Paavin viesti 46:ntenä maailman rukouspäivänä kutsumusten puolesta

Pyhän isän viesti 46. maailman rukouspäivänä kutsumusten puolesta

Usko Jumalan tekemään aloitteeseen
– ihmisen vastaus siihen

Rakkaat veljet piispanvirassa ja pappeudessa,
veljet ja sisaret

Koska toukokuun 3. päivänä vietetään maailman rukouspäivää pappeuden ja Jumalalle vihityn elämän kutsumusten puolesta, haluan kutsua koko Jumalan kansan miettimään teemaa: Usko Jumalan tekemään aloitteeseen – ihmisen vastaus siihen. Jeesuksen kehotus opetuslapsilleen: ”Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen” (Matt. 9:38) saa jatkuvasti vastakaikua kirkossa. Pyytäkää! Herran painava kutsu korostaa sitä, että rukouksen kutsumusten puolesta tulee olla jatkuvaa ja luottavaista. Kristillisellä yhteisöllä voi vain silloin ”olla yhä suurempi usko ja toivo Jumalan kaitselmukseen” (Sacramentum Caritatis, 26), kun sitä elähdyttää rukous.

Kutsumus pappeuteen ja Jumalalle vihittyyn elämään on erityinen Jumalan lahja, josta tulee osa sitä suurta rakkauden ja pelastuksen suunnitelmaa, joka Jumalalla on jokaista miestä ja naista ja koko ihmiskuntaa varten. Apostoli Paavali, jota me muistamme erityisellä tavalla tänä pyhän Paavalin juhlavuotena, joka on omistettu hänen syntymänsä 2000-vuotisjuhlalle, sanoo kirjeessään efesolaisille ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä. Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina” (Ef. 1:3-4).

Kaikille tarkoitetussa kutsussa pyhyyteen on erityisen merkittävää Jumalan aloite valita joitakuita seuraamaan lähemmin hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta ja olemaan hänen etuoikeutettuja palvelijoitaan ja todistajiaan. Jumalallinen Opettaja kutsui henkilökohtaisesti apostolit ”olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä” (Mark. 3:14-15). He vuorostaan kutsuivat muita opetuslapsia ympärilleen uskollisiksi työtovereiksi tähän tehtävään. Tällä tavalla lukemattomat joukot pappeja ja sääntökuntalaisia on vuosisatojen ajan omistautunut kokonaan evankeliumin palvelemiseen kirkossa, vastaten Herran kutsuun ja ollen kuuliaisia Pyhän Hengen johdatukselle.

Kiittäkäämme Jumalaa, koska vielä tänäänkin hän yhä kutsuu työmiehiä viinitarhaansa. Samalla kun on kiistattoman totta, että joillakin alueilla maailmassa on huolestuttava pula papeista ja että kirkko kohtaa vaikeuksia ja esteitä vaelluksessaan, meitä kannattelee järkkymätön varmuus siitä, että se joka lujasti ohjaa kirkkoa tässä ajassa kohti lopullista täyttymystä Jumalan valtakunnassa, on Herra itse. Hän valitsee vapaasti ihmisiä kaikista kulttuureista kaikina aikoina ja kutsuu heidät seuraamaan häntä armahtavan rakkautensa salatun suunnitelman mukaisesti.

Meidän ensimmäinen velvollisuutemme on siksi perheissä ja seurakunnissa, liikkeissä ja apostolisissa yhdistyksissä, hengellisissä yhteisöissä ja kaikessa hiippakunnallisessa elämässä pitää elossa rukousta jumalallisen aloitteen puolesta lakkaamattomin pyynnöin. Meidän täytyy rukoilla, että koko kristitty kansa kasvaisi luottamuksessaan Jumalaan, vakuuttuneena siitä että ”elon Herra” ei lakkaa pyytämästä joiltakuilta, että he asettaisivat koko olemassaolonsa vapaasti hänen palvelukseensa työskennelläkseen läheisesti hänen kanssaan pelastuksen työssä. Niiltä, joita on kutsuttu, vaaditaan puolestaan tarkkaa kuuntelemista ja viisasta harkintaa, aulista ja halukasta liittymistä Jumalan suunnitelmaan sekä vakavaa sen todellisuuden opiskelua, joka on ominaista kutsumuksille pappeuteen ja Jumalalle vihittyyn elämään, jotta he pystyisivät vastaamaan vastuullisesti ja vakaumuksesta.

Katolisen kirkon katekismus muistuttaa meitä syystä siitä, että Jumalan vapaa aloite vaatii vapaan vastauksen miehiltä ja naisilta, myönteisen vastauksen, joka aina edellyttää Jumalan kaikkia ihmisiä koskevan suunnitelman hyväksymistä ja siihen samaistumista. Se on vastaus, joka toivottaa tervetulleeksi Herran rakastavan aloitteen ja josta tulee kutsutulle sitova moraalinen käsky. Se on kiitoksen osoittamista Jumalalle ja täydellistä yhteistyötä Jumalan historiassa toteuttaman suunnitelman kanssa (vrt. nro 2062).

Kun mietiskelemme eukaristian salaisuutta, joka ilmaisee suurenmoisella tavalla Isän vapaan lahjan ihmiskunnan pelastuksen puolesta hänen ainosyntyisen Poikansa persoonassa ja Kristuksen täydellisen ja kuuliaisen valmiuden juoda pohjaan saakka Jumalan tahdon ”malja” (vrt. Matt 26:39), me voimme helpommin ymmärtää, kuinka ”usko Jumalan aloitteeseen” muovaa ”ihmisen vastausta” ja antaa sille arvon. Eukaristiassa, täydellisessä lahjassa, joka tuo täyttymykseen rakkauden suunnitelman maailman lunastukseksi, Jeesus uhraa itsensä vapaasti ihmiskunnan pelastukseksi. Rakastettu edeltäjäni Johannes Paavali II kirjoitti: ”Kirkko ei ole saanut eukaristiaa Herraltaan Kristukselta vain yhtenä lukuisista arvokkaista lahjoista, vaan lahjoista ylevimpänä, sillä siinä hän antaa oman itsensä, oman persoonansa pyhässä ihmisyydessään ja oman pelastustyönsä” (Ecclesia de Eucharistia, 11).

Papit on kutsuttu ikuistamaan tätä pelastavaa salaisuutta vuosisadasta toiseen aina Herran kunniakkaaseen paluuseen asti, sillä he voivat mietiskellä nimenomaan eukaristisessa Kristuksessa ylhäistä ”kutsumuksen vuoropuhelua” Isän vapaan aloitteen ja Kristuksen uskollisen vastauksen välillä. Eukaristian viettämisessä Kristus itse toimii niissä, jotka hän valitsee palvelijoikseen. Hän tukee heitä niin, että heidän vastauksensa kehittyy kohti luottamusta ja kiitollisuutta, joka ottaa pois kaiken pelon, silloinkin kun he kohtaavat voimakkaimmin oman heikkoutensa (vrt. Room. 8:26-28), tai kun kokemus väärinymmärretyksi tulemisesta tai jopa vainosta on katkerinta (vrt. Room. 8:35-39).

Tietoisuus siitä, että on Kristuksen rakkauden pelastama, mitä jokainen messu ravitsee uskovissa ja erityisesti papeissa, voi vain kasvattaa heissä luottavaa jättäytymistä Kristuksen haltuun, hänen, joka antoi elämänsä meidän edestämme. Herran rakastaminen ja hänen lahjojensa vastaanottaminen johtaa sen tähden meidät uskomaan itsemme hänelle kiitollisin sydämin ja liittymään hänen pelastussuunnitelmaansa. Kun tämä tapahtuu, se joka on ”kutsuttu” jättää vapaaehtoisesti kaiken ja on kuuliainen jumalallisen Mestarin opetukselle. Siitä alkaa hedelmällinen dialogi Jumalan ja ihmisen välillä, salattu kohtaaminen kutsun esittävän Herran rakkauden ja ihmisen vapauden välillä, joka vastaa rakastamalla, kuullen sielussaan kaikuvan Jeesuksen sanojen: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy” (Joh. 15:16).

Tämä rakkauden yhteenkietoutuminen Jumalan aloitteen ja ihmisen vastauksen välillä on läsnä ihmeellisellä tavalla myös kutsumuksessa Jumalalle vihittyyyn elämään. Vatikaanin II kirkolliskokous muistuttaa: ”Jumalalle vihityn puhtauden, köyhyyden ja kuuliaisuuden evankeliset neuvot, jotka perustuvat Herran sanoihin ja esimerkkiin ja joita apostolit, kirkkoisät, kirkon opettajat ja paimenet ovat suositelleet, ovat jumalallinen lahja, jonka Kirkko on saanut Herralta ja jonka se hänen armonsa avulla on aina säilyttävä (Lumen Gentium, 43).
Vielä kerran: Jeesus on malli täydellisestä ja luottavaisesta Isän tahtoon liittymisestä, Isän, johon jokaisen vihkiytyneen ihmisen täytyy katsoa. Hänen puoleensa vetäminään monet miehet ja naiset aivan kirkon ensimmäisistä vuosisadoista alkaen ovat jättäneet omaisuutensa, aineellisen rikkauden ja kaiken, mikä on inhimillisesti haluttavaa, seuratakseen Kristusta auliisti ja elääkseen evankeliumin mukaisesti ilman kompromisseja. Siitä tuli heille syvään juurtuneen pyhyyden koulu.

Myös tänään monet ryhtyvät tälle samalle vaativalle matkalle kohti evankelista täydellisyyttä ja toteuttavat kutsumuksensa antamalla evankelisten neuvojen mukaiset lupaukset. Näiden veljiemme ja sisartemme antama todistus kontemplatiivisissa luostareissa, hengellisissä instituuteissa ja apostolisen elämän kongregaatioissa muistuttaa Jumalan kansaa siitä, että ”Jumalan valtakunnan salaisuus tekee jo työtään historiassa, vaikkakin se odottaa vielä täyttä toteutumistaan taivaassa” (Vita Consecrata, 1).

Kuka voi pitää itseään kelvollisena astumaan papinvirkaan? Kuka voi tarttua Jumalalle vihittyyn elämään luottaen vain omiin inhimillisiin voimiinsa? Vielä kerran on sanottava: On hyödyllistä toistaa, että miesten ja naisten antama vastaus Jumalan antamaan kutsuun – milloin tahansa he tunnistavat, että juuri Jumala tekee aloitteen ja saattaa pelastussuunnitelmansa täyttymykseen -, ei koskaan ota mallikseen ansiottoman palvelijan pelokasta oman edun tavoittelua, hänen, joka kätki hänelle annetut talentit maahan (vrt. Matt. 25:14-30), vaan pikemminkin ilmaisee itsensä olemalla valmis seuraamaan Herran kutsua, kuten Pietari luottaessaan Herran sanaan ei epäröinyt laskea verkkoa vielä kerran, vaikka oli kalastanut koko yön saamatta mitään (vrt. Luuk. 5:5). Ilman minkäänlaista henkilökohtaisen vastuun kieltämistä ihmisen vapaasta vastauksesta Jumalalle tulee siten ”yhteisvastuullisuutta”, vastuullisuutta Kristuksessa ja Kristuksen kanssa Pyhän Hengen toiminnan kautta. Siitä tulee yhteyttä sen Ainoan kanssa, joka tekee mahdolliseksi, että me kannamme paljon hedelmää (vrt. Joh. 15:5).

Ihmisen vastauksen vertauskuva, joka on täynnä luottamusta Jumalan tekemään aloitteeseen, on Nasaretin Neitsyen antelias ja täydellinen ”aamen”, jolla hän ilmaisi nöyrää ja ratkaisevaa liittymistä Korkeimman suunnitelmaan, jonka hänelle ilmaisi Jumalan sanansaattaja (vrt. Luuk. 1:38). Hänen viivyttelemätön suostumisensa teki hänestä Jumalanäidin, Vapahtajan äidin. Marian oli toistettava vielä monta kertaa tätä ensimmäista ”tapahtukoon minulle sanasi mukaan” -vastaustaan, aina Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ratkaisevaan hetkeen saakka, jolloin hän ”seisten Jeesuksen ristin juurella” osallistui viattoman Poikansa kauheaan kärsimykseen, niin kuin evankelista Johannes kertoo. Ja ristiltä Jeesus kuollessaan antoi hänet meille äidiksi ja teki meistä hänen poikiaan ja tyttäriään (vrt Joh. 19:26-27). Maria on erityisesti pappien ja kaikkien Jumalalle vihittyjen äiti. Haluan uskoa hänen haltuunsa kaikki ne, jotka ovat tietoisia Jumalan antamasta kutsusta lähteä pappeuden palveluviran ja Jumalalle pyhitetyn elämän tielle.

Rakkaat ystävät, älkää antako vaikeuksien ja epäilyksien lannistaa itseänne. Luottakaa Jumalaan ja seuratkaa Jeesusta uskollisesti, ja niin teistä tulee sen ilon todistajia, joka virtaa läheisestä yhteydestä häneen. Seuraten Neitsyt Marian jäljissä, hänen, jota kaikki sukupolvet ylistävät autuaaksi, koska hän uskoi (vrt. Luuk. 1:48), omistautukaa kaikin hengellisin voimin toteuttamaan taivaallisen Isän pelastussuunnitelmaa, kasvattaen sydämessänne Marian lailla kykyä ihmetellä ja kykyä palvoa häntä, joka on voimakas ja tekee ”suuria tekoja”, sillä hänen nimensä on Pyhä (vrt. Luuk. 1:49).

Vatikaanissa 20. tammikuuta 2009

Benedictus XVI