Johanneksen elämä, teokset sekä spiritualiteetti (2,5 kk) 3. Muut karmeliittapyhimykset ja mystiikan ja rukouksen teologia Kastiliassa ja viikon opintomatka Andalusiaan. Kurssin voi suorittaa kokonaan tai valita yhden jakson tai yhden viikon, esim. tutustua viikon kestävään yhtä teosta esittelevään luentosarjaan. Opetuskieli on espanja. Tenttejä ja tehtäviä saa suorittaa kuudella kielellä. Kurssin voi suorittaa. jolloin siihen kuuluu runsaasti koti- ja jaksotehtäviä. tai sitten vain kuunnella luennot. Kuunteluoppilaita oli useita. Heidi Tuorila-Kahanpään arvio kurssista: “Avilan kaupunki 1000-vuotisine muureineen, palatseineen ja kirkkoineen muodostaa kurssin arvokkaan taustan. Pyhän Jeesuksen Teresan syntymäkaupunki on paras paikka tutustua karmeliittaspiritualiteettiin. Kaupunki on ylpeä asemastaan karmeliittamystiikan kehtona. Vietin Avilassa vauhdikkaan Ja elämyksiä täynnä olevan lukuvuoden! Kurssilaiset ja opettajat muodostivat yhden suuren perheen, jossa jaettiin ilot ja surut sekä opiskelun vaivannäkö ja anti! Tutustuminen niin moneen erilaiseen ihmiseen, jotka toteuttavat karmeliittaspiritualiteettia hyvin erilaisissa elinympäristöissä ja tehtävissä oli ehkä vuoden tärkein anti. Alussa espanjankielisten luentojen kuuntelu oli työlästä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että myös melko heikolla espanjan taidolla voi päästä alkuun ja saattaa kurssin loppuun, kuten minä tein!”
KATT
Lisätietoja: heidi.tuorila@jyu.fi
ja Kirkkosi on avun tarpeessa Viime keväänä kerrottiin Fideksessä (no 5 ja 6) hiippakuntamme taloudesta vuonna 2002. Riippuvuutemme ulkomailta tulevasta avusta on kiistaton. Yhtä selvää on, että tällainen olotila voi jatkua loputtomiin. Oheisista kuvioista näkyy mihin rahat tarvittiin ja mitkä olivat rahan lähteet. Kun muistetaan, että tässä tapauksessa yksi prosenttiyksikkö vastaa karkeasti 10.000 euroa, on suhteellisen helppoa laskea mitä kirkkomme toiminta maksoi viime vuonna. Seurakuntien menot vievät noin kolmanneksen, keskukset ja hiippakunnan keskushallinto oman runsaan kolmanneksen ja muut menot noin viidenneksen. Seurakuntalaisten kolehdit ja muut vapaaehtoiset lahjoitukset kattoivat 16 prosenttia menoista. Kaiken kaikkiaan kirkkomme pystyi itse kattamaan noin puolet menoistaan. Ilman ulkomaista apua moni hanke olisi jäänyt toteutumatta. Vaikkei olekaan odotettavissa, että apu kokonaan loppuisi lähivuosina, sen supistumiseen on syytä varautua. Omavaraisuuden kohentaminen edellyttää Suomen katolilaisten ajattelutavan muuttamista ja entistä selvempää vastuun kantamista. Meidän on yksinkertaisesti maksettava itse enemmän. Olisi merkittävä askel eteenpäin, jos yhdessä pystyisimme puolittamaan ulkomaisen avun tarpeen. Kirkkomme yhdyskuntajärjestyksen mukaan meidän on kirkon tarpeen ja kykymme mukaan tuettava kirkkoa vapaaehtoisin avustuksin. Joissakin maissa, joissa kirkolla ei ole verotusoikeutta, on voimassa ohjeita tai suosituksia, joiden perusteella katolilaisten on helpompi arvioida oma osuutensa. Tällainen suositus on myös hiippakunnassamme valmistumassa.
Helsinki, 27.10.2003 |