Paavi Franciscuksen viesti Maailman lähetyspäivää varten 2015

Rakkaat veljet ja sisaret,

Maailman lähetyspäivää 2015 vietetään Jumalalle vihityn elämän vuoden aikana, joka tarjoaa lisäinnoitteen rukoukseen ja mietiskelyyn. Jos jokainen kastettu on kutsuttu todistamaan Herrasta Jeesuksesta julistamalla lahjaksi saamaansa uskoa, tämä pätee erityisesti Jumalalle vihittyihin. Vihityn elämän ja lähetystyön välillä on vahva side.

Halu seurata Jeesusta läheisemmin, joka johti vihityn elämän syntymiseen kirkossa, on vastaus kutsuun ottaa ristinsä ja kulkea hänen jäljessään, kutsuun jäljitellä hänen omistautumistaan Isälle ja hänen palvelemisen ja rakkauden tekojaan, kutsuun kadottaa elämänsä löytääkseen sen. Koska koko Kristuksen elämä on luonteeltaan missionaarista, tämä luonnehtii täysin myös niitä miehiä ja naisia, jotka seuraavat häntä läheisemmin.

Lähetystyöulottuvuus, joka kuuluu itse kirkon luonteeseen, sisältyy myös kaikkiin Jumalalle vihityn elämän muotoihin, eikä sitä voida unohtaa vääristämättä karismaa. Lähetystyö ei ole proselytismiä tai pelkkää strategiaa. Lähetystyö on osa uskon ”kielioppia”, se on olennaista jokaiselle, joka kuuntelee Hengen kutsua, hänen joka kuiskaa ”tule” ja ”lähde”. Joka seuraa Jeesusta ei voi olla tulematta lähetystyöntekijäksi. Hän tietää, että Jeesus ”kulkee hänen kanssaan, puhuu hänen kanssaan, hengittää hänen kanssaan. Hän tuntee Jeesuksen elävänä kanssaan lähetysponnistusten keskellä” (apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 266).

Lähetystyö on intohimoa Jeesuksen Kristuksen puolesta ja samalla intohimoa kansan puolesta. Kun pysähdymme rukouksessa ristiinnaulitun Jeesuksen eteen, tunnistamme hänen rakkautensa suuruuden, joka antaa meille arvokkuuden ja tukee meitä. Samalla käsitämme, että tuo hänen lävistetystä sydämestään lähtevä rakkaus ulottuu koko Jumalan kansaan ja koko ihmiskuntaan. Siten ymmärrämme, että hän tahtoo käyttää meitä tullakseen yhä lähemmäs rakasta kansaansa (vrt. sama, 268) ja kaikkia niitä, jotka etsivät häntä vilpittömin sydämin.

Jeesuksen käskyssä ”menkää” ovat läsnä kirkon evankelioimistehtävän aina uudet tapahtumat ja haasteet. Kaikki kirkon jäsenet on kutsuttu julistamaan evankeliumia elämäntodistuksellaan. Erityisesti Jumalalle vihittyjä pyydetään kuuntelemaan Hengen ääntä, joka kutsuu heitä lähtemään lähetystyön valtaville syrjäseuduille, niiden kansojen keskuuteen, joita evankeliumi ei vielä ole saavuttanut.

Vatikaanin II kirkolliskokouksen dekreetin Ad gentes 50-vuotisjuhla kutsuu meitä lukemaan uudelleen ja mietiskelemään tätä asiakirjaa, joka herätti jumalalle vihityn elämän instituuteissa vahvan missionaarisen innon. Kontemplatiivisissa yhteisöissä nousi uuteen valoon ja kaunopuheiseksi esimerkiksi pyhä Jeesus-lapsen Teresa, lähetystyön suojelija, joka innoitti mietiskelemään kontemplatiivisen elämän läheistä sidettä lähetystyöhön.

Monissa aktiivisen elämän sääntökunnissa Vatikaanin II kirkolliskokouksen herättämä missionaarinen henki toteutui poikkeuksellisena avoimuutena lähetystyöhön ad gentes, johon usein liittyi evankelioimistyössä kohdatuista maista ja kulttuureista tulevien veljien ja sisarten vastaanottaminen, niin että nykyään voi puhua Jumalalle vihityn elämän laajasta kulttuurienvälisyydestä.

Juuri siksi on tärkeää vahvistaa uudelleen, että lähetystyön keskeinen esikuva on Jeesus Kristus, ja että se vaatii itsensä antamista kokonaan evankeliumin julistamiseen. Tässä ei voi olla kompromisseja: se, joka Jumalan armosta ottaa vastaan lähetystehtävän, on kutsuttu elämään lähetystyöstä. Näille ihmisille Kristuksen julistaminen maailman monenlaisilla syrjäseuduilla tulee tavaksi elää hänen seuraajanaan ja korvaa monet vaivat ja puutteet. Pyrkimykset luopua tästä kutsumuksesta, vaikka niihin liittyisikin jaloja pastoraalisiin, kirkollisiin tai humanitaarisiin tarpeisiin liittyviä syitä, eivät ole sopusoinnussa Herran henkilökohtaisen kutsun kanssa palvella evankeliumia.

Lähetystyöinstituuteissa kouluttajia kutsutaan osoittamaan selvästi ja rehellisesti tämä elämän- ja toimintaohjelma ja erottamaan autenttiset lähetyskutsumukset. Käännyn ennen kaikkea nuorten puoleen, jotka vielä kykenevät rohkeisiin todistuksiin ja anteliaisiin tekoihin, joskus vastavirtaankin kulkien: älkää antako riistää teiltä unelmaa todellisesta lähetystyöstä, Jeesuksen seuraamisesta, joka merkitsee itsensä antamista kokonaan.

Omantuntonne salaisuudessa kysykää itseltänne, mistä syystä olette valinneet missionaarisen sääntökuntaelämän, ja arvioikaa valmiuttanne hyväksyä se sellaisena kuin se on: rakkauden lahjana evankeliumin julistamisen palveluksessa. Muistakaa, että jopa enemmän kuin evankeliumin julistaminen on välttämätöntä niille, jotka eivät sitä tunne, se on välttämättömyys niille, jotka rakastavat Opettajaa.

Nykyään lähetystyön haasteena on kunnioittaa kaikkien kansojen tarvetta palata omille juurilleen ja suojella kulttuuriensa arvoja. On kyse toisten traditioiden ja filosofisten järjestelmien tuntemisesta ja kunnioittamisesta ja siitä, että tunnustetaan jokaisen kansan ja kulttuurin oikeus saada apua omasta traditiostaan Jumalan salaisuuden ymmärtämisessä ja Jeesuksen evankeliumin vastaanottamisesta, joka on kulttuurien valo ja niitä muuttava voima.

Kysykäämme tässä monimutkaisessa dynamiikassa: ”Ketkä ovat evankeliumin julistuksen etuoikeutetut vastaanottajat?” Vastaus on selvä ja löydämme sen itse evankeliumista: köyhät, pienet ja sairaat, ne joita usein halveksitaan ja unohdetaan, ne, jotka eivät pysty palkitsemaan sinua (vrt. Luuk. 14:13-14). Ensisijaisesti heille suunnattu evankelioiminen on merkki valtakunnasta, jota Jeesus tuli tuomaan: ”Uskomme ja köyhien välillä on erottamaton side. Älkäämme koskaan jättäkö heitä yksin!” (apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 48).

Tämän on oltava selvää erityisesti niille, jotka omaksuvat missionaarisen sääntökuntaelämän: köyhyyden lupauksella he valitsevat Kristuksen seuraamisen antamalla tämän etusijan köyhille ei ideologisesti vaan hänen laillaan köyhien kanssa samaistuen: eläen heidän laillaan jokapäiväisen elämän niukkuudessa ja kieltäytyen kaikenlaisen vallan harjoittamisesta tullakseen vähimpien veljiksi ja sisariksi, tuoden heille todistuksen evankeliumin ilosta ja merkin Jumalan rakkaudesta.

Elääkseen kristillistä todistusta ja ollakseen Isän rakkauden merkkeinä pienten ja köyhien keskuudessa jumalalle vihittyjä kutsutaan edistämään uskovien maallikkojen läsnäoloa kirkon lähetystehtävän palveluksessa. Jo Vatikaanin II kirkolliskokous totesi: ”Maallikot osallistuvat kirkon evankelioimistyöhön ja heillä on sekä todistajina että elävinä välikappaleina osuutensa kirkon pelastavassa tehtävässä” (Ad gentes, 41).

On välttämätöntä, että jumalalle vihityt lähetystyöntekijät ovat rohkeammin avoimia niille, jotka tahtovat tehdä yhteistyötä heidän kanssaan vaikka rajatunkin ajan saadakseen kenttäkokemusta. He ovat veljiä ja sisaria, jotka tahtovat jakaa kasteessa saadun lähetyskutsumuksen. Lähetysasemien talot ja rakenteet ovat luonnollisia paikkoja ottaa heidät vastaan ja antaa heille inhimillistä, hengellistä ja apostolista tukea.

Kirkon lähetystyöinstituutiot ja järjestöt omistautuvat kokonaan palvelemaan heitä, jotka eivät tunne Jeesuksen evankeliumia. Tuon päämäärän tehokkaaksi toteutumiseksi ne tarvitsevat jumalalle vihittyjen karismoja ja lähetysponnistuksia, mutta myös jumalalle vihityt tarvitsevat palvelurakennetta, joka on ilmaus Rooman piispan huolenpidosta koinonian takaamiseksi, sillä yhteistyö ja yhteistoiminta ovat missionaarisen todistuksen olennainen osa. Jeesus asetti opetuslastensa ykseyden ehdoksi, jotta maailma uskoisi (vrt. Joh. 17:21). Tuo yhdenmukaisuus ei merkitse juridis-rakenteellista alistumista kansainvälisille järjestöille tai moninaisuutta herättävän Hengen luovuuden kuolettamista, vaan sitä, että evankeliumin sanoma saa enemmän vaikuttavuutta ja että edistetään pyrkimysten ykseyttä, joka sekin on Hengen hedelmää.

Pietarin seuraajan missionaarisella toiminnalla on yleismaailmallinen apostolinen näköala. Siksi se tarvitsee myös jumalalle vihityn elämän monia karismoja kohdatakseen evankelioimisen laajat näköalat ja kyetäkseen takaamaan asianmukaisen läsnäolon toimintamaissaan.

Rakkaat veljet ja sisaret, evankeliumi on lähetystyöntekijän intohimo. Pyhä Paavali saattoi todeta: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1. Kor. 9:16). Evankeliumi on ilon, vapautuksen ja pelastuksen lähde jokaiselle ihmiselle. Kirkko on tietoinen tästä lahjasta, ja siksi se julistaa väsymättä kaikille sitä, ”mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet” (1. Joh. 1:1). Sanan palvelijoiden – piispojen, pappien, sääntökuntalaisten ja maallikkojen – lähetystehtävä on tuoda kaikki, ketään poissulkematta, henkilökohtaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa. Kirkon lähetystoiminnan valtavalla työalalla jokainen kastettu on kutsuttu elämään sitoumuksensa paremmin, kukin henkilökohtaisen tilanteensa mukaan. Anteliaan vastauksen tähän yleismaailmalliseen kutsumukseen voivat antaa jumalalle vihityt miehet ja naiset intensiivisellä rukouselämällä, yhteydessä Herraan ja hänen lunastavaan uhriinsa.

Uskon Marialle, kirkon äidille ja lähetystön esikuvalle, kaikki ne, jotka ad gentes tai omalla alueellaan toimivat evankeliumin julistustyössä. Annan sydämestäni jokaiselle apostolisen siunaukseni.

Vatikaanissa helluntain juhlapyhänä 24. toukokuuta 2015

Franciscus