Paavin viesti Maailman rauhanpäivänä: Väkivallattomuus on rauhanpolitiikan tyyli

Pyhän isän Franciscuksen viesti Maailman rauhanpäivää varten
1. tammikuuta 2017

Väkivallattomuus on rauhanpolitiikan tyyli

1. Tämän uuden vuoden alkaessa esitän vilpittömän rauhantoivotukseni maailman kansoille ja kansakunnille, valtionjohtajille ja hallituksille, uskonnollisten yhteisöjen vastuuhenkilöille ja kansalaisyhteiskunnan eri ryhmille. Toivotan rauhaa jokaiselle miehelle, naiselle, pojalle ja tytölle ja rukoilen, että Jumalan kuva ja kaltaisuus jokaisessa ihmisessä saisi meidät tunnistamaan toinen toisemme pyhinä lahjoina, joilla on valtava arvokkuus. Erityisesti konfliktitilanteissa kunnioittakaamme tätä ”syvintä arvokkuutta”[1] ja tehkäämme aktiivisesta väkivallattomuudesta elämäntyylimme.

Tämä on 50. Mailman rauhanpäivän viesti. Ensimmäisen Maailman rauhanpäivän viestin autuas paavi Paavali VI osoitti kaikille kansoille eikä vain katolilaisille, vertaansa vailla olevin sanoin: ”Lopultakin on käynyt selvästi ilmi, että rauha on ainoa ja todellinen inhimillisen edistyksen tie – eivät kunnianhimoisten nationalismien jännitteet, eivät väkivaltaiset voitot eikä väärää yhteiskunnalista järjestystä tukeva sorto.” Hän varoitti ”vaarasta uskoa, että kansainvälisiä ristiriitoja ei voi ratkaista järjellisin keinoin eli oikeuteen, oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen perustuvin toimenpitein, vaan vain pelotteena toimivien ja tappavien voimien kautta.” Lainaten edeltäjänsä pyhän Johannes XXIII:n kiertokirjettä Pacem in terris hän ylisti ”rauhan tajua ja rakkautta, rauhan, joka perustuu totuuteen, oikeudenmukaisuuteen, vapauteen, rakkauteen”.[2] Näiden sanojen ajankohtaisuus on koskettavaa. Ne ovat nykyäänkin yhtä tärkeitä ja painavia kuin 50 vuotta sitten.

Tässä tilanteessa haluan keskittyä väkivallattomuuteen rauhanpolitiikan tyylinä. Pyydän Jumalaa auttamaan meitä kaikkia vaalimaan väkivallattomuutta tunteittemme ja henkilökohtaisten arvojemme syvyydessä. Ohjatkoon rakkaus ja väkivallattomuus tapaa, joilla kohtelemme toisiamme henkilökohtaisissa, sosiaalisissa ja kansainvälisissä suhteissa. Jos väkivallan uhrit pystyvät vastustamaan kiusausta kostoon, he voivat olla uskottavimpia väkivallattomien rauhanrakentamisprosessien edistäjiä. Tulkoon väkivallattomuudesta –paikalliselta ja jokapäiväiseltä tasolta maailmanlaajuiselle tasolle – toimintatapa, joka leimaa päätöksiämme, suhteitamme, tekojamme ja politiikkaa kaikissa muodoissaan.

Hajonnut maailma

2. Viime vuosisata tunsi kahden kuolettavan maailmansodan aiheuttaman tuhon, ydinsodan vaaran ja suuren määrän muita konflikteja. Nykyään valitettavasti olemme kauhistuttavan ”osittaisen maailmansodan” armoilla. On vaikea tietää, onko maailma nykyään enemmän vai vähemmän väkivaltainen kuin eilen tai tekevätkö modernit viestintävälineet tai ajallemme luonteenomainen liikkuvuus meidät tietoisemmiksi väkivallasta vai siihen turtuneiksi.

Joka tapauksessa väkivalta, jota harjoitetaan ”osittain”, eri tavoin ja eri tasoilla, aiheuttaa valtavia kärsimyksiä, joista olemme hyvin tietoisia: sodat eri maissa ja maanosissa; terrorismi, rikollisuus ja ennakoimattomat aseelliset hyökkäykset; siirtolaisten ja ihmiskaupan uhrien kokema hyväksikäyttö; ympäristön tuhoaminen. Minkä vuoksi? Auttaako väkivalta saavuttamaan päämääriä, joilla on pysyvä arvo? Eikö ainoa, mitä se saavuttaa, ole pikemminkin koston ja kuolettavien konfliktien herättämistä, mistä hyötyvät pelkästään muutamat ”sotaherrat”?

Väkivalta ei ole hajonneen maailmamme parannuskeino. Väkivaltaan vastaaminen väkivallalla johtaa parhaimmassakin hypoteesissa pakkosiirtolaisuuteen ja valtavaan kärsimykseen, koska suuret määrät resursseja suunnataan sotilaallisiin tarkoituksiin ja pois nuorten, vaikeuksissa olevien perheiden, sairaiden, maailman asukkaiden suuren enemmistön jokapäiväisistä tarpeista. Pahimmassa tapauksessa se voi johtaa monien, ellei jopa kaikkien, fyysiseen ja hengelliseen kuolemaan.

Hyvä uutinen

3. Myös Jeesus eli väkivaltaisena aikana. Hän opetti, että todellinen taistelukenttä, jossa väkivalta ja rauha kohtaavat toisensa, on ihmissydän: ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset” (Mark. 7:21). Mutta Kristuksen sanoma tämän todellisuuden edessä tarjoaa radikaalisti positiivisen vastauksen: hän julisti väsymättä Jumalan rajatonta rakkautta, joka ottaa vastaan ja antaa anteeksi, ja opetti opetuslapsiaan rakastamaan vihollisiaan (vrt. Matt. 5:44) ja kääntämään toisenkin posken (vrt. Matt. 5:39). Estäessään aviorikoksesta syytetyn naisen kivittämisen (vrt. Joh. 8:1-11) ja käskiessään kuolemaansa edeltävänä yönä Pietaria laittamaan miekkansa tuppeen (vrt. Matt. 26:52) Jeesus näytti väkivallattomuuden tien, jota hän kulki loppuun saakka ristille. Sen kautta hän toteutti rauhan ja tuhosi vihollisuuden (vrt. Ef. 2:14-16). Siksi se, joka ottaa vastaan hyvän sanoman Jeesuksesta, osaa tunnistaa väkivallan, jota kantaa sisimmässään, ja antaa itsensä Jumalan laupeuden parannettavaksi. Niin hän itsekin tulee sovinnon välikappaleeksi, kuten pyhä Franciscus Assisilainen kehottaa: ”Rauha, jota julistatte suullanne, olkoon teillä vielä runsaampana sydämessänne.”[3]

Tänään Jeesuksen todellisina opetuslapsina oleminen merkitsee myös hänen väkivallattomuuskehotuksensa noudattamista. Kuten edeltäjäni Benedictus XVI sanoi, se on ”realistista, koska se ottaa huomioon, että maailmassa on liikaa väkivaltaa, liikaa epäoikeudenmukaisuutta, eikä tätä tilannetta voi voittaa muuten kuin asettamalla sitä vastaan enemmän rakkautta, enemmän hyvyyttä. Tämä ’enemmän’ tulee Jumalalta”.[4] Hän korosti voimakkaasti: ”Väkivallattomuus ei ole kristityille pelkkä taktinen menettelytapa, vaan vaan persoonan tapa olla, sellaisen ihmisen asenne, joka on niin vakuuttunut Jumalan rakkaudesta ja voimasta, ettei pelkää kohdata pahaa vain rakkauden ja totuuden asein. Vihollisen rakastaminen on ’kristillisen vallankumouksen’ ydin.”[5] Oikeutetusti evankeliumia vihamiesten rakastamisesta (vrt. Luuk. 6:27) pidetään ”kristillisen väkivallattomuuden magna chartana”: se ei ole ”pahan edessä antautumista… vaan vastaamista pahaan hyvällä (vrt. Room. 12:17-21), murtaen siten epäoikeudenmukaisuuden kahleet”.[6]

Väkivaltaa voimakkaampi

4. Väkivallattomuus ymmärretään joskus antautumiseksi, toimimattomuudeksi ja passiivisuudeksi, mutta todellisuudessa niin ei ole. Kun Äiti Teresa vastaanotti Nobelin rauhanpalkinnon 1979, hän julisti selvästi aktiivisen väkivallattomuuden sanomaansa: ”Perheessämme emme tarvitse pommeja ja aseita, tuhoamista tuodaksemme rauhaa, vaan vain yhdessäoloa, toinen toistemme rakastamista… Ja voimme voittaa kaiken maailmassa olevan pahan.”[7] Sillä aseiden voima on pettävää. ”Asekauppiaiden tehdessä työtään on köyhiä rauhantekijöitä, jotka antavat elämänsä auttaakseen yhtä ihmistä, yhtä, yhtä ja vielä yhtä”; näille rauhantekijöille Äiti Teresa on ”symboli, aikamme ikoni”.[8] Viime syyskuussa minulla oli ilo julistaa hänet pyhäksi. Ylistin hänen valmiuttaan olla kaikkien käytettävissä ”ottamalla vastaan ja puolustamalla ihmiselämää, syntymätöntä, hylättyä ja poisheitettyä… Hän kumartui uupuneitten, katujen varsille kuolemaan jätettyjen ihmisten puoleen tunnistaen Jumalan heille antaman arvokkuuden; hän antoi maan mahtavien kuulla äänensä, jotta he tunnistaisivat syyllisyytensä sen köyhyyden rikoksiin – rikoksiin! –jonka he itse ovat luoneet”.[9] Vastauksena hänen lähetystehtävänsä – ja tässä hän edustaa tuhansia, miljoonia ihmisiä – on kohdata uhrit auliisti ja omistautuen, koskettaen ja sitoen haavoittuneita, parantaen murtunutta elämää.

Väkivallattomuus, jota harjoitetaan päättäväisesti ja johdonmukaisesti, on johtanut vaikuttaviin tuloksiin. Mahatma Gandhin ja Khan Abdul Ghaffar Khanin saavuttama menestys Intian vapauttamiseksi ja Martin Luther King Jr.:n toiminta rotusyrjintää vastaan eivät unohdu koskaan. Erityisesti naiset ovat usein väkivallattomuuden johtohahmoja, kuten esimerkiksi Leymah Gbowee ja tuhannet liberialaisnaiset, jotka järjestivät rukous- ja väkivallattoman protestin tapaamisia (”pray-ins”) saavuttaen korkean tason neuvottelutuloksia Liberian toisen sisällissodan lopettamiseksi.

Emme myöskään voi unohtaa vuosikymmentä, joka päättyi kommunistihallintojen romahtamiseen Euroopassa. Kristilliset yhteisöt antoivat panoksensa sinnikkäällä rukouksella ja rohkealla toiminnalla. Erityinen vaikutus oli pyhän Johannes Paavali II:n palveluviralla ja opetuksella. Mietiskellen vuoden 1989 tapahtumia kiertokirjeessä Centesimus annus (1991) edeltäjäni totesi, että historiallinen muutos kansojen, kansakuntien ja valtioiden elämässä toteutuu ”rauhanomaisen protestin keinoin, aseina vain totuus ja oikeudenmukaisuus”.[10] Tuon poliittisen siirtymän kohti rauhaa mahdollisti osaltaan ”ihmisten väkivallaton osallistuminen. He kieltäytyivät antautumasta voimankäytölle ja onnistuivat kerta toisensa jälkeen löytämään tehokkaita keinoja todistaa totuudesta”. Hän päätti sanansa: ”Kunpa ihmiset oppisivat taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta ilman väkivaltaa, torjumaan sisäisissä ristiriidoissaan luokkataistelun ja kansainvälisissä konflikteissa sodan.”[11]

Kirkko työskentelee väkivallattomien rauhanedistämismenetelmien toteuttamiseksi monissa maissa, kehottaen väkivaltaisiampiakin toimijoita ponnistuksiin oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan rakentamiseksi.

Tämä työ epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan uhrien puolesta ei ole yksinomaan katolisen kirkon perintöä vaan ominaista monille uskonnollisille traditioille, joille ”myötätunto ja väkivallattomuus ovat olennaisia ja osoittavat elämän tien”.[12] Toistan lujasti: ”Yksikään uskonto ei ole terroristinen.”[13] Väkivalta on Jumalan nimen halventamista.[14] Älkäämme koskaan väsykö toistamaan: ”Jumalan nimi ei koskaan voi oikeuttaa väkivaltaa. Vain rauha on pyhä. Vain rauha on pyhä, ei sota!”[15]

Väkivallattoman politiikan juuri on kotona

5. Jos se lähde, josta väkivalta syntyy, on ihmissydän, silloin on tärkeää kulkea väkivallattomuuden tietä ensi sijassa perheen sisällä. Se on osa sitä rakkauden iloa, jota kuvasin viime maaliskuussa apostolisessa kehotuskirjeessä Amoris laetitia kirkon kaksivuotisen avioliittoa ja perhettä koskeneen pohdinnan päätteeksi. Perhe on välttämätön sulatuspata, jonka kautta puolisot, vanhemmat ja lapset, veljet ja sisaret oppivat kommunikoimaan ja pitämään epäitsekkäästi huolta toisistaan. Perheessä erimielisyydet tai ristiriidatkin on voitettava ei voimakeinoin vaan vuoropuhelulla, kunnioittaen, toisen hyvää etsien, laupiaasti ja anteeksi antaen.[16] Perheen sisältä rakkauden ilo leviää maailmaan ja säteilee koko yhteiskuntaan.[17]

Veljeyden ja ihmisten ja kansojen rauhanomaisen rinnakkaiselon etiikka ei voi perustua pelon, väkivallan ja sulkeutumisen logiikkaan, vaan vastuuseen, kunnioittamiseen ja vilpittömään vuoropuheluun. Vetoan aseistariisunnan puolesta, kuten myös ydinaseiden kieltämiseksi ja tuhoamiseksi: ydinpelotteet ja taatun molemminpuolisen tuhon uhka eivät voi olla tällaisen etiikan perusta.[18] Yhtä kiireellisesti vetoan kotiväkivallan ja naisiin ja lapsiin kohdistuvan hyväksikäytön lopettamiseksi.

Laupeuden riemuvuosi, joka päättyi viime marraskuussa, oli kutsu katsoa syvälle sydämeemme ja antaa Jumalan laupeuden päästä sisään. Riemuvuosi sai meidät tietoisiksi siitä, kuinka monet ja monenlaiset ihmiset ja yhteiskuntaryhmät joutuvat välinpitämättömän kohtelun, epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan uhreiksi. He kuuluvat ”perheeseemme”, he ovat veljiämme ja sisariamme. Siksi väkivallattoman politiikan on alettava kotoa ja levittävä sitten koko ihmisperheeseen. ”Pyhän Lisieux’n Teresan esimerkki kutsuu meitä harjoittamaan rakkauden pientä tietä, olemaan hukkaamatta tilaisuutta ystävälliseen sanaan, hymyyn, mihin tahansa pieneen eleeseen, joka kylvää rauhaa ja ystävyyttä. Kokonaisvaltainen ekologia koostuu myös yksinkertaisista jokapäiväisistä eleistä, joilla murramme väkivallan, hyväksikäytön ja itsekkyyden logiikan.”[19]

Kutsuni

6. Rauhan rakentaminen aktiivisen väkivallattomuuden kautta on välttämätön, johdonmukaisesti täydentävä elementti kirkon jatkuvissa ponnistuksissa voimankäytön rajoittamiseksi: moraalinormien kautta, osallistumalla kansainvälisten instituutioiden työhön ja monien kristittyjen antamalla pätevällä panoksella lainsäädännön työstämiseen kaikilla tasoilla. Jeesus itse tarjoaa meille tämän rauhanrakennuksen strategian ”käsikirjan” Vuorisaarnassa. Kahdeksan autuaaksijulistusta (vrt. Matt. 5:3-10) piirtävät kuvan ihmisestä, jota voimme sanoa autuaaksi, hyväksi ja aidoksi. Autuaita kärsivälliset – sanoo Jeesus –, armahtavaiset, rauhantekijät, puhdassydämiset, ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano.

Tämä on myös ohjelma ja haaste poliittisille ja uskonnollisille johtajille, kansainvälisten instituutioiden vastuuhenkilöille ja yritys- ja mediajohtajille koko maailmassa: soveltaa autuaaksijulistuksia tapaan, joilla he harjoittavat omaa vastuutaan. Haaste rakentaa yhteiskuntaa, yhteisöä tai yritystä, josta he ovat vastuussa, rauhantekijöiden tavoin; haaste osoittaa laupeutta, kieltäytyä hylkäämästä ihmisiä, tuhoamasta ympäristöä ja tavoittelemasta voittoa mihin hintaan tahansa. Tämä vaatii valmiutta ”hyväksyä konfliktin kestäminen, ratkaista se ja muuttaa se yhdistäväksi lenkiksi uudessa prosessissa”.[20] Tällä tavalla toimiminen merkitsee solidaarisuuden valitsemista historian tekemisen ja sosiaalisen ystävyyden rakentamisen tieksi. Aktiivinen väkivallattomuus on tapa osoittaa, että ykseys on todella voimakkaampi ja hedelmällisempi kuin konflikti. Kaikki maailmassa liittyy läheisesti yhteen.[21] Varmasti voi käydä niin, että erot synnyttävät ristiriitoja: kohdatkaamme ne rakentavasti ja väkivallattomasti, niin että ”jännitteet ja vastakohdat saavuttaisivat monimuotoisen ykseyden, joka synnyttää uutta elämää”, säilyttäen ”vastakohtien arvokkaat mahdollisuudet”.[22]

Vakuutan, että katolinen kirkko tukee kaikkia pyrkimyksiä rakentaa rauhaa aktiivisen ja luovan väkivallattomuuden kautta. 1. tammikuuta 2017 näkee valon uusi Ihmisen kokonaisvaltaisen kehityksen edistämisen virasto, joka auttaa kirkkoa edistämään yhä tehokkaammin ”oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan suojelemisen mittaamattomia hyvyyksiä” ja huolenpitoa siirtolaisista, ”hädänalaisista, sairaista ja poissuljetuista, syrjäytyneistä, aseellisten konfliktien ja luonnonkatastrofien uhreista, vangituista, työttömistä ja kaikenlaisen orjuuden ja kidutuksen uhreista”.[23] Jokainen vaatimatonkin teko tähän suuntaan auttaa rakentamaan väkivallasta vapaata maailmaa ja on ensimmäinen askel kohti oikeudenmukaisuutta ja rauhaa.

Päätös

7. Tradition mukaisesti allekirjoitan tämän viestin 8. joulukuuta, autuaan Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlana. Maria on rauhan kuningatar. Hänen Poikansa syntyessä enkelit ylistivät Jumalaa ja toivoivat rauhaa maan päällä kaikille hyvän tahdon miehille ja naisille (vrt. Luuk. 2:14). Pyytäkäämme Neitsyttä olemaan oppaanamme.

”Kaikki toivomme rauhaa; lukemattomat ihmiset rakentavat sitä joka päivä pienillä teoilla ja kestävät kärsivällisesti monien yritysten vaivat sen rakentamiseksi.”[24] Pyrkikäämme vuonna 2017 rukouksin ja teoin tulemaan ihmisiksi, jotka ovat karkottaneet väkivallan sydämestään, sanoistaan ja teoistaan, ja rakentamaan väkivallattomia yhteisöjä, jotka pitävät huolta yhteisestä kodistamme. ”Mikään ei ole mahdotonta, jos käännymme rukoillen Jumalan puoleen. Kaikki voivat olla rauhan tekijöitä.”[25]

Vatikaanissa 8. joulukuuta 2016

Franciscus

[1] Apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 228.
[2] Viesti ensimmäistä Maailman rauhanpäivää varten 1. tammikuuta 1968.
[3] «Leggenda dei tre compagni»: Fonti Francescane, n. 1469.
[4] Angelus 18. helmikuuta 2007.
[5] Sama.
[6] Sama.
[7] Äiti Teresa, Puhe Nobelin rauhanpalkinnon johdosta 11. joulukuuta 1979.
[8] Mietiskely ”Rauhan tie” Pyhän Martan talon kappelissa 19. marraskuuta 2015.
[9] Saarna autuaan äiti Teresa Kalkuttalaisen kanonisaatiomessussa 4. syyskuuta 2016.
[10] N. 23.
[11] Sama.
[12] Puhe uskontojen edustajien audienssilla 3. marraskuuta 2016.
[13] Puhe 3. maailmanlaajuisessa kansanliikkeiden kokouksessa 5. marraskuuta 2016.
[14] Vrt. puhe Kaukasuksen muslimien sheikin ja muiden uskonnollisten yhteisöjen edustajien tapaamisessa Bakussa lokakuuta 2016.
[15] Puhe Assisissa 20. syyskuuta 2016.
[16] Vrt. apostolinen kehotuskirje Amoris laetitia, 90-130.
[17] Vrt. sama, 133, 194, 234.
[18] Vrt. viesti ydinaseiden humanitäärisiä vaikutuksia käsittelevän konferenssin johdosta 7. joulukuuta 2014.
[19] Kiertokirje Laudato si’, 230.
[20] Apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 227.
[21] Vrt. kiertokirje Laudato si‘, 16, 117, 138.
[22] Apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 228.
[23] Motu proprio, jolla perustetaan Ihmisen kokonaisvaltaisen kehityksen edistämisen virasto, 17. elokuuta 2016.
[24] Regina Caeli Betlehemissä 25. toukokuuta 2014.
[25] Vetoomus Assisissa 20. syyskuuta 2016.