Paavi Benedictus XVI kirkkomusiikin merkityksestä: Jumalan kunniaksi ja uskovien pyhitykseksi
Paavillinen pyhän musiikin instituutti eli kirkkomusiikki-instituutti vietti hiljattain 100-vuotisjuhlaansa. Paavi Benedictus XVI muistutti tervehdyksessään instituutin kanslerille, kardinaali Grocholewskille kirkkomusiikin keskeisistä kriteereistä ja kirkon liturgista musiikkia koskevan opetuksen jatkuvuudesta.
Benedictus XVI huomautti esimerkiksi, että pyhä paavi Pius X oli perustanut paavillisen kirkkomusiikki-instituutin (aluksi ”Pyhän musiikin koulun”) 100 vuotta sitten, 8 vuotta motu proprion ”Tra le sollecitudini” jälkeen (22.11.1903). Tällä motu propriolla Pius X oli toteuttanut kirkkomusiikin uudistuksen, palaten kirkon suureen traditioon maallisen musiikin, erityisesti oopperamusiikin vaikutusta vastaan.
Paavi Benedictus XVI halusi tässä yhteydessä korostaa, omien sanojensa mukaan, itselleen erityisen rakasta ulottuvuutta: opetusviran liturgista musiikkia koskevan opetuksen jatkuvuutta pyhästä Pius X:stä nykypäivään saakka, huolimatta luonnollisesta kehityksestä. Erityisesti paavit Paavali VI ja Johannes XXIII, korostivat, että kirkkomusiikin tarkoitus on Jumalan kunnia ja uskovien pyhitys (Vatikaanin II kirkolliskokous, konstituutio Sacrosanctum Concilium, 112), ja että sen perustava kriteeri on traditio.
Tämä merkitsee paavi Benedictus XVI:n mukaan esimerkiksi seuraavia elementtejä: taju rukouksesta, arvokkuudesta ja kauneudesta, tekstien ja liturgisten eleiden täydellinen noudattaminen, seurakunnan mukanaolo ja lopulta laillinen sopeutuminen paikalliseen kulttuuriin, kuitenkin säilyttäen samalla kielen yleismaailmallisuuden; gregoriaanisen laulun asettamisen etusijalle kirkkomusiikin ylimpänä mallina ja muiden kirkon historiallis-liturgisen perinteen ilmaisujen viisaan arvostamisen – näistä esimerkkinä erityisesti polyfonia. Schola cantorum on tärkeä erityisesti katedraalikirkoissa. Paavi Benedictuksen mukaan näitä kriteerejä on huolellisesti pidettävä mielessä nykyäänkin.
Ajoittaen näitä elementtejä, jotka löytyvät Sacrosanctum Conciliumista (kuten kirkon musiikkiperinteen arvo ja gregorianiikan yleismaailmallisuus), pidettiin paavin mukaan ilmaisuina menneestä ilmaisutavasta, joka oli voitettava ja syrjäytettävä, koska se rajoitti yksilöiden ja yhteisöjen vapautta ja luovuutta.
Paavi kuitenkin kirjoitti: ”Meidän on aina uudestaan kysyttävä itseltämme: Kuka on liturgian autenttinen subjekti? Vastaus on yksinkertainen: kirkko. Ei yksilö tai ryhmä, joka viettää liturgiaa; se on ensi sijassa Jumalan toimintaa kirkon kautta, kirkon jolla on historiansa, rikas traditionsa ja luovuutensa.”
Liturgia ja siten myös kirkkomusiikki elää oikeasta ja jatkuvasta suhteesta terveellisen tradition ja laillisen kehityksen välillä. On tärkeää, että nämä kaksi ovat vuorovaikutuksessa, koska ”traditio on elävä todellisuus, joka juuri sellaisena sisältää kehittymisen ja edistymisen periaatteen”.
KATT/Zenit
