Paavi Ruotsissa: saarna Lundin tuomiokirkossa 31.10.

Paavi Franciscuksen saarna Lundin tuomiokirkon ekumeenisessa rukoushetkessä 31.10.2016

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä” (Joh. 15:4). Nämä Jeesuksen viimeisellä aterialla lausumat sanat sallivat meidän lähestyä Kristuksen sydäntä vähän ennen hänen lopullista itsensä antamistaan ristillä. Voimme tuntea, kuinka tuo sydän sykkii rakkaudesta meitä kohtaan ja kuinka hän tahtoo kaikkien niiden ykseyttä, jotka uskovat häneen. Jeesus sanoo meille, että hän on viinipuu ja me olemme oksat; ja niin kuin hän on yhteydessä Isään, meidän on oltava yhteydessä häneen, jos haluamme kantaa hedelmää.

Tässä rukoushetkessä täällä Lundissa haluamme tuoda ilmi yhteisen tahtomme pysyä yhteydessä häneen, jotta meillä olisi elämä. Pyydämme häntä: ”Herra, auta meitä armollasi olemaan yhä enemmän sinun yhteydessäsi, jotta antaisimme yhdessä vaikuttavamman todistuksen uskosta, toivosta ja rakkaudesta.” Tässä hetkessä myös kiitämme Jumalaa monien eri kirkollisiin yhteisöihin kuuluvien veljiemme ja sisartemme ponnistuksista. He eivät ole lannistuneet jakautumisen edessä, vaan säilyttäneet elävän toivon kaikkien ainoaan Herraan uskovien sovinnosta.

Me katolilaiset ja luterilaiset olemme alkaneet kulkea yhdessä sovinnon tietä. Nyt muistellessamme yhdessä vuoden 1517 reformaatiota meillä on uusi tilaisuus omaksua yhteinen tie. Se on muotoutunut viimeisen 50 vuoden aikana Luterilaisen maailmanliiton ja katolisen kirkon käymässä ekumeenisessa dialogissa. Emme voi tyytyä jakautumiseen ja etäisyyteen, jonka eroaminen aiheutti välillemme. Meillä on mahdollisuus korjata historiamme keskeinen hetki, voittaa kiistat ja väärinymmärrykset, jotka usein ovat estäneet meitä ymmärtämästä toisiamme.

Jeesus sanoo meille, että Isä on viinitarhuri (j. 1), joka hoitaa ja karsii liioista versoista viinipuuta, jotta se tuottaisi enemmän hedelmää (j. 2). Isä kantaa jatkuvasti huolta suhteestamme Jeesukseen nähdäkseen, olemmeko todella hänen yhteydessään (j.4). Hän katsoo meitä, ja hänen rakastava katseensa rohkaisee meitä puhdistamaan menneisyytemme ja työskentelemään nykyhetkessä, jotta tulevaisuudessa toteutuisi se ykseys, jota hän janoaa.

Meidänkin on katsottava rakkaudella ja rehellisesti menneisyyttämme, tunnistettava virheemme ja pyydettävä anteeksiantoa: Jumala yksin on tuomari. Samalla rehellisyydellä ja rakkaudella on tunnistettava, että jakautumisemme etääntyi Jumalan kansan alkuperäisestä intuitiosta, joka luonnostaan kaipaa ykseyttä. Historiallisesti jakautumisen toteuttivat tämän maailman vallanpitäjät pikemminkin kuin uskovan kansan tahto, kansan, joka aina ja kaikkialla tarvitsee Hyvän paimenensa varmaa ja hellää ohjausta. Molemmilla osapuolilla oli kuitenkin vilpitön tahto tunnustaa ja puolustaa oikeaa uskoa, mutta olemme myös tietoisia siitä, että sulkeuduimme itseemme pelosta tai ennakkoluuloista toisten eri korostuksilla tai erilaisella kielellä tunnustamaa uskoa kohtaan. Paavi Johannes Paavali II sanoi: ”Meitä ei saa ohjata aikomus asettua historian tuomareiksi, vaan ainoastaan pyrkimys ymmärtää tapahtumia paremmin ja tulla totuuden kantajiksi” (viesti kardinaali Johannes Willebrandsille, Kristittyjen ykseyden sihteeristön puheenjohtajalle 31. lokakuuta 1983).

Jumala on viinitarhan isäntä, ja hän hoitaa ja suojelee sitä valtavalla rakkaudella. Antakaamme Jumalan katseen liikuttaa meitä. Ainoa asia, jota hän tahtoo, on se, että pysyisimme elävinä oksina yhteydessä hänen Poikaansa Jeesukseen. Katsoessamme menneisyyttä uudelleen emme teeskentele toteuttavamme mahdotonta tapahtuneen korjaamista, vaan pyrimme ”kertomaan tätä historiaa eri tavalla” (vrt. Luterilais-Roomalaiskatolisen ykseyskomission raportti ”Vastakkainasettelusta yhteyteen”, 17. kesäkuuta 2013, 16).

Jeesus muistuttaa meitä: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh. 15:5). Hän tukee meitä ja rohkaisee etsimään tapoja tehdä ykseydestämme yhä näkyvämpää. Epäilemättä jakautuminen on ollut valtava kärsimysten ja väärinymmärrysten lähde, mutta samalla se on johtanut meidät tunnistamaan vilpittömästi sen, että ilman häntä emme voi tehdä mitään, ja antanut meille mahdollisuuden ymmärtää paremmin joitakin uskomme näkökohtia. Kiitollisina tunnustamme, että reformaatio auttoi tekemään pyhän Raamatun keskeisemmäksi kirkon elämässä. Kuuntelemalla yhdessä Jumalan sanaa pyhissä kirjoituksissa katolisen kirkon ja Luterilaisen maailmanliiton välinen dialogi, jonka 50-vuotisjuhlaa vietämme, on ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin. Pyytäkäämme Herraa, että hänen sanansa pitäisi meidät yhdessä, koska se on ravinnon ja elämän lähde ja ilman sen innoitusta emme voi tehdä mitään.

Martti Lutherin hengellinen kokemus haastaa meitä ja muistuttaa, että emme voi tehdä mitään ilman Jumalaa. ”Kuinka voin löytää armollisen Jumalan?” Tämä kysymys piinasi Lutheria jatkuvasti. Todellakin kysymys oikeasta suhteesta Jumalaan on elämän ratkaiseva kysymys. Kuten hyvin tiedetään, Luther löysi tämän armollisen Jumalan lihaksitulleen, kuolleen ja ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen hyvästä sanomasta. Käsite ”yksin Jumalan armosta” muistuttaa meille, että aloite on aina Jumalan ja se edeltää mitä tahansa ihmisen vastausta, vaikka hän itse pyrkiikin herättämään tuon vastauksen. Vanhurskauttamisoppi ilmaisee siten ihmiselämän olemuksen Jumalan edessä.

Jeesus rukoilee puolestamme välittäjänä Isän luona, ja hän rukoilee Isää opetuslastensa ykseyden puolesta, ”jotta maailma uskoisi” (Joh. 17:21). Tämä lohduttaa ja innoittaa meitä liittymään Jeesukseen pyytääksemme häneltä jatkuvasti: ”Anna meille ykseyden lahja, jotta maailma uskoisi laupeutesi voimaan.” Tämä on se todistus, jota maailma odottaa meiltä. Kristittyinä olemme uskottavia laupeuden todistajia siinä määrin kuin anteeksianto, uudistuminen ja sovinto ovat jokapäiväinen keskinäinen kokemuksemme. Yhdessä voimme julistaa ja tuoda konkreettisesti ja iloiten ilmi Jumalan laupeuden puolustaen ja palvellen jokaisen ihmisen arvokkuutta. Ilman tätä palvelusta maailmalle ja maailmassa kristinusko on epätäydellistä.

Me luterilaiset ja katolilaiset rukoilemme yhdessä tässä katedraalissa ja olemme tietoisia siitä, että ilman Jumalaa emme voi tehdä mitään. Pyydämme hänen apuaan ollaksemme eläviä jäseniä hänen yhteydessään, aina tarviten hänen armoaan voidaksemme yhdessä tuoda hänen sanansa maailmalle, joka tarvitsee hänen hellyyttään ja laupeuttaan.

Franciscus