PÄÄSIÄISEN 2. VIIKON TIISTAI

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ap.t. 4:32-37)

Yksi sydän ja yksi sielu.

Luemme Apostolien teoista.

Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan. Myös Joosef, Kyproksesta kotoisin oleva leeviläinen, jota apostolit kutsuivat Barnabakseksi – nimi merkitsee: rohkaisija – myi omistamansa pellon ja toi rahat apostolien jaettavaksi.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 93:1ab, 1c-2, 5. – 1a)

Kertosäe:

Herra on kuningas! 

Mahti on hänen viittanaan.

tai: Halleluja.

Herra on kuningas! 

Mahti on hänen viittanaan, 

hän on vyöttäytynyt, 

kietonut vyötäisilleen voiman! Kertosäe

 

Maanpiiri on lujalla perustalla, se ei horju. 

Sinun valtaistuimesi on luja,

se on ollut luja halki aikojen.

Sinä olet ollut iäti. Kertosäe

 

Sinun säädöksesi, Herra, ovat lujat ja varmat, 

pyhänä hohtaa sinun temppelisi 

ajasta aikaan. Kertosäe

Halleluja

(Joh. 3:15)

Halleluja. Halleluja. 

Ihmisen Poika on korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, 

saisi iankaikkisen elämän.

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Joh. 3:7-15)

Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi Nikodemokselle: ”Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

”Miten tämä kaikki on mahdollista?” Nikodemos kysyi. Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä? Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika. Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.