Paavin viesti paastonajalle 2011

“Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon” (vrt. Kol 2:12)

Rakkaat veljet ja sisaret

Paastonaika, joka johtaa meidät pyhän pääsiäisen viettämiseen, on kirkolle mitä arvokkain ja tärkein liturginen aika, jonka vuoksi haluan tarjota teille erityisen sanan elettäväksi sille kuuluvalla paneutumisella. Kirkon yhteisö rukoilee ja tekee hyviä tekoja odottaessaan lopullista kohtaamista Ylkänsä kanssa ikuisessa pääsiäisessä ja vahvistaa vaellustaan puhdistumalla hengessään, saadakseen lunastuksen salaisuudesta itselleen runsaammin uutta elämää Herrassa Kristuksessa (vrt. paaston I prefaatio).

1. Tämä elämä annettiin meille kasteemme päivänä, jolloin meistä tuli “Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta osallisia” ja me aloitimme “hänen opetuslastensa iloisen ja riemuitsevan seikkailun” (saarna Herran kasteen juhlana, 10.1. 2010). Pyhä Paavali painottaa jatkuvasti sitä erityistä yhteyttä Jumalan Pojan kanssa, jonka kasteen pesu saa aikaan. Se, että useimmissa tapauksissa kaste saadaan lapsena, korostaa sen kasteen olevan Jumalan lahja: kukaan ei ansaitse ikuista elämää omilla teoillaan. Jumalan armo, joka poistaa synnin ja samalla saa meidät kokemaan elämässämme “Jeesuksen Kristuksen mielenlaadun” (vrt. Fil. 2:5), annetaan miehille ja naisille ilmaiseksi. Pakanoiden apostoli ilmaisee Kirjeessään filippiläisille sen muutoksen merkityksen, joka tapahtuu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen osallistuttaessa, kiinnittäessään huomion sen päämäärään: siihen että “tuntisin Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja tulisin hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa” (vrt. Fil. 3:10-11). Sen tähden kaste ei ole menneisyyden riitti, vaan Kristuksen kohtaamista, ja se painaa leimansa kastetun koko olemassaoloon antamalla jumalallista elämää ja kutsumalla vilpittömään kääntymykseen. Sen alkuna ja tukijana on armo, joka tekee mahdolliseksi kastetun saavuttaa Kristuksen aikuisuuden täyden kypsyyden.

Erityinen yhteys liittää kasteen paastonaikaan, joka on sopiva aika kokea tätä pelastavaa armoa. Vatikaanin II kirkolliskokouksen isät kehottivat kaikkia kirkon paimenia käyttämään enemmän hyväkseen “kasteeseen liittyviä paastonajan liturgian aineksia” (Konstituutio pyhästä liturgiasta Sacrosanctum concilium, n. 109). Tosiasiassa kirkko on aina liittänyt pääsiäisvigilian kasteen viettämiseen. Tämä sakramentti toteuttaa sen suuren salaisuuden, jossa ihminen kuolee synnille, tehdään osalliseksi ylösnousseen Kristuksen uudesta elämästä ja vastaanottaa saman Jumalan Hengen, joka herätti kuolleista Jeesuksen (vrt. Room. 8:11). Tämä ilmainen lahja täytyy aina saada uudelleen syttymään meissä jokaisessa, ja paastonaika tarjoaa meille esimerkiksi katekumenaatin (kasteelle valmistautumisen) tien, joka oli varhaisen kirkon kristityille aivan samoin kuin tämän ajan katekumeeneille korvaamaton uskon ja kristillisen elämän koulu. Katekumeenit elävät kasteensa tapahtumana, joka muovaa heidän koko olemassaoloaan.

2. Sitoutuaksemme vakavammin matkaamme kohti pääsiäistä ja valmistautuaksemme viettämään Herran ylösnousemusta – koko liturgisen vuoden riemullisinta ja juhlallisinta juhlaa – mikä olisi sopivampaa kuin antaa Jumalan sanan johtaa meitä? Sen tähden kirkko johtaa meitä paastonajan sunnuntaiden evankeliumeissa kohtaamaan erityisen vahvasti Herran ja kutsuu meitä seuraamaan kristillisen elämän aloittamisen vaiheita: kasteelle valmistautujia valmistautumaan uudestisyntymisen sakramentin vastaanottamiseen, ja kastettuja ottamaan uusia ja päättäväisiä askeleita Kristuksen seuraamisessa ja täydellisemmässä jättäytymisessä hänen haltuunsa.

Paastomatkan ensimmäinen sunnuntai paljastaa tilamme ihmisinä täällä maan päällä. Voitokas taistelu kiusausta vastaan, joka oli Jeesuksen lähetystehtävän alku, on kutsu tulla tietoiseksi omasta hauraudestamme, jotta ottaisimme vastaan armon, joka vapauttaa synnistä ja vuodattaa meihin uuden voiman Kristuksessa, joka on tie, totuus ja elämä (vrt. Ordo Initiationis Christianae Adultorum, n. 25). Se muistuttaa voimakkaasti siitä, että kristillinen usko merkitsee – Jeesuksen esimerkkiä seuraten ja yhteydessä häneen – taistelua “tämän pimeyden maailman maailman hallitsijoita vastaan”, maailman, jossa paholainen tekee työtään eikä koskaan väsy tänäkään päivänä houkuttelemasta jokaista, joka haluaa lähemmäksi Herraa. Kristus nousee voittajaksi ja avaa myös meidän sydämemme toivomaan ja johtaa meidät voittamaan pahan viettelykset.

Herran kirkastumisen juhlan evankeliumi asettaa eteemme Kristuksen kirkkauden, joka ennakoi ylösnousemusta ja julistaa ihmisen jumalallistamista. Kristillinen yhteisö tulee tietoiseksi siitä, että Jeesus johtaa sitä niin kuin apostoleita, Pietaria, Jaakobia ja Johannesta “korkealle vuorelle yksinäisyyteen” (Matt. 17:1), vastaanottamaan jälleen kerran Kristuksessa, poikina ja tyttärinä Jumalan Pojassa, Jumalan armon lahjan: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” (Matt 17:5). Se on kutsu ottaa etäisyyttä arkipäivän melusta ja uppoutua Jumalan läsnäoloon. Hän haluaa antaa meille joka päivä sanan, joka tunkeutuu sielumme syvyyksiin, missä teemme eron hyvän ja pahan välillä (vrt. Hepr. 4:12) ja vahvistamme tahtomme seurata Herraa.

Jeesuksen pyyntö samarialaiselle naiselle: “Anna minun juoda astiastasi” (Joh. 4:7), esitetään meille paastonajan kolmannen sunnuntain liturgiassa. Se ilmaisee Jumalan haluavan itselleen jokaisen miehen ja naisen, ja että hän haluaa herättää sydämissämme kaipauksen saada lahjaksi sisimpäämme “lähteen, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä”. Se on Pyhän Hengen lahja, joka muuttaa kristityt “todellisiksi rukoilijoiksi”, jotka rukoilevat Isää “hengessä ja totuudessa” (Joh. 4:23). Vain tämä vesi sammuttaa meissä hyvyyden, totuuden ja kauneuden janon! Vain tämä vesi, jota Poika antaa meille, voi virvoittaa rauhattoman ja tyytymättömän sielumme autiomaan, kunnes se “löytää levon Jumalassa”, kuten pyhä Augustinus sanoi.

Sokeana syntyneen miehen sunnuntai näyttää meille Kristuksen, joka on maailman valo. Evankeliumi kysyy jokaiselta meiltä: “Uskotko sinä Ihmisen Poikaan?” “Herra, minä uskon!” (Joh. 9:35, 38), sokeana syntynyt vastasi iloiten, antaen äänen kaikille uskoville. Tämä parantumisihme on merkki siitä, että Kristus ei ainoastaan halua antaa meille kykyä nähdä, vaan myös avata meidän sisimpämme kyvyn ymmärtää, jotta uskomme syvenisi ja tunnistaisimme hänet ainoaksi Pelastajaksemme. Hän valaisee kaiken, mikä elämässä on pimeää, ja johtaa miehet ja naiset elämään “valon lapsina”.

Viidentenä sunnuntaina, kun julistetaan Lasaruksen kuolleista herättämistä, meidät pannaan kohtaamaan olemassaolomme viimeinen salaisuus: “Minä olen ylösnousemus ja elämä… Uskotko sen?” (Joh. 11: 25-26). Kristittyjen yhteisölle tämä on vakava hetki – kuten se oli Martallekin – panna kaikki toivomme Jeesus Nasaretilaiseen: “ Uskon, Herra, minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan” (Joh. 11: 27). Yhteys Kristukseen tässä elämässä valmistaa meitä ylittämään kuoleman rajan, niin että voimme elää ikuisesti hänen kanssaan. Usko kuolleiden ylösnousemukseen ja toivo iankaikkisesta elämästä avaavat silmämme näkemään olemassaolomme syvimmän merkityksen: Jumala loi miehet ja naiset ylösnousemusta ja elämää varten, ja tämä totuus antaa aidon ja lopullisen merkityksen ihmiskunnan historialle, miesten ja naisten henkilökohtaiselle ja yhteisölliselle elämälle, kulttuurille, politiikalle ja taloudelle. Ilman uskon valoa koko maailmankaikkeus loppuu kuin arkkuun suljettuna vailla mitään tulevaisuutta tai toivoa.

Paastonajan matka saa täyttymyksensä pääsiäisen kolmessa pyhässä päivässä, erityisesti pääsiäisyön vigiliassa: uudistaessamme kastelupauksemme me vahvistamme sen, että Kristus on meidän elämämme Herra, sen elämän, jonka Jumala antoi meille, kun synnyimme uudestaan “vedestä ja Pyhästä Hengestä”, ja me tunnustamme uudestaan lujan sitoutumisemme vastata armon työhön ollaksemme hänen opetuslapsiaan.

3. Uppoamalla Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kasteen sakramentissa sydämemme vapautuvat joka päivä aineellisten asioiden taakasta, itsekeskeisistä ihmissuhteista “maailman” kanssa, joka köyhdyttää meitä ja estää meitä olemasta käytettävissä ja avoimia Jumalalle ja lähimmäisillemme. Kristuksessa Jumala ilmoitti itsensä Rakkautena (vrt. 1 Joh. 4:7-10). Kristuksen risti, sana rististä, tuo julki Jumalan pelastavan voiman (vrt. 1 Kor. 1:18), joka on annettu nostamaan miehet ja naiset jälleen ja tuomaan heidät pelastukseen: se on rakkautta äärimmäisessä muodossaan (vrt. kiertokirje Deus caritas est, n.12). Perinteisten paastoamistapojen, almujen antamisen ja rukouksen avulla, jotka ovat ilmausta sitoutumisestamme kääntymiseen, paastonaika opettaa meille, miten elämme todeksi Kristuksen rakkauden yhä radikaalimmalla tavalla. Paastolla, jolla voi olla monenlaisia motiiveja, on kristitylle syvällinen uskonnollinen merkitys: kattamalla pöydän köyhille me opimme voittamaan itsekkyytemme elääksemme lahjan ja rakkauden logiikan mukaisesti; sietämällä jotakin puutetta – eikä vain nauttimalla liiasta – opimme katsomaan ulos itsestämme ja löytämään jonkun lähellämme olevan ja tunnistamaan Jumalan kasvot veljiemme ja sisartemme kasvoista. Kristityille paasto on kaukana lamaantumisesta, se avaa meitä yhä enemmän Jumalalle ja muiden ihmisten tarpeille, ja saa Jumalan rakastamisen muuttumaan lähimmäisen rakastamiseksi (vrt. Mark. 12:31).

Matkallamme kohtaamme usein rikastumisen ja rahan rakastamisen kiusauksen, joka heikentää Jumalan etusijaa elämässämme. Omistamisen himo johtaa kiihkoon, riistämiseen ja kuolemaan; sen vuoksi kirkko muistuttaa meitä erityisesti paastonajalla almuista eli antamisen tärkeydestä, joka tarkoittaa kykyä jakaa omastaan. Toisaalta tavaran palvominen ei aiheuta ainoastaan etääntymistä muista ihmisistä, vaan se riisuu ihmisen ja tekee hänestä onnettoman, pettää hänet ja houkuttelee täyttämättä antamiaan lupauksia, koska se asettaa aineellisen hyvän Jumalan paikalle, hänen, joka on elämän lähde. Kuinka me voimme ymmärtää Jumalan isällisen hyvyyden, jos sydämemme on täynnä itsekkyyttä ja omia suunnitelmiamme, jotka saavat meidät petollisesti uskomaan, että tulevaisuutemme on turvattu. Kiusauksena on ajatella aivan kuten vertauksen rikas mies: “Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi…” Tiedämme, mitä Jumala sanoi hänelle: “Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin” (Luuk. 12:19-20) Almujen antamisen käytäntö muistuttaa Jumalan ensisijaisuudesta ja se kääntää huomiomme muita kohti, niin että voisimme uudestaan ymmärtää, kuinka hyvä Isämme on, ja ottaa vastaan hänen armonsa.

Kautta koko paastoajan kirkko tarjoaa meille Jumalan sanaa erityisen runsaasti. Mietiskelemällä ja sisäistämällä sanan, jotta eläisimme siitä joka päivä, me opimme arvokkaan ja korvaamattoman tavan rukoilla: kuuntelemalla tarkkaavaisesti Jumalaa, joka jatkuvasti puhuu sydämellemme, me ravitsemme kastepäivänä alkanutta uskon matkaa. Myös rukous auttaa meitä saamaan uuden käsityksen ajasta: ilman iankaikkisuuden ja transsendentaalisuuden perspektiiviä aika tosiasiassa ohjaa askeleemme yksinkertaisesti kohti horisonttia vailla tulevaisuutta. Sen sijaan kun me rukoilemme, me löydämme aikaa Jumalalle ja ymmärrämme, että “hänen sanansa eivät katoa” (Mark. 13:31), pääsemme läheiseen yhteyteen hänen kanssaan “jota kukaan ei voi teiltä riistää” (Joh. 16:22) ja avaudumme toivolle, joka ei petä, iankaikkiselle elämälle.

Paaston matka, jolla meitä kutsutaan katsomaan ristin salaisuutta, on tarkoitettu synnyttämään meissä “hänen kuolemansa kaltaisuuden” (Fil. 3:10), jotta se saisi elämässämme aikaan syvällisen kääntymyksen; jotta Pyhän Hengen työ muuttaisi meitä, niin kuin pyhä Paavali muuttui tiellä Damaskoon; jotta me lujasti suuntaisimme olemassaoloamme Jumalan tahdon mukaan; jotta vapautuisimme itsekeskeisyydestämme ja voittaisimme halumme määräillä muita ja avautuisimme Kristuksen rakkaudelle. Paastonaika on sopiva aika tunnistaa heikkoutemme ja vastaanottaa vakavan elämäntarkastelun jälkeen parannuksen sakramentin uudistava armo ja kulkea päättäväisesti kohti Kristusta.

Rakkaat veljet ja sisaret, kohtaamalla henkilökohtaisesti Vapahtajamme ja paastoamalla, antamalla almuja ja rukoilemalla kääntymyksen matka kohti pääsiäistä johtaa meidät löytämään uudestaan kasteemme. Uudistakamme tänä paastonaikana Jumalan armon vastaanottaminen, jonka hän antoi meille kasteemme hetkellä, jotta se valaisisi ja johtaisi kaikkia tekojamme. Meidät on kutsuttu kokemaan joka päivä se, mitä tuo sakramentti merkitsee ja toteuttaa, seuraamalla Kristusta vielä auliimmin ja aidommin. Uskokaamme itsemme tällä matkallamme Neitsyt Marian huolenpitoon, hänen, joka synnytti Jumalan Sanan uskossa ja ruumiillisesti, jotta voisimme uppoutua hänen laillaan hänen Poikansa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja saada omaksemme iankaikkisen elämän.

Vatikaanissa
4. marraskuuta 2010

Paavi Benedictus XVI

© Copyright 2010 – Libreria Editrice Vaticana