Paavi Franciscuksen viesti paastonajalle

Paavi Franciscuksen viesti paastonajalle 2015

Vahvistakaa sydämenne (vrt. Jaak. 5:8)

Rakkaat veljet ja sisaret,

Paasto on uudistumisen aikaa kirkolle, sen yhteisöille ja jokaiselle uskovalle. Se on ennen kaikkea kuitenkin ”armon aikaa” (2. Kor. 6:2). Jumala ei pyydä meiltä mitään, mitä hän ei ole ensin meille lahjoittanut: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” (1. Joh. 4:19). Hän ei ole välinpitämätön meitä kohtaan. Meistä jokainen on lähellä hänen sydäntään, hän tuntee meidät nimeltä, pitää meistä huolta ja etsii meitä, jos käännymme hänestä pois. Hän on kiinnostunut jokaisesta meistä. Hänen rakkautensa estää häntä olemasta välinpitämätön sille, mitä meille tapahtuu. Mutta usein käy niin, että voidessamme hyvin ja mukavasti unohdamme toiset (sitä Isä Jumala ei koskaan tee): meitä eivät kiinnosta heidän kohtaamansa ongelmat, kärsimykset ja epäoikeudenmukaisuudet… Silloin sydämemme lankeaa välinpitämättömyyteen. Kun itse voin suhteellisen hyvin ja mukavasti, unohdan ne, jotka eivät voi hyvin. Tämä itsekäs, välinpitämätön asenne on nykyään saanut maailmanlaajuiset ulottuvuudet, ja voimme puhua välinpitämättömyyden globalisaatiosta. On kyse ongelmasta, joka meidän kristittyinä on kohdattava.

Kun Jumalan kansa kääntyy hänen rakkautensa puoleen, se löytää vastaukset kysymyksiin, joita historiassa jatkuvasti nousee esiin. Yksi keskeisimmistä haasteista, johon tahdon tässä viestissä keskittyä, on välinpitämättömyyden globalisaatio.

Välinpitämättömyys lähimmäistä ja Jumalaa kohtaan on todellinen kiusaus myös meille kristityille. Siksi meidän tarvitsee jokaisena paastonaikana kuulla profeettoja, jotka korottavat äänensä ja herättävät meidät.

Jumala ei ole välinpitämätön maailmaa kohtaan, vaan rakastaa sitä niin paljon, että antoi Poikansa jokaisen ihmisen pelastukseksi. Jumalan Pojan lihaksitulemisessa, maanpäällisessä elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa avautuu lopullisesti portti Jumalan ja ihmisen, taivaan ja maan välillä. Kirkko on kuin käsi, joka pitää tätä porttia avoinna julistamalla sanaa, viettämällä sakramentteja ja todistamalla uskosta, joka vaikuttaa rakkaudessa (vrt. Gal. 5:6). Maailma kuitenkin pyrkii sulkeutumaan itseensä ja sulkemaan tuon portin, jonka kautta Jumala tulee maailmaan ja maailma häneen. Siksi tuon käden, eli kirkon, ei tarvitse hämmästellä tullessaan torjutuksi, murskatuksi ja haavoitetuksi.

Sen vuoksi Jumalan kansa tarvitsee uudistumista, jotta se ei kävisi välinpitämättömäksi ja sulkeutuisi itseensä. Haluan ehdottaa teille kolmea raamatunkohtaa tätä uudistumista varten.

1. ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet” (1. Kor. 12:26) – kirkko

Jumalan rakkaus rikkoo tuon kuolettavan itseensä sulkeutumisen eli välinpitämättömyyden. Kirkko tarjoaa meille tätä rakkautta opetuksellaan ja ennen muuta todistuksellaan. Voimme kuitenkin todistaa vain siitä, minkä ensin olemme kokeneet. Kristityt antavat Jumalan pukea heidät hyvyydellään ja laupeudellaan, pukea heidät Kristukseen, tullakseen kuten Kristus Jumalan ja ihmisten palvelijoiksi. Tästä muistuttaa kiirastorstain liturgian jalkojenpesu. Pietari ei halunnut antaa Jeesuksen pestä jalkojaan, mutta ymmärsi sitten, että Jeesus ei halua olla ainoastaan esimerkki siitä, kuinka meidän on pestävä toistemme jalat. Tämän palveluksen voivat tehdä vain ne, jotka ensin ovat antaneet Kristuksen pestä jalkansa. Vain heillä on ”sijaa” hänen luonaan (Joh. 13:8) ja siten he voivat palvella ihmisiä.

Paasto on otollista aikaa antaa Kristuksen palvella meitä ja tulla siten hänen kaltaisikseen. Tämä tapahtuu, kun kuuntelemme Jumalan sanaa ja otamme vastaan sakramentteja, ennen kaikkea eukaristian. Siinä meistä tulee se, minkä vastaanotamme: Kristuksen ruumis. Tässä ruumiissa ei ole sijaa välinpitämättömyydelle, joka niin usein näyttää valtaavan sydämemme. Joka kuuluu Kristukselle, kuuluu yhteen ruumiiseen, ja hänessä emme voi olla välinpitämättömiä toisiamme kohtaan. ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa” (1. Kor. 12:26).

Kirkko on pyhäin yhteys (communio sanctorum) siksi, että siihen kuuluvat pyhät, ja myös siksi, että se on yhteys pyhiin asioihin: Kristuksessa meille ilmoitettuun Jumalan rakkauteen ja kaikkiin hänen lahjoihinsa. Näiden lahjojen joukossa on myös kaikkien niiden vastaus, jotka antavat tuon rakkauden koskettaa heitä. Tässä pyhien yhteydessä ja osallistumisessa pyhiin asioihin kukaan ei omista vain itseään varten, vaan jakaa kaiken kaikkien kanssa. Ja koska olemme liittyneet Jumalaan, voimme tehdä jotakin myös kaukana olevien hyväksi, niiden, joita omilla voimillamme emme koskaan voisi saavuttaa: heidän kanssaan ja heidän puolestaan rukoilemme Jumalaa, jotta me kaikki olisimme avoimia hänen pelastustyölleen.

2. ”Missä on veljesi?” (1. Moos. 4:9) – seurakunnat ja yhteisöt

Se, mitä on sanottu yleismaailmallisesta kirkosta, on sovellettava myös seurakuntien ja yhteisöjen elämään. Onko näissä kirkollisissa todellisuuksissa mahdollista kokea olevansa osa yhdestä ruumiista? Yhdestä ruumiista, joka yhdessä ottaa vastaan ja jakaa sen, mitä Jumala tahtoo lahjoittaa? Yhdestä ruumiista, joka tuntee heikoimmat, köyhimmät ja pienimmät jäsenensä ja pitää heistä huolta? Vai pakenemmeko universaaliin rakkauteen, joka kiinnostuu kaukana maailmassa olevista, mutta oman suljetun porttimme pielessä viruva Lasarus unohtuu? (vrt. Luuk. 16:19-31).

Ottaaksemme vastaan sen, mitä Jumala meille antaa, ja saadaksemme sen täysin kantamaan hedelmää, meidän on ylitettävä näkyvän kirkon rajat kahteen suuntaan.

Ensi sijassa meidän on yhdyttävä rukouksessa taivaalliseen kirkkoon. Kun maanpäällinen kirkko rukoilee, rakentuu vastavuoroisen palvelemisen ja keskinäisen hyvän yhteys, joka ulottuu Jumalan kasvojen eteen. Yhdessä pyhien kanssa, jotka ovat löytäneet täyttymyksensä Jumalassa, olemme osa tuota yhteyttä, jossa rakkaus voittaa välinpitämättömyyden. Taivaallinen kirkko ei riemuitse siksi, että olisi kääntänyt selkänsä maailman kärsimyksille ja iloitsisi yksinään. Pikemminkin pyhät voivat jo iloiten nähdä, että Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta he ovat lopullisesti saaneet voiton välinpitämättömyydestä, kovasydämisyydestä ja vihasta. Niin kauan kuin tuo rakkauden voitto ei ole lävistänyt koko maailmaa, pyhät kulkevat meidän vielä pyhiinvaeltavien rinnalla. Pyhä Lisieux’n Teresa, kirkonopettaja, kirjoitti vakuuttuneena siitä, että taivaassa koettu ilo ristiinnaulitun rakkauden voitosta ei ole täydellinen niin kauan kuin yksikin ihminen maan päällä kärsii ja valittaa tuskissaan: ”Luotan siihen, etten pysy toimettomana taivaassa. Tahdon yhä työskennellä kirkon ja sielujen hyväksi” (kirje 254, 14. heinäkuuta 1897).

Mekin olemme osallisia pyhien ansioista ja ilosta, ja he ovat osallisia taistelustamme ja kaipauksestamme rauhaan ja sovintoon. Heidän ilonsa ylösnousseen Kristuksen voitosta antaa meille voimaa voittaa välinpitämättömyyden ja kovasydämisyyden.

Toiseksi jokaista kristillistä yhteisöä kutsutaan ylittämään kynnys, joka sillä on suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, köyhiin ja kaukana oleviin. Kirkko on luonteeltaan missionaarinen, se ei ole itseensä sulkeutuva vaan lähetetty kaikkien ihmisten luo.

Kirkon lähetystehtävä on todistaa kärsivällisesti hänestä, joka tahtoo tuoda Isän luo koko todellisuuden ja jokaisen ihmisen. Lähetystehtävä on sitä, mistä rakkaus ei voi vaieta. Kirkko seuraa Jeesusta Kristusta tiellä, joka johtaa sen jokaisen ihmisen luo ja maan ääriin saakka (vrt. Ap.t. 1:8). Näin voimme nähdä lähimmäisessämme veljen ja sisaren, jonka vuoksi Kristus on kuollut ja ylösnoussut. Sen, minkä olemme saaneet vastaanottaa, olemme vastaanottaneet myös heitä varten. Samalla tavoin se, mikä näillä veljillä on, on lahja kirkolle ja koko ihmiskunnalle.

Rakkaat veljet ja sisaret, kuinka toivonkaan, että paikat, joissa kirkko ilmenee ‒ seurakuntamme ja yhteisömme ‒ olisivat laupeuden saaria välinpitämättömyyden meressä!

3. Vahvistakaa sydämenne (Jaak. 5:8) – yksittäinen uskova

Myös yksilöinä meillä on kiusaus välinpitämättömyyteen. Saamme kylliksemme järkyttävistä uutisista ja kuvista, jotka kertovat ihmisten kärsimyksestä, ja samalla tunnemme olevamme täysin kykenemättömiä auttamaan. Mitä voimme tehdä välttääksemme joutumasta tähän ahdistuksen ja voimattomuuden kierteeseen?

Ensi sijassa voimme rukoilla maanpäällisen ja taivaallisen kirkon yhteydessä. Älkäämme aliarvioiko monien yhteisen rukouksen voimaa! Aloite ”24 tuntia Herralle”, jota toivon vietettävän 13.-14. maaliskuuta koko kirkossa, myös hiippakunnallisella tasolla, pyrkii ilmaisemaan tätä rukouksen välttämättömyyttä.

Toiseksi voimme auttaa laupeudentekojen kautta; voimme saavuttaa sekä lähellä että kaukana olevia kirkon monien karitatiivisten järjestöjen kautta. Paasto on otollista aikaa osoittaaksemme huoltamme toisista antamalla konkreettisen, vaikka sitten pienenkin, merkin kuulumisestamme yhteiseen ihmiskuntaan.

Kolmanneksi toisten ihmisten kärsimys on kutsu kääntymykseen, koska veljiemme tarpeet muistuttavat oman elämämme hauraudesta ja riippuvuudestamme Jumalasta ja veljistämme. Jos nöyrästi pyydämme Jumalan armoa ja hyväksymme rajoitteemme, luotamme Jumalan rakkauden rajattomiin mahdollisuuksiin. Näin voimme vastustaa paholaisen kiusausta, joka saa uskomaan, että pystymme pelastamaan itsemme ja maailman omilla ponnistuksillamme.

Jotta voittaisimme välinpitämättömyytemme ja teeskennellyn kaikkivoipaisuutemme, kehotan kaikkia elämään tätä paastonaikaa mahdollisuutena ”sydämen koulutukseen”, kuten Benedictus XVI sanoi (kiertokirje Deus caritas est, 31). Laupias sydän ei merkitse heikkoa sydäntä. Sillä, joka haluaa olla laupias, on oltava vahva, luja, kiusaajalta suljettu mutta Jumalalle avoin sydän. Sydän, joka antaa Hengen lävistää itsensä ja johdattaa rakkauden tielle veljien ja sisarten luo. Köyhä sydän, joka tuntee oman köyhyytensä ja antaa itsensä toisille.

Siksi, rakkaat veljet ja sisaret, haluan tänä paastonaikana rukoilla yhdessä teidän kanssanne Kristusta: ”Fac cor nostrum secundum cor tuum”, ”Tee sydämemme sinun sydämesi kaltaiseksi” (Jeesuksen pyhän sydämen litaniasta). Silloin meillä on vahva ja laupias, valvova ja antelias sydän, joka ei sulkeudu itseensä eikä lankea välinpitämättömyyden globalisaatioon.

Tällä toivotuksella rukoilen, että jokaisella uskovalla ja jokaisella kirkollisella yhteisöllä olisi hedelmällinen paastovaellus, ja pyydän teitä rukoilemaan puolestani. Herra siunatkoon teitä ja Jumalanäiti varjelkoon teitä.

Vatikaanissa 4. lokakuuta 2014, pyhän Franciscus Assisilaisen juhlana

paavi Franciscus