Piispa Bürcher eroaa

Peter_Burcher_rgbReykjavikin piispa Peter Bürcher on tammikuun 9. päivänä jättänyt eroanomuksen paavi Franciscukselle. Syynä eroon on piispa Bürcherin heikentynyt terveys. Piispa Bürcher pysyy virassaan aina siihen saakka, kunnes paavi tekee päätöksensä.

69-vuotias Peter Bürcher on viimeisten vuosien ajan sairastellut vakavasti. Viime vuonna hän kärsi vakavasta keuhkotulehduksesta, jonka jälkeen hänen terveytensä ei ole palautunut ennalleen, vaan lääkärit ovat suositelleet hänelle asumista lämpimässä ilmanalassa jossakin ei-vulkaanisessa maassa.

Piispa Bürcher suunnittelee muuttavansa ainakin aluksi Pyhälle maalle, jossa hän aikoo omistautua rukoukselle sekä mahdollisuuksien mukaan pitää retrettejä ja järjestää pyhiinvaelluksia.

Peter Bürcher on syntynyt 20.12.1945 Fieschissä, Oberwallisin kantonissa Sveitsissä. Hänet on vihitty papiksi 1971 ja nimitettiin ja vihittiin piispaksi 1994. Hän toimi Lausannen, Geneven ja Fribourgin apulaispiispana aina vuoteen 2007 asti, jolloin paavi Benedictus XVI nimitti hänet Reykjavikin piispaksi.

KATT/NBK