|
Fides 13 - 26.11.2003 |
|
|
|
Pääkirjoitus
Ruusukon vuosi päättyi Viime vuoden lokakuussa pyhä isämme julisti alkaneeksi vuoden kestävän ruusukon vuoden. Nyt tuo vuosi on takanapäin ja paavi on sen myös virallisesti päättänyt. Monet katoliset viestimet eri puolilta maailmaa vahvistavat, että ruusukon rukoileminen on viime vuoden aikana todellakin lisääntynyt. Niin on hyvä. Pyhän isän esittämä toive siitä, että mietiskelisimme ruusukon Neitsyen kanssa Herramme Kristuksen kasvoja, on kuluneen vuoden jälkeen edelleen ajankohtainen. Rauhan ja perheiden hyvinvoinnin puolesta – ne olivat ruusukon vuoden pääteemat – kannattaa yhä rukoilla. Turhaan ei paavi toistanut päätöspuheessaan myöskään vanhaa totuutta: ”Perhe, joka rukoilee yhdessä, myös pysyy yhdessä.” Miksi rukoileminen Neitsyt Marian kanssa kannattaa? Luulen, että Mariassa, joka on meidän Äitimme, me saamme ainutlaatuisen tukipisteen hengelliselle vaelluksellemme. Maria seurasi Poikaansa aina tämän ristinkuolemaan asti ja sen ylikin. Hän ei asettunut vastustamaan Poikansa tahtoa, ei hylännyt eikä kieltänyt tätä vaikeinakaan hetkinä, vaan osoitti Pojalleen aina luottamusta ja uskollisuutta, rakkautta ja palvelualttiutta. Herran Äiti on siis erinomainen esikuva koko kristilliselle elämällemme. Voidaksemme seurata Kristusta juuri tahraton Jumalansynnyttäjä tarjoaa meille mitä parhaimman kristityn mallin. Sen omaksumalla – sen mukaiseksi muuttumalla – me kasvamme pyhyyden tiellä, ”silmät Jeesukseen kohdistettuina, mietiskellen pelastuksen salaisuuksia ruusukon avulla”, aivan niin kuin pyhä isä toivoo. Hyvä syy ottaa ruusukko esiin huomennakin.! Marko Tervaportti Nimityksiä Helsingin piispa Józef Wróbel SCJ on nimittänyt hiippakunnan liturgisen toimikunnan uusiksi jäseniksi Terhi Kiiskisen ja Talvikki Mattilan.
Piispa on nimittänyt
katolisen kirkon edustajiksi Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN)
uudistuneisiin jaostoihin seuraavat henkilöt 1.1.2004 alkaen, kuitenkin
niin, että nykyisen nuorisojaoston ja tulevan nuorisoekumenian jaoston
jäsenen nimitys on astunut voimaan välittömästi: Teresat 50 vuotta Teresa ry on toiminut hiippakunnassamme jo 50 vuotta. Yhdistyksen vuosipäivän kunniaksi piispamme Józef Wróbel SCJ vietti 26.10. pyhän messun Mariankirkolla noin 200 ihmisen läsnäollessa. Heistä vielä noin kolme neljäsosaa siirtyi messun jälkeen Englantilaiselle koululle, jossa järjestettiin varsinainen vastaanotto. Vastaanottoa leimasi yhdistyksen puheenjohtajan Pirjo Urosen mielestä suuri lämminhenkisyys. Sydämellisiä tervehdyksiä ja ystävyydenosoituksia sateli käytännöllisesti katsoen kaikilta hiippakunnassamme toimivilta järjestöiltä sekä monilta muilta tahoilta. Teresa-yhdistys toimii Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan ja Pyhän Marian seurakunnan karitatiivisen työn hyväksi järjestämällä myyjäisiä ja kirpputoritapahtumia, joiden tuotosta se luovuttaa kirkkoherrojen jaettavaksi avustuksia vanhusten, sairaiden ja lasten tarpeisiin sekä se tukee myös nuorten toimintaa. Lisäksi yhdistyksellä on tärkeä tehtävä katolisen identiteetin vahvistamisessa. Monipuoliset esitelmä- ja keskusteluillat muodostavat myös tärkeän osan yhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen toimintaa esitellään sanoin ja kuvin ensi kesän hiippakuntapäivän yhteydessä Stella Marisissa. KATT Karmeliittasisar Jeesuksen Susanna R.I.P. Espoon Jumalanäidin karmeliittaluostarin englantilaissyntyinen Jeesuksen sisar Susanna OCD on kuollut. Hän kuoli tiistain 18.11. 2003 vastaisena yönä Jorvin sairaalassa. Jeesuksen sisar Susannan sielunmessu vietetään Jumalanäidin karmeliittaluostarissa Espoossa lauantaina 29.11. klo 10.00 alkaen. Messun jälkeen siirrytään Turkuun, jossa klo 14.00 sisaren ruumis lasketaan haudan lepoon. Hautaamisen jälkeen on muistotilaisuus Turun seurakunnan Birgitta-salissa. Lisätietoja karmeliittasisarilta puh. ja fax 09-8557114, email karmel-fi(at)saunalahti.fi Vatikaani varovaisen myönteinen bioteknologian hyödyntämiselle ruoan tuotannossa Vatikaanissa pidettiin marraskuussa konferenssi, jonka aihe oli geenimuunnellut organismit. Konferenssin loppuraportissa todetaan, että aiheen tutkimuksen tulee jatkua mutta jokainen askel on syytä tutkia huolellisesti. Paavillisen rauhan ja oikeudenmukaisuuden neuvoston puheenjohtaja, kardinaali Renato Martino huomautti konferenssissa kuitenkin, että vaikka "geneettisesti muunnellut organismit saattavatkin auttaa nälkäongelman voittamisessa", ei korkean teknologian hyödyntäminen kuitenkaan ratkaise varsinaista ongelmaa. Siihen vaikuttamiseen tarvitaan "uudistettua solidaarisuutta kauppasuhteissa" ja nykyistä suurempaa maataloustuotannon arvostamista. Kansainvälisen yhteisön samoin kuin Vatikaaninkin kanta geenimuunnellun ruoan tuottamiseen on yhä keskeneräinen. Kardinaali Martino vahvisti kuitenkin, että "kasviteknologia voi olla mahdollisuus kaikille, ei uhka". KATT/VIS/CWNews Sverige: Nej till kyrklig akt för samkönade par Nio kyrkoledare vädjar till Svenska kyrkan: ”Ompröva inställningen till kyrklig akt för samkönade par.” Nio svenska kyrkoledare uttrycker i ett gemensamt brev till Svenska kyrkans centralstyrelse sorg över att Svenska kyrkan, utan att ta ekumenisk hänsyn, står i begrepp att införa en kyrklig akt för juridiskt giltigt partnerskap för samkönade par. ”Vi vädjar till Svenska kyrkan att ompröva sin inställning i denna fråga som ofrånkomligt kommer att påverka de ekumeniska samtalen och relationerna i negativ riktning”, skriver de bland annat. De tycker vidare att Svenska kyrkan ger intrycket av att officiellt acceptera att kyrkliga ledare lever i samkönade relationer. Kyrkoledarna tycker att det är särskilt beklagligt mot bakgrund av att Sveriges Kristna Råd beslutat tillsätta ett råd där man tillsammans skall samtala om synen på äktenskap, skilsmässa, registrerat partnerskap och vigsel av samkönade par i kyrkor och samfund. Alla de undertecknande kyrkoledarna tillhör samfund som är medlemmar i eller har observatörsstatus i SKR, där också Svenska kyrkan är medlem. I brevet understryker de att alla människor är skapade till Guds avbild och har samma människovärde oavsett sexuell läggning och att homosexuella aldrig får utsättas för diskriminering eller våld. Så här lyder brev i sin helhet:
KATT/Vatikanradion/katolskakyrkan.se Venäjän presidentti paavin luona Paavi Johannes Paavali II otti vastaan Italiassa vierailleen Venäjän presidentti Vladimir Putinin 6. marraskuuta. Keskusteluissa nousivat esille erityisesti katolisen kirkon ongelmallinen asema Venäjällä sekä Pyhän istuimen ja Venäjän ortodoksikirkon väliset suhteet, mutta myös Pyhän maan ja Irakin tilanteet. Putinin edellinen vierailu pyhän isän luona oli ollut vuonna 2000. Tällä kertaa hän saattoi tutustua myös paavin yksityisasunnossa säilytettävään Kazanin Neitsyen ikoniin, jonka paavi toivoisi voivan palauttaa Venäjälle. Paavin Venäjän-matkan toteutumisen on estänyt maan ortodoksisen kirkon vastustus. Siihen edes presidentti Putin ei ole kokenut voivansa puuttua. Ongelmana on ollut myös se, että hallinnolliset toimenpiteet ovat vaikeuttaneet merkittävästi katolisen kirkon ja erityisesti ulkomaisen papiston toimintaa Venäjällä. KATT Fem nya saliga På en mässa i Peterskyrkan söndag 9 november saligförklarade påven Johannes Paulus II fem munkar och nunnor från 1800-talet, varav några är ordensgrundare. Den franska nunnan Rosalie Rendu (1786-1856) blev känd som de fattigas ängel i 1800-talets Paris. Den italienske ordensprästen Luigi Maria Monti (1825-1900) grundade en kongregation som tar hand om sjuka och fattiga och idag har flera viktiga hudsjukhus. Den spanska nunnan Bonifacia Rodriguez Castro (1837-1905) grundade den helige Josefs tjänarinnor som strävar efter att hela arbete och hantverk genom bön. Den spanske ordensprästen Juan Nepomuceno Zegrì y Moreno (1831-1905) grundade en nunneorden som hjälpte prostituterade. Den belgiske franciskanprästen Valentin Paquay (1828-1905) var berömd som biktfar och andlig ledare. Han uppmanade dåtidens katoliker att ta emot kommunionen ofta, vilket var ovanligt på den tiden. KATT/Vatikanradion Munkkiluostari Lofooteille Norja saa ensi vuonna ensimmäisen reformaation ajan jälkeisen munkkiluostarinsa, kun Pohjois-Norjan Lofoottien saarille perustetaan sisterssiläisluostari. Tromssan piispa-prelaatti Gerhard Goebel MSF on neuvotellut luostarin perustamisesta Krakovan ulkopuolella, Puolassa, sijaitsevan Jedrzejówin luostarin kanssa. Kirkko omistaa Lofooteilla luonnonkauniissa ympäristössä sijaitsevan idyllisen Storfjordin tilan puukirkkoineen, jonka uusi luostari ottaa käyttöönsä. Lofoottien saariryhmä muodostaa oman seurakuntansa, mutta käytännössä pientä 64 uskovan seurakuntaa on hoitanut Bodøn Pyhän Eysteinin seurakunnan kirkkoherra Torbjørn Olsen. Jo vuonna 1935 kirkon omaisuuteen siirtynyt Storfjordin tila on odottanut pysyvämpää ratkaisua. Nyt sellainen on löytynyt, ja O.Cist. -sisterssiläissääntökuntaan kuuluvat puolalaiset munkit ovat muuttamassa sinne huhtikuussa 2004. Oslon hiippakunnassa on toiminut vuosikausia muutaman trappistierakon yhteisö, mutta Storfjordin sisterssiläisluostari tulee olemaan ensimmäinen kontemplatiivinen miesluostari maassa. KI/KATT En australisk parlamentsmedlem vill bryta bikthemligheten En medlem av det sydaustraliska parlamentet, Nick Xenophon, har framlagt ett lagförslag som skulle förpliktiga alla människor som arbetar med barn, präster, kyrkliga medarbetare och frivillaga hjälpar att göra myndigheterna uppmärksamma på företeelser som tyder på missbruk av barn. Detta skulle också gälla präster som hör bikt. Detta meddelar Adelaide Advertiser. Den politiska oppositionen har meddelat att de inte stöder propositionen till den del som berör kyrklig bikt, eftersom ”biktens okränkbarhet” har varit gällande i århundraden och inte bör ändras. Den katolske ärkebiskopen Philip Wilson sade att biktens privilegium är ett område som ”är heligt i allrahögsta grad”, och att han vill försöka få till stånd ett möte med Nick Xenophon för att diskutera förslaget. Han påpekade att bikthemligheten hittills varit säkrad i sedvanerätten. Enligt kanonisk lag är den sakramentala tystnadsplikten okränkbar. ”Varje präst vet att han har tystnadsplikt även om han möter hot, straff eller fängelse” sade ärkebiskopen. Han påpekade även, att var och en som kommer till bikt med ett problem av förbrytelsekaraktär, på det kraftigaste uppmanas att ge sig åt polisen och godta deras domslut. KATT/KO Piispa Brandenburg 80-vuotias Monien suomalaisten tuntema, Tukholman hiippakunnan esipaimenena vuoteen 1998 toiminut piispa Hubertus Brandenburg täytti 80 vuotta 17.11. Emerituspiispana hän on asettunut asumaan Helsingborgiin. Osnabrückissä, Saksassa, syntynyt piispa Brandenburg opiskeli oikeustieteitä, mutta sai kutsumuksen papiksi. Hän opiskeli Frankfurtissa, Innsbruckissa ja Roomassa. Hänestä tuli pappi 1952 ja kotihiippakuntansa apulaispiispa 1975. Vuonna 1977 paavi Paavali VI nimitti hänet Tukholman piispaksi. Hänen aikanaan hiippakunta kasvoi merkittävällä tavalla sekä sai mm. kaksi pappisseminaaria, luostareita, kansankorkeakouluja ja kymmeniä seurakuntakirkkoja. Tukholman hiippakunnassa pidettiin hänen johdollaan synodi vuonna 1995. Emerituspiispa Brandenburg on tunnettu myös ekumeenikkona ja maallikkojen apostolaatin edistäjänä. KATT Picasso halusi "kuolla kirkossa" Espanjalainen Picasso-tutkija Juan Maldonado on lähiaikoina julkaisemassa kirjan Pablo Picasson (1881-1973) elämästä. Nyt 72-vuotias tutkija on yli 50 vuoden ajan seurannut kuuluisan taidemaalarin elämää. Kirjassaan Maldonado osoittaa, että vuonna 1963 tuolloin 77-vuotias Pablo Picasso otti yhteyttä dominikaani-isä Severino Alvareziin, joka toimi Roomassa professorina. Syynä Picasson yhteydenottoon oli hänen toiveensa päästä kirkollisesti naimisiin pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Jacquelinen kanssa ja toisaalta "kuolla Jumalan kirkossa". "Haluan tulla haudatuksi kastekummini Pablon hautaan", espanjalaistaiteilijan kerrotaan sanoneen. Picasson kastekummi oli hänen setänsä. Tieto Picasson ja isä Alvarezin keskusteluista löytyi espanjalaisesta ABC-päivälehdestä vuodelta 1994. KATT/Kath.net Katolska kyrkan i siffror Enligt de färskaste uppgifterna hade katolska kyrkan vid årsskiftet 2001-2002 ca 1,06 milliarder medlemmar runt jorden. Det utgör 17,3% av jordens befolkning på 6,13 milliarder. 49,8% bor på de amerikanska kontinenterna. I Europa bor 26,4%, _i Afrika 12,8%, i Asien 10,2% och i Oceanien 0,3%. Pastoralt betjänas katolikerna av drygt 4 millioner pastorala medarbetare. Av dem är ca 4.650 biskopar, 405.000 präster, 28.600 fasta diakoner, 792.300 ordenssystrar och 55.000 ordensbröder samt 2,8 millioner kateketer. Kardinalkollegiet, till vars uppgifter det hör, att mellan den 15. och 20. dagen efter en påves död, välja en ny, har efter senaste tillskott 194 medlemmar. Men det är blott 135 som inte ännu fyllt 80, som kan delta i valet. KATT/KO Birgittasystrarna tillbaka i Maribo Den 5.september invigdes birgittasystramas nya kloster Habitaculum Mariae i Maribo på ett stenkasts avstånd från det medeltida Birgittaklostrets ruiner. Det klostret var det första Birgittaklostret i Danmark. Invigningen firades en hel vecka och var en glädjefest, inte bara för systrarna utan för hela staden. Det var ju tack vare stadens positiva inställning, de tog emot systrarnas erbjudna inköpspris framom ett annat något större, som gjort det möjligt foldern att återkomma till denna ort, som har sitt namn av det medeltida klostret. KATT/KO Piispamme saarna paavin opetuksesta Rakkaat sisaret ja veljet! Haluaisin omistaa tämän päivän saarnani erityisesti paavi Johannes Paavali II:lle. Syynä siihen on hänen juhlansa, sillä hän on jo 25 vuoden ajan palvellut kirkkoa apostoli Pietarin seuraajana. Tällaista juhlaa on voitu viettää vain hyvin harvoin. Siksi haluamme kiittää siitä Jumalaa. Emmekä me ole Jumalalle kiitollisia ainoastaan paavista henkilönä, vaan myös hänen viranhoidostaan ja opetuksestaan. Hän on jäänyt käytännöllisesti katsoen aikamme ainoaksi moraaliseksi auktoriteetiksi. Hän ei alistu ideologisille muotivirtauksille ja hänellä on rohkeutta julistaa maailmalle totuutta. Jokainen ihminen, joka on menettänyt elämänsä suunnan ja etsii elämän tarkoitusta, voi löytää pyhän isän opetuksesta arvokasta apua. Paavin apostolinen toiminta on ollut erittäin monipuolista. Hän on tehnyt yhteensä jo yli sata paimenmatkaa eri puolille maailmaa. Hän on julkaissut toistaiseksi 14 kiertokirjettä, sen lisäksi monia apostolisia kirjeitä sekä suuren määrän puheita. Minun ei ole helppoa kuvailla paavin opetusta lyhyessä saarnassa. Voin kuitenkin ryhmitellä hänen asiakirjojaan niiden aiheiden pohjalta. Ensimmäisen ryhmän muodostavat kolme Pyhää Kolminaisuutta käsittelevää kiertokirjettä, ensin ”Redemptor Hominis”, sitten ”Dives in Misericordia” ja ”Dominum et Vivificantem”. Ensimmäisen kiertokirjeen pääteemana on ihmisen suhde elämään ja pelastukseen. Pääkysymys kuuluu: mikä on ihminen, kuinka hän voi kokea todellista onnea, mistä hän löytää vastauksen eksistentiaalisiin kysymyksiinsä, kuinka hän voi pelastua? Johannes Paavali II löytää vastauksen näihin kysymyksiin Jeesuksen omista sanoista: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). Näin myös jokainen ihminen voi lausua nämä Pietarin sanat Jeesukselle: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:68) Jumalan laupeus ilmoitetaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on kristilliselle uskolle keskeistä. Jumala odottaa ihmisen kääntyvän ja kutsuu hänet sovitukseen. ”Dives in Misericordia” -kiertokirjeen keskeinen sisältö löytyy kauniista vertauksesta tuhlaajapojasta. Siinä isän armahtavaisuus kuvataan seuraavasti: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. (Lk 15:20) Sitten isä sanoo palvelijoilleen: Nyt […] vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut, mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.” (Lk 15:23-24) Jeesuksessa Kristuksessa Pyhän Hengen salaisuus ilmoitetaan. Pyhä Henki on jatkava Jeesuksen Kristuksen pelastus-työtä hänen taivaaseen astumisensa jälkeen. Kirkon sakramentit kumpuavat voimallisina hänestä. Niin kuin Johannes Paavali II kiertokirje ”Dominum et Vivificantem” painottaa, Pyhä Henki antaa myös puhtaan omantunnon lahjan”. Pyhä Henki kutsuu ihmistä kääntymykseen ja elämään evankeliumin totuudessa. Se, joka vastaa tähän kutsuun myöntävästi, kokee Jumalan ystävyyden ilon. Se, joka sulkee sydämensä tälle kutsulle, syyllistyy synneistä suurimpaan, niin kutsuttuun syntiin Pyhää Henkeä vastaan. Tämän synnin tilassa ihminen ei voi ottaa vastaan syntien anteeksiantoa, koska hän on sulkenut sydämensä sovinnolta Jumalan kanssa. Hän ei näin halua tehdä sitä päätöstä, jonka tuhlaajapoika teki sanoessaan: ”Nyt minä lähden isäni luo ja sanon, hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan”. (Lk 15:18) Johannes Paavali II on kirjoittanut myös kolme suurta sosiaaliensyklikaa, nimittäin ”Laborem Exercens”, ”Sollicitudo Rei Socialis” ja ”Centesimus Annus”. Nämä kaikki kiertokirjeet käsittelevät yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta. Paavi korostaa ihmisen etusijaa tuotantovälineisiin nähden, työn etusijaa pääomaan nähden, etiikan etusijaa teknologiaan nähden. Näiden kiertokirjeiden keskeisenä teemana on ihmisen arvo, minkä tulee aina olla yhteiskunnan rakenteiden ja toimintojen päämääränä. Ihmistä itseään ei tule koskaan välineellistää missään tarkoituksessa. Myös myöhemmissä kiertokirjeissä, kuten ”Veritatis Splendor”, ”Evangelium Vitae” ja ”Fides et Ratio” kiinnitetään huomiota ihmisen arvoon. Näistä ensimmäinen Veritatis Splendor” käsittelee ihmisen eettisen toiminnan perusteita. Paavi tähdentää, ettei hyvän kriteereistä päätä ihminen, vaan Jumala, joka on kaiken Luoja. Ne perustuvat luonnonlaille ja Jumalan sanalle. Erityisellä tavalla niiden perustana on evankeliumi ja Jeesus Kristus. Jokaisen ihmisen pitää suunnata omatuntonsa näihin perusteisiin. Vain silloin ihminen antaa myöntävän vastauksen saamalleen kutsumukselle pyhyyteen. Vain sillä tavalla hän voi saavuttaa iankaikkisen elämän. ”Evangelium Vitae” -kiertokirjeen aiheena on ihmiselämän arvon kunnioittaminen. Jokaisen ihmisen elämästä päättäminen kuuluu ainoastaan Jumalalle. Siksi pyhä isä tuomitsee jyrkästi viattoman elämän surmaamisen, erityisesti jokaisen murhan, abortin tai eutanasian teon. Jokaisen ihmisen ja hallituksen kutsumus on osaltaan vaikuttaa elämän kulttuurin vahvistamiseksi yhteiskunnassa. Kiertokirje ”Fides et Ratio” on omistettu uskon ja filosofian välisen suhteen tarkastelulle. Pyhä isä puolustaa inhimillisen järjen arvoa skeptikkojen epäilyksiä vastaan. Jokainen ihminen kykenee tunnistamaan perustavaa laatua olevat eksistentiaaliset totuudet, joihin kuuluu myös Jumalan olemassaolo. Usko ei ole ristiriidassa tieteen kanssa. Vain ennakkoluulot tai tietämättömyys voivat johtaa vastakkainasetteluihin. Viimeisessä kiertokirjeessään ”Ecclesia de Eucharistia” pyhä isä muistuttaa eukaristiasta. Pyhässä messussa pelastuksen salaisuus toistuu sakramentaalisella tavalla. Hän puhuu myös eukaristian tärkeästä asemasta kirkon ja uskovien elämässä. Johannes Paavali II on meille todellinen isä, joka osoittaa jokaiselle uskovalle varman tien pelastukseen. Hän hoitaa nöyryydellä paavillista paimenvirkaansa, tietoisena siitä erityistehtävästä, jonka Jeesus Kristus itse on uskonut myös hänelle, kun hän kehotti Pietaria: ”Ruoki minun lampaitani” (Joh 21:17) ja ”Vahvista veljiäsi [uskossa]”(Lk 22:32). Aamen.
+ Józef Wróbel SCJ
Rautaisannos ekumeniaa: Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtaja, kardinaali Walter Kasper vieraili Suomessa lokakuun alkupuolella. Kirkon ”ekumeniakardinaalin” mielenkiinto maatamme kohtaan on luonnollista seurausta paikalliskirkkomme hyvistä suhteista Suomen muiden kristillisten kirkkojen ja kirkollisten yhteisöjen kanssa, jotka kulminoituvat vuonna 1968 tapahtuneeseen Suomen ekumeenisen neuvoston täysjäseneksi liittymiseen. Tavatessaan hiippakuntamme työntekijöitä ja erityisesti ekumeenisen työn tekijöitä Pyhän Henrikin seurakuntasalissa kardinaali Kasper kertoi lyhyesti ekumenian sisällöstä. Ilmiönä ekumenia on verraten nuori; katolisessa kirkossa se pääsi tietyssä mielessä vauhtiin vasta Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen seurauksena ja siksi se on kirkolliskokouksen jälkeisten paavien aikana ollut tärkeässä asemassa. Enemmän kuin eroja kardinaalin mukaan tulisi painottaa sitä, mikä kaikkia kristittyjä yhdistää. Erityisesti maallistumisen edetessä kaikkien kristittyjen tulisi entistä selvemmin nähdä, kuinka suuri skandaali kristikunnan hajanaisuus oikein on. Kardinaali kiteyttää ekumenian edistymisen ongelmakohdat näin: On olemassa liberaaleja suuntauksia, jotka vaikeuttavat ekumeenista keskustelua. Tällaisia ovat ennen kaikkea naispappeuden toteuttaminen ja moraalisten vääristymien vahvistaminen. Kuitenkaan ekumenian tieltä ei voi perääntyä. ”Vaihtoehtoa ei ole”, kardinaali vahvistaa. 70-vuotias Walter Kasper, Tübingenin yliopiston pitkäaikainen dogmatiikan professori ja Rottenburg-Stuttgartin piispa aina paavin kuuriaan siirtymiseensä saakka, on tullut ekumeenisessa liikkeessä tunnetuksi varsinkin osallisuudestaan Maailman kirkkojen neuvoston Faith and Order -komission työhön sekä Luterilaisen maailmanliiton kanssa käytyjen ykseyskeskustelujen etenemiseen. Hänen pitkä kokemuksensa ekumeenisesta työstä näkyy hyvin myös niissä neljässä kohdassa, joissa hän kiteyttää ajatuksensa siitä, missä ja miten yhteistyötä tunnustusten ja kirkkorajojen yli voi ja pitää toteuttaa: Ensimmäiseksi on opittava tuntemaan toinen toisensa. On voitettava ennakkoluulot ja vierailtava toisten luona. Toiseksi on opittava toisilta. On rikastutettava toisia vastavuoroisesti. Esimerkkinä luterilaisten syvällinen ja erityisen suuri Raamatun tuntemus ja kunnioitus tai katolilaisten liturginen elämä ja symboliikka. Kolmanneksi on tehtävä käytännöllistä yhteistyötä. Esimerkkinä elämän, avioliiton ja perheen puolustaminen. Neljänneksi on rukoiltava yhdessä. Tämä on kaikkein tärkeintä, niin sanotusti koko ekumenian sydän. Jeesuskin rukoili kristittyjen ykseyden puolesta. Pyhä Henki, Kristuksen Henki toimii myös näkyvän katolisen kirkon ulkopuolella ja johdattaa meitä. Maailmanlaajuinen työkenttä Fides-lehdelle antamassaan haastattelussa kardinaali Kasper kävi läpi monta ajankohtaista, ekumeenista teemaa eri puolilta maailmaa. Keskustelut monien ortodoksikirkkojen kanssa ovat viime vuosina edistyneet hyvin. Lämpimimmät viimeaikaiset muistot monien hyvien joukosta liittynevät paavin Romanian vierailuun, jossa romanialaiset – sekä katolilaiset että ortodoksit – ottivat pyhän isän sydämellisesti vastaan ja vielä tämän lähtiessä huusivat: ”Unitate, unitate” (ykseys). Yhtä hyvin kehitys ei ole edennyt Venäjällä, tosin tilanne siellä ”vaatii paljon ymmärrystä”, kardinaali suhteuttaa. Kiinassa kirkolla on omat ongelmansa, onhan maassa ns. virallisesti hyväksytty kirkko ja sitten vielä maanalainen kirkko, jota valtio ei hyväksy.
”Katolilaiset Kiinassa
elävät varsin vaikeassa tilanteessa, tosin aikaisemmin asiat olivat vielä
huonommin. Maassa on hyvin monia marttyyreita. Mutta tunnetustihan on niin,
että marttyyrien veri on uusien kristittyjen siemen”, kardinaali muistuttaa. Kardinaalin mukaan kirkon suhde ortodoksisiin kirkkoihin on hieman erilainen. Syy on selvä: ”Ortodokseilla on sama käsitys papin ja piispan virasta. Melkein kaikki on yhteistä: meillä on sama eukaristia, samat sakramentit ja sama pätevä piispuus. Vain muodot ja mentaliteetti ovat kovin erilaiset”, Kasper toteaa. Mutta ei hätää. ”Tunnustammehan ortodoksiset kirkot teologisesti täysiksi ’kirkoiksi’. Ja sekin myönnetään, että liturgisilla eroavaisuuksillakin on oikeutensa; ne rikastuttavat eivätkä suinkaan heikennä sitä, mikä on katolista”, kardinaali Kasper toteaa tyytyväisenä ja jatkaa: ”Tämä on ykseyttä moninaisuudessa.” Ekumenia edistyy vain totuudessa ja rakkaudessa Walter Kasper muistuttaa, että Suomen ja Ruotsin luterilaiset kirkot ovat tärkeitä keskusteluosapuolia katoliselle kirkolle. Näin on varsinkin siksi, että reformaatio toteutui Ruotsi-Suomessa varsin eri tavalla kuin manner-Euroopassa: täällä protestantismi säilytti mm. piispallisen hallintomuodon ja perinteisiä piirteitä liturgiassa. ”Paavi muistelee edelleen mielellään matkaansa Pohjoismaihin ja puhuu siitä toistuvasti. Matka teki häneen suuren vaikutuksen ja onnistui mitä ilmeisimmin hälventämään monia vuosisataisia ennakkoluuloja. Sen myötä kääntyi uusi sivu molemminpuolisissa suhteissamme.” Vierailunsa aikana Walter Kasper tapasi mm. sekä luterilaisen että ortodoksisen kirkon edustajia, korkeinta johtoa myöten. Vaikka uskonkäsityksissä luterilaisten kanssa onkin vielä eroavaisuuksia, ei kardinaali vaivu epätoivoon: ”Olisi toki epärehellistä olla ottamatta tätä seikkaa huomioon. Tänään tosin painotamme enemmän sitä, mikä yhdistää, ja yritämme sen kautta työskennellä eroavaisuuksien parissa, mutta emme voi niitä yksinkertaisesti vain sivuuttaa ja olla niistä hiljaa. Se ei auttaisi mitään, sillä ekumenia edistyy vain totuudessa ja rakkaudessa. Molemmat kuuluvat yhteen.” Suomessa katoliset ”ekumeenikot” joutuvat yleensä haastaviin tilanteisiin, joissa he usein yksin edustavat yli miljardin jäsenen kirkkoa maailmanlaajuisesti pienien, mutta tässä maassa suurten kirkkojen edustajien keskellä. Kardinaali Kasper rohkaisee heitä: ”Psykologisesti voi olla vaikeaa kestää tällaista diasporaa. Toisaalta diasporassa elävien katolilaisten tulee muistaa, että he kuuluvat suureen, maailmanlaajuiseen katoliseen kirkkoon. Sieltä käsin heitä tuetaan ja avustetaan.” Taloudellista tukea myöntää esim. kardinaalin kotimaassa Saksassa toimiva Bonifatiuswerk. Kardinaali selvästi kokee aiheen tärkeäksi ja jatkaa: ”Siksi he voivat itsetietoisina, ei arrogantteina, mutta itsetietoisina edustaa uskoaan. Samalla on suhteemme luterilaisiin ja ortodokseihin myös pääsääntöisesti kehittynyt niin, että molemminpuolisesti kunnioitetaan toisia ja tunnustetaan toiset.” Walter Kasper ohjastaa: ”Luterilaiset täällä tietävät, ettei katolinen kirkko ole mikään pikkuruinen joukko – täällä Suomessa kyllä – vaan maailmanlaajuinen kirkko, jota sen on kunnioitettava ja joka sen on otettava vakavasti. Emme voi tänään enää ajatella poliittisesti tai vielä vähemmän kirkollisesti yksinomaan kansallisesti; meidän on ajateltava maailmanlaajuisesti.” Paavin virkaa voi kehittää Katolista kirkkoa syytetään monesti jääräpäisyydestä, koska se ei muuta opetustaan yhdestä jos toisestakaan asiasta. Kardinaali Walter Kasper tunnustaa, että tilanne on tietyssä mielessä vaikea, mutta vakuuttaa samalla: ”Katolinen kirkko ei voi luopua totuudesta. Kirkko on vakuuttunut siitä, että sen on puolustettava esimerkiksi elämän pyhyyttä ja perhearvoja.” Kardinaali näkee tässä myös positiivisen ulottuvuuden: ”On olemassa hyvin monia evankelisia kristittyjä, jotka ovat kiitollisia siitä, että paavi puolustaa näitä arvoja täysin yksiselitteisesti, että me emme juokse jokaisen muodin perässä. Paavin ääni on tämän päivän tilanteessa aivan välttämätön.” Monille kristityille yli tunnustusrajojen paavista on tullut tietynlainen referenssipiste. Kardinaalin mukaan paavi ymmärtää tämän hyvin ja on siksi kutsunut ei-katoliset kristityt vuoropuheluun siitä, miten Pietarin virkaa voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa. Walter Kasper selventää: ”Paavi ei luonnollisestikaan aseta Pietarin virkaa käytettäväksi, mutta tuon viran hoitamisen tapa voi tietenkin kehittyä.” Kardinaali esittää ajatuksensa vielä toisella tavalla: ”Apostoli Pietari johti maailmankirkkoa eri tavalla kuin nykyinen paavi Johannes Paavali II; välissä on tapahtunut paljon kehittymistä. Sama kehittyminen on mahdollista myös jatkossa, mutta se ei koske Pietarin viran sisältöä, vaan sen hoitamisen tapaa.” Kardinaali näkee katolisessa uskossa myös suurta vetovoimaa. ”Sen totuudessa on oma valovoima ja sisäinen koherenssi”, Kasper sanoo varmuudella ja jatkaa selittäen, että kaikki sopii lopulta yhteen: sisäinen logiikka toimii eikä ristiriitoja esiinny. Erilaisiakin näkemyksiä on, mutta silti tiedetään kokonaisvaltaisesti, mikä on katolista. Kardinaalin sanoin: ”Sen me voimme määritellä, koska meillä on yleiskatekismus ja paavin ääni.” Monet evankeliset kristityt kaipaavat samaa. Kardinaali on huolissaan siitä, että evankelinen ääni on nykyään kovin hajanainen. ”Emme ole tilanteesta iloisia, sillä se koskee myös meitä. Kristinuskon ääni maailmassa tulee heikommaksi. Toisaalta silloin, kun kaikki kirkot puhuvat yhdellä suulla, kristillinen sanoma on varmasti paljon vaikuttavampi ja tehokkaampi”, Kasper toteaa. ”Ainakin olisi saavutettava se”, hän päättää, ”että tärkeissä ihmiskuntaa koskevissa kysymyksissä voisimme yhdessä ottaa kantaa evankeliumin perustalta”. Marko Tervaportti
Focolare-keskus Tampereelle Suomi on tähän saakka ollut vailla Focolare-keskusta – tämän maallikkoliikkeen piiriin kuuluvia ihmisiä ja perheitä meillä on toki ollut jo hyvän aikaa. Nyt keskus on saatu aikaan: Tampereen seurakunnan tiloissa toimii kaksi Focolare-maallikkoa, jotka järjestävät tapaamisia ja koordinoivat muutenkin toimintaa mahdollisuuksien mukaan. Tampereen seurakunnan yhteydessä asuvat ja toimivat maallikot Satu Pataila ja Sibilla van Haastrecht tuntuvat innostuneilta kertoessaan uudesta haasteestaan Suomessa. Työmaata on paljon myös lähes täysin luterilaisessa Suomessa, sillä Focolare on paitsi katolinen, myös ekumeeninen liike, joka ei sulje ulos muita uskontoa tunnustavia tai edes kokonaan uskonnottomia. He ovat valmiita tarttumaan työhön, mutta se edetköön omaan tahtiinsa. ”Emme ole vielä ajatelleet asiaa pidemmälle. Emme tee suunnitelmia mennessämme uuteen paikkaan. Nyt elämme täällä olevien ihmisten kanssa ja katsomme, miten elämä kehittyy”, Satu Pataila sanoo. ”Ihmiset ovat tähän saakka olleet hyvin hajallaan ja erillään. Nyt mahdollisuudet pitää yhteyttä paranevat, ja itse voimme pitää yhteyttä kaukanakin asuviin.” Suomalaiset Focolare-perheet ja ihmiset ovat tunteneet toisiaan ainakin jossain määrin parikymmentä vuotta, ja se saa Satun ja Sibillan korostamaan, että he kaksi eivät ole liike, vaan kaikki yhdessä. Sibilla toteaa heidän luottavan Pyhän Hengen ohjaukseen, joka on parempaa kuin joskus kovin inhimillinen pitkän tähtäimen suunnittelu. Tie Focolare-maallikoksi Satu Pataila hän tutustui Focolareen Tampereella jo 13 vuotta sitten, tarkemmin sanoen muutamaan sen piirissä elävään suomalaisperheeseen. Hän otti yhteyttä lähinnä toimivaan eli Tukholman Focolare-keskukseen. ”Tutustuin sikäläisiin ihmisiin, mm. siellä 30 vuotta olleeseen Elina Kippoon, joka toimii koordinaattorina. Ihastuin elämäntyyliin, joka oli hyvin konkreettista jakamista. Siitä tuli Jumalan kutsu minulle”, Satu Pataila kertoo. Hän toteaa, että Focolare-kutsumusta on jopa lapsen helppo alkaa elää todeksi, mutta että se on prosessina varsin pitkä. Satun se vei mm. kolmeksi vuodeksi suureen Focolare-keskukseen Italiaan, minkä jälkeen hän palasi Tukholmaan kuudeksi vuodeksi. Suomessa naiset ovat olleet vasta muutaman kuukauden. Vielä vuosi sitten heille ei itse asiassa ollut selvää, että Focolare toimii Suomessa nykyisessä laajuudessaan. Onhan meilläkin jo vuosikymmeniä julkaistu mm. pientä ”Sana elettäväksi” –lehtistä. Se on tietysti vaatimaton verrattuna vaikka Ruotsin ”Enad värld”-julkaisuun, mutta toteuttaa omalta osaltaan liikkeessä tärkeässä asemassa olevaa julkaisutoimintaa. Mukana nuoresta pitäen Sibilla van Haastrecht tutustui Focolareen 19-vuotiaana seurakuntansa kautta, jonka uusi pappi tunsi liikkeen ja kutsui Sibillan muutamaan kokoukseen Mariapolisiin. ”Mukana oli aina 4-5 muuta hollantilaista, kaikenikäisiä ja kaikista ammateista. En ollut koskaan aikaisemmin ollut mukana missään sellaisessa”, Sibilla Haastrecht kertoo. ”Jokainen pyrki rakastamaan muita, myös minua. Se oli uusi kokemus. Lauloimme ja tutustuimme toisiimme, ihmiset puhuivat omasta elämästään ja uskostaan.” Sen jälkeen Sibilla tunsi, että hänenkin oli muutettava asioita. Hän otti yhteyttä kerrostalonsa asukkaisiin, jotka alkoivatkin pitää yhteyttä keskenään. ”Kaikki tutustuivat toisiinsa. Se oli loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista. Kun ostin kukkia torilta, ostin muillekin, tai pesin samalla kaikki ikkunat.” Kotitalousinsinööriksi valmistunut Sibilla toimi kuitenkin etupäässä nuorten ryhmissä. Hän harkitsi ensin luostaria, mutta vakuuttui ajan myötä, että hänen kutsumuksensa olisi Focolare. Tällä hetkellä se on myös Suomi, mistä olemme hyvin tyytyväisiä. Maallikkoliikkeitä ei ole meillä liikaa. Useampi vaihtoehto merkitsee sitä, että ihminen voi entistä paremmin löytää tavan, jolla toteuttaa kutsumustaan. Olli Orkoneva
Uusi ryhmä puolustaa elämää Marraskuun alkupuolella pidettiin Helsingissä Pyhän Henrikin katedraalin seurakuntasalissa kokous, jonka tarkoituksena oli koota yhteen elämän puolustamisesta kiinnostuneita katolilaisia. Yleisvikaari isä Tuomo T. Vimparin koolle kutsumaan tilaisuuteen tuli koleasta syysilmasta huolimatta paikalle toistakymmentä eri-ikäistä henkilöä, ja melkein yhtä moni ilmoitti kiinnostuksestaan, vaikkei tällä kertaa paikalle päässytkään. Elämän puolesta –ryhmän tarkoitus on perustellen edistää tervettä elämän kulttuuria ja myös käytännössä vahvistaa elämän lahjan kunnioittamista aluksi erityisesti katolilaisten keskuudessa. Ryhmä haluaa ensin itse paneutua kaikessa rauhassa ihmiselämän pyhyyden ja arvokkuuden syihin, jotta sen todistus olisi vakuuttava. Yleisvikaari Vimpari totesi kokouksessa, että ”tällaisista asioista on pystyttävä puhumaan ja tiedottamaan tasapainoisesti ja toisia kunnioittaen, mutta myös tehokkaasti ja totuudenmukaisesti”. Hän ei toivo ryhmästä metelöivää tai toisia syyttelevää öykkäriporukkaa, vaan asiallista työtä tekevää aivan tavallisten katolilaisten joukkoa, joka ammentaa voimansa rukouksesta. ”Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on tarjota asiallista ja totuudenmukaista tietoa, koska monissa vaikeissa kysymyksissä informaation valtavirta jakaa etenkin nuorille suorastaan väärää tietoa”, sanoo isä Vimpari. Ensimmäisessä kokouksessa ryhmän toiminnan kohteeksi valittiin elämän koko kirjo: hedelmöittymisestä luonnolliseen kuolemaan, odottavien äitien tukemiseen ja ihmisarvoisen elämän turvaamiseen. Yhtä tiettyä teemaa, esimerkiksi sinänsä tärkeää aborttien ehkäisemistä, ei haluttu nostaa ainoaksi tärkeäksi asiaksi. ”Siitä huolimatta, että raskaudenkeskeytys on tärkeä teema, ei ryhmän kannata takertua pelkästään siihen. Ehkä muilla elämän puolustamisen osa-alueilla saamme tätä yhteiskuntaa silmällä pitäen helpomminkin aikaan hyviä tuloksia. Vaikka eihän vaikeuksia voi totuuden kustannuksella paeta”, tuumi yksi kokouksessa mukana ollut. Tilaisuuteen osallistuneet kävivät monipuolista keskustelua elämän puolustamisen keinoista ja tärkeistä kohteista. Tässä vaiheessa kuitenkin päätettiin, että valmistelutyötä jatketaan, ennen kuin konkreettisiin toimenpiteisiin ryhdytään. Jo pitkään karitatiiviseen työhön osallistunut Jan Krook muistutti kokouksessa myös, että elämän puolustaminen alkaa jo ihan tavallisista asioista, toisen lähimmäisen kohtaamisesta, rakkauden ja huolenpidon osoittamisesta toisia kohtaan – vaikkapa omassa seurakunnassa. Ryhmän seuraavat kokoontumiset, joihin kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita, pidetään Pyhän Henrikin katedraalin seurakuntasalissa 8.12., 5.1. ja 2.2. vietettävien maanantai-iltamessujen jälkeen siis alkaen noin klo 18.30. KATT
Hiljainen suuruus: kymmenen näkökulmaa pyhään Joosefiin. 9/10 Pyhän perheen suojelija Evankelistat ovat tarkkoja siitä, ettei Jeesuksen elämässä mikään ollut sattumanvaraista, vaan kaikki tapahtui Jumalan ennalta päättämän suunnitelman mukaisesti. Marialla oli iäisyydestä asti ollut tehtävä Jeesuksen äitinä. Joosef taas valittiin huolehtimaan Jumalan Pojan järjestelmällisestä maailmaan ohjaamisesta ja suojelemaan perhettään: Jeesus ja Maria ovat ne kallisarvoiset aarteet, jotka hänelle annettiin. Jeesuksen kätketty elämä luovutettiin kokonaisuudessaan hänen valvontaansa. Jumalan Poika oli vanhempiensa luona kolmekymmentä vuotta ”pysyen Joosefin varjossa”. Näin pyhä Joosef on myös erityinen esikuva kaikille perheenisille näiden ehdottomassa uskollisuudessa puolisoilleen ja isällisessä valveutuneisuudessa lapsiaan kohtaan. Aivan kuten vanhan liiton alussa on edessämme myös uuden liiton alussa juuri aviopari. ”Kun nyt Aadam ja Eeva olivat sen pahan lähde, joka on peittänyt maailman, niin Joosef ja Maria muodostavat puolestaan huippukohdan, josta pyhyys levittäytyy yli koko maanpiirin.” Pyhä perhe on meille kirkon kuva. Maria on uusi Eeva. Hän on kirkon, morsiamen, esikuva ja sisältö. Mutta uusi Aadam ei ole Joosef, vaan Kristus. Niin kuin ensimmäinen Eeva sai alkunsa Aadamin kyljestä, niin syntyi myös uusi Eeva, kirkko, uuden Aadamin keihäällä puhkaistusta kyljestä. Karitsan morsiamesta, joka seisoi Vapahtajan avustajana ristin juurella, tuli Poikansa tahdon mukaan armon välittäjä meille kaikille. Ja Johannes kaikkien tulevien kirkon jäsenten edustajana saa Marian äidikseen. Tälle kirkolle – samoin kuin pyhälle perheelle – Joosef on Jumalan lahjoittama suojelija. Sen kulmakivi on Kristus, personifioituna se tulee näkyviin Neitsyt Mariassa. Se lepää apostolien, profeettojen ja kirkonopettajien perustuksella. Niin kuin Joosef aikoinaan huolehti Jeesuksesta ja Mariasta, niin hän tänäänkin huolehtii Kristuksen mystisestä ruumiista, joka kirkko on. Niin kuin hän kerran osasi pelastaa Jeesus-lapsen Herodeksen vainolta, niin hän tänäänkin suojaa kirkkoa pahan vihollisen hyökkäyksiltä.
Hiljainen suuruus on kymmenosainen mietiskely
pyhästä Joosefista. Rakasta lasta – suojele lapsuutta Evankelis-luterilaisen kirkon kymmenen teesiä vanhemmuudesta ja lapsen hyvästä elämästä Lapsen oikeuksien päivänä 20.11 satojen luterilaisten kirkkojen oviin naulattiin kymmenen teesiä vanhemmuudesta ja hyvästä lapsuudesta otsikolla ‘rakasta lasta – suojele lapsuutta’. Tempaukseen osallistui niin luterilaisen kirkon työntekijöitä kuin yhteiskunnan päättäjiä sekä myös vanhempia ja lapsia. Teesejä ja niihin liittyvää materiaalia on jaettu lisäksi seurakuntien lapsityön yhteistyökumppaneille kuten neuvoloihin, kirjastoihin, päiväkoteihin ja kouluihin. Teesit luovutettiin juhlallisesti myös eduskunnan puhemies Paavo Lipposelle. Puhemies Lipponen totesi tilaisuudessa, että muun muassa perheen ja työelämän yhteensovittaminen on ajankohtainen ja ratkaisua vaativa lapsen hyvään elämään vaikuttava kysymys. Hän esitti samalla isänä huolestuneisuutensa siitä, että “parhaaseen katseluaikaan lapsuuteen tunkeutuu asioita, jotka eivät sinne kuulu”. Teesit on luotu jo kaksi vuotta sitten Seurakuntien Lapsityön Keskuksen (SLK) ja Kirkon kasvatus ja nuorisotyö -yksikön (KKN) yhteistyönä, mutta nyt luterilainen kirkko haluaa julistautua vielä selkeämmin lapsuuden suojelun yhteisöksi ja haastaa samaan liikkeeseen mukaan myös muita kasvattajia. Teesit koskettavat hyvin ajankohtaisia ja tärkeitä aiheita: mediamaailman ja tietotulvan tuomia haasteita ja ahdistusta, turvallisia rajoja sekä vastuullista vanhemmuutta. SLK:n pääsihteeri Kalevi Virtanen itse totesi, että ”Lapsen tärkeä voimavaran lähde on se, että hän saa olla riittävän kauan pieni, tietämätön ja turvassa. Se on hänen perusoikeutensa”. Helsingin Sanomissa 21.11 piispa Ilkka Kantola kommentoi, että “Teesit on laadittu kirkon piirissä, mutta ne on kirjoitettu niin, että ne ovat käyttökelpoinen apuneuvo myös niissä kodeissa, joissa kirkon hengellinen sanoma ei ole tuttu tai sitä ei koeta kiinnostavaksi”. Jäin kuitenkin kaipaamaan teeseissä jonkinlaista viittausta Jumalaan ja kristinuskoon. On tärkeää tuoda perheen arki myös omaan rukouselämään. Edes rakastavat vanhemmat eivät voi jaksaa kantaa kaikkea yksin, ellei heillä ole Jumalan apua. Jeesus itse sanoi: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh. 15:5). Olisin siten odottanut, että kirkon piirissä tehdyt teesit ottaisivat edes jotenkin Jumalan olemassaolon ja myötävaikutuksen huomioon. Monet vanhemmat vaipuvat juuri epätoivoon, koska tuntevat että ovat inhimillisesti katsoen tehneet kaikkensa eivätkä silti onnistu lasten kasvatuksessa. Varmasti on paljon ihmisiä, joille olisi helpotus kuulla, että on olemassa jotakin suurempaa ja turvallista, johon he voivat turvautua myös lapsen kasvatuksessa: Jumala, joka on meidän kaikkien Isä, myös vanhempien. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. Irene Alvarez
Mistä tulen, minne menen... Carlo Carretto: Mikä voisi olla kauniimpi kuin se polku, jonka Jumala meille osoittaa? On turhaa kärsimystä pitää kiinni asioista, joita ei ole olemassa ja poluista joita ei ole tehty meitä varten. Suomen kielen verbi tietää tarkoittaa: tuntea tie. Tiehen liittyy vahva tunnelataus, sillä tiessä on kyse elämän kohtalosta ja lähdöstä kohti tuntematonta. On vahva elämys ajella vaikkapa suurkaupunkien metrolinjoilla Pariisissa, Lontoossa tai New Yorkissa, kun juna syöksyy pimeässä tunnelissa kohti määränpäätä eikä tietä näy. Entisinä aikoina pyhiinvaellusmatkoja tehtiin samaan tapaan kuin nykyisin lomamatkoja ympäri maailmaa. Kun nykyaikana lähdetään lomalle, matkan toivotaan sujuvan nopeasti ja vaivattomasti, ja painopiste on perillä matkakohteessa vietettävässä ajassa. Aikoinaan perille pääsy vei kuukausia ja taivaltaja näki ja koki monenlaista matkallaan. Tämän hetken suosituimpia pyhiinvaelluspaikkoja on Pyreneitten vuoristossa sijaitseva Lourdes. Nuoren Bernadette Soubirousin kokemat Neitsyt Marian ilmestykset sataviisikymmentä vuotta sitten ja kansanjoukkojen hullaantuminen hänen mukanaan ruusukkorukouksiin Gave-joen rannan luolan edustalla saivat kaupungin silloisen pormestarin pelkäämään kaupungin maineen menetystä ja sitä, ettei Ranskan valtio koskaan rakentaisi pormestarin unelmoimaa rautatietä Lourdesiin. Toisin kävi, sillä Bernadetten kokemukset tekivät Lourdesista tunnetun ja siitä tuli vilkas rautateiden risteyspaikka. Nykyisin tien Lourdesiin löytää vuosittain 5,5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa. Osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi kulkemaan sitä, pyydetään eräässä Pyhän Birgitan rukouksessa. Rukouksessa toivotaan, että elämä muuttuisi vähitellen jatkuvaksi pyhiinvaellukseksi ja ihminen osaisi valita ne polut, jotka Jumala on tarkoittanut häntä varten. Matkaa tehdään yhdessä muiden ihmisten kanssa, mutta toisaalta tien löytämiseen tarvitaan myös vetäytymistä hiljaisuuteen ja syventymistä Jumalan yhteyden tiedostamiseen. Brasilialainen kirjailija Paulo Coelho on sanonut, että ihmisen ainoa velvollisuus on seurata omaa elämäntietään. Herää helposti pelko sellaista tietä kohtaan, jonka määränpäätä ei tiedä, pelko elämää ja sen tuntemattomia haasteita kohtaan ja pelko siitä, että asiat joihin on tottunut katoavat ikuisiksi ajoiksi. Olen käynyt muutamissa Euroopan pyhiinvaelluspaikoista. Taannoin kun Suomessa oli ollut sateinen kesä, lähdin elokuussa aurinkoloman toivossa Italiaan, pieneen kaupunkiin Adrian meren rannalle. Italiassa oli ollut pakahduttava helle kuukausikaupalla, mutta minun sinne tultuani sielläkin alkoivat sateet. Matkaopas yritti vedota matkalaisten myötätuntoon paikallisia asukkaita kohtaan ja kehotti iloitsemaan kuumuuteen tuskastuneitten italialaisten puolesta. Maakunnan matkailutoimisto ymmärsi turistien pettymyksen ja järjesti rankkasateiden keskelle joutuneille suomalaisille ilmaisen tutustumismatkan Loreton pyhiinvaelluskaupunkiin. Matka tehtiin bussilla, joka kierteli pitkin kapeita kyläteitä ja ajoi maalauksellisten pikkukaupunkien läpi. Loreton kaupungin Santuario della Santa Casan basilikassa on Neitsyt Marian synnyinmaja, ja uskotaan enkelien kuljettaneen sen Loretoon Nasaretista vuonna 1295 turvaan sodan tiimellykseltä. Kuten muissakin pyhiinvaelluspaikoissa, Loretossakin minuun vaikutti syvästi sinne tulleet muut ihmiset. Monet pyhiinvaeltajat kiersivät polvillaan kontaten basilikaa ympäri, vaikka sade kasteli heidät läpimäriksi. Minua ei huolettanut matkakumppaneitteni näkemys siitä, että oli lapsellista uskoa enkelten lennättäneen Santa Casan ilmojen halki satojen kilometrien takaa Israelista. Pikemminkin minusta tuntui, että enkelit olivat edelleenkin basilikassa. Sateet jatkuivat, mutta uusia voimia saaneena lähdin heti seuraavana päivänä Firenzeen ja sadepisarat tervehtivät minua iloisesti junan kiitäessä kohti taidekaupunkia. Olen oppinut pitämään pyhiinvaellustien taivaltamisesta määränpäätä kohti siinä kuin perillä olostakin. Lourdesissa, Czestochowassa, Fatimassa tai muussa määränpäässä on suurenmoista kuunnella Jumalaa ja ajatella niitä miljoonia ihmisiä, jotka ovat vaeltaneet rukoilemaan sinne ennen minua. Miten monen ihmiset ilot, surut, huokaukset ja kyyneleet pyhiinvaelluspaikoille onkaan tuotu! Paluumatkalle lähtiessä on tullut varmuus, että Jumala kulkee kanssani, olen suojassa. Anemone Edith Stein – Euroopan ikoni
Kun pyhän Birgitan juhlavuosi on päättymässä, on ihan sopivaa katsella ympärilleen ja huomata, että vanhalla Euroopallamme on muitakin suojeluspyhimyksiä kuin Birgitta. Yksi heistä on pyhä Ristin Teresa Benedicta eli Edith Stein. Hän ei suinkaan ole tuntematon Suomen katolilaisille, mutta nyt hän tulee meitä entistä lähemmäksi Heidi Tuorila-Kahanpään laatiman perusteellisen ja selkeän elämäkerran ansiosta. Tekijä on perehtynyt syvällisesti tämän lahjakkaan filosofin, karmeliittasisaren ja marttyyrin elämänvaiheisiin ja kirjalliseen tuotantoon, ja lukija vaistoaa, että kuvauksen kohde on lähellä kirjoittajan sydäntä. Kirja on mainio esimerkki käsitteestä Einfühlung - empatia, jota Edith Stein filosofisissa teksteissään selittää: Einfühlung on henkinen akti, joka antaa tietoa siitä, mitä toinen kokee. Empatia on sen spontaanista tajuamista, mitä tuntemuksia ja elämyksiä toisella ihmisellä on. Sen avulla saadaan suora tuntuma toisen ihmisen tuntemuksiin ja elämyksiin... Kirjan laaja lähde- ja kirjallisuusluettelo osoittaa, miten monipuolisesti tekijä on tutustunut kuvattavaan henkilöön. Edith Steinista onkin viime vuosikymmeninä laadittu lukuisia teoksia ja lukemattomia artikkeleita, ja hänen omat filosofiset ja teologiset julkaisunsa sekä kirjeet ja päiväkirjat ovat tutkijoiden käytettävissä. Heidän ei siis tarvitse hiihtää umpi-hankeen etsimään erakkoa tiettömien taipaleiden takaa. Silti on ihailtava tekijän taitoa, sisua ja kärsivällisyyttä, kun hän on suuresta lähdeaineistosta pystynyt poimimaan nähdäkseni kaikki Edith Steinin merkittävät ihmissuhteet, hänen henkiseen ja hengelliseen kehitykseensä vaikuttaneet tekijät sekä hänen kirjoitustensa pääajatukset ja esittämään ne vieläpä suhteellisen suppeassa muodossa. Kohtaamme kirjassa Edithin sukulaiset, opettajat ja ystävät, hänen toiveensa ja rukouksensa, ilonsa ja surunsa. Lukija panee merkille myös huolitellun ja kauniin suomen kielen, jolla monimutkaiset tieteelliset käsitteetkin tulevat luontevasti tavallisen meikäläisen ulottuville. Olen iloinen siitä, että kirjasta huokuu lämmin kiintymys saksalaista kulttuuria, kirjallisuutta ja katolista perintöä kohtaan. Tekijä opastaa meidät henkilökohtaisesti niille paikoille, joilla Edith Stein eli ja työskenteli. Kirjasta saamme tietää, että Edith syntyi Breslaussa juutalaisperheen yhdentenätoista lapsena. Hän oli reipas ja herkkä pikkutyttö, sitten rauhallinen ja pohdiskeleva koululainen, luokkansa priimus, ahkera ja luotettava. Yliopistossa hän valitsi pääaineeksi filosofian, jolta hän odotti vastausta kysymykseen: Mikä on totuus? Mikä ihminen on? Opiskellessaan Göttingenissä hän sai kosketuksen kristinuskoon. Hän valmistui opettajaksi 1915 ja työskenteli ensimmäisen maailmansodan aikana Punaisen Ristin palveluksessa. Fenomenologiaa käsittelevä väitöskirja hyväksyttiin Freiburgissa 1916. Sodan loppuvaiheessa Edith tutustui enemmän kristinuskoon ja perehtyi kristilliseen mystiikkaan, mm. Avilan pyhän Teresan teokseen Sisäinen linna. Kristillinen vakaumus syntyi vuonna 1918, ja 1.1.1922 Edith otti vastaan pyhän kasteen. Ratkaiseva kokemus oli pyhän Teresan elämäkerta, josta hän kertoo: “Otin umpimähkään paksun kirjan hyllystä. Sen nimi oli Pyhän Jeesuksen Teresan elämä. Aloin lukea, ja luin sen saman tien loppuun. Kirjaa sulkiessani sanoin itselleni: ’Tämä on totuus’. Seuraavana päivänä ostin katolisen katekismuksen ja messukirjan. Menin sunnuntaimessuun ja sen jälkeen pappilaan ja pyysin välittömästi kastetta.” Edith oli intohimoinen totuuden etsijä. Pyhän Teresan kirja puhuu Jumalasta totuutena, se “valaisee sielun salaisimpia sopukoita ja antaa järisyttävän kuvan Jumalan armahtavasta rakkaudesta”. Kirkkoon otettaessa Edith oli 30-vuotias. Silloin hän oli löytänyt paikan, “jossa kaikki levottomat sydämet saavat levon ja rauhan”. Kääntymyksestä kertominen varsinkin uskovaiselle äidille oli vaikea tehtävä, sillä äidin mielestä tyttärestä oli tullut luopio, hän oli pettänyt juutalaisen uskonsa. Oli raskasta kirjoittaa kotiin kirjeitä, joista ei saanut käydä ilmi mitään siitä, mikä täytti sydämen. Nämä tuntemukset ovat tuttuja myös suomalaisille, jotka otettiin kirkkoon muutamia vuosikymmeniä sitten. Weimarin tasavallan aikana Saksassa kukoisti katolinen kevät. Luostareita ja papistoa arvostettiin, monet yliopistoihmiset ja kulttuurin edustajat kääntyivät katoliseen uskoon. Suuret teologit Romano Guardini ja Dietrich von Hildebrandt sekä kirjailijat Werner Bergengruen ja Edzard Schaper julkaisivat parhaita teoksiaan, Gertrud von Le Fort kirjoitti ihanat runonsa Hymnen an die Kirche. Useita vuosia Edith toimi suuren luostarikoulun opettajana Speyerin katedraalin vierellä, hänen henkisenä kotinaan oli Beuronin benediktiiniluostari. Hänet kutsuttiin esitelmöimään eri yliopistoihin ja juhlatilaisuuksiin. Tällöin hän usein käsitteli pedagosisia aiheita ja erityisesti tyttöjen kasvatusta. Kasvatuksen tärkein tehtävä oli auttaa lasta lähestymään Jumalaa. Eräässä esitelmässä hän lausui: “Betlehemistä johtaa suora tie Golgatalle, seimeltä ristille... Synnin yössä syttyy Betlehemin tähti, seimestä lähtevä loiste tekee ristin varjon. Valo sammuu pitkänperjantain yössä, mutta se nousee entistä säteilevämmin armon aurinkona ylösnousemuksen aamuna.” Saattoiko hän jo tuolloin aavistaa oman ristintiensä asemia? Jätettyään jäähyväiset perheelle ja ystäville Edith tuli Kölnin karmeliittaluostariin 14.10. 1933. Kauan kaivattu hetki oli koittanut. Hän liittyi kontemplatiiviseen sääntökuntaan, joka omistautui yksin rukoukseen. Luostarissakin hän kirjoitteli ahkerasti ja teki käännöstyötä. Siellä valmiistui myös hänen filosofinen pääteoksensa Endliches und ewiges Sein. Ensimmäiset luostarilupaukset hän antoi keväällä 1935 ja ikuiset lupaukset 21.4.1938. Nyt hän oli Jumalan oma ikuisiksi ajoiksi. Nimekseen hän oli valinnut Teresa Benedicta a Cruce. Hänen kutsumuksensa oli syventyä ristin salaisuuteen. Pian kuitenkin kansallissosialistien toiminta nousi uhkaavana ukkospilvenä taivaanrannalle. Edith joutui yhä suurempaan vaaraan juutalaisen syntyperänsä takia ja pakeni vuodenvaihteessa 1938/1939 Echtin luostariin, joka sijaitsi Hollannissa, melko lähellä Kölniä. Sielläkään hän ei ollut turvassa, sillä juutalaisiin kohdistuva vaino ulottui kaikkialle. Kun Hollannin piispat heinäkuussa 1942 protestoivat jyrkästi juutalaisten pakkosiirtoja vastaan, viranomaiset kostoksi siitä pidättivät välittömästi satoja Hollannin katolilaisia ja lähettivät heidät kuolemanleireille Itä-Eurooppaan. Ensimmäisten joukossa oli sisar Teresa Benedicta ja hänen sisarensa Rosa. Heidät kuljetettiin suoraa päätä Auschwitz-Birkenaun leirille ja surmattiin siellä 9.8.1942. Kukaan ei ole palannut kertomaan heidän viimeisistä hetkistään. - Monet jälkiviisaat ovat sitten syyttäneet paavi Pius XII:ta siitä, ettei hän äänekkäämmin tuominnut keskitysleirejä. On syytä olettaa, että hän säilyttämällä matalamman profiilin onnistui pelastamaan tuhansia tai jopa miljoonia viattomia, jotka muutoin olisivat natsien kostotoimissa menettäneet henkensä. Sisar Teresa Benedicta julistettiin autuaaksi 1.5.1987 ja pyhimykseksi 11.10.1998. Hän oli kuollut marttyyrina katolisen uskonsa tähden. Vihdoin 1.10.1999 paavi julisti hänet Euroopan taivaalliseksi suojelijaksi. Tämä maallistuva ja henkisesti rappeutuva, monien myrskyjen tuivertama maanosa, jolla on ainutkertainen kristillinen perintö, tarvitseekin kipeästi taivaallisia puoltorukoilijoita. Rukoilkoon Euroopan ikoni, pyhä Ristin Teresa Benedicta, tämän maanosan kansojen puolesta. - Mitä paavi lausuikaan muutamia viikkoja sitten? Hän sanoi: “Eurooppa joko on kristillinen - tai sitten se ei enää ole Eurooppa.” Kalevi Vuorela
Dominikaaniveljet suunnittelevat paluuta Suomalainen sääntökuntaelämä saanee uutta väriä, kun dominikaaniveljeskunta tutkii tosimielessä mahdollisuuksia uusien pappien saapumiselle maahamme. Oikeastaan kysymys on vain saarnaajaveljien toiminnan jatkamisesta, sillä viime vuosina kuolleet isät Martti Voutilainen (k. 2001) ja Guy Béthune (k. 2003) olivat dominikaaneja – ja maallikkodominikaaneja maassa on edelleenkin. Historialliset juuret ovat vielä vahvempia. Keskiajalla dominikaanien vaikutus Suomessa oli merkittävää. Paluumahdollisuuksia tutkivat dominikaaniveljet tulevat Ruotsista. Antoine Lévy OP ja Axel Carlberg OP istuvat Studium Catholicumin kappelissa vietetyn messun jälkeen kirjaston pöydän ääressä. Messussa oli läsnä mm. monia maallikkodominikaaneja, ja ruotsiksi vietettyyn messuun toi oman sävynsä se, että pääselebranttina toiminut isä Antoine on tutustunut ruotsin kieleen vasta muutaman viikon ajan, varsinaisten kieliopintojen ollessa vielä edessä – hämmästyttävä suoritus. ”Kävimme täällä viimeksi vuonna 1988, ja nyt katsomme uudelleen, miltä tilanne täällä näyttää. Tämä on apostolinen projekti, jota haluamme jatkaa. Esimerkiksi ruotsalainen monsignore Lars Cavallin on kirjoittanut, että Suomi on dominikaaneille erikoistapaus, koska sääntökunnan juuret ovat täällä syvällä, syvemmällä kuin muualla Pohjolassa”, dominikaaniveljet sanovat. Aluksi kahden veljen voimin
Jos projekti etenee,
siirtyvät Lévy ja Carlberg pääasiassa Suomeen. He toivovat saavansa tukea ja
kolmannenkin veljen Helsinkiin, vaikka ei ainakaan aluksi pysyvästi. Suomeen
tulon yksi tärkeä edellytys on yleisölle avoimen, säännöllisen rukouselämän
toteuttaminen. Siihen tarvittaisiin tukea. Säännöllisen toiminnan tavoite taas on Lévyn ja Carlbergin mukaan tehdä Jumala läsnäolevaksi dominikaanisella tavalla, jonka he määrittelevät sanoilla ”dialog, hospitality, witness” – suomeksi ”vuoropuhelu, vieraanvaraisuus, todistus”. Tarkoitus on käydä vuoropuheluun nimenomaan kulttuurin kanssa. ”Polttavin tarve on nähdäksemme yhteiskunnallisen keskustelun puolella. Olemme kokeneet täällä tiettyä henkistä vastaanottavuutta, joka liittyy sääntökuntamme historialliseen jatkuvuuteen. Tuntuu siltä, että meitä odotetaan”, Carlberg sanoo. Pitkä tie Suomeen Dominikaaniveljistä Antoine Lévyn juuret ovat värikkäät. Filosofiaa opiskellut Lévy kääntyi 23-vuotiaana kristinuskoon. ”Perheeni on juutalainen, mutta olin itse ateisti. Noin 26-28 -vuotiaana liityin sääntökuntaan”, Lévy kertoo. Opinnot jatkuivat teologian alalla Ranskan Lillessä ja Sveitsin Fribourgissa. Erityisesti isä Lévyä kuitenkin kiinnostaa vuoropuhelu ortodoksien kanssa. ”Olen myös elänyt, opettanut ja asunut Venäjällä. Suomi olisi tältäkin kannalta todella mielenkiintoinen maa, idän ja lännen välissä. Ja sääntökunnassahan me kuulumme samaan Pariisin provinssiin.” Axel Carlberg on syntynyt Meksikossa, mutta hänen isänsä on ruotsalainen. Carlberg muutti 13-vuotiaana Kanadaan, jossa hän opiskeli filosofiaa ja uskontotiedettä katolisessa yliopistossa. Siellä Carlberg tapasi dominikaaneja. Hän halusi liittyä heihin, mutta päätti toteuttaa kutsumustaan mieluummin isänpuoleisen sukunsa kotimaassa Ruotsissa. Niinpä Carlberg jatkoi opintojaan Strasbourgissa. Vuodesta 1987 alkaen hän on opettanut Lundin yliopistossa, erikoisalanaan lääketieteen etiikka. Nykyään hän on myös ruotsalaisen katolisen pro life –liikkeen Respektin (www.respektlivet.nu) puheenjohtaja. KATT
|