Paaston aika on alkanut. Sen ei tarvinne olla kärsimyksen aikaa, mutta se voi hyvinkin olla vapaaehtoisen itsensä kieltämisen ja itsensä toisille antamisen aikaa. Maallistunut maailmamme tekee uuden vuoden lupauksia, ehkäpä Kristuksen entistä läheisempi seuraaminen paaston ajalla voisi olla meidän lupauksemme, oma ristimme. Ja se on hyvä risti.

Maailmamme on täynnä välinpitämättömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, rakkaudettomuutta ja pelkoa. Ihmiset kokevat yksinäisyyttä ja epävarmuutta tulevaisuudesta, vaikka lähes kaikkialla – periaatteessa – menee entistä paremmin.

Eikö nyt olekin sopiva aika tarkistaa oma asenne omaan elämiseen ja tehdä johdonmukainen päätös ottaa köyhät ja kärsivät entistä paremmin huomioon sen hyvän jakamisessa, mitä meille on suotu. Ottakaamme osaa Kristuksen ristinkärsimykseen ja välittäkäämme eteenpäin sitä rakkautta, jonka Jumala meille tarjoaa. Hakekaamme tähän voimaa rukoukseen hiljentyen ja sakramentteihin entistä paremmin valmistautuen. Antakaamme rististä kumpuavan rakkauden todella täyttää sydämemme.

Joskus ristin kantaminen – vapaaehtoisenakin – voi olla suuri henkilökohtainen uhri ja sankariteko. Esimerkin sellaisesta antoi pian pyhäksi julistettava italialainen naislääkäri, autuas Gianna Beretta Molla, joka neljännen raskautensa aikana joutui vaikean päätöksen eteen. Hänellä todettiin kasvain, jonka poistaminen olisi edellyttänyt lapsen abortoimista mutta jonka poistamatta jättäminen uhkasi hänen koko elämäänsä. Autuaan vastaus lääkäreille oli yksiselitteinen: "Hyväksyn kaiken, mitä teette, kunhan pelastatte lapsen."

Pitkänäperjantaina 1962 Gianna Beretta Molla vietiin sairaalaan, jossa hän seuraavana päivänä synnytti tyttären. Viikkoa myöhemmin sankarillinen äiti kuoli. Lisätietoja osoitteesta www.gianna.org.

Marko Tervaportti

Rekisteröityneitä Helsingin hiippakunnan jäseniä on nyt 8.439. Käytännössä katolilaisia on noin 10.000.

Seurakuntien ilmoituksille perustuvat Helsingin hiippakunnan tilastot ovat jälleen valmistuneet. Tilastot on päivitetty vuoden 2003 viimeisenä päivänä. Viime vuoden aikana rekisteröityneiden katolilaisten lukumäärä kasvoi 165 henkilöllä.

Katolilaisista äidinkielenään suomea puhuu 43 %, ruotsia noin 6 % ja muita kieliä noin 51 %. Uusien tilastojen perusteella muita kieliä puhuvien osuus on kasvanut. Samalla Suomen kansalaisten osuus hiippakuntalaisista on lähtenyt lievään laskuun. Maamme kansalaisia on nyt 60 %, kun vielä vuosi sitten prosenttimäärä oli 63. Jäsenmäärä kasvoi kaikkiaan 2%.

Hiippakuntalaiset jakautuivat eri seurakuntiin seuraavasti (suluissa vuoden 2002 lukumäärä):

Henrik 2822 (2750)
Maria 2511 (2460)
Birgitta 1075 (1075)
Olavi 434 (445)
Risti 773 (771)
Ursula 377 (377)
Perhe 436 (395)

Kasteen sakramentin sai viime vuonna 131 lasta tai aikuista. Ensikommuunion sai 140 lasta ja vahvistuksen sakramentin yhteensä 70 henkilöä. Uskonnonopetusiässä olevia lapsia ja nuoria oli seurakunnissa yhteensä 1.440, joista opetukseen osallistui tilastojen mukaan joko kouluissa, seurakunnissa tai muulla tavoin 896 lasta tai nuorta eli noin 62 prosenttia. Opetusta saavien lukumäärä kasvoi lähes sadalla.

Kristillisiä avioliittoja solmittiin vuoden 2003 aikana yhteensä 66, kun edellisen vuoden lukumäärä oli 50. Niistä vain seitsemässä sekä sulhanen että morsian olivat katolilaisia.

Ulkomaille muutti 135 henkilöä, kun taas ulkomailta omaan hiippakuntaamme muutti peräti 225 katolilaista. Katolilaisia siirtyi ajasta ikuisuuteen vuoden aikana 34.

Yleisvikaari isä Tuomo T. Vimparin mukaan tilastot ovat katolilaisten lukumäärän osalta epätarkkoja. "Ulkomailta tulleet ymmärtävät ottaa yhteyttä seurakuntaan usein vasta silloin, kun he tahtovat solmia avioliiton tai kastaa lapsen", hän sanoo. Tämän vuoksi katolilaisia arvellaan olevan yleisesti ainakin 10.000.

Parannusta tilastojen tarkkuuteen on kuitenkin luvassa. "Vielä tämän vuoden aikana seurakunnat siirtyvät uuteen jäsenrekisteriohjelmaan, mikä helpottaa erityisesti jäsenten tietojen siirtämistä oman hiippakuntamme sisällä", lupaa isä Vimpari. Hänen mukaansa olisi tärkeää, että katolilaiset toimisivat asiassa aktiivisesti ja kannustaisivat ulkomaalaisilta katolisia ystäviään ja tuttaviaan rekisteröitymään paikalliseen seurakuntaan. "Suomessa asuvan ei ole mahdollista pysyä katolisen seurakunnan jäsenenä vaikkapa Puolassa tai Chilessä, vaan seurakunta vaihtuu aina vakituisen asuinpaikan muuttuessa", hän tähdentää.

KATT

Vatikaanin uusi vuosikirja (Annuario Pontificio) vuodelle 2004 on mennyt painoon. Kirjan tietojen julkistaminen tapahtui helmikuun alussa paavi Johannes Paavali II:n audienssilla. Pyhä isä sai ensimmäisen kappaleen uutta vuosikirjaa Vatikaanin valtiosihteeriltä, kardinaali Angelo Sodanolta.

Vuosikirja osoittaa, että edelliseen vuoteen verrattuna hiippakuntapappien määrä on noussut jonkin verran, kun taas sääntökuntapappien määrä on pienentynyt. Pappeja on 405058. Pysyvien diakonien ja lähetystyössä toimivien maallikkojen määrä sen sijaan on kasvanut kolmella prosentilla, edellisiä on nyt 30097 ja jälkimmäisiä 143745.

Myös seminaristien määrä on jatkanut hidasta kasvuaan. Uusimmassa tilastossa heidän määräksi lasketaan 112,982. Suurin kasvuvauhti on ollut Afrikassa, jossa lisäystä edelliseen vuoteen on 5,8% huolimatta monista levottomuuksista ja seminaareihin kohdistuneista väkivallanteoista.

Piispoja on 4695 ja sääntökuntiin kuuluvia miehiä 54828, naisia 782932. Sekulaari-instituutteihin kuuluu 28766 jäsentä. Katekeettoja on noin 2,7 miljoonaa.

Kaiken kaikkiaan kastettuja katolilaisia oli vuonna 2002 1,07 miljardia. Luku on 17,2 prosenttia koko maailman väkiluvusta. Melko tarkasti puolet (50%) katolilaisista asuua Amerikan mantereilla. Loput jakautuvat seuraavasti: Eurooppa 26,1%, Afrikka 12,8%, Aasia 10,3% ja Oseania 0,8%. Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikassa katolisten osuus koko väestöstä on korkein myös suhteellisesti; siellä keskimäärin 62,4 prosenttia väestöstä kuuluu katoliseen kirkkoon.

KATT/VIS/CWNews

Turun Hirvensaloon rakennetaan pyhän Henrikin nimeä kantava ekumeeninen taidekappeli. Kappelin rakennustyöt käynnistyvät tiistaina 24. helmikuuta. Avajaisjuhlallisuuksiin kuuluvat ristisaatto, maapohjan siunaaminen, työmaan avaussanat sekä alkuräjäytys.

Siunauspuheen piti evankelisluterilaisen kirkon emeritusarkkipiispa John Vikström. Hänen kanssaan maapohjan vihkimiseen osallistuivat Nikean metropoliitta Johannes ja isä Petri Ratilainen ortodoksisesta kirkosta, isä Frans Voss SCJ katolisesta kirkosta ja Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Jan Edström.

Ekumeeninen taidekappeli on avoin eri kirkkokunnille jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia varten. Kappeli on avoin myös taiteelle, taiteen tekijöille ja heidän yleisölleen.

Kappelin kannatusyhdistyksen valtuuskuntaan kuuluu jäseniä seitsemästä kirkkokunnasta. Siellä ovat edustettuina luterilaiset, ortodoksit, katolilaiset, adventistit, baptistit, metodistit ja vapaakirkkoon kuuluvat. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Pirkko Työläjärvi ja varapuheenjohtajina John Vikström, metropoliitta Johannes sekä Helsingin piispa Józef Wróbel SCJ.

Taidekappelin suunnittelukilpailun voitti tammikuussa 1996 Sanaksenaho Arkkitehdit Oy -toimiston työ Ikhtys, Kala. Puualttarin, penkit ja pronssioven toteuttaa kuvanveistäjä, akateemikko Kain Tapper. Taiteilija Hannu Konola, kappeli-idean isä, tekee korkeat lasimaalaukset alttarin sivuseinille.

Kansalaishankkeeksi nimetty taidekappeli maksaa kaikkiaan noin 1,6 miljoonaa euroa. Kappelin kannatusyhdistyksen omalla varainhankinnalla on saatu raha- ja tavaralahjoituksina kokoon kaksi kolmannesta tarvittavista varoista, joten rakentaminen voidaan aloittaa.

Ensimmäinen rakennusvaihe eli kappelin katettu runko on valmis elokuun lopussa. Tänä aikana kerätään varat ulkoseinien kuparikatteeseen, sisäseinien puupanelointiin sekä sisustukseen.

Lisätietoja saa internetosoitteesta www.henrikin.fi/kappeli.

KATT/KT

Suomen Caritaksen järjestämän adventtikeräyksen tuotto oli 8.259,41 euroa.

Lämmin kiitos kaikille, erityisesti Pyhän ristin seurakunnalle, jonka alttarissa on Ugandan marttyyrien reliikit. Ehkä syvä yhteys Ugandan kirkkoon näkyi hienossa keräystuloksessa.

Paavi Johannes Paavali II muistutti maailman sairaiden päivänä 11. helmikuuta, ettei kenelläkään ole oikeutta harkitusti päättää ihmiselämää. Näin ei saa tehdä edes silloin, kun ihminen kärsii.

"Jokainen ihmisyksilö - myös ne, jotka ovat sairaita ja kärsivät - on suuri lahja kirkolle ja koko ihmiskunnalle", pyhä isä vakuutti. Siksi jokaisen sairaan tai kärsivän ihmisen tulisi löytää toisia ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan häntä ja huolehtimaan hänestä. "Inhimillinen kärsimys", paavi sanoi, "on aina kutsu armeliaan rakkauden osoittamiseen".

Maailman sairaiden päivän tulisi paavin mielestä muistuttaa siitä "tärkeästä tehtävästä, joka kärsivillä ihmisillä on kristillisessä yhteisössä". Vaikka kärsimys voi inhimillisestä näkökulmasta katsottuna ollakin merkityksetön, me voimme evankeliumin valossa löytää sen "syvän pelastuksellisen merkityksen".

KATT/VIS/CWNews

Anglikaanisesta papista katoliseksi kardinaaliksi päätyneen John Henry Newmanin kanonisaatioprosessi on etenemässä kohti kriittistä vaihetta. Näin arvelee prosessin postulaattori, Birminghamin oratorion rehtori, isä Paul Chavasse CO. Kardinaali Newman perusti aikoinaan itse Birminghamin oratorion, jossa nk. pyhän Filippo Nerin oratoriaanien yhteisö toimii edelleen.

Etenemisen syynä on isä Chavassen mukaan se, että parhaillaan tutkitaan jo kolmea ihmettä, joiden syyksi epäillään vuonna 1890 kuolleen kardinaalin esirukouksia. Kardinaali Newmanin kunnioitus on hitaasti mutta varmasti levinnyt eri puolille maailmaa. Ihmeistä kaksi on tapahtunut Yhdysvalloissa ja yksi Itävallassa.

Birminghamin oratorion kotisivut ovat osoitteessa: www.birmingham-oratory.org.uk

KATT/CWNews

Miles Jesu on alun perin Espanjasta Yhdysvaltoihin siirtyneen isä Alphonsus Maria Duranin perustama hengellinen yhteisö, jonka jäseninä on sekä naimattomia että naimisissa olevia miehiä ja naisia sekä pappeja. Yhteisö elää suurten kerjäläissääntökuntien viitoittamaa tietä. Sillä on toimintaa Suomen lisäksi Englannissa, Yhdysvalloissa, Italiassa, Espanjassa, Puolassa, Ukrainassa, Tsekin tasavallassa, Slovakiassa, Intiassa, Nigeriassa, Kanadassa, Australiassa ja Meksikossa.

Yhteisö toimii eri maissa mm. terveysasemia ja ruokakeittiöitä sekä orpokoteja ylläpitämällä. Se järjestää myös arvostettuja tilaisuuksia, joissa monet katolisuuteen kääntyneet kertovat syistään liittyä katoliseen kirkkoon. Yksi vakiopuhujista on Lontoon entinen anglikaaninen piispa, monsignor Graham Leonard, joka johtaa yhteisön englantilaista Continuity-liikettä.

Suomessa Miles Jesun jäsenet pyrkivät aloittamaan toimintansa edistämällä katolisen kirjallisuuden julkaisemista ja tekemällä työtä nuorten kanssa.

Saavuttuaan Suomeen Gregory ja Taras ovat saaneet paljon tukea ja apua seurakuntalaisilta. He tuntevat olevansa tervetulleita ja kiittävät kaikkia heitä avustaneita. "Suomi vaikuttaa oikein mukavalta maalta", he sanovat ja toteavat lopuksi: "Täällä seurakunnissakin on paljon enemmän perheen tuntua kuin joissakin katolisten maiden isoissa kaupungeissa."

KATT

Mainzin piispa ja Saksan piispainkokouksen puheenjohtaja, kardinaali Karl Lehmann on huolissaan uskonnollisesta, kristittyihin kohdistuvasta vainosta monissa maissa, erityisesti Nigeriassa.

Kardinaali ilmaisi huolensa lehdistötilaisuudessa, joka liittyi Saksan katolisten piispojen solidaarisuusohjelman julkistamiseen. Hänen mukaansa nykyiset vainot kristittyjä vastaan jäävät usein vaille huomiota ja joskus niistä kertovien uutisten julkaiseminen estetään jopa tarkoituksellisesti.

Solidaarisuusohjelman tarkoituksena on muuttaa asenteita suhteessa todellisuuteen, sillä "kristittyjen velvollisuus on avustaa kaikkia vainottuja ja alistettuja, uskonnosta riippumatta", kardinaali Lehmann muistutti.

KATT/Zenit

Kristittyjen osuus maailman väestöstä on vajaa kolmannes tuoreen maailman uskontotilaston 2004 mukaan. Muslimeja on maailman ihmisistä noin joka viides. Kristittyjen määrä on vähenemään päin Euroopassa, mutta kasvussa muissa maanosissa.

Tiedot ilmenevät uskontojen ja maailmanlähetyksen vuotuisessa tilastossa, jonka ovat laatineet David B. Barrett ja Todd M. Johnson nyt 20. kerran.

Koko maailman väestöstä on kristittyjä 32,9% (viime vuonna 33,1%) ja muslimeja 20% (20,1 %). Hinduja on 13,2%, ei-uskonnollisia 12,2%, kiinalaisperäisten uskomusten kannattajia 6,3%, buddhalaisia 5,9%, kansanuskontojen kannattajia 3,8%, ateisteja 2,4%, uusien uskontojen kannattajia 1,7%, sikhejä 0,4%, juutalaisia 0,2% ja muita 1%.

Maailman väestö käsittää nyt 6364 miljoonaa ihmistä. Lukumääräisesti kristittyjä on 2091 milj., muslimeja 1272 milj., hinduja 841 milj., ei-uskonnollisia 775 milj., kiinalaisperäisten uskomusten kannattajia 401 milj., buddhalaisia 377 milj., kansanuskontojen kannattajia 243 milj., ateisteja 150 milj., uusien uskontojen kannattajia 107 milj. sikhejä 24 milj. ja juutalaisia 15 miljoonaa ihmistä. Muita kuin kristittyjä on maailmassa kaikkiaan 4274 miljoonaa.

Kristittyjä on eniten Euroopassa. Määrät ovat maanosittain seuraavat: Eurooppa (sisältäen Venäjän) 527 milj. (viime vuonna 538 milj.), Latinalainen Amerikka 498 milj., Afrikka 383 milj., Aasia 324 milj., Pohjois-Amerikka 222 milj. ja Oseania 22 miljoonaa.

Kirkkokuntien ja kristillisten liikkeiden jäsenistä suuri osa kuuluu katoliseen kirkkoon. Kirkkojen ja yhteisöjen kannattajat jakaantuvat seuraavasti: katolilaiset 1102 milj., helluntailaiset, karismaattiset ja uuskarismaattiset kristityt (joista jotkut kuuluvat samanaikaisesti myös toiseen tunnustuskuntaan) 571 milj., "riippumattomat" kristilliset yhteisöt 415 milj., protestantit 368 milj., ortodoksit 217 milj., anglikaanit 82 milj. ja joukko muita pienempiä kristillisiä yhteisöjä 32 miljoonaa jäsentä.

KATT/KT

Kardinal Joachim Meisner i Köln har varnat för förbudet mot kors i skolorna. Till slut kommer det att leda till att kyrkor och kapell utesluts ur stadsbilden, sade ärkebiskopen på Trettondagen i Kölns domkyrka. Kristendomen är inte någon privatsak, utan "den mest offentliga angelägenheten i världen".

Meisner påpekade, att det 20. seklets historia visade huru ödesdigra följder som hotar när Gud görs till en privatsak. "Där Gud avskaffas, sättes människan på hans plats och blir då uttrycket för det absoluta" sade kardinalen varnande. Tron på Gud relativerar nämligen alla maktkrav i världen. Mänskliga lagar kan bara utveckla sig verkningsfullt, när de speglar Guds eviga lagar. Det räddar människan från tyranni.

KATT/KM

Den filippinska kardinalen, Ricardo Vidal, drar i fält mot tråkighet i kyrkan. För att uppmuntra stiftets präster till att hålla korta predikningar under det nya året, gav ärkebiskopen dem på ett möte var sin väckarklocka och var sin väggkalender med aforismer.

För mässbesökarna kan långa predikningar "bli katastrofala" och för prästerna kan de utgöra en "energiförlust", varnade kardinalen som är känd för sina korta predikningar. Väckarklockan skall vara träningshjälp till att kunna behandla det man vill säga på ett par minuter.

KATT/KM

Franciskanerna kallades under medeltiden gråbröder här i Norden. Sin gråa dräkt bar de enda till franska revolutionen. Under den blev de speciellt förföljda varför de bytte till svart för att ej skilja sig från andra präster.

Nu har franciskanerna i Jönköping bytt den svarta dräkten mot en grå. Det skedde den 29. november vid en högtidlig vesper, vid vilken de fyra bröderna samtidigt förnyade sina ordenslöften, vilket sker varje år denna dag.

KATT/KM

Johdannoksi

Tämä salaisuus eroaa luonteeltaan muista uusista valon salaisuuksista siinä, että tällä kertaa tarkasteltavanamme ei ole yksi, tarkoin rajattu tapahtuma Jeesuksen julkisen elämän vuosilta. Mietiskelymme kohteena on oikeastaan koko Jeesuksen julkinen toiminta, joka alkoi kasteella Jordan-virralla.

Jeesuksen koko opetus on yhtä suurta totuuden valon salaisuutta. Hän julistaa Jumalan valtakunnan tulemista ja kutsuu kääntymykseen antaen synnit anteeksi niille, jotka lähestyvät häntä luottavasti. Tämä on ripin eli parannuksen sakramentin alku.

Tässä salaisuudessa tulee esille Jumalan laupeuden mysteeri, jota Herra Jeesus itse toteutta aina maailman loppuun saakka – erityisesti ripin sakramentin kautta, jonka hän on kirkolleen antanut.

Ripin sakramentti – Jumalan suurenmoinen lahja

Pyhä rippi, parannuksen sakramentti – jos vain oikein ymmärrämme sen luonteen ja merkityksen – on suuren ilon lähde.

Ripin sakramentti on Jumalan suuri lahja. Se on Jumalan lahja kaikille: lapsille, nuorille, aikuisille, vanhuksille. Se on erityinen lahja katoliselle kirkolle.

Tämän sakramentin säännöllinen ja ahkera käyttäminen on katolisen uskonnon erityinen ja tärkeä elementti.

Kirkko edellyttää, että ripittäydymme vähintään kerran vuodessa, mutta kehottaa ahkerasti käyttämään tätä sakramenttia.

Missään tapauksessa emme saa ajatella, että ripittäytyminen on vain vähintään kerran vuodessa toistuva välttämätön paha. Ken näin ajattelee, ei ole ymmärtänyt ripin sakramenttia oikein. Ripittäytyminen saattaa olla vaikeaa, mutta vaikeitakin asioita voi oppia – jos vain on halua.

Ripin sakramentti on Jumalan lahja meille, mutta suurin lahja, jonka me voimme antaa Jumalalle on oma ripittäytymisemme.

Mikko Salo SCJ

Rakkaat sisaret ja veljet!

Paastonaikaa kutsutaan usein pyhäksi ajaksi. Tällä ajalla on todella erityinen merkitys kristityn elämässä. Se on valmistautumisen aikaa pääsiäiseen, kirkkovuoden suurimpaan juhlaan. Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus avaa näköalan meidän ylösnousemukseemme. Se liittyy erottamattomasti Jeesuksen Kristuksen ylösnousemukseen. Meidän ylösnousemuksessamme on kaksi ulottuvuutta. Se saa täyttymyksensä ruumiin ylösnousemuksessa ihmiskunnan historian päättyessä. Mutta ylösnousemuksemme on todellista jo tässä elämässä, kun sielumme nousee ylös synnin kuolemasta armon elämään.

Tässä ajassa tapahtuva ylösnousemus tulee todelliseksi ensimmäistä kertaa kasteen sakramentissa. Siinä Jeesuksen Kristuksen pelastustyön perusteella sielumme saa lahjana Jumalan armon ja meidät kutsutaan Jumalan ystävinä uuteen elämään. Hengellinen ylösnousemus tapahtuu myös jokaisessa parannuksen sakramentissa, siis silloin, kun pappi ripittäytymisen jälkeen antaa meille synninpäästön.

Kasteen sakramentilla on siis erityinen merkitys. Kasteessa me luovumme kaikesta siitä mikä on lähtöisin saatanasta, ja me tunnustamme uskomme yhteen, todelliseen, kolmiyhteiseen Jumalaan. Näin me sitoudumme vapaina häneen. Raamatun kielellä sanoen me olemme solmineet kasteessa liiton Jumalan kanssa. Tämä liitto ei perustu siihen, että me olemme valinneet Jumalan, vaan siihen, että hän on valinnut meidät.

Jumala itse määrittelee tämän liiton periaatteet, emme me. Jumalan ilmoitus näyttää meille, mitä uskollisuus tässä liitossa edellyttää. Siihen kuuluvat usko ja kymmenen käskyä.

Jo ensimmäinen käskyistä velvoittaa meitä pysymään uskollisina tälle liitolle. Vanhassa testamentissa sanottiin: "Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5. Moos. 6:4-5) Myös Jeesus Kristus toistaa opetuksessaan tämän saman käskyn (Matt. 22:37).

Ensimmäisessä käskyssä ihmistä kehotetaan tunnustamaan Jumala, uskomaan häneen ja rukoilemaan häntä. Pyhä Paavali puhuu suoraan "uskonkuuliaisuudesta" (Room. 1:5; 16:26). Paavali näkee myös, että kaikki moraaliset virheet ovat seurausta Jumalan kieltämisestä.

Ensimmäiseen käskyn antamaan velvoitteeseen voi vastata kahdella tavalla, joko myöntävästi tai kieltävästi. Kielteinen vastaus ilmenee kouriintuntuvasti niin sanotuissa uskoa vastaan tehdyissä synneissä. Näitä ovat taikausko, epäjumalanpalvelus, ennustaminen, noituus, ateismi, agnostisismi ja tarkoituksellinen epäily.

Myönteinen vastaus taas merkitsee sitä, että uskosta pidetään tarkkaa huolta, toisin sanoen sitä ravitaan, sitä vaalitaan valppaana, ja torjutaan se, mikä puhuu uskoa vastaan. Vastuumme uskosta on sitä suurempi, mitä voimakkaammin työ- ja elinympäristömme nousevat sitä vastaan ja yrittävät saada meitä maallistumaan.

Kuinka voimme ravita uskoamme? Siihen on sekä yliluonnollisia että luonnollisia välineitä. Yliluonnollisiin kuuluvat sakramentit, rukous ja Raamatun lukeminen.

Näitä apukeinoja emme saa lyödä laimin. Ne ovat välttämättömiä uskonelämälle. Voimme havaita elämässä seuraavan säännönmukaisuuden: Mitä vähemmän käymme kirkossa ja osallistumme pyhän messun viettoon, mitä vähemmän käymme ripillä tai osallistumme kommuunioon, mitä vähemmän me rukoilemme ja kuuntelemme Jumalan sanaa, sitä nopeammin uskomme heikkenee ja hiipuu; sitä enemmän loitonnumme Jumalasta ja hänellä on meille yhä vähemmän sanottavaa; sitä suurempia vaikeuksia meillä on uskomme ja kirkon opetuksen kanssa.

Sakramentit ja rukous puolestaan lähentävät meitä Jumalaan. Hän odottaa meitä alati. Mitä lujemmin me liitämme itsemme Jumalaan, sitä enemmän uskomme muuttuu rakkaudeksi häntä kohtaan ja saa siinä täyttymyksensä. Silloin me annamme Jumalalle ensimmäisen sijan elämässämme ja päätöksissämme.

Kirkko haluaa huolehtia elävästä yhteydestämme Jumalaan. Siksi se velvoittaa, että me osallistumme joka sunnuntai ja juhlapäivä pyhään messuun. Tämä velvollisuus on otettava vakavasti. Katekismuksessa on kirjoitettu: " Ne, jotka tietoisesti rikkovat tätä velvollisuutta vastaan, tekevät raskaan synnin." Joka osallistuu messuun jo edeltävänä iltana, on täyttänyt tämän velvollisuuden (vrt. KKK 2180). Siitä voi olla vapaa vain vakavan esteen sattuessa. Sellainen on esimerkiksi sairaus, ikä, pitkät etäisyydet huonoine kulkuyhteyksineen, sairaasta tai lapsesta huolehtiminen; tai jos oma työpaikka edellyttää työssä oloa sunnuntaina (KKK 2176, 2180, 2181).

Huolehtiakseen elävästä yhteydestämme Jumalaan, kirkko velvoittaa meitä myös ripittäytymään ainakin kerran vuodessa ja käymään pääsiäisaikana kommuuniolla (KKK 2042).

Myös Jumalan sana, joka on elävä sana, vahvistaa uskoamme. Raamatussa Jumala puhuu meille suoraan. Siinä hän opastaa meitä mihin meidän pitää uskoa, ja minkälaisia moraalisia velvoitteita meillä on. Usein Jumala antaa meille Raamatussa suoran vastauksen henkilökohtaisiin kysymyksiimme. Hän auttaa meitä ymmärtämään kuinka voimme ratkaista ongelmamme.

Me voimme vahvistaa uskoamme myös luonnollisin keinoin. Niihin kuuluu myös ennen kaikkea hyvien hengellisten julkaisujen lukeminen, joissa uskon sisältö esitetään väärentämättömänä. Edelleen niihin kuuluu osallistuminen hengellisiin harjoituksiin tai hengellis-teologiset keskustelut rippi-isän tai muiden pappien kanssa.

Rakkaat sisaret ja veljet! Paastonaika on kääntymyksen ja uudistumisen aikaa. Ilman uskoa tämä prosessi on mahdoton. Mutta toisaalta hengellinen syventyminen vahvistaa uskoa. Jokainen meistä itse tietää parhaiten, mitä oma hengellinen elämä on vailla. Siinä meidän on erityisesti nähtävä vaivaa ja käytettävä apuna edellä mainittuja hengellisiä keinoja. Sillä onhan meidän ponnistelumme päämäärä elämä Jumalan yhteydessä – uskollisuus hänen liitolleen.

+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa

Italian Calasettassa vuonna 1937 syntynyt Piero Biggio vihittiin papiksi 25-vuotiaana. Joitakin vuosia myöhemmin hän valmistui Pyhän istuimen diplomaattisiin tehtäviin Paavillisisesta kirkollisesta akatemiasta (Pontificia Accademia Ecclesiastica) vuoden 1968 kurssilta yhdessä 11 kollegan kanssa. Heidän joukossaan oli myös edellinen Pyhän istuimen nuntius Saksassa, arkkipiispa Giovanni Lajolo, joka viime vuoden lopulla nimitettiin Pyhän istuimen valtiosuhteiden sihteeriksi Vatikaanin valtiosihteeristöön.

Kevättalvisessa, aurinkoisessa ilmassa arkkipiispa Biggio on iloinen ja ystävällinen. Aidosti kiinnostuneen tuntuisena ja todellisena diplomaattina hän ottaa vastaan terveiset Suomesta ja kyselee kuulumisia.

Isä Piero Biggion ura diplomaattina alkoi lopulta tammikuun alussa 1970. Silloin hänet lähetettiin sihteerinä Panamaan. Vain vähän yli vuoden kuluttua siitä hänet siirrettiin Chileen, jossa hän toimi – sillä kertaa – kolmen ja puolen vuoden ajan. Vuoden 1974 syyskuussa alkoi kolmivuotiskausi Afrikassa, Zambiassa ja Malawissa. Sieltä hän siirtyi Sveitsiin, jossa hän palveli 1977-1981.

Seuraavan nimityksen monsignor Biggio sai nuntiatuurineuvokseksi Australiaan. Hän toimi siellä aina vuoteen 1985 saakka, jolloin hänet lähetettiin Taiwaniin. Ei varmastikaan helpoimpia kohteita, kun ajatellaan Kiinan kansantasavallan suhtautumista pieneen saarivaltioon yleensä tai erityisesti katolisen kirkon toimintaedellytyksiä mantereella.

Joulukuun 10. päivänä 1988 kardinaali Agostino Casaroli vihki monsignor Piero Biggion Otricolin titulaariarkkipiispaksi. Samana päivänä hänet nimitettiin myös apostoliseksi pro-nuntiukseksi Bangladeshiin. Kolmen vuoden komennuksen jälkeen hän siirtyi nuntiukseksi Chileen, jossa hän seurasi tehtävässä Vatikaanin nykyistä valtiosihteeriä, kuuluisaa kardinaali Angelo Sodanoa.

Kuusi ja puoli vuotta myöhemmin Chile sai jäädä ja Biggio nimitettiin arkkipiispa Giovanni Ceiranon seuraajaksi Pohjoismaihin: Suomea, Ruotsia, Norjaa, Tanskaa ja Islantia varten. "Me kutsumme aluetta Skandinaviaksi, mutta yhtä hyvin voimme kutsua sitä Pohjolaksi, sillä eihän Islanti ainakaan kuulu Skandinaviaan – niin, eikä Suomi!", nuntius nauraa.

"Vielä kolmen ensimmäisen vuoden ajan asemapaikkamme, apostolinen nuntiatuuri, sijaitsi Tanskassa, mutta noin kaksi vuotta sitten muutimme tänne Ruotsiin", arkkipiispa kertoo. Hänen mukaansa muuttoa oli suunniteltu jo parikymmentä vuotta. "Niin minulle ainakin on kerrottu", hän vahvistaa. Syyt olivat ennen kaikkea käytännölliset: Ruotsissa on ehkäpä enemmän katolilaisia kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä, luonnollisesti myös pappeja ja sisaria. "Lisäksi täällä sijaitsee Pohjoismaiden piispainkokouksen pääsihteeristö", nuntius huomauttaa ja korostaa, ettei "todellakaan ollut kysymys siitä, ettemme olisi olleet tyytyväisiä Tanskassa".

Djursholm sijaitsee toistakymmentä kilometria Tukholmasta pohjoiseen. Metron päätepysäkin jälkeen mutkaista matkaa riittää vielä renkaiden päälläkin lähes kymmenen minuutin verran. Eteen avautuu kauniiden villojen rauhallisesti pilkuttama maisema ja merenlahden kaistaleita näkyy siellä täällä. Kesällä tai parhaimpina talvipäivinä ympäristö varmasti on kaunis.

Uusi nuntiatuuri löydettiin monien kyselyjen ja ilmeisen sattuman kautta. "Ainoa talo, jota meille lopulta tarjottiin, oli juuri tämä, ja vaikka se oli pieni, päätimme ottaa sen, koska birgittalaissisarten talo on täältä näköetäisyydellä", nuntius kertoo. Alueella sijaitsee lähes parikymmentä muutakin lähetystörakennusta.

"Ystävällismielisen kunnan myötävaikutuksella olemme saaneet myös rakennettua taloon vähän lisää tilaa, mm. kappelia varten, sekä vasta aivan hiljattain valmistuneen vastaanottosiiven", Piero Biggio jatkaa. Tilaa tarvitaan, koska lähetystökutsuilla voi olla paikalla jopa 70 suurlähettilästä puolisoineen, muuta lähetystöhenkilökuntaa sekä paikallista kirkollista hierarkiaa. Yhteensä pitää varautua jopa yli 200 vieraan tulemiseen. "Sellaisessa tilanteessa nämäkin tilat ovat vielä ahtaat", nuntius ennakoi. Ahtaat ehkä, mutta seiniä koristavat valtiosihteeristön taulukokoelman hienot taulut ja katossa loistaa Muranon kristalli.

Nuntiatuurissa työskentelee nuntiuksen lisäksi myös nuntiatuurisihteeri, monsignor Gábor Pintér sekä yhden huoneen kansliassa sihteeri. "Lisäksi saamme apua joiltakin papeilta ja esimerkiksi tilastokysymyksissä voimme ottaa yhteyttä piispainkokoukseen", Biggio sanoo. Nuntiatuurin taloutta hoitaa kolme sisarta, jotka kuitenkin pian ovat vaihtumassa toisiin.

Latinan sana "nuntius" tarkoittaa lähettilästä. "Siksi sanon usein yksinkertaistaen, että olen paavin suurlähettiläs, vaikka oikeastaan pitäisi tietenkin puhua Pyhästä istuimesta", arkkipiispa selostaa. Nuntiusten työnä on suhteiden ylläpitäminen ja kehittäminen toisaalta Rooman ja paikalliskirkkojen välillä, toisaalta taas Pyhän istuimen ja paikallisten viranomaisten, paikallisen hallituksen välinen yhteydenpito.

"Näihin kahteen asiaan tiivistyy toimintamme", nuntius toteaa. "Totta kai tehtävämme on myös informoida Roomaa siitä, mitä kohdemaissamme tapahtuu. Mutta ei kyse sentään mistään vakoilusta ole", hän vakuuttaa hymyillen. Keräämiään ja saamiaan tietoja suurlähettiläät omille hallituksilleen juuri välittävät. Äänensä saa kuuluville, ottipa sitten yhteyttä suoraan maansa hallitukseen tai suurlähetystöön.

"Toisaalta kirkollisessa mielessä meidän on kunnioitettava paikallisten piispojen itsenäisyyttä omissa hiippakunnissaan", nuntius Piero Biggio täsmentää. "Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettemme olisi tietoisia siitä, mitä hiippakunnissa tapahtuu, tai ettemme olisi yhteydessä hiippakunnan jäsenten kanssa!", hän vahvistaa. "Meihin ollaan jatkuvasti yhteydessä eri hiippakunnista."

Apostolisen nuntiuksen velvollisuus on myös osallistua yhteen istuntoon jokaisessa piispainkokouksen kokoontumisessa. Silloin hän pystyy suoraan välittämään Vatikaanista tulevia ohjeita piispoille ja keskustelemaan muutenkin näiden kanssa, yksitellen. Silloin hän myös kuulee ensi käden tietoa hiippakuntien elämästä. "Kerran, kaksi vuodessa ehdin – eri tapahtumien johdosta – matkustamaan myös eri hiippakuntiin, ja silloin keskustelut jatkuvat."

Tiedon keräämisessä hyvänä apuna on myös kokemus. "Kolmikymmenvuotisen kokemukseni perusteella jo pienet vihjeet auttavat minua näkemään, missä mennään. Keskustelen monien pappien ja maallikoiden kanssa, ja minulle esimerkiksi referoidaan hiippakunnissa ilmestyviä lehtiä", nuntius sanoo salaperäisesti hymyillen: "On monia tapoja tietää…"

Entä onko apostolisen nuntiuksen toimi kovin erilainen eri maissa ja kulttuureissa? "On", nuntius vastaa nopeasti. "Bangladeshissa kävin lähetyskohteissa ja eri yhteisöjen luona viettäen siellä suuren osan ajastani. Se oli täysin erilaista kuin toiminta jossakin katolisessa maassa, esimerkiksi Chilessä. Kirkko toimii joka maassa tilanteen vaatimalla tavalla."

Buddhalaisissa aasialaisissa maissa kokemukset olivat taas erilaisia: "Taiwanissa kirkko ylläpiti collegeita ja kouluja, joissa oli ainakin 3000 koululaista. Ja Bangladeshissa olimme kuuluisia siitä, että maan viisi parasta koulua oli katolisia." Näissä maissa kirkko saa sitä paitsi toimia ja rakentaa varsin vapaasti, kunhan noudattaa maan lakeja. "Ainakin oman kokemukseni mukaan näin on", arkkipiispa muistaa ja lisää: "Vaikeampaa saattaa kyllä olla joissakin islamilaisissa maissa."

Täällä Pohjolassa samoja vaikeuksia ei esiinny. Suurin ongelma lienee raha. Jos jossakin muualla kirkko työskenteleekin yhä maiden kristillistämiseksi, niin tällaisissa jälkiteollisissa yhteiskunnissa kirkon työn kohde on muualla. "Työmme on todellakin erilaista eri tilanteissa eri maissa," arkkipiispa Piero Biggio vakuuttaa.

Marko Tervaportti

Eikö sinulla ole rahaa? Eikä mitään, mitä voisit lahjoittaa? Älä välitä! Sillä unohdit, että onnesi on antaa toisille rauhan lahja, jota maailma ei voi antaa ja siten aarteellasi ilolla ei ole rajoja. Ilo – jakakaa ilonne, oli yksi monista mietiskelyn aiheista, joihin vanha tuttavamme isä Paul Nguyên johdatti meidät Birgittalaissisaret vuosiretriittimme aikana kuluneella hiihtolomaviikolla. Päivittäisen pyhän messun ja rukoushetkien lisäksi päivään kuului kolme meditaatiota. Kahdeksassa päivässä ehdimme mietiskellä mm. jokapäiväistä, sisäistä ja yliluonnollista elämää, rukousta, uskoa – Valaise maailma uskon liekillä – uskollisuutta, voimaa – Vain yksi intohimo: evankeliumi. Vain yksi ihanne: Jeesuksen elämä – uudistumista ja miten elää tätä hetkeä – Kauneinta!

Erityistä ja uutta oli se, että jokaisen meditaation jälkeen jokainen sisar sai pienen ajatuksen luettavaksi ja mahdollisuuden kommentoida sitä. Syntyi hienoja ja hedelmällisiä ajatuksia ja tuntui, että joka päivä opimme tuntemaan myös toinen toisiamme yhä enemmän. Lopuksi isä Paulilla oli vielä valmistettuna annettavaksi valokuva pienen ajatuksen kera, joka arvottiin meidän sisarten kesken. Keskiviikkona meitä jälleen kohtasi yllätys: rekreaatio keskellä hiljaisuutta. Pienessä yhteishetkessä vaihdoimme kuulumisia isä Paulin kanssa. Hän kertoi uudesta työstään Malmössa, Ruotsissa ja Vietnamista, maasta, missä ei ole vielä täyttä uskonvapautta.

Esimerkiksi sääntökuntalaisten on sallittu pukeutua luostaripukuun vain luostarin sisällä, ulkopuolella he käyttävät ihan tavallisia vaatteita kuten kaikki muut. Pappisseminaarit ovat sallittuja mutta papiksi vihkiminen ei. Käytännössä se tapahtuu salassa yksityisesti piispan talossa. Kaikista vaikeuksista huolimatta kirkolla on pappiskutsumuksia tällä hetkellä enemmän kuin seminaareihin mahtuu kerralla opiskelemaan. On syntynyt jopa jonotuslista. Päivämme puolestaan päätimme vielä kerran hiljentymällä Sakramentin eteen, adoraatioon ja rukoilemalla ruusukon.

Kiitos Isä Paul vielä kerran tästä upeasta retriitistä ja vierailusta luonamme. Tunnemme, että olemme tulleet ravituiksi Jumalan sanalla.

Sisar Marja-Liisa OSSS

Retrettiviikonloppu asettui marraskuulle, sateisen kylmään aikaan, jolloin mielellään etsiytyy pimeydestä ja kylmyydestä luostarin valoon ja ryhmän lämpöön. Isä Frans Voss oli retretin johtaja, kokenut ja koulutettu mies tällaisessakin tehtävässä.

Meitä oli 15, eli ryhmä oli suurehko. Paikalla olivat käytännössä kaikki oblaatit ja rinnakkaisjäsenet (luterilaiset ekumeeniseen oblaattiryhmään kuuluvat) niin Turusta kuin Helsingistäkin, sekä - ilahduttavaa kyllä - myös muita kiinnostuneita, jotkut ensimmäisessä retretissään.

Ensikertalaiset saivatkin todellisen katolisuuden "kielikylvyn". Kun isä Frans suunnittelee retretin, ohjelmassa on kaikki tarpeellinen. Hetkirukousten lisäksi vietimme adoraation, kaksi meditaatiota ja kaksi messua. Teemana oli p. Birgitan ajatuksien kokoelma "Valon polkuja", jota isä Frans neljässä esitelmässään kävi läpi. Kirjasta on viiden euron kohtuulliseen hintaan ostettavissa mm. Birgittalaisluostarista, ja se kannattaakin ostaa.

Teksti ei ole helppolukuista (huolimatta Kalevi Vuorelan hyvästä suomennoksesta), mutta avautuu pienellä pohdiskelulla, ja avaa ihmeellisen yhteyden 700 vuoden taakse. Isä Frans lisäksi raivasi meille retrettin osallistujille "oikopolkuja".

Lauantain vesperissä meillä oli pieni juhla, kun oululainen Anneli antoi noviisilupauksen. Vuoden koeajan jälkeen hänestä voi tulla täysi oblaatti, jolloin joukkomme taas kasvaa.

Illan hämärässä tuttu seurakuntakirkkomme muuttuu tunnelmalliseksi luostarikirkoksi, jossa hetkirukouksen mystiikka saa valtaansa. Psalmintekstit vaihtelevat viikon ja ajan mukaan, nyt meille sattui pääasiassa rukouksia hädän hetkellä. Sehän saattoi olla jollekulle hyvinkin ajankohtaista. Hetkirukoukset kestävät tässä muodossaan n. 20 minuuttia, ja niistä tulee virkistyneenä pois.

Hiljainen vaellus puhumattomassa jonossa yli Birgitta-salin laajan lattian luo sekin yhteisyyttä. Sitten siirrytään jollekin sisarten valmistamista täyttävistä ja herkullisista aterioista. Ei meidän tarvitse tyhjin vatsoin hiljentyä! (Toisaalta, mahtaisiko paastoretrettiin olla tulijoita?) Aterian aikana soiva musiikki muistuttaa, ettei ole tarkoitus keskustella.

Retretti on hyvä lääke uupumukseen, vaikka pitääkin nousta seitsemältä. Illalla sitten mennäänkin aikaisin levolle. Työtä ei pidä ottaa mukaan. Jokin rentouttava kirja sen sijaan on hyvä olla mukana, koska aikaa on riittämiin. Ulkoilmaa saa kävelemällä, ei aina ole pakko mennä Stockmannille.

Viikonloppuretretti kestää perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Minua houkuttelee ajatus koko viikon retretistä esim. Saksassa, jossa kieli on huonommin hallinnassa. Olen viettänyt viikkoja saksalaisessa benediktiiniluostarissa, ja ne ovat varmaan lähes käyneet retretistä, koska olen ollut pääasiassa puhumatta, ja ahkerasti osallistunut hetkipalveluksiin. Ohjanta vain on puuttunut.

Voisi ehkä puhua tee-se-itse -retretistä? Yksinäisyys ja puhumattomuus on palvelutyöläiselle ylellisyyttä, samoin omiin asioihinsa keskittyminen. Viikossa pääsee hyvin irti arjesta. Viikonloppu on vielä siihen lyhyt.

Markku Vähätalo

Rakkaat sisaret ja veljet!

Käsitteellä ’kirkko’ on useita merkityksiä. Jo puhekielessä ymmärrämme sen merkitsevän esimerkiksi rakennusta tai kirkollisia rakenteita kuten hiippakuntaa, seurakuntia ja virkoja. Kun puhumme kirkosta, ajattelemme myös henkilöitä, pyhää isää, piispaa, pappeja ja sääntökuntalaisia. Kirkko on kuitenkin jotain enemmän. Teologisesti nähtynä se on "Kristuksen ruumis" ja myös "Jumalan kansa". Kirkko ei ole pelkästään rakennuksia, rakenteita tai kirkollisen viran haltijoita. Me kaikki yhdessä muodostamme kirkon ytimen, me, jotka olemme kastetut ja jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, muodostamme hänessä yhteisön. Pyhä Paavali kuvaa kirkkoa seuraavasti: "Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus , mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.[…] "Meidät kaikki […] on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät" (1. Kor. 12:12-13)

Kirkko ei ole omaehtoinen, vaan järjestäytynyt yhteisö. Jeesuksen Kristuksen tahdon ja tradition mukaan hänen kirkollaan on konkreettinen rakenne, jossa kaikilla sen jäsenillä on yhtä suuri arvo, mutta eriasteinen osallisuus Jeesuksen Kristuksen pappeuteen, erilaisia vastuualueita ja virkoja (vrt. 1. Kor. 12:18-21). Jotkut näistä viroista liittyvät erottamattomasti pappisvihkimykseen.

Nämä virat ja vastuualueet on muun muassa kirkolliskokousten asiakirjoissa ja kirkkolaissa aikojen myötä määritelty. Kirkkolaki on luonteeltaan yleismaailmallinen ja jokainen kirkon jäsen on velvoitettu noudattamaan sitä: niin piispat, papit, sääntökuntalaiset kuin muutkin uskovat (kaanon 212 § 1). Kirkkolaki ei ainoastaan järjestä kirkollista elämää, vaan se palvelee myös objektiivisuuden mittapuuna. Kukaan kirkossa ei voi hoitaa tehtäväänsä omien mieltymystensä, siis henkilökohtaisten mielipiteittensä mukaan, vaan niiden yleismaailmallisten periaatteiden mukaan, joihin kirkko tukeutuu ja jotka ovat voimassa koko kirkossa.

Pyhän Raamatun ja tradition mukaan sekä siitä johtuen myös kirkkolain mukaan piispa on hiippakunnan johtaja (vrt. kaanon 375). Samalla tavalla seurakunnassa kirkkoherran kohdalla (vrt. kaanon 515, 516). Piispa ja kirkkoherra ovat vastuussa viranhoidostaan Jumalalle ja kirkolle. Lisäksi kirkkoherra on vastuussa vielä omalle piispalleen. Tätä vastuuta ei kanneta teoreettisesti, vaan käytännössä. Siksi piispan on kirkkolain mukaan edistettävä hiippakunnassa järjestystä (kaanon 386, 391, 382 § 1,2). Hän nimittää kirkkoherrat ja muut kirkollisen viran haltijat (esim. kaanon 470, 515). Hän on myös jokaisen hiippakunnallisen neuvoston puheenjohtaja tai sitten neuvosto toimii hänen auktoriteettinsa alla (vrt. esim. kaanon 492, 511, 513). Mitä tulee seurakunnan elämään, samat periaatteet pätevät kirkkoherran kohdalla. (Pyhä istuin vahvisti taannoin nämä periaatteet kahdessa asiakirjassa, nimittäin piispan virkaa koskevassa kehotuskirjeessä Pastores Gregis, 2003 sekä ohjeistossa Pappi, seurakunnan kommuniteetin paimen ja johtaja, 2002).

Nämä periaatteet eivät sulje millään tavalla pois maallikoiden aktiivista osallistumista kirkon elämään. Kirkkolaki takaa sen heille. Siinä on säädetty muun muassa niin, että kaikilla uskovilla on oikeus saada osakseen paimeniensa avustamina kirkon hengellisiä aarteita, erityisesti Jumalan sanan ja sakramentit (kaanon 213). Kaikilla uskovilla on myös velvollisuus ja oikeus osaltaan vaikuttaa siihen, että jumalallinen pelastussanoma kantautuisi ihmisten keskuuteen yhä laajemmin (kaanon 211, 225 § 1). Heillä on vapaus ilmaista erityisesti hengelliset tarpeensa ja toiveensa omille paimenilleen (kaanon 212 § 2). Heillä on oman tietämyksensä ja pätevyytensä nojalla oikeus ja toisinaan jopa velvollisuus ilmaista paimenille käsityksensä asioista, jotka koskevat kirkon parasta (kaanon 212 § 3). Heillä on oikeus perustaa yhdistyksiä, jotka palvelevat karitatiivisia ja hurskaita päämääriä tai kristillisen kutsumuksen edistämistä maailmassa (kaanon 215). Mitään tällaista hanketta ei voida kuitenkaan kutsua katoliseksi ilman asianomaisen kirkollisen auktoriteetin hyväksymistä (kaanon 216). Maallikot voivat kirkossa hoitaa kirkkolaissa säädettyjä virkoja (kaanon 228).

Nämä oikeudet on turvattu myös omassa pienessä hiippakunnassamme. Niitä sovellettaessa käytäntöön on kunnioitettava muutamia kirkollisia sääntöjä. Ensimmäinen rajoittava tekijä on kirkon yhteinen hyvä. Kirkollisen auktoriteetin on yhteisen hyvän valossa ratkaistava näiden oikeuksien käyttämisestä (kaanon 223). Kaikkia uskovia "velvoitetaan pysymään kirkon yhteydessä kaikissa olosuhteissa (kaanon 209 § 1)" Heidän tulee antaa todistus uskostaan sekä uskollisuudestaan kirkolle ja sen paimenille (kaanon 210, 212 § 1, 3; 214). Lisäksi heidän tulee huolehtia kirkkonsa avustamisesta (kaanon 222 § 1).

Kirkkolain mukaan voi viran uskoa vain sellaisen maallikon hoitoon, joka on siihen soveltuva ja joka noudattaa kirkon opetusta (esim. kaanon 228 § 1, 2; 231, 492 § 1; 512 § 1, 3). Pastoraalineuvostosta kirkkolaki säätää seuraavaa: "Pastoraalineuvosto muodostuu uskovista, jotka elävät katolisen kirkon täydessä yhteydessä […]" (kaanon 512 § 1). Pastoraalineuvostossa voivat toimia vain uskovat, jotka osoittavat lujaa uskoa, oikeita elämäntapoja ja järkevyyttä" (kaanon 512 § 3). Kirkkolaki asettaa samat edellytykset myös talousneuvoston jäsenille (kaanon 492 § 1).

Kirkkolain mukaan jokaisella neuvostolla on neuvoa antava luonne. Ne auttavat piispaa ja pappeja täyttämään tehtäväänsä. Neuvostoilla ei ole itsenäistä valtaa eivätkä ne voi siksi tehdä päätöksiä. Viime kädessä piispan tai kirkkoherran tulee päättää esille otetuista asioista, ottaen huomioon kirkon opetuksen, kirkkolain ja seurakunnan tai hiippakunnan todelliset mahdollisuudet. Niinpä kirkkolaissa säädetään esimerkiksi, että "pastoraalineuvostolla on ainoastaan neuvoa-antava äänivalta; vain hiippakunnan piispa voi kutsua sen koolle kyseisen apostolaatin tarpeen mukaan ja toimia sen puheenjohtajana; yksin hänellä on oikeus julkistaa saattaa tiedoksi neuvostossa käsitellyt asiat." (Kaanon 514 § 1)

Rakkaat sisaret ja veljet! Mieluimmin olisin halunnut esittää tämän paimenkirjeeni asiat enemmän teologiselta kannalta, enemmän rakkaudella ja pastoraalisesti, niin kuin se tehdään Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen asiakirjoissa tai maallikkojen lähetystehtävää kirkossa käsittelevässä kehotuskirjeessä Christifideles laici 1988. Sellainen tyyli olisi voinut saada jonkun ajattelemaan, että piispa ratkaisisi edellä esitetyt asiat henkilökohtaisten asenteittensa pohjalta. Toivon, että selkeä viittaus kirkkolakiin sallii näiden kysymysten objektiivisen esittämisen. Maallikkoja koskevat kirkkolain säädökset noudattavat Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen päätöksiä ja tiivistävät sen opetuksen.

Helsingissä
kynttilänpäivänä 2004
+Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa

I senaste nummer av Fides behandlade ledaren den bedrövliga lag som nu troligen fattats i Frankrike. Att ett land som har frihet, broderskap och jämlikhet som devis, täcks föreslå en lag som gör ett sådant ingrepp i de mänskliga rättigheterna, är ju helt skandalöst.

Man skyller på att staten och religionen skall hållas skilt men det kunde man göra genom att ignorera dessa dräktdetaljer. Det är ju bara om en religiöst påbjuden sed, eller i detta fall dräktdetalj kan vara till skada för andra eller fara för omgivningen som den med rätt kan förbjudas men man kan ju inte påstå att detta kunde gälla en slöja eller huvudduk, ett krucifix, en liten kalott eller en turban för att inte tala om ett välskött skägg.

Förbudet har också väckt en storm av protester. Sedan julen har politikerna blivit översköljda med protester. En politiker har rapporterat för den katolska tidningen La Croix, att han under juldagarna fått 2800 protester och att antalet senare stigit till ca 18000. Franska ambassader har också blivit utsatta för stora mängder av sådana protester.

Det vore en lycka om politikerna skulle lyssna till folket. I annat fall finns det risk för att förbudet senare skulle utsträckas till högskolor vilket bl.a. kunde bli ett problem för ordensfolk med dräkt.

Därtill kommer att en sådan förbudsmentalitet tyvärr är smittsam. Redan nu har två belgiska senatorer framlagt ett förslag till parlamentet om att Belgien borde följa Frankrikes exempel och förbjuda religiösa symboler i statsskolorna.

Jag har bara sett en artikel som säger något förnuftigt för förbudet. Den är den nigerianske Wole Soyinkas understreckare i Hufvudstatsbladet. Han har vuxit upp i en miljö med flere stammar och flere religioner. Han talar för att en skoluniform förenar eleverna till en enhet över stamgränserna medan de olika trossymbolerna i dräkten splittrar dem i olika grupper som lätt blir fientliga mot varandra.

När jag läste artikeln kom jag till att skoluniform troligen är det enda goda alternativet till frihet. Grupper uppstår lätt även utan symboler. En rätt futtig gruppering är den som går enligt föräldrarnas sociala position och inkomster. Den torde vara rätt vanlig i våra skolor. De vars föräldrar har råd att köpa märkeskläder åt sina barn ser ned på dem som inte har märkeskläder. Inte precis någon trevlig gruppbildning.

Märta Aminoff

Paaston aikana pyrimme erityisellä tavalla auttamaan toisia ihmisiä. Caritaksen kautta tähän on perinteisesti annettu mahdollisuus - tällä kertaa teemana on "Oikeudenmukaisuuden aika" ja kohteina kastittomien tyttöjen hyväksi perustetut maito-osuuskunnat Intiassa, Madurain maakunnassa.

Jesuiittojen "maahanpoljettujen ihmisten säätiö" Madurain maakunnassa taistelee lapsityövoiman käyttöä vastaan ja kouluttaa iltakursseillaan jo 12.000 lasta. Säätiön perustama Dr Ambedkar Cultural Academy (DACA) on sisäoppilaitos, joka on aloittanut neljä maito-osuuskuntaa. Vuonna 2003 aloitetuista kahdesta osuuskunnasta toinen tuottaa maitoa DACA:n koulua käyvien kastittomien (dalit) lasten hyväksi, toinen niiden koulusta pudonneiden lasten hyväksi, jotka on otettu vuoden mittaiselle kurssille oppimaan tekstiilitöitä ja kirjo-ompelua. Tytöille järjestetään työpaikka koulun jälkeen.

DACA:ssa on 216 tyttöä, jotka ovat tulleet keskukseen orpojen tai esim. elinkautisvankien lasten joukosta tai lapsityövoimana käytetyistä lapsista. He ovat hyvin köyhiä ja halveksittuja kastittomia. Kolmen lapsen ryhmä pitää huolta nimikkolehmästään. Tämä antaa heille arvonantoa ja opettaa työn kunnioittamista koulunkäynnin ohessa. Tytöt pitävät hyvän huolen lehmistä, ruokkivat ja pesevät niitä, mutta lypsämisestä huolehtivat palkatut työntekijät.

Tytöt asuvat DACA:n yhteydessä sijaitsevassa Äiti Teresa -asuntolassa. Lehmät tuottavat asuntolalle maitoa juotavaksi ja siitä jalostetaan myös terveellisiä maitotuotteita ravinnoksi. Ylimääräinen maito myydään tyttöjen asuntola- ja koulutuskulujen kattamiseksi.

Paavi Johannes Paavali II kehotti Intian piispoja 17.11.2003 Ad-Limina-vierailullaan erityisesti huolehtimaan huolta kastittomista. Paastoviestissään paavi vetoaa: "joka minun nimessäni ottaa vastaan yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut,"(Mt 18:5). Paavi kiinnittää huomionsa lasten kärsimyksiin erilaisen hyväksikäytön kohteina ja kehottaa: "Olkoon tämän paastonaika erityisesti aikaa, jolloin huolehdimme lasten tarpeista omissa perheissämme ja koko yhteiskunnassa".

Suomen Caritaksella on kaksi hanketta, joissa tätä kehotusta pyritään noudattamaan: tämä kastittomien lasten maito-osuuskunta Intiassa sekä Ugandan AIDS-orvot. Auta lasta - otat vastaan Herramme Jeesuksen Kristuksen.

Kirkoista löydät keräyslippaat. Palmusunnuntain kolehdilla myös tuetaan paastokeräystämme "Oikeudenmukaisuuden aika". Voit myös maksaa avustuksen CARITAS-tilille SAMPO 800012-70154504 viitenumerolla 2257.

Under fastetiden strävar vi på ett speciellt sätt efter att hjälpa andra människor. Genom Caritas har det traditionellt varit möjligt och år är temat "Dags för rättvisa!". Målet för insamlingen är de mjölkandelslag som grundats i landskapet Madurai i Indien för att hjälpa kastlösa flickor.

Jesuiternas "stiftelse för nedtrampade människor" i landskapet Madurai kämpar mot användningen av barnarbetskraft och ger redan 12 000 barn utbildning genom kvällskurser. Stiftelsen har grundat Dr Ambedkar Cultural Academy (DACA), en internatskola som har grundat fyra mjölkandelslag. Av de två andelslag som grundades år 2003 producerar det ena mjölk för de kastlösa (dalit) barn som går i DACA-skolan, medan det andra hjälper barn som lämnat skolan och som nu får gå en ettårig kurs för att lära sig textilarbete och brodering. Efter avslutad utbildning ser man till att flickorna får arbete.

I DACA går 216 flickor, som har kommit till centret för att de är föräldralösa eller deras föräldrar avtjänar livstidsstraff eller för att de själva har utnyttjats som barnarbetskraft. Barnen är mycket fattiga och som kastlösa föraktade. Varje ko i andelslaget tas om hand av en grupp på tre barn. Det ger dem en känsla av betydelse och lär dem vikten av arbete vid sidan av skolgången. Flickorna tar väl hand om sin kor, de matar och tvättar dem, men mjölkningen sköts av avlönade anställda.

Flickorna bor i Moder Teresa-internatet i samband med DACA. Korna förser internatet med mjölk att dricka och mjölken förädlas också till mat i form av hälsosamma mjölkprodukter. Den mjölk som blir över säljs för att täcka flickornas internat- och utbildningsutgifter.

Påven Johannes Paulus II uppmanade Indiens biskopar vid deras Ad Limina-besök 17.11.2003 att i synnerhet ta hand om de kastlösa. I sitt fastebrev vädjar påven: "den som i mitt namn tar emot ett sådant barn tar emot mig", (Matt 18:5). Påven fäster sin uppmärksamhet på barns lidande som offer för utnyttjande av olika slag och uppmanar oss: "Låt den här fastetiden i synnerhet vara en tid då vi ser till barnens behov i våra egna familjer och i hela samhället."

Caritas Finland har två projekt som försöker följa den uppmaningen: de kastlösa barnens mjölkandelslag i Indien och barn som blivit föräldralösa på grund av aids i Uganda. Hjälp ett barn – du tar emot vår Herre Jesus Kristus.

Välsignad fastetid önskar
Caritas Finlands styrelse och kontor

Insamlingsbössor finns i kyrkorna. Fasteoffret som uppbärs vid Palmsöndagens kollekt stöder också vår insamling "Dags för rättvisa". Du kan också betala in ett bidrag till Caritas konto, SAMPO 800012-70154504, referensnummer 2257.

Hangilta, järven jäältä ja yhteisistä touhuista, siltä se näytti. Leirin yhtenä vetäjänä toiminut veli Mikko Salo SCJ kertoo, että hiihtolomaleirin pääpaino oli sanalla loma, ja leirin katolinen aiheisto näkyi sitten enimmäkseen askartelun ja muun puuhastelun osana.

Leirin teema oli kuitenkin kala, joka on yksi vanhimmista kristillisistä symboleista. Pietarin kalansaalis jäi kuitenkin haaveeksi.

"Saimme verkoilla vain kaksi haukea ja yhden lahnan", veli Mikko hymähtää.

Se ei pahasti harmita – ihmisten kalastaminenhan tässä tärkeätä on, ja kalateema toistui kaikessa leiritoiminnassa ja tarinoissa.

Jokainen leiri-ilta päättyi iltahartaukseen. Peräti neljä pappia kävi Stella Marisissa viettämässä messua.

Tulevaisuutta pedattiin osallistumalla aktiivisesti messun viettoon. Pojat toimivat messupalvelijoina ja tytöt kanttoreina sekä lukijoina.

Sää suosi leiriläisiä. Ilmapiiristä kertoo se, että leirin päättyessä leiriläiset tekivät varauksia Stella Marisin kesäleireihin – ja väliin varsin haikein mielin. Luvassa on silloin kovasti toisenlaista elämysmatkailua kuin verkkojen vetämistä jäällä tai hangessa pyörimistä saunasta – mutta uusi vuodenaika, uudet kujeet. Näinhän sen pitääkin mennä.