Pääsiäistriduum – Pääsiäisen kolme pyhää päivää

Paavi Benedictus XVI selitti yleisaudienssin katekeesissaan 20.4.2011 pääsiäisen kolmen pyhän päivän (sacrum triduum) merkitystä. Seuraavassa paavin puhe kokonaisuudessaan.

Rakkaat veljet ja sisaret

Olemme jo saapuneet pyhän viikon sydämeen, paastonajan tien täyttymykseen. Huomenna aloitamme pääsiäistriduumin, kolme pyhää päivää, joina kirkko muistaa Jeesuksen kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemusta. Jumalan Poika, tultuaan ihmiseksi kuuliaisena Isälle, tultuaan kaikessa meidän kaltaiseksemme, kuitenkin ilman syntiä (vert. Hepr. 4:15), suostui täyttämään hänen tahtonsa loppuun asti, kohtaamaan rakkaudesta meihin kärsimyksen ja ristin, tehdäkseen meidät osallisiksi ylösnousemuksestaan, jotta hänessä ja hänen kauttaan voisimme elää ikuisesti lohdutuksessa ja rauhassa.

Kehotan teitä siksi ottamaan vastaan tämän pelastuksen salaisuuden, osallistumaan syvästi pääsiäisen kolmeen pyhään päivään, jotka ovat koko liturgisen vuoden ydin ja erityisen armon hetki jokaiselle kristitylle. Kutsun teitä etsimään näinä päivinä mietiskelyä ja rauhaa ja ammentamaan syvällisesti tästä armon lähteestä. Tämän vuoksi tulevan juhla tähden jokaisen kristityn tulisi ottaa vastaan parannuksen sakramentti, joka on erityinen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen liittymisen hetki, voidaksenne hedelmällisemmin osallistua pyhään pääsiäisjuhlaan.

Kiirastorstai on päivä, jolloin muistetaan eukaristian ja palveluviran pappeuden asettamista. Aamupäivällä jokainen hiippakunnallinen yhteisö kokoontuu piispansa kanssa katedraaliin viettämään krismamessua, jossa siunataan pyhä krisma sekä katekumeenien ja sairaiden öljyt. (Suomessa tämä messu vietetään pyhän viikon tiistaina illalla Pyhän Henrikin katedraalissa.)

Pääsiäistriduumista lähtien ja koko liturgisen vuoden ajan näitä öljyjä käytetään kasteen, vahvistuksen, pappis- ja piispanvihkimyksen sekä sairaiden voitelun sakramenteissa. Siinä tulee ilmi, kuinka pelastus, jonka sakramentit välittävät, saa alkunsa juuri Kristuksen pääsiäissalaisuudesta. Meidät on lunastettu hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta, ja sakramenttien välityksellä ammennamme tuosta pelastavasta lähteestä.

Krismamessun aikana tapahtuu myös pappislupausten uudistaminen. Koko maailmassa jokainen pappi uudistaa ne velvollisuudet, jotka oli ottanut vastaan pappisvihkimyksensä päivänä, ollakseen kokonaan pyhitetty Kristukselle pyhän palveluviran hoitamisessa veljiensä palvelemiseksi. Rukoilkaamme pappiemme puolesta.

Pääsiäistriduum alkaa varsinaisesti kiirastorstaina illalla. Muistamme viimeistä ateriaa, jonka aikana Jeesus asetti pääsiäisensä muiston, antaen täyttymyksen juutalaiselle pääsiäisrituaalille. Perinteen mukaan jokainen juutalainen perhe kokoontuessaan aterialle viettämään pääsiäisjuhlaa syö paistetun karitsan, viettäen näin israelilaisten Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoa. Siten ehtoollissalissa Jeesus, tosi pääsiäiskaritsa, tietoisena lähestyvästä kuolemastaan uhraa itsensä meidän pelastuksemme tähden (vert. 1. Kor. 5:7). Hän lausuu siunauksen leivän ja viinin yli ennakoiden ristin uhria ja ilmaisee aikomuksensa jatkaa läsnäoloaan opetuslasten keskellä. Leivän ja viinin muodoissa hän tekee itsensä todella läsnäolevaksi ruumiissaan, jonka hän antoi, ja veressään, jonka hän vuodatti. Viimeisen aterian aikana apostolit asetetaan tämän pelastuksen sakramentin palvelijoiksi. Jeesus pesee heidän jalkansa (vert. Joh. 13:1-25), kutsuen heitä rakastamaan toisiaan kuten hän on rakastanut heitä antaen elämänsä heidän edestään. Tämän teon toistaminen liturgiassa kutsuu meidätkin todistamaan teoillamme lunastajamme rakkaudesta.

Kiirastorstai päättyy eukaristiseen adoraatioon, palvontaan, jolloin muistamme Herran kuolemantuskaa Getsemanen puutarhassa. Ehtoollissalista lähdettyään hän vetäytyi rukoilemaan yksinään Isän eteen. Evankeliumit kertovat, että tuolla syvällisen yhteyden hetkellä Jeesus koki suurta ahdistusta, niin suurta kärsimystä, että hän hikoili verta (vert. Matt. 26:38). Tietoisena lähestyvästä ristinkuolemastaan hän tuntee suurta ahdistusta. Tässä tilanteessa ilmenee myös koko kirkolle tärkeä asia. Jeesus sanoo omilleen: jääkää tänne ja valvokaa. Tämä pyyntö valvoa koskee juuri tuota ahdistuksen ja uhan hetkeä, jona kavaltaja saapuu, mutta se koskee myös koko kirkon historiaa. Se on pysyvä viesti kaikille ajoille, sillä opetuslasten uneliaisuus ei ollut vain tuon hetken, vaan koko historian ongelma. Kysymys kuuluukin, mitä tuo uneliaisuus on ja mitä on se valvominen, johon Herra meitä kutsuu.

Sanoisin, että opetuslasten uneliaisuus kautta historian on tietynlaista sielun tunteettomuutta pahan valtaa kohtaan, tunteettomuutta koko maailman pahuutta kohtaan. Emme halua antaa näiden asioiden liikaa häiritä itseämme, haluamme unohtaa ne, ajattelemme, ettei ehkä ole kyse niin vakavista asioista, ja unohdamme ne.

Kyse ei ole ainoastaan tunteettomuudesta pahaa kohtaan, sillä meidän täytyisi valvoa tehdäksemme hyvää, taistellaksemme hyvyyden voiman puolesta. On kyse tunteettomuudesta Jumalaa kohtaan. Tätä on todellinen uneliaisuutemme, tämä tunteettomuus Jumalan läsnäoloa kohtaan, mikä tekee meidät myös tunteettomiksi pahaa kohtaan. Emme kuule Jumalaa – se häiritsisi meitä – ja siten emme luonnollisesti kuule myöskään pahan voimaa, vaan pysymme oman mukavuutemme tiellä.

Kiirastorstain yöllisen adoraation, valvomisen Herran kanssa, tulisi olla juuri hetki, joka saa meidät mietiskelemään opetuslasten, Jeesuksen puolustajien, apostolien, meidän itsemme uneliaisuutta, meidän jotka emme näe emmekä halua nähdä pahan koko voimaa, meidän jotka emme halua liittyä hänen kärsimykseensä hyvän puolesta, Jumalan läsnäolon puolesta maailmassa, lähimmäisen ja Jumalan rakkauden puolesta.

Sitten Herra alkaa rukoilla. Kolme apostolia – Pietari, Jaakob ja Johannes – nukkuvat, mutta välillä he heräävät ja kuulevat tämän Herran toistuvan rukouksen: ”Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun tahtoni.” Mitä on tämä minun tahtoni, mitä on tämä sinun tahtosi, josta Herra puhuu? Minun tahtoni on, että ”hänen ei pitäisi kuolla”, että tämä kärsimyksen malja menisi ohitse. Se on inhimillinen tahto, ihmisluonnon tahto, ja Kristus tuntee, täysin tietoisena olemuksestaan, elämän ja kuoleman syvyyden, olemattomuuden kauhun, kärsimyksen uhan. Ja hän tuntee pahan syvyyden vielä enemmän kuin me, joilla on luonnollinen vastenmielisyys kuolemaa kohtaan, luonnollinen kuolemanpelko. Hän tuntee kuollessaan myös koko ihmiskunnan kärsimyksen.
Hän tuntee, että kaikki tämä on se malja, joka hänen on juotava, että hänen on hyväksyttävä maailman pahuus, kaikki kauheus, vastenmielisyys Jumalaa kohtaan, kaikki synti. Ja voimme ymmärtää kuinka Jeesus inhimillisessä sielussaan oli kauhuissaan tämän todellisuuden edessä, jonka hän näki koko raakuudessaan. Minun tahtoni olisi olla juomatta tätä maljaa, mutta minun tahtoni on alistettu sinun tahdollesi, Jumalan tahdolle, Isän tahdolle, joka on myös Pojan todellinen tahto.

Ja siten Jeesus muuttaa tässä rukouksessa luonnollisen vastenmielisyyden tätä maljaa kohtaan ja tehtäväänsä kohtaan kuolla puolestamme – hän muuttaa tämän luonnollisen tahtonsa Jumalan tahdoksi, kyllä-vastaukseksi Jumalan tahdolle. Ihmisellä itsessään on kiusaus vastustaa Jumalan tahtoa, aikomus seurata omaa tahtoaan, tuntea itsensä vapaaksi vain ollessaan autonominen; asettaa oma autonomiansa Jumalan tahdon seuraamisen heteronomiaa vastaan. Tämä on koko ihmiskunnan draama.

Mutta todellisuudessa tämä autonomia on väärää. Jumalan tahdon hyväksyminen ei ole itsensä vastustamista, se ei ole orjuutta joka loukkaa omaa tahtoani, vaan totuuden ja rakkauden, hyvän hyväksymistä. Ja Jeesus vetää tahtoamme, joka vastustaa Jumalan tahtoa ja etsii autonomiaa, hän vetää tahtoamme ylös Jumalan tahtoa kohti. Tämä on lunastuksemme draama, että Jeesus vetää ylöspäin tahtoamme, kaiken vastenmielisyytemme Jumalan tahtoa kohtaan ja vastenmielisyytemme kuolemaa ja syntiä kohtaan, ja yhdistää tahtomme Isän tahtoon: ”Ei minun tahtoni vaan sinun.”

Tässä ei-vastauksen muuttamisessa kyllä-vastaukseksi, luodun tahdon muuttamisessa Isän tahdoksi, hän muuttaa ihmiskunnan ja lunastaa meidät. Hän kutsuu meitä liittymään tähän muuttumiseen: lähtemään ei-vastauksestamme ja liittymään Pojan kyllä-vastaukseen. Minun tahtoni on olemassa, mutta ratkaisevaa on Isän tahto, koska se on totuus ja rakkaus.
Vielä eräs kohta tässä rukouksessa näyttää minusta tärkeältä. Kolme todistajaa, kuten Raamatusta näemme, ovat säilyttäneet heprean tai aramean sanan, jolla Herran on puhunut Isälle; hän kutsui häntä sanalla ”Abba”, isä. Sana ”abba” on tuttavallinen muoto isä-sanasta, muoto, jota vain perhepiirissä käytetään, jota ei koskaan käytetä Jumalasta. Tässä näemme Jeesuksen sisimpään, kuinka hän puhuu ”perheessä”, puhuu todella Poikana Isän kanssa. Näemme Kolminaisuuden salaisuuden: Poika joka puhuu Isän kanssa ja lunastaa ihmiskunnan.

Vielä yksi havainto. Heprealaiskirje on antanut meille syvällisen tulkinnan tästä Herran rukouksesta, tästä Getsemanen draamasta. Se sanoo: nämä Jeesuksen kyyneleet, tämä rukous, Jeesuksen huudot, tämä ahdistus, kaikki tämä ei ole vain myöntymystä lihan heikkoudelle, niin kuin voisi sanoa. Juuri näin hän toteuttaa ylipapin tehtävää, koska ylipapin on tuotava ihminen kaikkine ongelmineen ja kärsimyksineen Jumalan korkeuteen. Ja Heprealaiskirje sanoo: näillä huudoilla, kyynelillä, kärsimyksillä ja rukouksilla Herra on tuonut todellisuutemme Jumalan luo (vert. Hepr. 5:7-). Kirje käyttää kreikan sanaa prosferein, teknistä termiä, joka kuvaa sitä, mitä ylipapin on tehtävä uhratakseen ja korottaakseen kätensä.

Juuri tässä Getsemanen draamassa, jossa näyttää siltä, että Jumalan voima ei olisi enää läsnä, Jeesus toteuttaa ylipapin tehtävää. Ja Heprealaiskirjeessä sanotaan, että tässä kuuliaisuudessa, luonnollisen inhimillisen tahtonsa mukauttamisessa Jumalan tahtoon, hänet tehdään pappina täydelliseksi. Jälleen käytetään teknistä ilmausta, joka viittaa papin vihkimiseen. Juuri näin hänestä tulee ihmiskunnan todellinen ylipappi ja näin hän avaa taivaan ja oven ylösnousemukseen.

Jos mietiskelemme tätä Getsemanen draamaa, voimme myös nähdä suuren vastakohdan Jeesuksen – ahdistuksessaan, kärsimyksessään – ja suuren filosofin Sokrateen välillä, joka pysyy rauhallisena, ilman häiriötä kuoleman edessä. Tämä näyttää ihanteelliselta. Voimme ihailla tätä filosofia, mutta Jeesuksen tehtävä oli toinen. Hänen tehtävänsä ei ollut tuo täydellinen välinpitämättömyys ja vapaus; hänen tehtävänsä oli kantaa itsessään kaikki kärsimyksemme, koko ihmisen draama.

Ja siksi juuri tämä Getsemanen nöyryytys on olennaista ihmiseksi tulleen Jumalan tehtävälle. Hän kantaa itsessään kärsimyksemme ja köyhyytemme ja muuttaa ne Jumalan tahdon mukaan. Näin hän avaa taivaan ovet, avaa taivaan: tämä kaikkeinpyhin, jonka ihminen on tähän saakka sulkenut Jumalaa vastaan, avataan tämän kärsimyksen ja kuuliaisuuden kautta. Nämä muutamat havainnot olivat kiirastorstaita ja kiirastorstain yön viettoamme varten.

Pitkänäperjantaina muistamme Herran kärsimystä ja kuolemaa, palvomme ristiinnaulittua Kristusta, osallistumme hänen kärsimyksiinsä katuen ja paastoten. Kääntämällä ”katseemme häneen, jonka he ovat lävistäneet” (vert. Joh. 19:37) voimme ammentaa hänen lävistetystä sydämestään, josta vuotaa verta ja vettä kuin lähteestä. Tästä sydämestä, josta lähtee Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan, otamme vastaan hänen Henkensä.

Pitkänäperjantaina mekin saatamme Jeesusta, joka nousee ristinkukkulalle, annamme hänen johtaa itseämme aina ristille saakka, otamme vastaan hänen ruumiinsa uhrin. Lopulta, pyhän lauantain yönä, vietämme juhlallista pääsiäisvigiliaa, jossa meille julistetaan Kristuksen ylösnousemus, hänen lopullinen voittonsa kuolemasta, joka kehottaa meitä olemaan hänessä uusia ihmisiä. Osallistumalla tähän pyhään vigiliaan, koko liturgisen vuoden tärkeimpään yöhön, muistamme kastettamme, jossa myös meidät on haudattu Kristuksen kanssa, jotta voisimme hänen kanssaan nousta kuolleista ja osallistua taivaalliselle hääaterialle (vert. Ilm. 19:7-9).

Rakkaat ystävät, olemme pyrkineet ymmärtämään, millainen oli se sieluntila, jossa Jeesus eli äärimmäisen koettelemuksen hetken, käsittääksemme, mikä ohjasi hänen toimintaansa. Kriteeri, joka ohjasi Jeesuksen jokaista valintaa koko hänen elämänsä ajan, oli luja tahto rakastaa Isää, olla yhtä Isän kanssa, olla hänelle uskollinen. Tämä päätös vastata hänen rakkauteensa sai Jeesuksen hyväksymään kaikissa tilanteissa Isän suunnitelman, omaksumaan hänelle uskotun rakkauden suunnitelman saattaa hänessä kaiken kohdalleen ja johtaa kaikki hänen luokseen.

Olkaamme mekin valmiita tämän pyhän pääsiäistriduumin uudelleen elämisessä ottamaan vastaan Jumalan tahto omassa elämässämme, tietoisina siitä, että Jumalan tahdossa, vaikka se näyttäisikin vaikealta ja omien suunnitelmiemme vastaiselta, on todellinen hyvämme, elämän tie. Neitsytäiti ohjatkoon meitä tällä matkalla ja hankkikoon meille jumalalliselta Pojaltaan armon käyttää elämämme hänen rakkautensa tähden veljiemme palvelemiseen.

KATT/VIS