Paavi Pyhän haudan ritareille: Jeesuksen maa tarvitsee toivoa ja rauhaa

Yli 3000 Jerusalemin pyhän haudan ritarikunnan ritaria ja daamia osallistui ritarikunnan kansainväliseen Uskon vuoden pyhiinvaellukseen Roomassa 10.-15. syyskuuta. Mukana oli osallistujia myös Suomesta. Samassa yhteydessä 10.-12. syyskuuta oli ritarikunnan vastuuhenkilöiden joka viides vuosi järjestettävä kokous, jonka aiheena on Pyhän maan katolisen yhteisön tilanne sekä ritarikunnan nykyinen ja tuleva toiminta.

Paavi Franciscus otti Pyhän haudan ritarikunnan pyhiinvaeltajat vastaan perjantaina 13.9. Hän totesi, että Jerusalemin pyhän haudan ritarikunta on yksi vanhimmista yhä toimivista karitatiivisista, avustustyötä tekevistä ritarikunnista, ja se on aina saanut osakseen Rooman piispojen erityisen huomion. Paavi kehotti: ”Olkoon ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus olemassaolonne, kaikkien henkilökohtaisten ja yhteisten projektienne keskus. Uskokaa ristin ja ylösnousemuksen lunastavaan voimaan tarjotaksenne toivoa ja rauhaa. Erityisesti Jeesuksen maa tarvitsee niitä!”

KATT/VIS/CNA