Paavi Franciscuksen viesti Maailman rauhanpäivää varten (1. tammikuuta 2018)

Siirtolaiset ja pakolaiset: miehiä ja naisia, jotka etsivät rauhaa

1. Rauhan toivotus

Rauhaa kaikille ihmisille ja kansakunnille maan päällä! Rauha, jota enkelit julistivat paimenille jouluyönä [1], on kaikkien ihmisten ja kaikkien kansojen syvä toive, erityisesti niiden, jotka ankarimmin kärsivät rauhan puuttumisesta. Heidän joukostaan – joita kaikkia kannan ajatuksissani ja rukouksissani – haluan jälleen kerran nostaa esiin maailman yli 250 miljoonaa siirtolaista, joista 22,5 miljoonaa on pakolaisia. Viimeksi mainitut, kuten rakastettu edeltäjäni Benedictus XVI sanoi, ”ovat miehiä ja naisia, lapsia, nuoria ja vanhuksia, jotka etsivät paikkaa, jossa elää rauhassa”.[2] Sen löytämiseksi monet heistä ovat valmiita vaarantamaan elämänsä matkalla, joka suuressa osassa tapauksista on pitkä ja vaarallinen, kärsimään vaivaa ja kärsimyksiä ja kohtaamaan raja-aitoja ja muureja, joita on pystytetty pitämään heitä kaukana päämäärästään.

Laupeuden hengessä syleilemme kaikkia niitä, jotka pakenevat sotaa ja nälkää tai joiden on pakko jättää maansa syrjinnän, vainon, köyhyyden ja ympäristön tuhoutumisen vuoksi.

Olemme tietoisia siitä, että sydämen avaaminen toisten kärsimyksille ei riitä. On paljon tehtävää ennen kuin veljemme ja sisaremme pystyvät palaamaan elämään rauhassa turvallisessa kodissa. Toisten vastaanottaminen vaatii konkreettista toimintaa, auttamisen ja hyvän tahdon verkostoa, valpasta ja kokonaisvaltaista huomiota ja uusien monimutkaisten tilanteiden vastuullista hoitamista. Toisinaan ne liittyvät muihin lukuisiin jo olemassa oleviin ongelmiin ja resursseihin, joita aina on rajallisesti. Osatkoot hallitsijat harkitsevaisuuden hyvettä harjoittaen ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin ottaakseen vastaan, edistääkseen, suojellakseen ja integroidakseen ”oikein ymmärretyn yhteisen hyvän rajoissa, jotta tuo uuteen yhteiskuntaan liittyminen on mahdollista”.[3] Heillä on tietty vastuu omaa yhteisöään kohtaan ja heidän on taattava sen oikeutetut oikeudet ja sopusointuinen kehitys, jotta eivät olisi niin kuin tyhmä rakentaja, joka laski väärin eikä pystynyt saattamaan valmiiksi tornia, jota oli alkanut rakentaa.[4]

2. Miksi niin paljon pakolaisia ja siirtolaisia?

Suurena riemuvuonna 2000 vuotta siitä, kun enkelit julistivat rauhaa Betlehemissä, pyhä Johannes Paavali II viittasi kasvavaan pakolaisten määrään yhtenä seurauksena siitä ”päättymättömästä ja hirvittävästä sarjasta sotia, konflikteja, kansanmurhia ja ’etnisiä puhdistuksia'”,[5] jotka leimasivat 1900-lukua. Toistaiseksi uusi vuosisata ei ole merkinnyt todellista käännettä: aseelliset konfliktit ja muut järjestäytyneen väkivallan muodot aiheuttavat jatkuvasti väestönsiirtoja sekä kansallisten rajojen sisällä että niiden yli.

Ihmiset muuttavat myös muista syistä, ennen kaikkea ”toivoen parempaa elämää, mihin usein liittyy pyrkimys jättää taakseen sen tulevaisuuden ’toivottomuus’, jota oli mahdoton rakentaa”.[6] He lähtevät perheenyhdistämisen vuoksi tai etsiäkseen työ- tai koulutusmahdollisuuksia: ne, joilta nämä oikeudet puuttuvat, eivät voi elää rauhassa. Lisäksi, kuten korostin kiertokirjeessä Laudato si’, ”ympäristön rappeutumisen pahentamaa kurjuutta pakenevien siirtolaisten määrä on traagisesti kasvanut”.[7]

Enemmistö muuttaa tavanomaisten kanavien kautta. Jotkut kuitenkin valitsevat toisen tien, etenkin epätoivon vuoksi, kun isänmaa ei tarjoa heille turvallisuutta eikä mahdollisuuksia ja kaikki lailliset tiet näyttävät käytännössä mahdottomilta, suljetuilta tai liian hitailta.

Monissa kohdemaissa on laajalle levinnyt retoriikka, joka korostaa riskejä kansalliselle turvallisuudelle tai uusien tulijoiden vastaanottamisesta koituvaa taakkaa, siten halveksien inhimillistä arvokkuutta, joka on tunnustettava kaikille Jumalan poikina ja tyttärinä. Ne, jotka ruokkivat pelkoa siirtolaisten suhteen, ehkä poliittisten päämäärien takia, rauhan rakentamisen sijasta kylvävät väkivaltaa, rotusyrjintää ja muukalaisvihaa. Ne ovat suuri huolenaihe kaikille, jotka pyrkivät suojelemaan jokaista ihmisolentoa.[8]

Kaikki kansainvälisen yhteisön saatavilla olevat indikaattorit viittaavat siihen, että globaalit siirtolaisvirrat jatkuvat tulevaisuudessakin. Jotkut pitävät niitä uhkana. Minä sen sijaan kehotan teitä katsomaan niitä luottavaisesti, mahdollisuuksina rakentaa rauhanomaista tulevaisuutta.

3. Kontemplatiivinen katse

Uskon viisaus ravitsee kontemplatiivista katsetta, joka tunnistaa sen, että me kaikki ”olemme osa yhtä perhettä, siirtolaiset ja heidät vastaanottava paikallisväestö, ja kaikilla on sama oikeus hyödyntää maan hyvyyksiä, joiden tarkoitus on yleismaailmallinen, kuten kirkon yhteiskuntaoppi opettaa. Tähän perustuvat solidaarisuus ja jakaminen”.[9] Nämä sanat muistuttavat uudesta Jerusalemista. Profeetta Jesajan kirja (luku 60) ja Ilmestyskirja (luku 21) kuvaavat sitä kaupunkina, jonka portit ovat aina avoinna ihmisille kaikista kansoista, jotka ihailevat sitä ja täyttävät sen rikkauksilla. Rauha on sitä ohjaava ruhtinas ja oikeudenmukaisuus sen yhteiselämää hallitseva periaate.

Meidän on käännettävä tämä kontemplatiivinen katse myös kaupunkiin, jossa elämme, ”uskon katse, joka näkee Jumalan asuvan sen kodeissa, kaduilla ja aukioilla… edistäen solidaarisuutta, veljeyttä, tahtoa hyvään, totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen”,[10] toisin sanoin toteuttaen lupausta rauhasta.

Siirtolaisista ja pakolaisista tämä katse huomaa, että he eivät saavu tyhjin käsin: he kantavat mukanaan rohkeutta, kykyjä, energiaa ja toiveita syntymäkulttuurinsa aarteiden ohella. Näin he rikastuttavat heidät vastaanottavien kansakuntien elämää. Tuo katse huomaa myös lukemattomien ihmisten, perheiden ja yhteisöjen luovuuden, sinnikkyyden ja uhrautumishengen, kun he kaikkialla maailmassa avaavat ovensa ja sydämensä siirtolaisille ja pakolaisille sielläkin, missä resursseja ei ole yllin kyllin.

Tämän kontemplatiivisen katseen on ohjattava julkisista asioista vastaavien ihmisten harkintaa ja innoitettava vastaanottavaa politiikkaa ”oikein ymmärretyn yhteisen hyvän rajoissa”[11] eli ottaen huomioon yhden ihmisperheen kaikkien jäsenten tarpeet ja jokaisen hyvinvoinnin.
Tällä tavoin katsovat voivat tunnistaa jo orastavat rauhan siemenet ja huolehtia niiden kasvusta. Niin he muuttavat kaupunkimme, joita juuri siirtolaisia ja pakolaisia koskevat konfliktit usien jakavat ja polarisoivat, rauhan rakennuspaikoiksi.

4. Neljä toiminnan kulmakiveä

Se, että turvapaikanhakijoille, pakolaisille, siirtolaisille ja ihmiskaupan uhreille tarjotaan mahdollisuus löytää se rauha, jota he etsivät, vaatii strategiaa, jossa yhdistyvät neljä tekoa: vastaanottaminen, suojeleminen, edistäminen ja integroiminen.[12]

”Vastaanottaminen” muistuttaa tarpeesta laajentaa laillisen maahanpääsyn mahdollisuuksia, ettei pakolaisia ja siirtolaisia pakoteta kohti paikkoja, joissa heitä odottaa vaino ja väkivalta, ja tasapainottaa huolen kansallisesta turvallisuudesta ja huolen perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien suojelemisesta. Raamattu muistuttaa meitä: ”Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.”[13]

”Suojeleminen” muistuttaa velvollisuudesta tunnistaa ja suojella niiden ihmisten loukkaamatonta arvokkuutta, jotka pakenevat todellista vaaraa etsien turvapaikkaa ja turvallisuutta, ja estää heidän hyväksikäyttönsä. Ajattelen erityisesti naisia ja lapsia tilanteissa, joissa he ovat alttiimpia riskeille ja hyväksikäytölle aina orjuuteen saakka. Jumala ei syrji: Herra ”suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja”.[14]

”Edistäminen” viittaa siirtolaisten ja pakolaisten kokonaisvaltaisen inhimillisen kehityksen tukemiseen. Niistä monista keinoista, jotka voivat auttaa tässä tehtävässä, haluan korostaa sitä, että lapsille ja nuorille on taattava pääsy koulutukseen kaikilla tasoilla. Niin he voivat viljellä kykyjään ja saada ne kantamaan hedelmää ja myös kohdata paremmin toiset ihmiset vaalien vuoropuhelun henkeä sulkeutumisen tai vastakkainasettelun sijaan. Raamattu opettaa, että Jumala ”rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet”, ja kehottaa siksi: ”Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.”[15]

”Integroiminen” merkitsee, että pakolaisten ja siirtolaisten sallitaan täysin osallistua heidät vastaanottavan yhteiskunnan elämään, rikastuttaen vastavuoroisesti ja tehden hedelmällistä yhteistyötä paikallisten yhteisöjen kokonaisvaltaisen inhimillisen kehityksen edistämiseksi. Kuten pyhä Paavali kirjoittaa: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.”[16]

5. Ehdotus kahdesta kansainvälisestä sopimuksesta

Toivon sydämestäni, että tämä henki innoittaisi prosessia, joka vuoden 2018 kuluessa johtaa Yhdistyneet kansakunnat laatimaan ja hyväksymään kaksi maailmanlaajuista sopimusta: ensimmäisen koskien turvallista, järjestynyttä ja säänneltyä siirtolaisuutta, toisen koskien pakolaisia. Maailmanlaajuisella tasolla jaettuina nämä sopimukset ovat viitekehys poliittisille ohjelmille ja käytännön toimenpiteille. Siksi on tärkeää, että niitä innoittaa myötätunto, kaukokatseisuus ja rohkeus, jotta hyödynnetään kaikki tilaisuudet edistää rauhan rakentamista. Vain tällä tavoin kansainvälisessä politiikassa välttämätön realismi ei lankea kyynisyyteen ja välinpitämättömyyden globalisaatioon.

Dialogi ja koordinointi ovat välttämättömyys ja kansainvälisen yhteisön velvollisuus. Kansallisten rajojen yli myös vähemmän rikkaat maat voivat ottaa vastaan suuremman määrän pakolaisia, tai ottaa heidät paremmin vastaan, jos kansainvälinen yhteistyö takaa välttämättömän rahoituksen.

Kokonaisvaltaisen inhimillisen kehityksen palvelemisen viraston siirtolais- ja pakolaisosasto on ehdottanut 20-kohtaista toimintaohjelmaa[17] konkreettisina ohjeina näiden neljän verbin toteuttamiseksi julkisessa politiikassa ja kristillisten yhteisöjen asenteissa ja toiminnassa. Nämä ja muut panokset pyrkivät ilmaisemaan katolisen kirkon kiinnostusta prosessiin, joka johtaa noiden YK:n maailmanlaajuisten sopimusten omaksumiseen. Tuo kiinnostus on merkki yleisemmästä pastoraalisesta huolenpidosta, jota on ollut kirkossa alusta saakka ja on jatkunut sen monenlaisissa töissä aina meidän päiviimme asti.

6. Yhteistä kotiamme varten

Meitä innoittavat pyhän Johannes Paavali II:n sanat: ”Jos monet jakavat ’unelman’ rauhan maailmasta, jos siirtolaisten ja pakolaisten panosta arvostetaan, ihmiskunnasta voi yhä enemmän tulla kaikkien perhe ja maasta todellinen ’yhteinen koti’.”[18] Monet ovat historian kuluessa uskoneet tuohon ”unelmaan” ja todistaneet, että ei ole kyse utopiasta, jota olisi mahdoton toteuttaa.

Heidän joukossaan on pyhä Frances Xavier Cabrini, jonka taivaallisen syntymäpäivän satavuotisjuhla on vuonna 2017. Tänään, 13. marraskuuta, monet kirkolliset yhteisöt viettävät hänen muistoaan. Tuo pieni suuri nainen, joka pyhitti elämänsä siirtolaisten palvelemiseen ja josta sitten tuli heidän taivaallinen suojelijansa, on opettanut meille, kuinka voimme ottaa vastaan, suojella, edistää ja integroida nämä veljemme ja sisaremme. Hänen esirukoustensa kautta Herra antakoon meidän kaikkien kokea, että ”vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat”.[19]

Vatikaanista 13. marraskuuta 2017

pyhän Frances Xavier Cabrinin, siirtolaisten suojelijan muistopäivänä

Franciscus

[1] Luuk. 2:14
[2] Angelus 15. tammikuuta 2012.
[3] Johannes XXIII, kiertokirje Pacem in terris, 106.
[4] Vrt. Luuk. 14:28-30.
[5] Viesti Maailman rauhanpäivää varten 2000, 3.
[6] Benedictus XVI, viesti maailman siirtolaisten ja pakolaisten päivää varten 2013.
[7] N. 25.
[8] Vrt. puhe kansallisille siirtolaistyön johtajille Euroopan katolisten piispainkokousten neuvoston EE) järjestämässä tapaamisessa, 22.9.2017.
[9] Benedictus XVI, viesti maailman siirtolaisten ja pakolaisten päivää varten 2011.
[10] Apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 71.
[11] Johannes XXIII, kiertokirje Pacem in terris, 106.
[12] Viesti maailman siirtolaisten ja pakolaisten päivää varten 2018 (15. elokuuta 2017).
[13] Hepr. 13:2.
[14] Ps. 146:9.
[15] 5. Moos. 10:18-19.
[16] Ef. 2:19.
[17] “20 pastoraalisen toiminnan ohjetta” ja “20 toimintaohjetta kansainvälisiä sopimuksia varten” (2017); ks. myös YK:n asiakirja A/72/528.
[18] Viesti maailman siirtolaisten ja pakolaisten päivää varten 2004, 6.
[19] Jaak. 3:18.