Paavi Franciscuksen paastoviesti 2016: ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja” (Matt. 9:13)

Paavi Franciscuksen paastoviesti 2016:
”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja” (Matt. 9:13). Laupeudentyöt riemuvuoden matkallamme

1. Maria on kuva kirkosta, joka julistaa evankeliumia, koska on sen vastaanottanut

Riemuvuoden julistamisen bullassa kehotin: ”Tämän riemuvuoden paastonaika olkoon intensiivisempi aika viettää ja kokea Jumalan laupeutta” (Misericordiae Vultus, 17). Kehottamalla kuuntelemaan Jumalan sanaa ja aloitteella ”24 tuntia Herralle” halusin korostaa, että ensi sijalla on sanan, erityisesti profeetallisen sanan, kuunteleminen rukoillen. Jumalan laupeus on julistettu maailmalle, mutta jokainen kristitty on kutsuttu kokemaan tämän julistuksen henkilökohtaisesti. Siksi tänä paastonaikana lähetän ”laupeuden lähettiläitä”, jotta he olisivat kaikille merkki Jumalan läheisyydestä ja anteeksiannosta.

Otettuaan vastaan arkkienkeli Gabrielin ilmoittaman hyvän sanoman Maria laulaa Magnificatissa profeetallisesti laupeudesta, jolla Jumala on hänet ennalta valinnut. Nasaretin neitsyestä ja Joosefin kihlatusta tulee näin täydellinen kuva kirkosta, joka julistaa evankeliumia, koska on evankelioitu ja tulee jatkuvasti evankelioiduksi Pyhän Hengen työn kautta, joka teki hedelmälliseksi hänen neitseellisen kohtunsa. Profeetallisessa traditiossa laupeus liittyy jo etymologisestikin äidin kohtuun (rahamim) ja anteliaaseen, uskolliseen ja myötätuntoiseen hyvyyteen (hesed), joka ilmenee avio- ja perhesuhteissa.

2. Jumalan liitto ihmisten kanssa on laupeuden historiaa

Jumalan laupeuden salaisuus paljastuu Jumalan ja hänen kansansa Israelin välisen liiton historiassa. Jumala osoittaa aina olevansa laupeudesta rikas, valmis kaikissa tilanteissa osoittamaan kansalleen syvää hellyyttä ja myötätuntoa erityisesti niinä dramaattisina hetkinä, kun uskottomuus rikkoo liiton siteen ja tuo liitto on uudestaan vahvistettava lujemmin vanhurskaudessa ja totuudessa. Kohtaamme todellisen rakkausdraaman, jossa Jumala on petetty isä ja aviomies, kun taas Israel on uskoton tytär ja morsian. Juuri kuvat perhe-elämästä, kuten Hoosean tapauksessa (vrt. Hoos. 1-2), ilmaisevat, kuinka pitkälle Jumala tahtoo sitoutua kansaansa.

Tuo rakkausdraama huipentuu Pojassa, joka tuli ihmiseksi. Hänessä Jumala vuodattaa rajattoman laupeutensa jopa niin, että tekee hänestä ”lihaksitulleen laupeuden” (vrt. Misericordiae Vultus, 8). Ihmisenä Jeesus Nasaretilainen on todellinen Israelin poika. Hänessä ruumiillistuu se täydellinen Jumalan kuunteleminen, jota jokaiselta vaatii juutalaiselta Shema, uskontunnustus, joka yhä on Jumalan ja Israelin liiton sydän: ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi” (5. Moos. 6:4-5). Jumalan Poika on sulhanen, joka tekee kaikkensa voittaakseen morsiamensa rakkauden. Tähän morsiameen hänet liittää ehdoton rakkaus, joka tulee näkyväksi ikuisessa hääjuhlassa.

Tämä on apostolisen julistuksen sydän, jossa Jumalan laupeudella on keskeinen ja perustavanlaatuinen paikka. Tämä on ”Jumalan pelastavan rakkauden kauneus, joka on tullut ilmi kuolleessa ja ylösnousseessa Jeesuksessa Kristuksessa” (apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 36), ensimmäinen julistus, ”jota on aina eri tavoilla palattava kuulemaan ja jota on aina julistettava katekeesissa” (sama, 164). Laupeus ”ilmaisee Jumalan toimintaa syntistä kohtaan, tarjoten hänelle uuden mahdollisuuden katsoa itseään, kääntyä ja uskoa” (Misericordiae Vultus, 21), palauttaen näin suhteen hänen kanssaan. Ristiinnaulitussa Jeesuksessa Jumala haluaa saavuttaa kauimpanakin olevan syntisen juuri siellä, missä hän on eksynyt ja etääntynyt hänestä. Näin hän toivoo morsiamensa kovettuneen sydämen heltyvän.

3. Laupeudentyöt

Jumalan laupeus muuttaa ihmisen sydämen, antaa ihmisen kokea uskollisen rakkauden, joka tekee hänet kykeneväksi laupeuteen. On aina uusi ihme, kuinka Jumalan laupeus voi säteillä meidän jokaisen elämässä, innoittaa meitä lähimmäisenrakkauteen ja siihen, mitä kirkon traditio kutsuu ruumiillisiksi ja hengellisiksi laupeudentöiksi. Ne muistuttavat meitä siitä, että uskomme ilmenee konkreettisissa jokapäväisissä teoissa, joiden tarkoitus on auttaa lähimmäistämme ruumiillisesti ja hengellisesti: ravita häntä, vierailla hänen luonaan, lohduttaa häntä, kasvattaa häntä. Tämän perusteella meidät kerran tuomitaan. Siksi toivoin, että ”kristikansa tämän riemuvuoden aikana mietiskelisi ruumiillisia ja hengellisiä laupeudentöitä. Se on tapa herättää omatuntomme, joka usein uinuu köyhyyden edessä. Käykäämme syvemmälle evankeliumin sydämeen, jossa köyhät erityisesti kokevat Jumalan laupeuden” (Misericordiae Vultus, 15). Köyhissä Kristuksen liha ”tulee uudelleen näkyväksi kidutettujen, haavoitettujen, ruoskittujen, aliravittujen, maanpakolaisten ruumiissa… jotta me tunnistaisimme sen, koskettaisimme ja hoitaisimme sitä” (sama). Se on ennenkuulumaton, skandaalimainen salaisuus, viattoman Karitsan kärsimyksen jatkuminen historian kulussa, ilmaisen rakkauden palava pensas, jonka edessä voi ainoastaan Mooseksen lailla riisua kengät jalastaan (vrt. 2. Moos. 3:5) ‒ vielä enemmän silloin, kun nuo köyhät ovat uskonsa tähden kärsiviä veljiämme ja sisariamme Kristuksessa.

Tämän rakkauden edessä, joka on väkevä kuin kuolema (vrt. Laul. l. 8:6), kurjimmaksi köyhäksi osoittautuu se, joka ei myönnä olevansa köyhä. Hän uskoo olevansa rikas, mutta on tosiasiassa köyhistä köyhin. Hän on köyhä, koska on synnin orja. Synti saa hänet käyttämään rikkautta ja valtaa ei palvellakseen Jumalaa ja toisia ihmisiä, vaan tukahduttaakseen syvän tietoisuutensa siitä, ettei ole mitään muuta kuin köyhä kerjäläinen. Mitä enemmän valtaa ja rikkautta hänellä on käytettävissään, sitä enemmän tämä sokeus ja petos voi kasvaa. Hän ei edes halua nähdä porttinsa pielessä kerjäävää köyhää Lasarusta (vrt. Luuk. 16:20-21). Lasarus on kuva Kristuksesta, joka köyhissä kerjää meidän kääntymystämme. Tämä sokeus liittyy myös ylpeään harhaluuloon omasta kaikkivoipaisuudesta, jossa pahaenteisesti kaikuvat kaiken synnin juurena olevat paholaisen sanat ”teistä tulee Jumalan kaltaisia” (1. Moos. 3:5). Tämä harhaluulo voi saada myös yhteiskunnallisia ja poliittisia muotoja, kuten 1900-luvun totalitaristiset järjestelmät osoittivat ja kuten yhä ilmenee yhdenmukaistavassa ajattelussa ja teknotieteen ihannoinnissa, jotka pyrkivät tekemään Jumalasta merkityksettömän ja ihmisestä hyödynnettävän massan. Sitä osoittavat myös synnin rakenteet, jotka liittyvät väärään, rahan palvontaan perustuvaan kehitysmalliin, joka tekee vauraammat ihmiset ja yhteiskunnat välinpitämättömiksi köyhiä kohtaan niin, että sulkevat heiltä porttinsa ja kieltäytyvät edes näkemästä heitä.

Tämän riemuvuoden paastonaika on kaikille otollinen aika lähteä vihdoin ulos vieraantuneesta elämästämme kuuntelemalla sanaa ja tekemällä laupeudentöitä. Ruumiillisilla laupeudentöillä kosketamme Kristuksen lihaa veljissä ja sisarissa, jotka tarvitsevat ravintoa, vaatteita, asuntoa, vierailuja luonaan; hengelliset laupeudentyöt (neuvominen, opettaminen, anteeksiantaminen, kehottaminen, rukoileminen) taas koskettavat suoranaisemmin syntisyyttämme. Siksi ruumiillisia ja hengellisiä laupeudentöitä ei koskaan pidä erottaa toisistaan. Juuri koskettamalla kärsivissä ihmisissä ristiinnaulitun Jeesuksen lihaa syntinen voi saada lahjaksi tietoisuuden siitä, että on itse köyhä kerjäläinen. Tällä tiellä myös ne ”ylpeät”, ”vallanpitäjät” ja ”rikkaat”, joista Magnificat puhuu, voivat huomata, että ristiinnaulittu Herra rakastaa heitä ansiotta, hän joka kuoli ja nousi kuolleista myös heidän vuokseen. Vain tämä rakkaus on vastaus siihen rajattoman onnen ja rakkauden kaipuuseen, jonka ihminen kuvittelee voivansa tyydyttää tiedon, vallan ja omistamisen epäjumalilla. Mutta on aina vaara, että sulkeutumalla yhä lujemmin Kristukselta, joka köyhissä kolkuttaa heidän sydämensä ovea, ylpeät, rikkaat ja mahtavat päätyvät tuomitsemaan itsensä siihen ikuiseen yksinäisyyden tyhjyyteen, joka on helvetti. Siksi heihin ja kaikkiin meihin pätevät Abrahamin sanat: ”Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä” (Luuk. 16:29). Tämä tarkkaavainen kuunteleminen valmistaa meitä parhaiten viettämään ylösnousseen Sulhasen lopullista voittoa synnistä ja kuolemasta. Hän haluaa puhdistaa tuloaan odottavan morsiamensa.
Älkäämme hukatko tätä kääntymykseen otollista paastonaikaa! Pyydämme tätä Neitsyt Marian äidillisen esirukouksen kautta, hänen, joka ensimmäisenä hänelle ilmaiseksi lahjoitetun jumalallisen laupeuden suuruuden edessä tunnusti olevansa vähäinen (vrt. Luuk. 1:48) ja nöyrä Herran palvelijatar (vrt. Luuk. 1:38).

Vatikaanissa 4. lokakuuta 2015 pyhän Franciscus Assisilaisen juhlana

Franciscus