Piispan paastokirje 2011

Rakkaat hiippakuntalaiset,

Kaste kuuluu paastonajan keskeiseen sisältöön, sillä jo varhaiskirkon ajoista lähtien pääsiäiseen johtava aika on ollut valmistusaika niille, jotka pääsiäisenä vastaanottavat kasteen. Mutta meidän jo kastettujenkin on hyvä muistaa paastonaikana, mitä kaste merkitsee meille. Uudistammehan paastonajan päättyessä pääsiäisvigiliassa kastelupauksemme.

Kun ajattelemme kastetta, meille varmaan tulee ensinnä mieleen vesi. Meidän inhimillinen elämämme on syvästi yhteydessä veteen. Jo äidin kohdussa olemme veden ympäröimiä ja ruumiistamme suuri osa koostuu vedestä. Itse asiassa kaikki mikä elää tarvitsee myös vettä, eikä ilman vettä elämää ylipäätään olisi. Vesi on välttämätöntä päivittäiseksi ravinnoksi, mutta yhtä välttämätöntä se on myös peseytymiseen. Itse asiassa veden elementti on ihmiskunnan mahtava symboli, joka kuuluu monien uskontojen uskon sisältöön. Uskova ihminen yhdistää veden Jumalaan ja ymmärtää sanat kuten ”lähde”, ”virta” ja ”sade” kuin itsestään symboliksi Jumalan lahjoittamasta elämästä ja siunauksesta.

Psalmisti rukoilee: ”Niin kuin peura ikävöi janoissansa vesiojille, niin minun sieluni ikävöi sinua, Jumala” (Ps. 42:2). Ihminen janoaa Jumalaa, joka lahjoittaa elämää, josta elämästä vesi on merkkinä. Jeesus on meille kristityille se, joka ammentaa meille ”elävää vettä”. Evankelista Johannes kertoo Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta kaivolla. Jeesus sanoo naiselle siitä vedestä, jota hän haluaa antaa: ”Se joka juo sitä vettä jota minä hänelle annan, hänen ei ikinä tule jano, vaan se vesi, jota minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään” (Joh. 4:14). Se elämä josta Jeesus puhuu viittaa taivaan ikuisuuteen. Ei ole mikään sattuma, että Jeesus asettaa veden ja kasteen sakramentin kristillisen elämän perustaksi. Vesi on todella elämää lahjoittava ja ylläpitävä voima.

Kun ajattelemme veden vaikutusta, emme voi kuitenkaan jättää huomiotta sitä, että vesi voi merkitä myös elämän tuhoutumista. Vesi on upottava ja epävarma elementti. Veteen voi hukkua. Lukemattomille ihmisille se onkin muodostunut haudaksi. Tämä veden kaksinainen – elämää lahjoittava ja elämää tuhoava – vaikutus sisältyy keskeisesti myös kristillisen kasteen sakramentin symboliikkaan. Pyhä Paavali kirjoittaa roomalaisille viittaamalla tähän veden elävöittävään ja tuhoavaan vaikutukseen: ”Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista, samoin tulee meidänkin vaeltaa uudessa elämässä.” (Room. 6:4). Varhaisessa kirkossa kaste toimitettiin upottamalla kastettava kokonaan kastealtaaseen, jolloin tuo kasteen ajatus hautaamisesta ja ylösnousemisesta tuli selkeämmin esiin kuin ehkä sittemmin käytäntöön otetussa valelukasteessa. Tosin molemmat tavat ovat hyviä ja mahdollisia.

Vanha ihminen kuolee kasteveteen ja uusi ihminen nousee kastevedestä. Samalla samaistutaan Roomalaiskirjeen kohdan mukaisesti Kristuksen kuolemaan ja hautaamiseen sekä hänen kuolleista ylösnousemiseensa. Kasteessa esitetään, miten ihminen saa osakseen pelastuksen Kristuksen ristinkuoleman kautta, miten ihminen kuolee synnille, miten hänet pestään puhtaaksi perisynnistä ja kaikesta henkilökohtaisesta syyllisyydestä, miten hän pelastuu kuolemasta ja otetaan uudistuneena mukaan ylösnousseen Kristuksen ikuiseen elämään.

Niinpä on luonnollista, että kirkossa ainakin aikuiskasteet pyritään toimittamaan pääsiäisyön palveluksessa. Silloinhan ylösnousseen Kristuksen valo alkaa loistaa yön ja kuoleman pimeydestä, kun on vietetty pitkäperjantaina Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman tapahtumia ja julistetaan pääsiäisen ilosanomaa hänen herättämisestään kuolleista.

Monet kastetoimitukseen liittyvät rukoukset ja symbolit alleviivaavat tätä pääsiäisen todellisuutta. Lapsikasteen aluksi kastettavan otsaan tehdään ristinmerkki ja näin kastettava ikään kuin sinetöidään Kristuksen merkin kautta hänen omaisuudekseen. Ennen kastamista kastettava myös ilmaisee luopuvansa pahasta ja paholaisesta ja siirtyvänsä hyvään tunnustamalla uskonsa kolminaiseen Jumalaan. Kastamisen jälkeen hänet puetaan valkoiseen vaatteeseen merkkinä kasteen lahjoittamasta puhtaudesta ja hänelle annetaan kastekynttilä, joka sytytetään pääsiäisvigilian aluksi kirkkoon tuodusta pääsiäiskynttilästä, ylösnousseen Kristuksen symbolista. Kun vasta kastettu sytyttää oman kastekynttilänsä pääsiäiskynttilästä, se on merkkinä siitä, että kastetulla on periaatteessa jo nyt osuus ylösnousseen Herran katoamattomasta kirkkauden elämästä.

Kasteen loppupuolella lausutaan Isä meidän -rukous osoituksena siitä, että kasteen kautta ihminen tulee Jumalan lapseksi – oli sitten kyseessä aikuinen tai lapsi. Kastettu saa antaa elämänsä taivaallisen Isän varaan. Koko kastetoimitus antaa ihmiselle lahjaksi Pyhän Hengen täyteyden. Kun kastettu myöhemmin tekee ristinmerkin – ehkä kastamalla sormensa vihkiveteen – ja lausuu ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, hän tahtoo sanoa sillä: Minun Isäni on Jumala, Pelastajani ja veljeni on Poika, Jeesus Kristus, minun kanssani on aina Pyhä Henki.

Paastonaika, tie kohti pääsiäistä, tekee meidät yhä uudelleen tietoisiksi siitä, että Jumala on alusta alkaen kanssamme ja että hän elämän päätteeksi on se armon ja rakkauden aurinko, joka ottaa meidät vastaan kirkkauden elämään. Tietoisuus tästä ja usko tähän tekee meidät luottavaisiksi ja iloisiksi. Jumala lahjoittaa meille elämän, jopa ikuisen elämän. Kun kiitollisina ajattelemme tätä, niin meille kirkastuu myös se, että meidän tulee myös elää todellisina Jumalan lapsina ja Kristuksen seuraajina. Me tahdomme vastata Jumalan rakkauteen rakastamalla häntä kaikesta voimastamme ja mielestämme ja lähimmäisiä niin kuin itseämme. Valmistusaika pääsiäiseen kutsuu meitä itse kutakin näin uudistamaan elämämme, hylkäämään kaiken pahan ja suuntaamaan kulkumme Jumalaa kohti hänen tahtonsa mukaisesti, että vaeltaisimme, kuten apostoli sanoo, ”uudessa elämässä”.

Paastonaikana 2011

+ Teemu Sippo SCJ
Helsingin piispa