PÄÄSIÄISEN 3. VIIKON TIISTAI

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ap.t. 7:51 – 8:1a)

Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä Stefanos sanoi kansalle, kansan vanhimmille ja lainopettajille: ”Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä – niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.”

Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!”

Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois. Saul oli samaa mieltä kuin muut ja hyväksyi sen, että Stefanos surmattiin.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 31:3b-4, 6+7b-8a, 17+21ac. – 6a)

Kertosäe:

Sinun käsiisi, Herra, minä uskon henkeni.

tai: Halleluja.

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, 

vuorilinna, johon minut pelastat.

Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.

Sinä johdatat ja ohjaat minua nimesi tähden. Kertosäe

 

Sinun käsiisi minä uskon henkeni. 

Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.

Minä luotan sinuun, Herra,

iloitsen ja riemuitsen sinun hyvyydestäsi. Kertosäe

 

Katso jälleen palvelijasi puoleen,

sinä armollinen Jumala, auta minua.

Sinä kätket heidät kasvojesi suojaan, 

sinne eivät ulotu ihmisten juonet. Kertosäe

Halleluja

(Joh. 6:35ab)

Halleluja. Halleluja. 

Minä olen elämän leipä, sanoo Herra.

Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään.

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Joh. 6:30-35)

Ei Mooses vaan minun Isäni antaa teille todellista taivaan leipää.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan ihmiset sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”

He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.