Paavin viesti maailman rauhanpäivänä 1. tammikuuta 2022

Vuoropuhelu sukupolvien kesken, kasvatus ja työ: kestävän rauhan rakentamisen välineet

1. ”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon” (Jes. 52:7).

Profeetta Jesajan sanat ilmaisevat lohdutusta, pakkosiirtolaisuudessa olevan kansan helpotuksen henkäystä, kun se on väkivallan ja sorron uuvuttama ja nöyryytyksille ja kuolemalle alttiina. Siitä profeetta Baruk kysyi: ”Miksi elät vihollismaassa, miksi vanhenet vieraassa maassa ja yhä saastut kuolleiden keskellä? Miksi sinut luetaan niihin, jotka ovat tuonelan omat?” (3,10-11). Näille ihmisille rauhansanoman tuojan tulo merkitsi toivoa saada syntyä uudestaan historian raunioista, valoisan tulevaisuuden alkua.

Nykyäänkin rauhan tie, jota pyhä Paavali VI kutsui uudella nimellä kokonaisvaltainen kehitys, [1] on valitettavan kaukana monien ihmisten konkreettisesta elämästä ja siten koko ihmisperheestä, joka on nyt kokonaan toisiinsa liittynyt. Huolimatta monista pyrkimyksistä käydä rakentavaa vuoropuhelua kansakuntien kesken sotien ja konfliktien meteli voimistuu, pandemian mittasuhteet saavuttaneet sairaudet leviävät, ilmastonmuutoksen ja ympäristötuhon vaikutukset pahenevat, nälästä ja janosta kärsimisen tragedia kasvaa. Jatkuvasti hallitsee talousmalli, joka perustuu individualismiin eikä solidaariseen jakamiseen. Kuten vanhojen profeettojen aikoina, nykyäänkin köyhien ja maan huuto [2] kuuluu lakkaamatta ja pyytää oikeudenmukaisuutta ja rauhaa.

Kaikkina aikoina rauha on samanaikaisesti ylhäältä saatu lahja ja yhteisen työn hedelmä. On rauhan ”arkkitehtuuria”, johon yhteiskunnan eri instituutiot osallistuvat, ja rauhan ”työstämistä”, joka koskee meitä jokaista henkilökohtaisesti. [3] Kaikki voivat tehdä yhteistyötä rauhanomaisemman maailman rakentamiseksi: alkaen omasta sydämestä ja suhteista perheessä, yhteiskunnassa ja ympäristön kanssa aina suhteisiin kansojen ja valtioiden kesken.

Tässä haluan ehdottaa kolmea tietä kestävän rauhan rakentamiseksi. Ensinnäkin vuoropuhelu sukupolvien kesken perustana yhteisten projektien toteuttamiseksi. Toiseksi kasvatus vapauden, vastuun ja kehityksen tekijänä. Kolmanneksi työ inhimillisen arvokkuuden täyden toteutumisen välineenä. Ne ovat kolme välttämätöntä elementtiä, jotta voidaan ”saada aikaan yhteiskunnallinen sopimus”, [4] jota ilman kaikki rauhansuunnitelmat ovat vailla pohjaa.

2. Vuoropuhelu sukupolvien kesken rauhan rakentamiseksi

Lukemattomia ongelmia aiheuttaneen pandemian yhä koettelemassa maailmassa ”jotkut yrittävät paeta todellisuutta omiin maailmoihinsa, ja toiset reagoivat siihen tuhoisalla väkivallalla, mutta itsekkään välinpitämättömyyden ja väkivaltaisen protestin välillä on aina mahdollinen vaihtoehto: vuoropuhelu. Vuoropuhelu sukupolvien kesken”. [5]

Kaikki vilpitön vuoropuhelu vaatii oikean ja myönteisen ajatustenvaihdon ohella aina perusluottamusta keskustelijoiden kesken. Meidän on opittava palauttamaan tämä keskinäinen luottamus! Nykyinen terveyskriisi on voimistanut kaikille yksinäisyyden tunnetta ja itseensä käpertymistä. Vanhusten yksinäisyyteen liittyy nuorten voimattomuuden tunne puuttuva yhteinen näkemys tulevaisuudesta. Tuo kriisi on varmasti tuskallinen. Siinä voi kuitenkin myös tulla ilmi paras ihmisistä. Juuri pandemian aikana olemme kohdanneet kaikkialla maailmassa auliita todistuksia myötätunnosta, jakamisesta ja solidaarisuudesta.

Vuoropuhelu tarkoittaa kuuntelemista, eri näkemysten jakamista, yhteisymmärryksen löytämistä ja yhdessä kulkemista. Tämän kaiken edistäminen sukupolvien kesken tarkoittaa, että konfliktin ja välinpitämättömyyden kova ja hedelmätön maa kynnetään, jotta siinä voitaisiin viljellä kestävän ja jaetun rauhan siemeniä.

Kun teknologinen ja taloudellinen kehitys on usein erottanut sukupolvia toisistaan, nykyiset kriisit paljastavat, että tarvitaan kiireesti sukupolvien välistä liittoa. Yhtäältä nuoret tarvitsevat vanhusten elämänkokemusta, viisautta ja hengellisyyttä; toisaalta vanhukset tarvitsevat nuorten tukea, kiintymystä, luovuutta ja dynaamisuutta.

Suuret yhteiskunnalliset haasteet ja rauhanprosessit tarvitsevat vuoropuhelua muiston vaalijoiden – vanhusten – ja historian eteenpäinviejien – nuorten – välillä. Ne vaativat, että kyetään antamaan tilaa toisille eikä pyritä valtaamaan koko näyttämöä tavoitellen omia välittömiä intressejä, ikään kuin menneisyyttä ja tulevaisuutta ei olisi. Kokemamme globaali kriisi osoittaa, että kohtaaminen ja vuoropuhelu sukupolvien kesken on tervettä politiikaa ajava voima; se ei tyydy hallinnoimaan nykytilannetta ”pienillä satunnaisilla korjauksilla tai nopeilla ratkaisuilla”, [6] vaan on arvokas lähimmäisenrakkauden muoto [7] etsittäessä jaettuja ja kestäviä projekteja.

Jos osaamme vaikeuksissa käydä tätä vuoropuhelua sukupolvien kesken, ”voimme olla hyvin juurtuneita nykyhetkeen ja siitä käsin katsoa mennyttä ja tulevaa: katsoa mennyttä oppiaksemme historiasta ja parantaaksemme haavat, jotka toisinaan vaivaavat meitä; katsoa tulevaisuutta ruokkiaksemme intoa, saadaksemme unelmat itämään, herättääksemme profetiat, saadaksemme toivon kukoistamaan. Tällä tavalla, yhdessä, voimme oppia toinen toisiltamme”. [8] Miten puut voisivat kasvaa ja kantaa hedelmää ilman juuria?

Ajatelkaamme vain huolenpitoa yhteisestä kodistamme. Ympäristö ”on laina, jonka jokainen sukupolvi vastaanottaa ja joka sen on välitettävä seuraavalle sukupolvelle”. [9] Siksi on arvostettava ja rohkaistava nuoria, jotka toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta, jossa pyritään suojelemaan huolenpitoomme uskottua luomakuntaa. He tekevät niin kärsimättöminä, innokkaina ja ennen kaikkea vastuuntuntoisina kiireellisen suunnanmuutoksen edessä, [10] jota nykyisestä eettisestä, ja yhteiskunnallisesta ja ympäristökriisistä johtuvat vaikeudet vaativat [11] .

Mahdollisuus rakentaa yhdessä teitä rauhaan ei voi jättää huomiotta kasvatusta ja työtä; ne ovat sukupolvien välisen vuoropuhelun etuoikeutettu konteksti. Kasvatus tarjoaa ”kieliopin” vuoropuhelulle sukupolvien kesken, ja työkokemuksessa eri sukupolvien miehet ja naiset kohtaavat, tekevät yhteistyötä ja jakavat tietoja, kokemuksia ja osaamistaan yhteiseksi hyväksi.

3. Kasvatus ja koulutus rauhan edistäjinä

Viime vuosina maailmanlaajuisella tasolla kasvatukseen ja koulutukseen käytetty rahoitus on huomattavasti vähentynyt; se nähdään kustannuseränä enemmän kuin investointina. Kasvatus ja koulutus ovat kuitenkin ensisijainen kokonaisvaltaisen inhimillisen kehityksen väline. Ne tekevät ihmisestä vapaan ja vastuullisen ja ovat välttämättömiä rauhan puolustamiseksi ja edistämiseksi. Toisin sanoen kasvatus ja koulutus ovat ehjän kansalaisyhteiskunnan perusta, yhteiskunnan, joka synnyttää toivoa, vaurautta ja edistystä

Sotilasmenot taas ovat kasvaneet ylittäen kylmän sodan päättyessä olleen tason, ja niiden kohtuuton kasvu näyttää edelleen jatkuvan. [12]

On siis tärkeää, että hallitusvastuussa olevat kehittävät talouspolitiikkaa, jossa pyritään kääntämään koulutukseen ja asevarustukseen käytettyjen julkisten varojen suhde. Pyrkiminen aitoon kansainväliseen aseistariisumisprosessiin väistämättä tuo suurta hyötyä kansojen ja kansakuntien kehityksen kannalta, vapauttaen talousresursseja asianmukaisempaan käyttöön terveydenhuollon, koulutuksen, infrastruktuurien ja maasta huolehtimisen hyväksi.

Toivon, että kasvatukseen investoimiseen liittyisi myös suurempi pyrkimys edistää huolenpidon kulttuuria. [13] Yhteiskunnan jakautumisten ja instituutioiden jähmeyden edessä se voi olla yhteinen kieli, joka murtaa muurit ja rakentaa siltoja. ”Maa kasvaa, kun sen eri kulttuuririkkaudet käyvät rakentavaa dialogia: populaarikulttuuri, yliopistokulttuuri, nuorisokulttuuri, taidekulttuuri ja teknologiakulttuuri, talouskulttuuri ja perhekulttuuri sekä mediakulttuuri.” [14] On tärkeää muodostaa uusi kulttuurinen paradigma solmimalla ”globaali kasvatusliitto nuoria sukupolvia varten ja heidän kanssaan, joka käsittää perheet, yhteisöt, koulut ja yliopistot, instituutiot, uskonnot, hallitsijat, koko ihmiskunnan, jotta kasvattaisimme kypsiä ihmisiä”. [15] Liitto, joka edistää kasvatusta kokonaisvaltaiseen ekologiaan; rauhaan, kehitykseen ja kestävyyteen perustuvan kulttuurimallin mukaisesti; keskittyen veljeyteen ja liittoon ihmisen ja ympäristön välillä. [16]

Nuorten kasvatukseen ja koulutukseen panostaminen on pääväylä, joka johdattaa heidät erikoistuneen koulutuksen kautta ottamaan menestyksekkäästi oikean paikkansa työmaailmassa. [17]

4. Työllisyyden edistäminen ja takaaminen rakentaa rauhaa

Työ on välttämätön tekijä rauhan rakentamiseksi ja säilyttämiseksi. Siinä ihminen ilmaisee itseään ja lahjojaan, mutta myös ponnistuksiaaan, vaivannäköään ja yhteistyötä toisten kanssa, sillä työtä tehdään aina jonkun kanssa tai jotakuta varten. Tältä nimenomaan sosiaaliselta näkökannalta työ on paikka, jossa opimme antamaan panoksemme asuttavamman ja kauniimman maailman hyväksi.

Covid-19-pandemia on pahentanut tilannetta työmaailmassa, joka oli jo kohdannut monenlaisia haasteita. Miljoonat talous- ja tuotantoyritykset ovat menneet konkurssiin; tilapäistyöntekijät ovat yhä heikommassa asemassa; monet olennaisia palveluksia tarjoavat ovat yhä enemmän julkisen ja poliittisen tietoisuuden unohtamia; etäopetus on monissa tapauksissa aiheuttanut oppimisen haasteita ja tutkintojen viivästymistä. Työmarkkinoille tulevat nuoret ja työttömiksi joutuneet aikuiset kohtaavat synkän näköalan.

Kriisillä on ollut erityisen tuhoisa vaikutus epäviralliseen talouteen, joka usein koskee siirtolaistyöläisiä. Monet heistä eivät ole kansallisen lainsäädännön tunnustamia, ikään kuin heitä ei olisi olemassa. He perheineen elävät hyvin epävarmoissa olosuhteissa, ovat alttiina monenlaisille orjuuden muodoille ja vailla heitä suojelevaa sosiaalihuoltoa. Lisäksi nykyään vain kolmannes maailman työikäisestä väestöstä on sosiaaliturvajärjestelmän piirissä tai hyötyy siitä vain rajatusti. Monissa maissa väkivalta ja järjestäytynyt rikollisuus lisääntyvät tukahduttaen ihmisten vapautta ja arvokkuutta, myrkyttäen talouselämää ja estäen yhteisen hyvän kehitystä. Vastaus tähän tilanteeseen voi olla vain arvollisten työmahdollisuuksien laajentaminen.

Työ on perusta, jolle rakentaa oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta jokaisessa yhteisössä. ”Ei pidä pyrkiä yhä enemmän korvaamaan ihmisen työtä teknologisella edistyksellä: niin tekemällä ihmiskunta vahingoittaisi itseään. Työ on välttämättömyys, osa elämän merkitystä täällä maan päällä, tie kypsymiseen, inhimilliseen kehitykseen ja itsensä toteuttamiseen.” [18] Meidän on yhdistettävä ideamme ja ponnistuksemme luodaksemme edellytyksiä ja löytääksemme ratkaisuja, jotta jokaisella työikäisellä ihmisellä olisi mahdollisuus antaa omalla työllään panoksensa perheen ja yhteiskunnan elämään.

On yhä tärkeämpää edistää koko maailmassa kunnollisia ja arvokkaita työolosuhteita, jotka pyrkivät yhteiseen hyvään ja luomakunnan suojelemiseen. On taattava ja tuettava yritystoiminnan vapautta ja samaan aikaan kasvatettava uutta yhteiskuntavastuuta, jotta voitto ei olisi ainoa ohjaava kriteeri.

On innoitettava, edistettävä ja tuettava aloitteita, jotka kaikilla tasoilla rohkaisevat yrityksiä kunnioittamaan työntekijöiden perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, herättäen tietoisuutta tästä ei vain instituutioissa, vaan myös kuluttajissa, siviiliyhteiskunnassa ja yrityksissä. Mitä enemmän ne ovat tietoisia yhteiskunnallisesta roolistaan, sitä enemmän ne ovat paikkoja, joissa ihmisen arvokkuutta kunnioitetaan, ja siten ne puolestaan osallistuvat rauhan rakentamiseen. Tältä kannalta politiikalla on oltava aktiivinen rooli, edistäen oikeaa tasapainoa talouselämän vapauden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden välillä. Kaikki tällä alalla työskentelevät, alkaen katolisista työntekijöistä ja yrittäjistä, voivat löytää luotettavia ohjeita kirkon yhteiskunnallisesta opetuksesta.

Rakkaat veljet ja sisaret! Kun pyrimme yhdistämään voimamme päästäksemme ulos pandemiasta, haluan jälleen kerran kiittää niitä, jotka työskentelevät omistautuen, auliisti ja vastuullisesti opetuksen, turvalllisuuden, oikeuksien suojelemisen tai sairaanhoidon alalla, auttaakseen perheenjäsenten ja sairaiden kohtaamista ja taatakseen taloudellisen tuen köyhille tai työnsä menettäneille. Muistan rukouksissani kaikkia uhreja ja heidän perheitään.

Vetoan hallituksiin ja poliittisissa ja yhteiskunnallisissa vastuutehtävissä toimiviin, kirkollisten yhteisöjen paimeniin ja kaikkiin hyvän tahdon ihmisiin, jotta yhdessä kulkisimme näitä kolmea tietä: vuoropuhelu sukupolvien kesken, kasvatus ja työ. Rohkeasti ja luovasti. Olkoon yhä enemmän niitä, jotka vaivihkaa, nöyrästi ja sinnikkäästi päivästä päivään rakentavat rauhaa. Innoittakoon ja saattakoon heitä aina rauhan Jumalan siunaus!

Vatikaanissa 8. joulukuuta 2021

Franciscus

________________________________

[1] Vrt. kiertokirje Populorum progressio (26. maaliskuuta 1967), 76ss.

[2] Vrt. kiertokirje Laudato si’ (24. toukokuuta 2015), 49 .

[3] Vrt. kiertokirje Fratelli tutti (3. lokakuuta 2020), 231.

[4]  Ibid., 218.

[5]  Ibid., 199.

[6]  Ibid., 179.

[7]  Vrt. ibid., 180.

[8]  Apostolinen kehotuskirje Christus vivit 

(25. maaliskuuta 2019), 199.

[9]  Kiertokirje Laudato si’ (24. toukokuuta 2015), 

159.

[10]  Vrt. ibid., 163; 202.

[11]  Vrt. ibid., 139.

[12]  Vrt. viesti 4. Pariisin rauhanfoorumin osallistujille 11.-13. marraskuuta 2021.

[13]  Vrt. kiertokirje Laudato si’ (24. toukokuuta 2015), 231; LIV maailman rauhanpäivän viesti (8. joulukuuta 2020).

[14]  Kiertokirje Fratelli tutti (3. lokakuuta 2020), 199.

[15] Videoviesti, Global Compact on Education. Together to Look Beyond (15. lokakuuta 2020).

[16]  Vrt. videoviesti, High Level Virtual Climate Ambition Summit (13. joulukuuta 2020).

[17]  Vrt. pyhä Johannes Paavali II, kiertokirje Laborem exercens (14. syyskuuta 1981), 18.

[18]  Kiertokirje Laudato si’ (24. toukokuuta 2015), 128.