Messun lukukappaleet 30.12.2018 alkavalle viikolle

30.12.2018 su Pyhä perhe: Jeesus, Maria ja Joosef, juhla – vuosi C

Ensimmäinen lukukappale (1. Sam. 1:20-22, 24-28)

Samuel sai jäädä Herran eteen koko elämänsä ajaksi.

Luemme Ensimmäisestä Samuelin kirjasta.

Hanna tuli raskaaksi ja synnytti aikanaan pojan. Hän antoi pojalleen nimen Samuel sanoen: ”Herralta minä häntä pyysin.” Kun Elkana oli seuraavana vuonna lähdössä koko perheensä kanssa uhraamaan Herralle ja toimittamaan lupausuhriaan, ei Hanna tahtonut seurata mukana, vaan sanoi miehelleen: ”Sitten kun en enää imetä poikaa, vien hänet Herran kasvojen eteen, ja sinne hän saa jäädä koko elämänsä ajaksi.”

Kun poika oli vieroitettu, Hanna otti mukaansa hänet sekä kolmivuotiaan sonnin, säkillisen jauhoja ja viinileilin, ja he menivät Silon pyhäkköön. Poika oli vielä pieni. Siellä he teurastivat sonnin uhriksi ja veivät sitten pojan Eelin luo. Hanna sanoi hänelle: ”Herrani, niin totta kuin elät, minä olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa Jumalaa. Tätä poikaa minä rukoilin itselleni, ja Herra antoi minulle mitä pyysin. Nyt minä luovutan hänet Herralle. Olkoon hän Herran oma koko elämänsä ajan.” Sitten he kumartuivat rukoilemaan Herraa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 84:2-3, 5-6, 9-10. – 5a)

Kertosäe:                      Onnellisia ne, jotka asuvat huoneessasi, Herra.

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta,
kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.
Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon,
kun tulen elävän Jumalan eteen. Kertosäe

Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi!
He ylistävät sinua alati.
Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kertosäe

Jumala, Herra Sebaot, kuule rukoukseni,
älä ummista korviasi, Jaakobin Jumala!
Jumala, meidän kilpemme,
katso voideltusi puoleen! Kertosäe

Toinen lukukappale (1. Joh. 3:1-2, 21-24)

Me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Rakkaani, katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.

Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista. Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja (vrt. Ap.t. 16:14b)

Halleluja. Halleluja.
Herra, avaa meidän sydämemme
ottamaan vastaan Poikasi sanat.
Halleluja.

Evankeliumi (Luuk. 2:41-52)

Jeesuksen vanhemmat löysivät hänet opettajien keskeltä.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.

Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.

Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

(Muut lukukappaleet kuin evankeliumi voidaan valita myös vuoden A kirjasta: 1L Sir. 3:2-6, 12-14, Ps. 128:1-2, 3, 4-5. – vrt. 1, 2L Kol. 3:12-21.)

31.12.2018 ma jouluoktaavin messu

Ensimmäinen lukukappale (1. Joh. 2:18-21)

Te olette Pyhältä saaneet Hengen voitelun, ja kaikilla teillä on tieto.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä. He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme. Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin. Te taas olette Pyhältä saaneet Hengen voitelun, ja kaikilla teillä on tieto. En minä kirjoitakaan teille sen vuoksi, ettette tuntisi totuutta, vaan siksi, että te tunnette sen ja tiedätte, ettei mikään valhe ole lähtöisin totuudesta.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 96:1-2, 11-12, 13. – 11a)

Kertosäe:                      Iloitkoon taivas, riemuitkoon maa!

Laulakaa Herralle uusi laulu! Laula Herralle, maa,
laulakaa Herralle, maan asukkaat!
Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään!
Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan. Kertosäe

Iloitkoon taivas, riemuitkoon maa!
Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoot maa ja sen luodut,
humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä. Kertosäe

Herra tulee! Hän tulee tuomaan oikeutta,
hallitsemaan vanhurskaasti maata,
uskollisesti sen kansoja. Kertosäe

Halleluja (Joh. 1:14a, 12a)

Halleluja. Halleluja.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 1:1-18)

Sana tuli lihaksi.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat hänen kauttaan. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Johannes todisti hänestä ja huusi: ”Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.”

Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

1.1.2019 ti Pyhän Jumalansynnyttäjän Marian juhlapäivä, juhlapyhä

Ensimmäinen lukukappale (4. Moos. 6:22-27)

He siunaavat Israelin minun nimeeni, ja minä siunaan heitä.

Luemme Neljännestä Mooseksen kirjasta.

Herra sanoi Moosekselle: ”Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin: ’Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.’ Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 67:2-3, 5, 6+8. –2a)

Kertosäe:    Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä.

Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä,
hän kirkastakoon meille kasvonsa,
että maan päällä tunnettaisiin sinun tiesi,
kaikissa kansoissa sinun pelastuksesi. Kertosäe

Kansat iloitkoot ja riemuitkoot,
sillä sinä jaat niille oikeutta,
sinä johdatat kansakuntia maan päällä. Kertosäe

Ylistäkööt kansat sinua, Jumala,
ylistäkööt sinua kaikki kansat.
Siunatkoon Jumala meitä,
ja pelätkööt häntä kaikki maan ääret. Kertosäe

Toinen lukukappale (Gal. 4:4-7)

Jumala lähetti Poikansa, naisesta syntyneen.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä galatalaisille.

Veljet, kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja (Hepr. 1:1-2)

Halleluja. Halleluja.
Monet kerrat ja monin tavoin
Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla;
näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan.
Halleluja.

Evankeliumi (Luuk. 2:16-21)

He löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Kahdeksantena päivänä hän sai nimen Jeesus.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan paimenet lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

2.1.2019 ke pyhät Basileios Suuri ja Gregorios Nazianzolainen, piispat ja kirkonopettajat, muistopäivä

Ensimmäinen lukukappale (1. Joh. 2:22-28)

Pysyköön teissä se, minkä jo alussa olette kuulleet.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Rakkaani, kuka on valehtelija, ellei se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus? Sellainen ihminen on antikristus, niin Isän kuin Pojan kieltäjä. Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Pysyköön siis teissä se, minkä jo alussa olette kuulleet. Jos se, minkä olette kuulleet alusta asti, pysyy teissä, tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämän hän itse on meille luvannut: iankaikkisen elämän.

Tämän olen kirjoittanut teille niistä, jotka tahtovat johtaa teitä harhaan. Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa ja on tosi, siinä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.

Niin, lapseni, pysykää Kristuksessa, jotta hänen ilmestyessään voimme astua rohkeasti esiin emmekä joudu häveten väistymään hänen luotaan, kun hän saapuu.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 98:1, 2-3ab, 3cd-4. – 3a)

Kertosäe:   Kaikki maan ääret ovat nähneet meidän Jumalamme pelastuksen.

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa
on tuonut voiton. Kertosäe

Herra on tehnyt tunnetuksi pelastuksensa,
hän ilmoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
Hän muisti laupeutensa ja uskollisuutensa
Israelin kansaa kohtaan. Kertosäe

Kaikki maan ääret ovat nähneet
meidän Jumalamme pelastuksen.
Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Kertosäe

Halleluja (Hepr. 1:1-2)

Halleluja. Halleluja.
Monet kerrat ja monin tavoin
Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla;
näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 1:19-28)

Hän tulee minun jälkeeni.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: ”Kuka sinä olet?” Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: ”En minä ole Kristus.” ”Mikä sitten?” he kysyivät. ”Oletko Elia?” ”En ole”, Johannes vastasi. ”Oletko se luvattu profeetta?” Hän vastasi: ”En.” Silloin he sanoivat: ”Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?” Johannes vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.”

Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: ”Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Kristus, et Elia etkä se profeetta?” Johannes vastasi: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.”

Tämä tapahtui Jordanin tuolla puolen, Betaniassa, missä Johannes oli kastamassa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

3.1.2019 to jouluajan messu tai Jeesuksen pyhä nimi

Ensimmäinen lukukappale (1. Joh. 2:29-3:6)

Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Rakkaani, kun tiedätte, että Jumala on vanhurskas, te myös käsitätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta.

Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä.

Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit. Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 98:1, 3cd-4, 5-6. – 3a)

Kertosäe:   Kaikki maan ääret ovat nähneet meidän Jumalamme pelastuksen.

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa
on tuonut voiton. Kertosäe

Kaikki maan ääret ovat nähneet
meidän Jumalamme pelastuksen.
Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Kertosäe

Ylistäkää Herraa harpun sävelin, soittakaa ja laulakaa!
Vaskitorvin ja oinaansarvin kohottakaa ylistyksenne
Herralle, kuninkaalle! Kertosäe

Halleluja (Joh. 1:14a, 12a)

Halleluja. Halleluja.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 1:29-34)

Katsokaa: Jumalan Karitsa.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”

Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Jeesuksen pyhän nimen vietossa omat lukukappaleet:

Ensimmäinen lukukappale (Fil. 2:1-11)

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä filippiläisille.

Veljet, jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.

Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 8:4-5, 6-7, 8-9. – 2a)

Kertosäe:      Herra, meidän Jumalamme,
kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen –
mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Kertosäe

Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
asetit kaiken hänen valtaansa: Kertosäe

lampaat ja härät, kaiken karjan,
metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat,
kaikki vesissä liikkuvat. Kertosäe

Halleluja (Ps. 145:21)

Halleluja. Halleluja.
Ylistäköön minun suuni Herraa,
hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut aina ja ikuisesti!
Halleluja.

Evankeliumi (Luuk. 2:21-24)

Jeesuksen ympärileikkaus.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

4.1.2019 pe jouluajan messu

Ensimmäinen lukukappale (1. Joh. 3:7-10)

Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka toimii oikeudenmukaisesti, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas. Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei toimi oikeudenmukaisesti, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 98:1, 7-8, 9. – 3a)

Kertosäe:    Kaikki maan ääret ovat nähneet meidän Jumalamme pelastuksen.

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa
on tuonut voiton. Kertosäe

Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat!
Taputtakoot virrat käsiään,
yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä. Kertosäe

Herra tulee ja tuo maailmaan oikeuden.
Hän hallitsee maanpiiriä vanhurskaasti,
tuomitsee kansoja oikeuden mukaan. Kertosäe

Halleluja (Hepr. 1:1-2)

Halleluja. Halleluja.
Monet kerrat ja monin tavoin
Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla;
näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 1:35-42)

Me olemme löytäneet Messiaan!

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Johannes oli Jordanin tuolla puolen, Betaniassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jeesus kääntyi, ja nähdessään heidän seuraavan hän kysyi: ”Mitä te haluatte?” He vastasivat: ”Rabbi” ‒ se merkitsee: opettaja ‒ ”missä sinä asut?” ”Tulkaa, niin näette”, Jeesus sanoi. He menivät ja näkivät hänen majapaikkansa, ja he jäivät hänen seuraansa lopuksi päivää. Ilta oli tulossa, oli noin kymmenes tunti.

Toinen näistä, jotka kuulivat Johanneksen sanat ja lähtivät seuraamaan Jeesusta, oli Andreas, Simon Pietarin veli. Hän etsi ensiksi käsiinsä veljensä Simonin ja sanoi hänelle: ”Me olemme löytäneet Messiaan!” ‒ se merkitsee: Kristuksen. Andreas vei hänet Jeesuksen luo. Jeesus katsoi häneen ja sanoi: ”Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas” ‒ se merkitsee: Kallio.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

5.1.2019 la jouluajan messu

Ensimmäinen lukukappale (1. Joh. 3:11-21)

Me olemme siirtyneet kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiämme.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Rakkaani, tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.

Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?

Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 100:1-2, 3, 4, 5. – vrt. 1)

Kertosäe:    Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa.

Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!
Palvelkaa häntä iloiten,
tulkaa hänen eteensä riemuiten. Kertosäe

Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme,
hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Kertosäe

Tulkaa hänen porteilleen kiittäen,
hänen esipihoilleen ylistystä laulaen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään. Kertosäe

Hyvä on Herra!
Iäti kestää hänen armonsa,
hänen uskollisuutensa polvesta polveen. Kertosäe

Halleluja

Halleluja. Halleluja.
Pyhitetty päivä on meille koittanut;
tulkaa, kansat, ja palvokaa Herraa,
sillä tänään on suuri valkeus laskeutunut maan ylle.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 1:43-51)

Sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan, ollessaan lähdössä Galileaan, Jeesus tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua.” Filippus oli kotoisin Betsaidasta, samasta kaupungista kuin Andreas ja Pietari. Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: ”Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista.” ”Nasaretistako?” Natanael kysyi. ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” ”Tule, niin näet”, sanoi Filippus.

Kun Jeesus näki Natanaelin tulevan, hän sanoi: ”Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä!” ”Mistä sinä minut tunnet?” kysyi Natanael. Jeesus vastasi hänelle: ”Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla.” Natanael sanoi: ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!” Jeesus sanoi hänelle: ”Uskotko jo sen perusteella, että sanoin nähneeni sinut viikunapuun alla? Paljon suurempaakin saat vielä nähdä.” Ja hän jatkoi: ”Totisesti, totisesti: te saatte nähdä taivaan avoinna, ja te näette Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika on.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Iltamessu seuraavasta juhlapyhästä.