25. JOULUKUUTA – HERRAN SYNTYMÄ

JOULUAAMUN MESSU

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Jes. 62:11-12)
Katso, sinun pelastajasi saapuu.

Luemme profeetta Jesajan kirjasta.

Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: ”Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut. Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa, Herran lunastamat, ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki, Kaupunki, jota ei hylätä.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 97:1+6, 11-12)

Kertosäe:
Valkeus loistaa tänään meidän yllemme, sillä meille on syntynyt Herra.

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa,
iloitkoot meren saaret ja rannat!
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan,
kaikki kansat näkevät hänen kunniansa. Kertosäe

Päivä koittaa vanhurskaille,
ilo niille, joiden sydän on puhdas.
Iloitkaa Herrasta, te vanhurskaat,
ylistäkää hänen pyhää nimeään! Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(Tit. 3:4-7)
Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä Titukselle.

Rakkaani, kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän vanhurskaiden tekojemme ansiosta vaan laupeutensa tähden. Hän pelasti meidät uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja iankaikkisen elämän perillisiksi, niin kuin toivomme.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(Luuk. 2:14)

Halleluja. Halleluja.
Kunnia Jumalalle korkeuksissa,
ja maassa rauha ihmisille, joita hän rakastaa.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Luuk. 2:15-20)
Paimenet löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.