Uusi vuosi on alkanut, mutta onko mikään muuttunut – muu kuin vuosiluku, tietenkin? Ainakin pyhä isämme jaksaa yhä toivoa, että uusi vuosi osoittautuisi toisenlaiseksi kuin edellinen oli. Toivottavasti paavi ei ole yksin.

Rauhaa maailmaan, ykseyttä perheisiin ja kutsumuksia evankeliumin – ilosanoman – julistamiseksi kaivataan kaikkialla, muttei ehkä vähiten omassa hiippakunnassamme. Näiden kauniiden ja tärkeiden tavoitteiden täyttyminen on kuitenkin kiinni siitä, missä määrin itse kukin edistyy pyhyyden tiellä, kasvaa uskossaan ja oppii – ilman itsekkyyden häivääkään – antamaan anteeksi.

Me kaikki tarvitsemme – koko maailma tarvitsee – tänäkin vuonna rauhaa ja rakkautta. Sen me voimme saavuttaa vain luopumalla itsekkyydestämme ja hyväksymällä Jumalan tahdon omassa elämässämme, omaa elämäämme varten. Sen tunnistamiseksi meidän on polvistuttava rakkaan Isämme eteen ja pyydettävä ohjausta Häneltä, rukoiltava palavin sydämin ja osoitettava alttiutemme kääntymykseen.

Rukous yksin voi tuottaa sen, mitä todella kaipaamme: rauhan ja rakkauden. Etsikäämme niitä tänä vuonna itsellemme ja auttakaamme lähimmäisiämme samassa tehtävässä. Antakaamme – ei, vaan raivatkaamme – niille tilaa sydämessämme, jotta Jumalan valtakunta kasvaisi tässä maassa ja tässä maailmassa, tänäkin vuonna.

Marko Tervaportti

Helsingin piispa Józef Wróbel SCJ on päättänyt korottaa hiippakunnallista tehtävää täyttävät keskukset hiippakunnallisiksi toimistoiksi. Tällöin ne seuraavat sisäisessä hallinnossa hiippakunnan kuuriaa.

Uudet hiippakunnalliset toimistot ovat Hiippakunnan jäsenrekisteri, Katekeettinen keskus, Katolinen tiedotuskeskus ja Hiippakunnan taloustoimisto.

Hiippakunnan jäsenrekisterin uusi osoite on toistaiseksi:

Pyhän Henrikin aukio 1, 00140 Helsinki.

KATT

Paavi Johannes Paavali II päätti vuoden 2003 Pietarinkirkossa juhlallisella Te Deum –rukouksella, johon hän liitti toiveen, että tuleva vuosi toisi maailmaan rauhaa, perheisiin ykseyttä sekä kutsumuksia pappeuteen ja sääntökuntaelämään.

Paavi kannusti uskovia kääntymään rukouksessaan Neitsyt Marian äidilliseen suojelukseen ja pyysi erityisesti, että "perheet vastaisivat aina vain täydellisemmin siihen suunnitelmaan, joka Jumalalla on aina valmiina heitä varten".

Pietarinkirkon aukiolla oli tuhansia pyhiinvaeltajia huolimatta huhuista, joiden mukaan Vatikaania vastaan on suunniteltu terrori-iskuja. Uhan – oli se sitten todellinen tai ei – takia Pietarinkirkon vartiointia on tehostettu huomattavasti joulun ja uuden vuoden ajaksi. Kerrotaan myös, että samasta syystä lentoliikenne Rooman kaupungin yllä on ollut kielletty pyhien ajan.

KATT/VIS/CWNews/Zenit

Det behövs en ny världsordning för att skapa fred i världen, sade påven Johannes Paulus II under en mässa i Peterskyrkan på nyårsdagen, som den katolska kyrkan firar som världsdag för freden.

Efter ett 2003 som dominerats av den USA-ledda alliansens krig i Irak utan FN:s godkännande sade påven att "det blir allt mer uppenbart att det behövs en ny världsordning, som kan ta tillvara erfarenheten och de resultat som har uppnåtts av FN, en världsordning som kan lösa vår tids problem med lösningar som bygger på människans värdighet, allsidig samhällsutveckling, solidaritet mellan rika och fattiga länder och att man delar med sig av resurser och vetenskapliga och tekniska resultat."

Inför 6000 människor i världens största kyrka sade Johannes Paulus II att man måste fostra till fred. Han påminde om ärkebiskop Michael Courtney, påvens diplomatiska sändebud i Burundi, som mördades 29 december. Myndigheterna tror att han dödades av rebeller som vägrar delta i den fredsprocess som skall sätta stopp för en en konflikt som varat i tio år.

"Ärkebiskop Courtney var ett vittne för fredens evangelium... Han dödades tragiskt när han utförde sitt uppdrag för att främja dialog och försoning. Låt oss be för honom och hoppas att hans förebild och offer skall bära frukt för freden i Burundi och i världen," sade påven.

Den 83-årige Johannes Paulus II läste hela sin predikan med stark röst men lät sin statssekreterare fira eukaristin vid altaret medan han själv låg på knä.

Många blev oroliga för påvens hälsa när han besökte Slovakien i september och i samband med hans 25-årsjubileum som påve 16 oktober, då han lät sin medhjälpare läsa sina tal och verkade särskilt kraftlös. I år avstår han från två traditionella ceremonier under jultiden, biskopsvigningen 6 januari och barndopen 11 januari. Men under julens gudstjänster har påven verkat piggare än tidigare under hösten trots sitt rörelsehinder.

KATT/Vatikanradion

58-vuotias irlantilaissyntyinen Eanach Dúinin titulaariarkkipiispa Michael Courtney, apostolinen nuntius Burundissa, ammuttiin autoonsa maanantaina 29.12. Hän kuoli pian sen jälkeen, kun hänet oli toimitettu sairaalaan hätäleikkausta varten, jossa yritettiin poistaa päähän osunutta luotia. Courtney oli vastikään saanut tiedon siirtymisestään nuntiukseksi Kuubaan.

Attentaatti tapahtui lähellä keskiafrikkalaisen Burundin pääkaupunkia Bujumburaa. Maan armeijan tiedottajan mukaan syyllinen attentaattiin on hutujen kansallinen vapautusrintama FNL, joka kuitenkin kieltäytyy ottamasta syytä niskoilleen. Burundissa esiintyy samantyyppisiä heimoriitoja kuin naapurimaassa Ruandassa, jossa viime vuosikymmenellä koettiin julma kansanmurha. Samanlaista tragediaa pelätään nyt Burundissa.

Arkkipiispa Courtney syntyi Nenaghissa Tipperaryn maakunnassa 1945 ja vihittiin papiksi 1968. Ensimmäiset seitsemän vuotta pappeudestaan hän palveli Clonfertin hiippakuntaa. Sen jälkeen hän palasi 1976 jatko-opintojen pariin Roomaan valmistuen kanonisen oikeuden lisensiaatiksi ja moraaliteologian tohtoriksi. Ura jatkui Paavillisen diplomaattiakatemian opinnoilla, joita seurasi ensimmäinen Pyhän istuimen diplomaattikomennus Etelä-Afrikassa 1980. Myöhemmin Michael Courtney toimi myös Zimbabwessa, Senegalissa, Intiassa, Jugoslaviassa, Kuubassa ja Egyptissä. Burundissa hän toimi vuodesta 2000. Arkkipiispa Courtney tunnetaan erityisesti arvokkaasta panoksestaan Pyhän istuimen tehtävissä Euroopan neuvostossa Strassbourgissa.

Vatikaani ilmaisi välittömästi arkkipiispa Courtneyn kuoleman jälkeen suuren järkytyksensä tapahtuneesta: "Heti tapauksesta kuultuaan pyhä isä rukoili tämän hurskaan ja jalon kirkon palvelijan sielun puolesta. Hän kuoli täyttäessään saamaansa vaikeaa tehtävää." Kysymys on ilmeisesti kautta aikojen ensimmäisestä apostolisesta nuntiuksesta, joka on kuollut attentaatin seurauksena.

Vain pari päivää murhenäytelmän jälkeen attentaatista epäilty sissiliike FNL vaati maan piispainkokouksen puheenjohtajaa, arkkipiispa Simon Ntamwanaa lähtemään pois Burundista. Ntamwana oli syyttänyt sissiliikettä nuntiuksen murhasta ja muistuttanut arkkipiispa Courtneyn jatkuvasti vaatineen sissejä luopumaan "sodan tiestä". Hutu-enemmistöisen Burundin hieman yli kuudesta miljoonasta asukkaasta yli 60 prosenttia on katolilaisia.

KATT/Zenit/Kath.net

Kirkon keskushallinto sai uusia johtohenkilöitä, kun paavi Johannes Paavali II nimitti useisiin tärkeisiin Vatikaanin virastoihin uudet sihteerit, jotka käytännössä johtavat viraston jokapäiväistä työskentelyä. Uudet sihteerit on samalla nimitetty piispoiksi.

Katolisen opetuksen kongregaation uusi sihteeri on New Orleansissa sijaitsevan Pyhän Tuomas Akvinolaisen yliopiston rehtorina toiminut kanadalaissyntyinen isä J. Michael Miller CBS, 57, joka on nimitetty Vertaran titulaariarkkipiispaksi. Vuonna 1975 papiksi vihitty Mons. Miller on väitellyt teologiasta Roomassa ja julkaissut useita teologisia kirjoja. Hän on toiminut myös Vatikaanin valtiosihteeristössä.

Paavillisen maallikkojen neuvoston uusi sihteeri on Segermen titulaaripiispaksi nimitetty saksalaissyntyinen mons. Josef Clemens, 56. Hän on väitellyt teologian tohtoriksi Roomassa, missä hänet on vihitty papiksi 1975. Mons. Clemens on toiminut vuodesta 1984 Uskonopin kongregaatiossa ja erityisesti kardinaali Joseph Ratzingerin yksityissihteerinä sekä viime vuodesta Sääntökuntien ja apostolisen yhteisöelämän kongregaation alisihteerinä.

Paavillisen tiedotusvälineiden neuvoston sihteeriksi on nimitetty mons. Renato Boccardo, 51, josta tulee Acquapendenten titulaaripiispa. Kanonisen oikeustieteen ja teologian tohtori Boccardo vihittiin papiksi 1977, minkä jälkeen hän palveli Vatikaanin diplomatiassa. Hän on toiminut myös yhtenä paavin seremoniamestareista sekä vastannut nuorisotyöstä Paavillisen maallikkojen neuvoston alaisuudessa. Viime vuosina mons. Boccardo on vastannut paavin matkoista eri puolilla maailmaa, mikä tulee kuulumaan edelleenkin hänen tehtäviinsä.

Tärkeimmän kirkollisen oikeuden, Apostolisen signatuurin ylimmän oikeusistuimen, uusi sihteeri on isä Velasio De Paolis CS, 68, joka on nimitetty Telepten titulaaripiispaksi. Professori De Paolis on tunnetuimpia kanonisen oikeustieteen asiantuntijoita. Hän on toiminut viime vuosina mm. professorina ja dekaanina Paavillisessa Urbaniana-yliopistossa sekä Paavillisessa Gregoriaanisessa yliopistossa.

KATT/VIS

Perinteiseen tapaan YLE:n TV2:ssa näytetyt jouluyön messu Pietarinkirkosta ja joulupäivän Urbi et Orbi -tervehdys Pietarinkirkon aukiolta keräsivät vankat katsojaluvut.

YLE:n tutkimusosaston keräämien tietojen mukaan katsojaluvut olivat seuraavat: jouluyönä paavinmessua seurasi 61.000 katsojaa ja joulupäivän tervehdystä seurasi peräti 189.000 katsojaa.

Molempia lähetyksiä selosti YLE:n studiolta yleisvikaari isä Tuomo T. Vimpari.

KATT

Påven gav 20 december klartecken för saligförklaringen av en tysk biskop som kämpade mot nazismen, Österrikes siste kejsare och en italiensk kvinna som offrade sitt liv för att rädda det barn hon skulle föda.

Under ett sammanträde med kongregationen för helgonförklaringar i påvepalatsen på lördagsförmiddagen godkände påven Johannes Paulus II ett dekret som banar vägen för fyra kanoniseringar, som är det sista steget i en helgförklaring och sju saligförklaringar, som är det näst sista steget. Samtidigt slogs det fast att sju personer hade vad som kallas hjältemodiga dygder, vilket är ett tidigare steg i helgonförklaringsprocessen.

Bland de fyra som nu kan kanoniseras finns italienskan Gianna Beretta Molla, som dog 1962 när hon valde att offra sitt eget liv för att rädda det barn hon skulle föda.

Bland de sju personer som kan saligförklaras finns den österrikiske kejsaren Karl I, brorson till kejsar Frans Josef, som blev kejsare 1916. Under det första världskriget strävade han för fred och avgick 1918 vid en revolution. 1922. Han tillbringade sin sista tid i exil på ön Madeira, där han avled.

Bland de sju personer som nu förklaras ha haft "hjältemodiga dygder" och som alltså har levt ett fullödigt kristet liv finns biskopen i Münster i Tyskland Clemens August von Galen, som kämpade öppet mot nazismen och dog 1946.

En saligförklaring innebär att en person kan vördas som helgon lokalt i ett stift eller i en orden, medan kanoniseringen utsträcker denna vördnad till den katolska kyrkan i hela världen. För en saligförklaring krävs ett att ett mirakel har inträffat efter att någon bett om en avlidens förbön. Det handlar ofta om ett oförklarigt tillfrisknande. För den avslutande kanoniseringen krävs ytterligare ett mirakel. Den nuvarande påven förenklade 1984 helgonförklaringsprocesserna och minskade antalet mirakel som krävs för en helgonförklaring. Det gör att processerna går fortare. När en helgonförklaringsprocess når så långt brukar det inte vara någon brist på mirakel som tillskrivs det nya helgonet. Problemet är att det går åt både tid och pengar för att dokumentera dessa mirakel så noggrant som krävs.

KATT/Vatikanradion

Yhdysvaltalaisen Phoenixin vasta virkaanastunut piispa Thomas J. Olmsted suoritti ensimmäisen ei-liturgisen esiintymisensä uudessa hiippakunnassaan viettämällä jouluaattoillan paikallisen aborttiklinikan edessä rukoillen yhdessä 200 elämänpuolustajan kanssa.

Piispa Olmsted korosti antamassaan haastattelussa, ettei kysymyksessä ole protesti, vaan pelkkä rukous: "Olen täällä rukoillakseni, en protestoidakseni. Olen täällä rukoillakseni äitien ja syntymättömien lasten puolesta, erityisesti niiden, jotka elävät vaikeissa tilanteissa, jotta he saisivat sen avun, jota he tarvitsevat."

Hänen mukaansa aborttiklinikka on todellinen "Golgata, sillä siellä kuolee syytön uhri". Piispa Olmstedin mukaan on hänen velvollisuutensa piispana "esittää kirkon opetusta ja välittää ilosanomaa elämästä".

KATT/kath.net

Kaikille uskoville osoittamassaan apostolisessa kirjeessa Rosarium Virginis Marie pyhä isä Johannes Paavali II julisti vuoden 2003 – tai tarkemmin sanoen ajanjakson vuoden 2002 lokakuusta aina seuraavan vuoden lokakuuhun – erityiseksi ruusukon vuodeksi. Samaisessa kirjeessään hän esitteli ruusukkorukousta varten uusien salaisuuksien sarjan, nimittain valoisat salaisuudet tai hiukan toisin ilmaisten valon salaisuudet. Tuo valo tarkoittaa juuri Kristuksen valoa – Lumen Christi, niin kuin pyhän pääsiäisyön vigiliassa laulamme.

Kirjeessaan Rosarium Virginis Mariae pyhä isä itse kertoo ruusukon uusien salaisuuksien luonteesta seuraavaa: Ruusukon kristologisen ulottovuuden kehittämiseksi olisi soveliasta täydentää sitä niin, että se käsittäisi myös Kristuksen julkisen elämän salaisuuksia kasteen ja kärsimyksen väliltä. Näissä salaisuuksissa voimme katsella Kristuksen persoonan tärkeitä ominaisuuksia Jumalan lopullisena ilmoittajana. Paavimme korostaa, että tämän täydennyksen käyttöönotto on täysin yksittäisten uskovien ja yhteisöjen vapaan harkinnan varassa, se ei ole millään tapaa velvoittava. Hän myös toteaa, ettei uusien salaisuuksien täydennyksellä ole millään tapaa tarkoitus vahingoittaa perinteistä ruusukkorukouksen muotoa.

Uudet salaisuudet ovat: 1. Jeesuksen kaste Jordanissa, 2. Jeesuksen itsensä ilmaiseminen Kaanan häissä, 3. Jumalan valtakunnan julistaminen ja kutsu kääntymykseen, 4. Jeesuksen kirkastuminen sekä 5. eukaristian asettaminen.

Näissä salaisuuksissa Kaanaa lukuun ottamatta Marian läsnäolo jää kätketyksi taustalle. Kuitenkin hänen sanansa Kaanassa „Mitä hän teille sanookin, tehkää se" (Joh. 2:5) antavat mariaanisen taustan kaikille näille uusille valon salaisuuksille. Senpä takia aloitamme mietiskelymme juuri Kaanan häistä.

Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: "Heillä ei ole viiniä." Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut." Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se." Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: "Täyttäkää astiat vedellä", ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: "Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle", ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti." Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen. Joh. 2:1-11

Kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Kolmantena päivänä – se ei ole sattumaa. Kolmantena päivänä häät Kaanassa – kolmantena päivänä Jeesus nousi kuolleista. Kaanan häät – ylösnousemus. Se, mitä tässä hääjuhlassa tapahtui, on esikuva Herran ylösnousemukselle, johdantoa ja valmistusta sen ymmärtämiseksi. Evankeliumeissa Kristuksen valo kirkastuu kirkastumistaan aina ylösnousemuksen täydelliseen voittoon saakka.

Avaimia tähän salaisuuteen ovat sanat: „Minun aikani ei ole vielä tullut" (Joh. 2:4) sekä "Hän ilmaisi kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen" (Joh. 2:11).

1) Tarkastelkaamme Jeesuksen sanoja omalle äidilleen: „Anna minun olla, nainen".

· Kuinka odottamattomat ovatkaan nämä sanat: ne ovat merkki etäisyydestä, mutta eivät toki täydellisestä hylkäämisestä.

· Nämä sanat, ja erityisesti odottamaton puhuttelu „nainen", osoittavat, että tästä hetkestä alkaen Jeesuksen ja hänen äitinsä välillä vallitsee uusi suhde: ei enää ja toisaalta ei vielä.

· Ei enää: tämän kohtaamisen ja näiden sanojen torjuva etäisyys kertovat, ettei enää vallitse pelkästaan yksityinen suhde äidin ja pojan välillä – Jeesus on aloittanut julkisen toimintansa koko maailman ja kaikkien ihmisten Vapahtajana, mutta myös Maria valmistautuu tehtäväänsä koko kirkon äitinä.

· Ei vielä: „Minun aikani ei ole vielä tullut". Jeesus ei ole vielä perustanut kirkkoansa – eikä Jumalan valtakuntaa – maan päälle.

· Kun Jeesus pitkänäperjantaina perusti pyhän kirkkonsa, Neitsyt Maria sai uuden aseman ja uuden tehtävän: olla ennen kaikkea kirkon äiti.

2) Ilmoituksen, jonka Isä suoraan antoi Kristuksesta hänen kasteessaan Jordanilla, kuulemme Kaanassa Marian huulilta: „Mitä hän teille sanookin, tehkää se."

3) Neitsyt Maria on Jumalan Sanan ihminen: hän kuunteli sitä ja oli sille uskollinen. Jumalan Sana oli hänelle kylliksi.

Mikko Salo SCJ

Rakkaat seurakuntalaiset!

Kun kuuntelemme kuvausta Jeesuksen syntymästä, saatamme pitää sitä vain tavallisena kertomuksena. Mutta jos pysähdymme mietiskelemään tätä tekstiä, voimme löytää siitä useita ulottuvuuksia.

Todellisuudessa jokaisella lauseella, jopa jokaisella sanalla on siinä oma merkityksensä.

Koko kertomus Kristuksen syntymästä kuvaa Jumalan ja ihmisten välistä suhdetta. Voimme löytää siitä myös uskonnollisen elämän nykytodellisuuden: yhä edelleen Kristuksen syntymään liittyvät tapahtumat tulevat todeksi ihmisten elämässä.

Luemme evankeliumista kuinka Maria "pani poikansa seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa" (Lk 2:7). Muutama jae myöhemmin kerrotaan paimenista, joita enkelit kutsuivat ja kuinka he löysivät Marian, Joosefin ja seimessä makaavan lapsen. Vähän myöhemmin ilmaantuvat Jeesuksen luokse myös itämaan tietäjät (Mt 2:1-2).

Tässä kuvauksessa näemme yhden puolen niistä, jotka Jeesus on kutsunut. Maria, Joosef, paimenet ja tietäjät ovat kokoontuneet hänen luokseen. He ovat kiinteässä yhteydessä häneen. He muodostavat hänen ympärillään oikean perheen. Jeesus itse kokoaa heidät yhteen. Hän innoittaa heitä yhteiseen toimintaan. Hänen valonsa valaisee heitä. He ylistävät häntä yhdessä ja voivat näin kokea suurta iloa ja rauhaa (Lk 2:14).

Aivan toisenlainen tilanne näytti vallitsevan majatalossa. Se oli täynnä ihmisiä eikä siellä ollut tilaa Marialle. Siellä ei merkinnyt mitään se, että hän oli lähellä synnytystä. Majatalon ihmiset eivät kokeneet Jeesuksen syntymää. Heille tuo yö oli kuin mikä tahansa yö. He eivät tulleet Jeesuksen luo kunnioittamaan häntä. He pysyivät toisilleen tuntemattomina, niin kuin oman aikammekin hotellivieraat usein tekevät. He eivät muodostaneet yhdessä perhettä. He olivat kaikki saman katon alla, mutta majatalo merkitsi heille kuitenkin yksinäisyyttä.

Nämä kaksi tapahtumaa voivat toteutua monin eri tavoin. Ne voivat myös kärjistyä äärimmilleen. Joulun juhla näyttää meille selkeästi, mitä Jeesus Kristus merkitsee ihmisille. Hänen luokseen kokoontuneet kokevat rakkautta ja iloa. Hän itse on heidän keskellään. Monet heistä luopuvat omasta elämästään elääkseen rakkaudessa muita varten. He saattavat olla omistautuneita laupeuden teoille tai lähetystyölle. Monet luopuvat myös oman perheen perustamisesta ollakseen vapaita avioliiton velvollisuuksista ja voidakseen siten elää muita rakkaudessa palvellen.

Täysin erilainen on sellainen todellisuus, jossa ei ole tilaa Jumalalle. Missä Jumalalle ei ole tilaa, siellä ei usein ole todellista tilaa myöskään muille ihmisille. Se on usein elämää vain itseä varten, se on usein välinpitämättömyyttä muita kohtaan. Toista ihmistä ei nähdä veljenä tai sisarena eikä koko yhteisöä perheenä. Toisesta tulee helposti muukalainen, virkailija, kilpailija, numero rekisterissä tai suorastaan vihollinen.

Rakkaat sisaret ja veljet! Niin kuin elämästä, jonka keskuksena on Jeesus Kristus, voi tulla aito kuva taivaallisesta elämästä, voi myös elämästä, jonka keskuksena Jeesus Kristus ei ole, tulla kuva elämästä helvetissä. Sillä sellaista elämä on ilman veljellistä yhteyttä, ilman rakkautta ja solidaarisuutta. Jeesus kuvaa helvettiä evankeliumissa: Se on kuin pätsi, jossa itketään ja kiristellään hampaita. (esim. Mt 13:42) Siellä ihmisten välillä ei ole siis mitään onnea, rakkautta tai minkäänlaista ystävyyttä. On vain vihaa.

Kerran kuulin Roomassa henkilökohtaisesti yhden kardinaalin kertovan seuraavan tositarinan: Tunnetun eksorkistin luokse tuotiin tyttö, jotta hän vapautuisi demonin vallasta. Eksorkisti halusi ensin varmistua, että tyttö todella oli riivattu eikä vain kärsinyt psyykkisestä sairaudesta. Hän asetti tytölle vaikean kysymyksen: "Mistä helvettiin tuomitut ihmiset keskustelevat?" Tyttö vastasi: "He eivät keskustele lainkaan. Helvetti on absoluuttinen yksinäisyys!" Tämä vastaus on teologisesti aivan oikea. Yksinäisyys ei tässä tarkoita sitä, että tuomitut jäisivät aivan yksin. Se tarkoittaa sitä, että jokainen on yksin, koska hän vihaa kaikkia muita, jopa itseään Jumalaa! Todellisuudessa siellä, missä ei ole Jumalaa, ei voi olla rakkautta ja yhteyttä. Siellä vallitsee vain viha.

Rakkaat sisaret ja veljet! Kerroin tuosta kauheasta todellisuudesta osoittaakseni sen kontrastin, mitä Jeesuksen Kristuksen syntymä merkitsee ihmiskunnalle - ja mitä se kertoo erityisesti niille, jotka haluavat ottaa sen vakavasti ja elää evankeliumin mukaan.

Kristuksen tulo merkitsee aivan samaa meille kuin mitä se merkitsi ensimmäisille todistajille aikanaan seimen äärellä. Se merkitsee suurta iloa, rauhaa ja yhteenkuuluvuutta rakkaudessa. Aivan samaa merkitsee Kristuksen pelastustyö, jonka hän on täyttänyt. Pelastus tarkoittaa sovitusta ja yhteyttä Jumalan kanssa - jo tässä maanpäällisessä elämässä. Ja tämä yhteys tuo meille todellisen onnen, rauhan ja rakkauden, vaikka me toisinaan kärsimme ja joudumme ponnistelemaan läpi vaikeuksien. Monet ihmiset kokevat tätä todellista onnea, rauhaa ja rakkautta, kun he elävät syvästi sitoutuneina Jeesukseen Kristukseen.

Mutta niin kuin kaiken hyvän kautta, voi Jeesus Kristus puhua meille myös tuskallisten kokemusten kautta. Hän kutsuu luokseen: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." (Mt 11:28-30)

Rakkaat sisaret ja veljet! Tänään, kun toivotamme toisillemme hyvää joulua, haluan toivottaa teille kaikille ja myös perheillenne rakkauden yhteyttä Jumalan ja lähimmäisten kanssa. Olkoon Jeesus Kristus jatkuvasti läsnä jokapäiväisessä arjessanne armonsa, ilonsa ja rauhansa kanssa. Aamen.

+Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa

Keskuksen entisen johtajan vetäytyminen keskuksen johdosta ja epäilemättä aikaisempaa kiinteämmin kotimaisemiin Valkeakoskelle muuttavat toki kuvioita myös keskuksessa. Vaikka Katekeettisen keskuksen organisaatio jo ennakoikin tulevaa, se ei ainakaan aluksi vaikuta työnjakoon juuri lainkaan. Hallinnollisia asioita kaatuu nyt uuden johtajan, Irene Álvarezin vastuulle, mutta Marjatta Jaanu-Schröder jatkaa opetusasioista vastaavana johtajana, tavoitteenaan saada oppimateriaaleihin ja opettajakoulutukseen liittyvät asiat kuntoon.

Marjatta aloitti katekeettisen keskuksen johtajana lähes 25 vuotta sitten. Aluksi hän hoiti keskuksen toimintaa yksin. Maiju Tuominen tuli pian muutamaksi päiväksi viikossa hoitamaan vahamonistusta, ja keskuksen muutettua Vartioharjuun hän kuului kalustoon jo kokopäiväisenä.

Toiminnan volyymi on kasvanut hurjasti. Sen alkaessa katolilaisia oli 3300, nyt reippaasti yli 8000. Opetettavia on suhteessa vielä paljon enemmän. Ensinnäkin lapsia on nyt suhteessa entistä enemmän, ja toisaalta lainsäädäntö on luonut myös katoliselle uskonnonopetukselle aivan uuden tilanteen, joka on syntynyt jopa hieman yllättäen.

Aluksi Marjatta Jaanu-Schröderin tehtävä oli panna piispa Paul Verschurenin pyynnöstä lauantaikurssi toimimaan - sen ohella, että hän hoiti muun ohella Saksalaisen koulun katolisen uskonnon tunnit 22 vuoden ajan. Juuri näihin aikoihin ilmestyi ensimmäinen yhteispohjoismainen katekismus, ns. Kanadalainen sarja. Yhteispohjoismainen oppimateriaalin valmistusprosessi oli näin alkanut, mutta Marjatta teki itse kanadalaiselta pohjalta opettajan oppaan, vanhempien kirjat ja lapsille tehtävät. Se oli kaikki uutta materiaalia, josta kaikki ei ollut edes painettua.

"Aloitin jo silloin käytännön, jonka mukaan kaikkien opettajien kanssa käydään etukäteen läpi se, mikä opetetaan. Se oli työläs prosessi saada pyörimään", Marjatta kertoo.

"Suomalaisille kouluille alettiin tehdä omia opetussuunnitelmia, tein suunnitelmat ja piispa hyväksyi ne. Sen jälkeen ne lähetettiin kouluhallitukseen. ja ne hyväksyttiin ja toimitettiin kuntiin vuonna 1986. Se oli ensimmäinen kerta, kun katolinen uskonto oli virallisesti määritelty oppiaine."

Koulussa piti kuitenkin olla viisi katolista oppilasta, jotta opetus olisi järjestetty - yleensä heitä ei ollut kuin muutama. Opetusta oli aluksi Saksalaisessa koulussa, sitten myös Ranskalaisessa koulussa jossa toimi Riitta Laukama. Opetus levisi Itä-Helsinkiin. 1980-luvulla tuli ursuliinisisar Eugenia mukaan opettajakuntaan.

1990-luvulla on opetussuunnitelmia jälleen uusittu, kuten kaikissa muissakin oppiaineissa. Nykyinen laki takaa katolisen uskonnonopetuksen, jos opetuksen järjestäjällä (eli yleensä kunnalla) on kolme oppilasta, joiden vanhemmat haluavat opetusta.

Päätoimisia kiertäviä uskonnonopettajia on nykyään kuusi, lisäksi useita sivutoimisia kiertäviä opettajia ja muutama luokanopettaja, joka opettaa omassa koulussaan katolista uskontoa. Seurakuntien lauantaikurssiopettajat ovat vapaaehtoisia, kiertävät opettajat sensijaan ovat kunnan tai koulun palveluksessa. Määrä kasvaa yhä jatkuvasti.

"Vuosi-ikäluokka oli Helsingin seurakuntien alueella suuruudeltaan aluksi 30, joista opetukseen tuli 20. Nyt tällä hetkellä kouluopetuksessa on yli 500 oppilasta ja lauantaikurssillakin 100. Toiminta on laajentunut todella paljon."

Lauantaikurssiopetus on tarkoitettu niille, joille ei nykylainkaan puitteissa järjesty kouluopetusta. Kunnassa ei esimerkiksi ole kolmea katolista oppilasta tai kiertävät opettajat eivät pysty pitämään tunteja.

Opetusmateriaalin suhteen on menossa hyvin suuri uudistus. Yhteispohjoismaisena työnä tehdyt ala-asteen kuusi kirjaa on myyty loppuun ja ne on korvattu englanninkielisellä materiaalilla. Yläasteen materiaali on omatekoista ja toistaiseksi käytössä. Kun uudet opetussuunnitelmat ja opetuksen perusteet on saatu uusittua, materiaali sekä peruskoulua että lukiota varten tehdään itse. Oppimateriaaleja valmistetaan kolmessa työryhmässä, joissa kussakin on mukana opettaja, yksi opettava sisar ja teologisena asiantuntijana pappi.

"Tämä on myös minun päätyöni neljän eläkettä edeltävän vuoteni ajan", Marjatta sanoo.

Toisena suurena asiana omalla kohdallaan hän pitää jatkossa opettajien koulutuksen kehittämistä. Se sisältää koulutukseen liittyvän kurssituksen koordinoimista yliopiston ja seurakuntien kanssa, mutta myös suoraa opettajan ohjausta varsinkin niille, jotka eivät itse ole opetuksen ammattilaisia. Minkä Valkeakoskelle muutto on tuonut matkaa lisää Helsinkiin, sen se on lyhentänyt Tampereen suuntaan, mikä näkyy vierailuina Tampereella ja muissakin seurakunnissa ohjauksen käynnistämiseksi.

"Paljon muuta en aio tehdäkään", Marjatta nauraa. Hän listaa paikkoja, joilta on tehnyt tilaa muille, ilman haikeutta.

"Olen luopunut ekumeenisesta neuvostosta – piispa kyllä halusi minut teologiseen dialogiin, mutta se ei olekaan niin suuritöinen – sekä kaikenlaisesta muusta, jossa olen ollut vierailijana ja asiantuntijana. Jopa vapaaehtoistyöstä olen vähentänyt."

Tehtävien karsiminen kuulostaa useaan kertaan mietityltä:

"Tällä tavalla jaksan vielä osallistua kirkon toimintaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että olisin luopunut kaikesta toiminnasta. Olen ollut yhtä perää vetovastuussa kohta 25 vuotta ja melko uupunut."

Resursseista tai pikemminkin niiden puutteesta johtuen on katekeettisen keskuksen johtaja ollut sen keskeinen toimija. Marjatta korostaa kuitenkin, että takana on ollut monenkin ihmisen tuki. Aina 1980-luvun alusta saakka keskuksella on ollut katekeettinen neuvottelukunta. Vaikka sen rooli on ollut neuvoa-antava, se on ollut eräs kehityksen avaintekijöitä tarjotessaan suoran yhteyden seurakuntien arkeen.

Ratkaisevan tärkeitä henkilöitä ovat olleet piispa Verschuren sekä tiedotuskeskuksen johtajana ja Fidesin päätoimittajana toiminut yleisvikaari isä Jaac Reinders SCJ, jonka rooli neuvonantajana varsinkin oppikirjojen tekovaiheessa oli tärkeä. Mukana oli myös ursuliinisisar Ursula sekä myöhemmin muut ursuliinisisaret. Isä Jan Aarts SCJ toimi aluksi opettajana ja keskuksen neuvottelukunnassa. Hän ja isä Reinders olivat keskukselle jatkuvasti tärkeitä työtovereita.

Nyttemmin katekeettisella keskuksella on neuvottelukunnan lisäksi johtokunta, jonka piispa Verschuren ehti perustaa. Hän halusi olla tukemassa keskusta ja tuli siksi itse johtokunnan puheenjohtajaksi.

Nyt katekeettinen keskus on jälleen osaksi uudessa tilanteessa. Sen johtajaksi siirtynyt Irene Álvarez oli aikaisemmin opetuskoordinaattori, ja "hoitaa jatkossakin kaiken mahdollisen, entiseen tapaan". Hänelle siirtyy myös hallinnollinen puoli, ekumeenisen neuvoston kasvatusasiain jaoston jäsenyys ja monimuotoinen ekumeeninen yhteydenpito ortodoksisiin ja luterilaisiin opettajiin sekä opetusviranomaisiin ja opettajainkoulutuslaitokseen henkilö- että organisaatiotasolla.

"Suurin piirtein ottaen työnjako säilyy kuitenkin ennallaan. Yritän olla lastaamatta Irenelle kerralla koko kuormaa, mutta näiden linjausten mukaan tulemme toimimaan", Marjatta sanoo.

Omat työt siis hellittävät ainakin jossain määrin. Tai miten sen nyt ottaa: puitteet kyllä vaihtuvat pikkuhiljaa, mutta mielenkiinnon kohteet eivät tunnu ensi hätään loppuvan kesken.

"Luen joka ikinen päivä tieto- tai kaunokirjallisuutta, vaikka en jaksaisi lukea kuin varttitunnin illalla – ja viime aikoina olen taas alkanut jaksaa."

"Teen lisäksi vapaaehtoistyötä Emmauksessa. Vaikka oma työ olisi miten rasittavaa, pidän ne erillään. Olen parinkymmenen vuoden ajan hoitanut Indonesia-projektia, jonka yhteistyökumppanit ovat Jaavalla sijaitseva lastenkoti ja sosiaalityöprojekti."

Muistuu mieleen sekin kerta, kun liika oli olla liikaa.

"Olin vuonna 1990 lähellä loppuun palamista. Silloin dominikaani-isä Martti Voutilainen ehdotti että alkaisin kutoa mattoja. Se oli kuulemma monelle hyvää stressilääkettä. Menin kotiin ja kysyin mieheltäni, että pitääkö minun vielä sitäkin alkaa tehdä, ja mies vastasi kysymällä, mitä itse sitten haluaisin tehdä."

Vastaus oli opiskelu. Vapaa-ajan täyttivät indonesiankielen kurssi ja uskontotieteen opintojen jatkaminen Jaavan perinteisten uskontojen ja kesken jääneen lisensiaattityön puitteissa. Opintojen sivutuotteena syntyi alun perin vain opiskelijakäyttöön tarkoitettu indonesiankielen sanakirja.

"Sanakirjan teko olikin tavattoman hyvää stressinhoitoa! Nuoret opiskelijat ihmettelivät opiskeluintoani. Minähän en kuitenkaan tarvinnut tutkintoa mihinkään, joten tein sitä aivan omasta halustani. Ja olen yleisestikin kiinnostunut uskonnoista, vaikka olen ollut nuoruudestani asti sydämestäni katolilainen. Se on sekä hengellisesti että kulttuurisesti hyvin avartavaa!"

Seuraavien vuosien tavoite kuitenkin saattaa kesken olevat, lähinnä oppimateriaaleihin ja opettajiin liittyvät asiat kuntoon niin, että siitä voidaan jatkaa rauhallisesti eikä päälle kaatuvia asioita ole.

"Kun neljän vuoden kuluttua lähden näistä ympyröistä kokonaan, silloin muuttuu monikin asia. Nämä eivät kuitenkaan saa olla henkilökysymyksiä. Minä olen tehnyt asioita omalla tavallani, ja muut tekevät omallaan."

Ja mitä on vuorossa neljän vuoden jälkeen, kun aikaa vapautuu toden teolla? Indonesia?

"Minulla on jo idea!" Marjatta Jaanu-Schröder nauraa.

"Otan yhteyttä Valkeakosken kansanopistoon ja tarjoan kursseja Indonesiasta ja katolisesta kirkosta. Harrastan muutenkin kääntämistä, ja odottamassa on paljon rakkaita töitä, joita jatkan, jos olen terve ja hengissä."

Marjatta Jaanu-Schröder on huomannut yhden yllättävän iän mukanaan tuoman ilmiön.

"On hirveän kivaa olla aikuisten kanssa tekemisissä! En halua, että tämä käsitetään väärin. Toiminta lasten kanssa on ollut sekin hyvin antoisaa enkä ole siihen edes kyllästynyt, mutta olen alkanut ymmärtää, miksi opettajien eläkeikä on pidetty melko alhaisena: jossain vaiheessa haluaa alkaa ajatella asioita aikuisten tasolla."

"Minua on pyydetty pitämään luentoja ikäihmisten kursseille, ja se tuntuu läheiseltä!"

Lasten opettamisen tekee sekä antoisaksi että vaativaksi se, että se on vuorovaikutusta ja jakamista. Se on yhtä aikaa kuluttavaa ja rikasta työtä. Opettamisen työväline on opettajan persoona, joka vuorovaikutuksessa onnistuessaan voi jakaa tietoa ja elämänkokemusta.

"Opetustapahtuma muodostaa yhden kokonaisuuden. Siihen ei ole kaavoja."

"Tiedollinen opettaja ei vielä ole kasvattaja. Opettajan tehtävä onkin auttaa oppilasta kasvamaan siksi ihmiseksi, joksi Jumala on hänet tarkoittanut – ei siksi ihmiseksi, joksi vanhemmat tai muut hänet haluavat. Kasvattaminen on kasvamaan auttamista."

Toinen juttu on Marjatan mukaan se, että lasten ja nuorten kanssa toimimista kaikki arvostavat, tai ainakin sanovat arvostavansa. Ajatus on, että heidän kanssaan toimivat tyytyvät vähään.

"Mitään gloriaa siinä ei ole, siinä vähän niinkuin kuuluukin uurastaa. Mutta minä olen kyllä tehnyt sitä mielelläni."

Vielä yksi kysymys. Miten valkeakoskelaistytöstä tuli katolilainen umpiluterilaisessa ajassa ja ympäristössä?

"Lukemalla. Keskikouluaikana oli Valkeakosken kirjastossa paljon katoliseen maailmaan sijoittuvia romaaneja. Totesin, että minähän kuulun siihen maailmaan."

"Keskikoulun viimeisellä luokalla luin Lutherin kirjan ’Sidottu ratkaisuvalta’. Luther kommentoi siinä Erasmus Rotterdamilaista, ja minä olin sitä mieltä että Erasmus jäi siinä voitolle."

Lähetysseuran ylioppilaskodin sijainti Helsingin Tähtitorninmäellä osoittautui mainioksi.

"Vuodesta 1962 alkaen kävin arkiaamuisin messussa Henrikinkirkossa – ja sunnuntaisin aluksi luterilaisessa jumalanpalveluksessa. Vuosien mittaan sekin vaihtui sunnuntaimessuksi. Pitkitin lopullista ratkaisua, koska halusin olla siitä varma", Marjatta kertoo.

"Istuin viimeistä kertaa Lyypekin luterilaisessa tuomiokirkossa, kun päätin lähteä kesken pois. Se oli kuollut tilaisuus, ja ajattelin että nyt ei enää. Menin isä Brügemannin pakeille ja vuoden keskustelujen jälkeen minut otettiin kirkkoon."

Katekeettinen keskuksen vasta parikymmenvuotinen taival on ollut liikkuvaista. Se toimi aluksi Marian seurakunnan kellarissa, sittemmin piispantalon vierashuoneessa. Vuonna 1980 keskus siirtyi silloiselle Hernesaarenkadulle (nyk. Speranskintie) entiseen Caritaksen vanhainkodin huoneeseen. Sieltäkin tuli lähtö.

"Kaupunki tarkasti taloja. Sitten yllättäen ei toisessa kerroksessa saanutkaan pitää toimistoa."

Tämänkin jälkeen katekeettinen keskus on viettänyt kiertolaiselämää vuokralaisena mm. Vartioharjussa ja Martinlaaksossa - eli valtavan kaukana kaikesta. Martinlaaksoon muutto oli sentään henkilökunnan kannalta järkevä, sillä Marjatta Jaanu-Schröder asui sillä puolella Vantaata. Silti käytännön ongelmat olivat juuri sitä, mitä saattaa olettaakin.

"Kaukaa oli hyvin työlästä hoitaa asioita. Kun keskuksen vetämä lauantaikurssi pidettiin Englantilaisella koululla, sieltä ei saatu varastotilaa, joten kaikki jouduttiin aina kuljettamaan sinne ja takaisin. Myös opettajien käynnit keskuksessa olivat työläitä", Marjatta Jaanu-Schröder muistelee.

Tilanne järkevöityi huomattavasti, kun englantilaisen koulun lastentarha siirtyi Marian seurakunnan alakerrasta toisiin tiloihin ja keskus siirtyi jälleen sinne. Nykyisiin tiloihin Meilahden Kuusitielle päästiin muutaman vuoden kuluttua, kun kirkon toimintaa sponsoroiva Bonifatius-Werk totesi Marian seurakunnassa sijainneet tilat keskukselle liian pieniksi ja hankki vuonna 1998 sitä varten hiippakunnalle omat tilat Meilahteen.

Olli Orkoneva

Ainakin 29 katolista lähetystyöntekijää tapettiin vuonna 2003 – eikä lista ole edes täydellinen.

Vatikaanin lähetysuutistoimisto Fides, joka toimii Paavillisen kansojen evankelioimisen kongregaation alaisuudessa, on julkaissut luettelon vuoden 2003 aikana toimessaan surmatuista kirkon lähetystyöntekijöistä. Joukossa on maallikoita ja yksi arkkipiispa.

Viime vuonna kuolleiden lähetystyöntekijöiden määrä, jonka todellisuudessa uskotaan olevan vieläkin suurempi, on neljä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Toisaalta se on neljä vähemmän kuin vuonna 2001. Kongregaatiossa todetaan kuitenkin, että uskonsa puolesta kuolleita katolilaisia on toki enemmän kuin luetteloidut 29 tapausta.

Listalla on mainittu neljän maallikon, 20 papin, yhden sääntökuntalaisen ja kolmen seminaristin nimet. Kuusi heistä kuoli Kolumbiassa, joka jälleen osoittautui kaikkein vaarallisimmaksi maaksi lähetystyön kannalta. Latinalaiseen Amerikkaan sijoittuu myös neljä muutakin kuolemantapausta.

Afrikka oli maanosista kuitenkin kaikkein vaarallisin. Siellä kuoli kaikkiaan 17 lähetystyöntekijää, joista viimeisin, Pyhän istuimen nuntius Burundissa juuri ennen uutta vuotta (ks. uutinen s. 3). Vaarallisin yksittäinen maa Afrikassa oli Uganda kuudella uhrillaan. Aasia sai tililleen kaksi kuollutta.

Fides-uutistoimiston luettelo marttyyreinä kuolleista:

Kongolainen isä Dieudonné Mvuezolo-Tovo, Basin maakunnan koulukoordinaattori, ammuttiin kuoliaaksi Kolumbiassa 11. maaliskuuta

Kolumbialainen isä Nelson Gómez Bejarano, 52, Ihmeitätekevän medaljongin pyhäkön rehtori, surmattiin Kolumbiassa 22. maaliskuuta

Kenialainen isä Martin Macharia Njoroge, 34, kuoli nairobilaisessa sairaalassa Keniassa 11. huhtikuuta vammoihin, jotka hän oli saanut jouduttuaan ryöstön uhriksi

Kongolainen isä Raphael Ngona ammuttiin kuoliaaksi 6. toukokuuta Bunian hiippakunnan toimistoalueella Kongossa

Kolme seminaristia kidnapattiin ja tapettiin Ugandan Lachorissa (Gulun arkkihiippakunnassa) 10. toukokuuta, osan 41 kidnapatusta pojasta uskotaan yhä olevan kapinoitsijoiden vankeina

Kongolaiset isät Aimé Njabu ja Francois Xavier Mateso löydettiin useiden seurakuntalaisten kanssa kuolleena Bunian hiippakunnan laidalla sijaitsevasta seurakunnasta 10. toukokuuta Kongossa

Kolumbialainen isä Jairo Garavito kuoli 15. toukokuuta seurakuntaan tunkeutuneiden varkaiden pahoinpitelyn seurauksena Cindimarcan alueella

Irlantilainen fransiskaani-isä Manus Campbell kuoli 21. toukokuuta Etelä-Afrikan Durbanissa murtovarkaiden pahoinpitelyyn toimittuaan maassa lähetystyössä 45 vuoden ajan

Vain 22-vuotias espanjalainen Isabel Sánchez Torralba kuoli Päiväntasaajan Guineassa 1. heinäkuuta paikallisen poliisin iskun yhteydessä

Pakistanilainen isä George Ibrahim, 38 ammuttiin kuoliaaksi 5. heinäkuuta seurakunnassaan Okaran alueella Pakistanissa

Italialainen kapusiini-isä Taddeo Gabrieli, 73, puukotettiin kuoliaaksi Imperatrizissa Brasiliassa 19. heinäkuuta

Italialainen comboni-isä Mario Mantovani, 84, ja ugandalainen Comboni-veli Godfrey Kiryowa, 29, ammuttiin kuoliaiksi maantiellä Ugandassa. Isä Mantovani oli työskennellyt Ugandassa 45 vuotta

Kongolainen Matadin hiippakunnan pappi, isä Alphonse Kavendiambuku tapettiin autoonsa 26. elokuuta Kongossa

Ugandalainen Sorotin hiippakunnan pappi, isä Lawrence Oyuru, kuoli 25 muun ihmisen kanssa maantieväijytyksessä 1. syyskuuta Ugandassa

Elsalvadorilainen Santiago de Marian hiippakunnan katedraalin kirkkoherra William de Jesús Ortez, 32, ja kirkon sakristaani Jaime Noel Quintanilla, 23, ammuttiin kuoliaiksi 5. lokakuuta El Salvadorissa

Italialainen vapaaehtoinen lääkintätyöntekijä Annalena Tonelli, 63, ammuttiin kuoliaaksi 33 vuotta aiemmin perustamastaan sairaalasta poistuttuaan 5. lokakuuta Somaliassa

Intialainen isä Sanjeevananda Swami, 52, kuoli tunkeilijoiden aiheuttamiin vammoihin Bangalorin hiippakunnassa 7. lokakuuta

Kolumbialainen isä Saulo Carreño, 38, ammuttiin kuoliaaksi autoonsa yhdessä sairaalatyöntekijänä toimivan Maritza Linaresin kanssa 3. marraskuuta Kolumbiassa

Libanonilainen isä Henry Humberto López Cruz, 44, löydettiin kuolleena pappilasta tuoliin sidottuna 3. marraskuuta Villavicenciossa Kolumbiassa

Kolumbialainen isä José Rubín Rodríguez, 51, kidnapattiin 14. marraskuuta ja hänen ruumiinsa löydettiin viikkoa myöhemmin Tamen alueelta Kolumbiassa

Guatemalalainen isä José Maria Ruiz Furlan, 69, ammuttiin kuoliaaksi seurakunnassaan 14. joulukuuta. Hän oli tunnettu köyhien elinolosuhteiden parantamiseksi tekemästään työstä

Saksalainen klaretiini-isä Anton Probst, 68, kuoli jouluaattoiltana novisiaattiin tunkeutuneiden varkaiden käsittelyssä Akonossa, Kamerunissa

Irlantilainen arkkipiispa Michael Courtney, 58, apostolinen nuntius Burundissa, ammuttiin kuolettavasti haavoittaen autoonsa, 29. joulukuuta Minagossa Burundissa

KATT/Fides/Zenit

Dominikanpater Anders Piltz från Sverige öppnade reträtten efter kvällsmaten med det första av fyra föredrag som handlade om den Heliga Treenighetens mysterium. Den åhörare som eventuellt väntade på fasta formuleringar, slutgiltiga förklaringar, en trygg plats fri från allt ansvar att slå sig ner på till domens dag gick därifrån besviken förmodar jag. Nej, det gick inte att sätta Gud i ett fack, eller skapa en egen bild av Honom, som man sedan senare efter eget välbehag fick anklaga eller förkasta. Gud är alltid större än vi kan föreställa oss. Gud är den Helige, den Outgrundlige. Den gammaltestamentliga bilden av Gud i den brinnande busken hjälper oss att förstå något om Gud. Gud är den som ÄR. Enligt Piltz är det lättare och säkrare att beskriva vem Gud inte är än att förklara vem han är. Däremot kan vi komma nära, och lära känna Gud på ett personligt sätt i Kristus, gudomens fullkomliga inkarnation. Den brinnande lågan blev barnet i krubban, Kristus, som är sann Gud och sann människa. Och det är just genom att lära känna Kristus på ett personligt sätt som man kan tala om Gud såsom fader Piltz talar: på ett levande sätt utan att bara torrt och automatiskt upprepa gamla formler och lärosatser. Fader Piltz talade med en personlig övertygelse vars dynamik trängde igenom döva öron och öppnade inre dörrar , gav nya insikter och hopp på vandringen. Det är inte lätt att med ord och begrepp "fånga" Anden och förmedla Honom åt åhörarna. Inte är det självklart att en profets ord får tyngd och myndighet, förmedlar kraft och näring. Men detta fick vi uppleva när Fader Piltz ledde oss på veckoslutets "vandring" där vi fick begrunda och meditera över fasetter och dimensioner i det gudomliga landskapet, och i vårt eget inre landskap.

Att vi var bara 14 andliga sökare närvarande vid reträtten verkade inte hellre störa fader Piltz som slösade sin andliga vägkost utan förbehåll åt var och en av oss som ville öppna öronen och hjärtat, och ta emot enligt egen förmåga och längtan.

Får jag påstå att denne dominikanpater är en pålitlig andlig vägledare, en total övertygad kristen, som är orubbligt trofast kyrkan och evangeliets lära. Han är som en klippa. Hans fundament ligger djupt förankrad i kyrkans och bibelns (både gamla och nyatestamentets) rika jord, och han vill gärna förmedla sin erfarenhet och vishet vidare åt oss. Här finns ovanlig mognad, stor språkbegåvning, klarhet och spontanitet, allvar och humor. Hos honom uppfattar man inga spår av aggressivitet, behov av att splittra eller att uppvigla till en dold revolution. Nej. Där Anden finns, där finns alltid enhet, frid och försoning. Det betonade fader Piltz, och det förmedlade han med sin hållning och utstrålning.

Han förespråkar frihet, men en sann frihet som befriar från slaveri, som gör människan vuxen, som inger mod och kraft att fatta beslut, att ta ansvar, och att med lätthet och glädje välja det goda.

När det gäller det praktiska, har vi Caterina Stenius att tacka för att vi överhuvudtagit fick fader Piltz hit, och för det stora arbetet hon gjorde med reträttens praktiska detaljer. Som vanligt var den jordiska vägkosten alltid smakligt och punktligt tillagad av Leena Kangas. Vandringen I snöstormen mellan matsalen i det nedre huset och föredragslokalerna i det övrehuset verkade inte betunga någon. Fader Piltz gick på den smala, hala stigen (livets stig?) med bestämmda, men samtidigt eftertänksamma steg… outtröttligt… med sin vita dominikandräkt fladdrande… i den finska natten.

Mikaela Flanagan

I 50 år har Vatikanradion betjänat Skandinavien. Utdrag ur en rapport i KM av Ingrid Amici chef för Vatikanradions skandinaviska avdelning.

Vatikanradion grundades 1931 för att den katolska kyrkans högsta ledning skulle kunna tala med självständig röst i en tid som hotades av totalitära system. Det var en följd av Lateranfördraget som gjorde påven självständig gentemot alla andra stater.

1931, när Vatikanradion grundades, styrdes Italien av fascisterna, den ryska revolutionen var bara ett drygt tiotal år gammal, och snart skulle nazisterna komma till makten i Tyskland. Starka kristendomsfientliga strömningar i det tidiga 1900-talets Europa gjorde det naturligt för Pius XI att vilja vara självständig och kunna tala med en fri och självständig röst.

På den tiden var det radiotekniken som gjorde det möjligt, och därför gav Pius XI radions skapare Guglielmo Marconi i uppdrag att skapa en radiostation för Vatikanen.

Den anförtroddes åt jesuiterna, bildade inte endast i teologi och humaniora utan också i naturvetenskap, vana vid dialog och undervisning. Än i dag är Vatikanradions högsta chefer jesuiter.

Länge hade Vatikanradion det mesta av sina lokaler i Leo XIII:s sommarställe högst uppe på Vatikankullen, som var observatorium till 1936. 1954 invigdes det väldiga antennområdet norr om Rom i Santa Maria di Galeria som domineras av kraftfulla kortvågsantenner. 1970 invigdes de nuvarande redaktionslokalerna i Palazzo Pio, ett stort hus i början av paradgatan Via della Conciliazione som leder fram till Petersplatsen.

Flera olika händelser i kyrkans historia gjorde att Vatikanradion med tiden behövdes allt mer och expanderade med allt fler språk. Det andra Vatikankonciliet (1962-1965), Paulus VI:s första trevande utlandsresor, jubelåret 1975, och så valet av Johannes Paulus II, den resande påven. Under hans pontifikat har Vatikanradions liv och arbete varit nära hopflätat med påvens oräkneliga resor.

Men också tekniken utvecklas: I början av 1990-talet började man sända över satellit, sedan 1995 reläät från en parabolantenn inne i Vatikanstaten. Därmed kan programmen återutsändas i FM i många länder.

1953 sändes så vitt man vet de första inslagen på nordiska språk. Sändningstiden var en kvart i veckan, och vi tillhörde då den tyska redaktionen.

1957 började jesuitpater Lars Rooth göra och spela in inslag i den berömda garderobstudion i Uppsala. Banden sändes med post till Vatikanradion, varifrån programmen återsändes till Skandinavien. 1968 började jag hjälpa honom i Rom.

1975 skapades det självständiga skandinaviska programmet, som åtminstone i teorin omfattar svenska, norska, danska och finska, tidvis också estniska, som turas om i ett idag 20 minuter långt program varje dag.

1981 kom Lars Rooth till Rom på heltid och stannade där till 1997, då han gick i pension och efterträddes av mig. Övriga svenska medarbetare är idag Elisabet Saso, Inga-Britt Meccia och Ole Brandt. Leena Lehtinen Monti gör finska program. Estniska inslag produceras av seminaristen Markus Järvi.

Märta Aminoff

Katolinen kirkko taistelee AIDSia vastaan

1. "Lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille" (Jes. 9:5). Ensimmäisessä lukukappaleessa julistetut profeetta Jesajan sanat sisältävät joulun totuuden, jonka tänä yönä jälleen koemme.

Lapsi syntyy. Ulkonaisesti kuin yksi maailman monista lapsista. Lapsi syntyy Betlehemin tallissa, puutteen keskellä, köyhänä köyhien joukossa.

Mutta hän, joka syntyy, on lapsista suurin: Poika on annettu meille. Tämä poika on Jumalan Poika, samaa olemusta kuin Isä. Profeettojen ennustamana hän tuli ihmiseksi Pyhästä Hengestä neitsyen, Marian, kohdussa.

Kun pian uskontunnustuksessa laulamme "... tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsty Mariasta ja tuli ihmiseksi", me kaikki polvistumme. Mietiskelemme hiljaisina täyttynyttä salaisuutta: Hän tuli ihmiseksi! Jumalan Poika tulee luoksemme ja polvistuneina otamme hänet vastaan.

2. "Sana tuli lihaksi" (Joh. 1:14). Tänä ihmeellisenä yönä iankaikkinen Sana, rauhan ruhtinas, syntyy Betlehemin kurjassa ja kylmässä luolassa. "Älkää pelätkö", sanoo enkeli paimenille: "Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra" (Luuk. 2:10-11). Tuntemattomien ja onnekkaiden paimenien tavoin mekin riennämme kohtaamaan hänet, joka muutti historian kulun.

Seimen karussa köyhyydessä katselemme hartaina "lasta, joka makaa kapaloituna seimessä" (Luuk. 2:12). Hauraassa vastasyntyneessä, joka itkee Marian sylissä, "Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tit. 2:11). Pysähtykäämme hiljaisina palvomaan häntä!

3. Oi Lapsi, joka tahdoit tallin kehdoksesi; oi maailman Luoja, joka luovuit jumalallisesta kunniastasi; oi Vapahtajamme, joka annoit haavoittuvaisen ruumiisi uhriksi ihmiskunnan pelastuksen tähden!

Syntymäsi säteily kirkastakoon maailman yön. Rakkautesi sanoman voima tuhotkoon pahan korskeat juonet. Elämäsi lahja saakoon meidät ymmärtämään miten arvokas jokainen ihmiselämä on.

Liikaa verta vuodatetaan yhä maan päällä! Liika väkivalta ja liian monet selkkaukset häiritsevät kansakuntien rauhanomaista yhteiseloa!

Sinä tulet tuomaan meille rauhan. Sinä olet rauhamme! Sinä yksin voit "puhdistaa meidät omaksi kansaksesi", joka kuuluu sinulle ikuisesti, ja "joka kaikin voimin tekee hyvää" (Tit. 2:14).

4. Lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille! Miten mittaamaton salaisuus kätkeytyykään tämän lapsen nöyryyteen! Haluaisimme koskettaa ja syleillä häntä.

Sinä, Maria, joka valvoen hoivaat kaikkivaltiasta poikaasi, anna meille silmäsi katsellaksemme häntä uskossa; anna meille sydämesi palvoaksemme häntä rakkaudessa.

Koruttomuudessaan Betlehemin lapsi opettaa meitä löytämään uudelleen elämämme todellisen tarkoituksen. Hän opettaa meitä "elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa" (Tit. 2:12).

5. Oi kauan odotettu pyhä yö, joka ikiajoiksi olet yhdistänyt Jumalan ja ihmisen toisiinsa! Sinä sytytät meissä toivon uudelleen, täytät meidät ihmetyksellä, varmistat meille rakkauden voiton vihasta ja elämän voiton kuolemasta.

Miettikäämme rukouksessa tätä sanomaa.