Paavin lähetysviesti 2019

Paavi Franciscuksen viesti Maailman lähetyspäivää varten 2019:

Kastetut ja lähetetyt: Kristuksen kirkko lähetettynä maailmaan

Rakkaat veljet ja sisaret,

Olen pyytänyt, että koko kirkko viettäisi lokakuuta 2019 erityisenä missionaarisena kuukautena, koska tänä vuonna on kulunut 100 vuotta paavi Benedictus XV:n apostolisen kirjeen Maximum illud julkaisemisesta (30. marraskuuta 1919). Tuo hänen kaukokatseinen, profeetallinen apostolinen aloitteensa muistuttaa minua jälleen kerran siitä, kuinka tärkeää kirkon yhä nykyäänkin on uudistaa sitoutumisensa lähetystyöhön, antaa julistustyönsä olla yhä vahvemmin evankeliumin innoittamaa ja tuoda maailmalle Jeesuksen Kristuksen pelastus, hänen, joka kuoli ja nousi kuolleista.

Tämän viestin otsikko on sama kuin lokakuun lähetyskuukauden teema: Kastetut ja lähetetyt: Kristuksen kirkko lähetettynä maailmaan. Tämän kuukauden viettäminen auttaa meitä ensi sijassa uudelleen ymmärtämään, että kasteessa saamallamme uskolla Jeesukseen Kristukseen on missionaarinen ulottuvuus. Se, että meistä on tullut Jumalan lapsia, ei ole koskaan pelkkä yksityisasia, vaan liittyy aina kirkkoon. Yhteydestä Jumalaan ‒ Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ‒ syntyy uusi elämä yhdessä niin monien veljiemme ja sisartemme kanssa. Ja tämä jumalallinen elämä ei ole myyntituote – emme harjoita proselytismiä – vaan rikkaus lahjoitettavaksi, välitettäväksi, julistettavaksi. Tämä on lähetystyön merkitys. Ilmaiseksi olemme saaneet tämän lahjan ja ilmaiseksi sen jaamme (vrt. Matt. 10:8), sulkematta pois ketään. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat, tulisivat tuntemaan totuuden ja kokisivat hänen laupeutensa kirkon kautta, kirkon, joka on yleismaailmallinen pelastuksen sakramentti (vrt. 1. Tim. 2:4; 3:15; Vatikaanin II kirkolliskokous, dogmaattinen konstituutio Lumen gentium, 48).

Kirkolla on lähetystehtävä maailmassa. Usko Jeesukseen Kristukseen auttaa meitä näkemään kaikki asiat oikeassa mittakaavassa, saa meidät näkemään maailman Jumalan silmin ja sydämin. Toivo avaa meille iankaikkisuuden näköalan, näköalan jumalalliseen elämään, josta olemme todella osallisia. Rakkaus, jota ennalta maistamme sakramenteissa ja veljellisessä rakkaudessa, pakottaa meidät menemään aina maan ääriin saakka (vrt. Miika 5:3; Matt. 28:19; Ap.t. 1:8; Room. 10:18). Kirkko, joka lähtee liikkeelle aina maan ääriin saakka, edellyttää jatkuvaa ja pysyvää missionaarista kääntymystä. Kuinka monet pyhät, kuinka monet uskovat naiset ja miehet todistavatkaan meille siitä, että tämä rajaton avoimuus, tämä armontäyteinen liikkeelle lähteminen on mahdollista ja realistista. Siihen innoittaa rakkaus ja rakkauteen kuuluva lahjan, uhrin ja pyyteettömyyden logiikka (vrt. 2. Kor. 5:14-21). Jumalasta julistavan ihmisen on oltava Jumalan ihminen (vrt. apostolinen kirje Maximum illud).

Tämä lähetyskäsky koskettaa meitä läheisesti: minä olen aina lähetystehtävä; sinä olet aina lähetystehtävä; jokainen kastettu on lähetystehtävä. Rakastava ihminen on aina liikkeellä, hän lähtee ulos itsestään, hän tuntee vetovoimaa ja vetää toisia puoleensa, hän antaa itsensä toisille ja solmii suhteita, jotka synnyttävät elämää. Kukaan ei ole hyödytön ja merkityksetön Jumalan rakkauden kannalta. Jokainen meistä on lähetystehtävä maailmassa, koska jokainen meistä on Jumalan rakkauden hedelmä. Vaikka isäni ja äitini pettäisivät rakkauden valheella, vihalla ja uskottomuudella, Jumala ei koskaan ota pois antamaansa elämän lahjaa. Jo ikuisuudesta hän on määrännyt jokaisen lapsistaan tulemaan osalliseksi jumalallisesta ja ikuisesta elämästään (vrt. Ef. 1:3-6).

Tuo elämä annetaan meille kasteessa. Kaste lahjoittaa meille uskon Jeesukseen Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan. Kasteessa synnymme uudesti Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen ja meidät liitetään Kristuksen ruumiiseen, joka on kirkko. Tässä mielessä kaste on siis todella välttämätön pelastukseen, koska se takaa meille, että olemme aina ja kaikkialla poikia ja tyttäriä Isän kodissa ‒ emme koskaan orpoja, muukalaisia tai orjia. Se, mikä kristityssä on sakramentaalista todellisuutta – jonka täyttymys on eukaristia – pysyy kutsumuksena ja päämääränä jokaiselle miehelle ja naiselle, joka odottaa kääntymystä ja pelastusta. Kaste on toteutunut lupaus jumalallisesta lahjasta, joka tekee ihmisen lapseksi Pojassa. Olemme luonnollisten vanhempiemme lapsia, mutta kasteessa meille on annettu alkuperäinen isyys ja todellinen äitiys: sillä ei voi olla Jumalaa Isänä, jolla ei ole kirkkoa äitinä (vrt. pyhä Cyprianus, De Cath. Eccl., 4).

Siten lähetystehtävämme on juurtunut Jumalan isyyteen ja kirkon äitiyteen. Kasteeseen sisältyy lähettäminen, jonka Jeesus ilmaisi käskyssään pääsiäisenä: niin kuin Isä on lähettänyt minut, minäkin lähetän teidät täynnä Pyhää Henkeä maailman sovitukseksi (vrt. Joh. 20:19-23; Matt. 28:16-20). Meille kristittyinä kuuluu tämä lähetystehtävä, jotta yksikään ihminen ei jäisi vaille julistusta siitä, että hänet on kutsuttu tulemaan Jumalan lapseksi, vaille varmuutta henkilökohtaisesta arvokkuudestaan ja jokaisen ihmiselämän arvokkuudesta sikiämisestä luonnolliseen kuolemaan saakka. Kun yhä laajemmalle leviävä sekularistinen kulttuuri nimenomaan torjuu Jumalan aktiivisen isyyden historiassamme, se on aidon yleismaailmallisen veljeyden este. Tuo veljeys ilmenee jokaisen ihmisen elämän vastavuoroisessa kunnioittamisessa. Ilman Jeesuksen Kristuksen Jumalaa kaikki erilaisuus merkitsee tuhoisaa uhkaa. Se tekee veljellisestä hyväksymisestä ja ihmissuvun hedelmällisestä ykseydestä mahdotonta.

Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa tarjoaman pelastuksen yleismaailmallisuus johti Benedictus XV:n vaatimaan, että oli voitettava nationalistinen ja etnosentrinen sulkeutuneisuus ja evankeliumin julistuksen liittäminen siirtomaavaltojen taloudellisiin ja sotilaallisiin intresseihin. Apostolisessa kirjeessään Maximum illud paavi muistutti, että kirkon Jumalalta saaman lähetystehtävän yleismaailmallisuus vaati luopumaan kuulumisesta yksinomaan omaan isänmaahansa ja kansaansa. Kulttuurin ja yhteisön avautuminen Jeesuksen Kristuksen pelastavalle uutuudelle vaatii luopumista kohtuuttomasta etnisestä ja kirkollisesta sisäänpäinkääntyneisyydestä. Nykyäänkin kirkko tarvitsee jatkuvasti miehiä ja naisia, jotka kasteensa voimasta vastaavat anteliaasti kutsuun lähteä kodistaan, perheestään, isänmaastaan, kielestään, paikalliskirkostaan. Heidät lähetetään kansojen pariin, maailmaan, jota Jeesuksen Kristuksen ja hänen pyhän kirkkonsa sakramentit eivät ole vielä muuttaneet. Julistaen Jumalan sanaa, todistaen evankeliumista ja viettäen Hengen elämää he kutsuvat kääntymykseen, kastavat ja tarjoavat kristillistä pelastusta, kunnioittaen jokaisen ihmisen vapautta ja käyden vuoropuhelua niiden kansojen kulttuurien ja uskontojen kanssa, joiden pariin heidät on lähetetty. Missio ad gentes, joka on kirkolle aina välttämätöntä, vaikuttaa siten perustavanlaatuisella tavalla kaikkien kristittyjen pysyvään kääntymisprosessiin. Usko Jeesuksen pääsiäistapahtumaan, kasteessa saatu kirkollinen lähetystehtävä, maantieteellinen ja kulttuurillinen irrottautuminen itsestään ja kodistaan, tarve pelastukselle synnistä ja vapautukselle persoonallisesta ja sosiaalisesta pahasta vaativat lähetystyötä aina maan ääriin saakka.

Tämän satavuotisjuhlan kaitselmuksellinen osuminen samaan aikaan Amazonian alueen piispojen erityissynodin kanssa antaa minulle aiheen korostaa, että lähetystehtävä, jonka Jeesus uskoi meille lahjoittaessaan Henkensä, on yhä ajankohtainen ja välttämätön myös tuon alueen ja sen asukkaiden kannalta. Uusi helluntai avaa ammolleen kirkon ovet, jotta yksikään kulttuuri ei jäisi itseensä sulkeutuneeksi eikä yksikään kansa olisi eristäytynyt, vaan avoin uskon yleismaailmallista yhteyttä kohtaan. Älköön kukaan jääkö sulkeutuneeksi itseensä, itseriittoiseen etniseen ja uskonnolliseen ryhmään kuulumiseensa. Jeesuksen pääsiäinen murtaa maailmojen, uskontojen ja kulttuurien ahtaat rajat, kutsuu niitä kasvamaan miehen ja naisen arvokkuuden kunnioittamisessa ja kääntymään yhä täydemmin kohti Ylösnousseen Herran totuutta, Herran, joka antaa todellisen elämän kaikille.

Tästä mieleeni muistuvat paavi Benedictus XVI:n sanat Latinalaisen Amerikan piispojen kokouksemme alussa Aparecidassa Brasiliassa vuonna 2007, sanat, jotka haluan toistaa ja tehdä omikseni: ”Mitä kristinuskon hyväksyminen merkitsi Latinalaisen Amerikan ja Karibian kansakunnille? Se tarkoitti, että he tunsivat ja ottivat vastaan Kristuksen, tuntemattoman Jumalan, jota heidän esi-isänsä tietämättään olivat etsineet rikkaissa uskonnollisissa traditioissaan. Kristus oli Pelastaja, jota he hiljaisesti kaipasivat. Se tarkoitti myös, että kasteen vedessä he vastaanottivat jumalallisen elämän, joka teki heistä Jumalan lapsia; he vastaanottivat Pyhän Hengen, joka tuli hedelmöittämään heidän kulttuurejaan, puhdistaen niitä ja kehittäen lukemattomia siemeniä, joita lihaksitullut Sana oli kylvänyt niihin, ohjaten niitä evankeliumin teille… Tullessaan lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Sana tuli myös historiaksi ja kulttuuriksi. Utopia esikolumbiaanisten uskontojen elvyttämisestä, erottaen ne Kristuksesta ja yleismaailmallisesta kirkosta, ei olisi edistystä vaan taantumusta. Todellisuudessa se olisi kääntymistä takaisin menneisyyteen ankkuroituneeseen historian vaiheeseen” (puhe avajaisistunnossa, 13. toukokuuta 2007: Insegnamenti III,1 [2007], 855-856).

Uskomme kirkon lähetystehtävän Marialle, äidillemme. Yhteydessä Poikaansa Neitsyt Maria lähti liikkeelle aina inkarnaation hetkestä alkaen ja osallistui täysin Jeesuksen lähetystehtävään, lähetystehtävään, josta ristin juurella tuli myös Marian oma lähetystehtävä: kirkon äitinä hänen tehtävänsä on myötävaikuttaa uusien Jumalan poikien ja tytärten syntymiseen Hengessä ja uskossa.

Lopuksi haluan viitata lyhyesti Paavillisiin lähetysseuroihin, joita jo Maximum illud korosti lähetystyön välineinä. Paavilliset lähetysseurat palvelevat yleismaailmallista kirkkoa globaalina verkostona, joka tukee paavia hänen lähetyssitoumuksessaan rukouksen kautta ‒ joka on lähetystyön sielu ‒ ja kristityiltä kaikkialta maailmasta saatavien avustusten kautta. Heidän lahjoituksensa auttavat paavia paikalliskirkkojen evankelioimisessa (Uskon levittämisen seura), paikallisen papiston koulutuksessa (Pyhän apostoli Pietarin seura), lasten lähetystietoisuuden kasvattamisessa koko maailmassa (Pyhän lapseuden seura) ja kristittyjen lähetysuskon kasvattamisessa (Paavillinen lähetysunioni). Vahvistaessani tukeni näille seuroille toivon, että erityinen lähetystyön kuukausi lokakuussa 2019 auttaa niitä uudistamaan missionaarista tehtäväänsä palveluvirkaani palvellen.

Lähetän sydämellisen siunaukseni lähetystyöntekijöille ja kaikille niille, jotka kasteensa voimasta jollakin tavalla osallistuvat kirkon lähetystehtävään.

Vatikaanissa 9. kesäkuuta 2019, helluntain juhlapyhänä

FRANCISCUS